Lewolebassa ajelin mopokyydillä Rejeki hotellille
Ja otin 10 euron huoneen.
Olin sopinut meneväni Nuha Nera homestayhin vähintään viideksi päiväksi seuraavana aamuna. Kilpikonnapaikan Ado pisti kuitenkin viestiä, että he vapauttavat kilpikonnan poikasia seuraavana iltapäivänä. Pikainen viesti Nuha Neran Tonylle, että sopiiko jos tulenkin vasta päivän myöhemmin. Sopi ja Tony vinkkasi, että Lamalerassa on tapettu valas ja se leikataan huomenaamuna.
Seuraavana aamuna siis mopo vuokralle ja baanalle. Olen jakanut tarinan kahteen osaan. Tämä ensimmäinen käsittelee valaiden tappamista ja seuraavassa on kilpikonnia.
Tony oli sanonut, että tämä tie on hyvä. Kaikki on suhteellista, vähän alkoi jännittää millainen rantatie sitten on? Tony oli suositellut ajamaan sitä pitkin takaisin Lamalerasta. 50 kilometrin matkaan meni yli kaksi tuntia.
Lamaleran rannassa oli väkeä.
Ja valaita.
Tämä on viimeinen valaiden metsästäjien kylä Indonesiassa. Metsästys tapahtuu edelleen hyvin perinteisin tavoin, eikä tappaminen ole kliinistä tehotappamista modernein asein. Mies hyppää valaan päälle suuri keihäs kädessä. Homma on erittäin vaarallista ja metsästäjiä kuolee vuosittain. Vasta oli kuollut mies, kun hän oli keihästänyt mantan. Keihäs oli kiinni metsästäjän jalassa köydellä. Osuma oli ollut huono ja manta oli sukeltanut mies mukanaan. Kumpaakaan ei enää koskaan nähty. Täällä siis tapetaan valaiden lisäksi mantoja ja valashaita.
Jostain olin lukenut, että metsästyskausi on heinäkuusta lokakuuhun ja vuosittain tapetaan 15-20 valasta. Tämä ei näemmä pidä paikkaansa. Nyt on maaliskuu, eilen on tapettu 4 valasta, sitä ennen kaksi ja vajaa viikko sitten yksi. Määrät tuntuivat paljolta. Meri oli verestä punaista.
Ranta oli täynnä luita.
Vaikka suurin osa laitettiin meren vietäväksi.
Koko kylä osallistui toimintaan, eikä kylä todellakaan vaikuttanut rikkaalta. Eli rahanhimossa valaita ei taideta tappaa, kuten länsimaissa on tehty ja täten lähes hävitetty valaat sukupuuttoon. Näin metsästämällä valaskannat olisivat erinomaisessa kunnossa.
Selfienpyytäjiä oli täälläkin. Taisivat kyllä olla paikallisia turisteja. Kyläläisistä osa hymyili iloisesti, mutta todella moni vaikutti vaivaantuneelta ja kun olin menossa katsomaan viimeistä valasta yksi nuori mies alkoi huutaa valaan luota ja heilutti viidakkoveistä. Myöhemmin kuulin Tonylta, että hallinnon edustajatkin saavat erittäin varautuneen ja kylmän vastaanoton. Ymmärrettävää, hallinto uhkaa perinteistä ja ainoaa kylän tuntemaa elämäntapaa ja turistit toimivat katalyyttina.
Kylkiluita
Läskiä oli paljon. Täällä haisikin nimenomaan veri ja kuollut eläin, eikä kala.
Valasta oli kuivumassa vähän joka puolella. Selkeä säilöntätapa.
Rannasta jatkoin näköalapaikalle. Pian paikkaan pysähtyi mies, joka puhui hyvää englantia. Mies selitteli kovasti kyläläisten toimintaa ja sitä kuinka se on kylän ainut elinkeino. Kun kerroin, etten missään nimessä ole täällä ylimielisenä länsimaalaisena tuomitsemassa, vaan vieraana, joka yrittää ymmärtää maailmaa paremmin, mies vaikutti helpottuneelta.
Mies lähti ja kohta paikalle tuli kylän opettaja, sama homma kuin edellisen kanssa. Kerroin miehelle, että olin ajatellut tulla myöhemmin johonkin kylän homestaysta. Hän kysyi miksi ihmeessä? Oppiakseni kulttuurista... Viimeistään tässä vaiheessa tuli kuitenkin olo, että minua ei tänne kaivattu, joten hautasin idean.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti