Aamiaisella porukkaan liittyi saksalainen pariskunta ja tsekki lähti taksilla toiseen porukkaan. Minulla ja ranskalaisilla oli sama suunnitelma. Tsekki oli kolmen päivän safarilla, joten hän skippasi Serengetin ja saksalaiset jatkaisivat vielä Manyaraan ja Tarangireen, kun minun ja ranskalaisten safari päättyisi.
Jollain ihmeen tavalla saatiin kaikki tarvikkeet mahtumaan. Ilmapatjat kannattaisi pistää harkintaan, normaalit vievät aika paljon tilaa. Etualallla Douglas. Lähdimme vasta puoli yhdeltätoista liikkeelle, sillä Serengetin lupa olisi voimassa 48 tuntia. Jäisi viimeiselle aamulle aikaa, kun emme lähtisi liian aikaisin.
Edellisenä päivänä olin istunut tsekin kanssa eturivissä, mutta nyt menin takariviin, jossa toinen penkki oli täynnä tavaraa.
Ngorongoron kraateri, jonne safarimme tulee huipentumaan. Tämä oli pitkään maailman suurin tunnettu tulivuorikraateri, mutta pari vuotta sitten Filippiineiltä löydettiin vielä suurempi.
Ngorongoron portilla ei avattu kattoa ja muutenkin Douglas kaahasi turhan lujaa, sillä villieläimiä näkyi runsaasti.
Patsas joka muistutti alueelta löytyneistä maailman vanhimmista homo sabiensin luista. Täällä annoin Douglasille palautetta, että eikö olisi kannattanut lähteä aikaisemmin, niin nyt ei tarvisi kaahata. Oli puhetta, että game drive alkaisi Ngorongoron portilta. ok ok...
Tässä vaiheessa ollaan jo Serengetin puolella mutta lippuja ei olla vielä lunastettu. Gnuita ja seeproja näkyi valtavia määriä.
Täällä Douglas heltyi katon avaamiseen, mutta kaahaaminen jatkui silti. Takapenkki osoittautui loistavaksi paikaksi, sillä tykkäsin seistä, jotta näkisin mahdollisimman laajalti ja korkealta.
Tämä gnuitten ja seeprojen vaellus on osa suurta muuttoliikettä, kun eläimet kiertävät Serengetissä kehää. Massat ovat jo etelässä, tämä valtava lauma oli vain häntää.
Hyeenoja mutakylvyssä
Nämä olivat jänniä seisoskelijoita. Ei löytynyt Olli Marttilan Savannimaa kirjasta. Douglas varmasti mainitsi nimen, mutten enää muista. Vaikka Douglasin siirtymävauhdista oli sanomista oli hänellä todella paljon tietoa eri eläimistä. Mies oli tehnyt tätä työtä jo 13 vuotta ja käynyt jonkinlaisen safariyliopistonkin. Tansanian kansallispuistot olivat tuttuja, kuten myös Kenian ja Ugandan.
Pyysin pysähtymään strutsien kohdalla. Saksalainen tiirasi selkeästi aivan toiseen suuntaan, sillä pian hän kysyi kaukaisuudessa näkyvästä pisteestä, että onko täällä gepardeja?
Kyllä on. Mieletön bongaus. Onneksemme gepardi nousi ja käveli lähes automme vierestä.
Hyeena seurasi sitä. Ehkä jämien toivossa?
Kohta vastaan tuli leijonalauma. Aivan mieletöntä.
Yksi naaraista lähti etsimään varjoa.
Löydätkö lisää leijonia?
Norsujakin nähtiin, ei montaa mutta saksalaiset olivat mielissään. He olivat ajelleet muutaman viikon ennen tänne tuloa pitkin Namibiaa ja nähneet paljon kaikkea, mutteivat norsuja.
Tällä kertaa yöpyisimme teltassa Nyamin telttailualueella. Minun telttani on tuossa etualalla vasemmalla. Tarjosimme apua, muttei se kelvannut nyt eikä myöhemminkään. Pyydettiin vain ottamaan rennosti, jos he tarvivat apua, he pyytävät. Kun leiri oli pystyssä jätimme kokin tekemään päivällistä ja lähdimme tekemään vielä pienen ajelun.
Afrikanpuhveleita oli paljon
Kuten myös virtahepoja. Eivät olleet vielä nousseet ylös. Nämä loikoilevat päivät vedessä ja nousevat vasta yöllä kuivalle maalle syömään heinää.
Vaippasakaali
Topi. Vain noin kilometrin päässä leiristämme nähtiin pari autoa pysähtyneenä, joten mentiin katsomaan mitä he katselevat.
Ja nähtiin leopardi! Kauaa se ei viihtynyt seurassamme vaan juoksi syvemmälle savannille.
Päivällisen jälkeen Douglas antoi turvaohjeita. Jos yöllä pitää käydä vessassa, taskulamppu on ehdoton. Jos reitillä on villieläimiä, niitä ei pidä lähestyä. Kuten olemme nähneet, olemme keskellä luontoa ja Serengetissä ei rakenneta aitoja. Leiriin voi siis tulla ihan mitä vain. Yhtenä yönä joitain vuosia aiemmin leijonat olivat tappaneet leirin viereen puhvelin. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti