Pontianak

 

Seuraava kohteeni oli Sintang. Bussin kerrottiin lähtevän 6.30 ja asemalla pitäisi olla jo kuudelta. Anit oli tuhahtanut, että se bussi ei lähde ennen seitsemää, tuskin ennen puoli kahdeksaakaan. Heräsin siis kuudelta ja lähdin kävelemään asemalle puoli seitsemän. Heti puolen jälkeen soi puhelin. Missä oikein olen kysyi lipunmyyjä? Tulossa... Hetki meni että löysin mopokyydin ja 6.40 olin asemalla. Bussi lähti vähän ennen seitsemää.

Lounastauon lisäksi pysähdyttiin puolen päivän aikaan rukoustauolle.

Perillä oltiin reilun kuuden tunnin kuluttua. 

SS kanala.

Tilasin tulisen kana-aterian. En olisi ikinä uskonut, että ketjupaikasta voi saada näin tulisen aterian. Mehua piti tilata lisää ja polte oli kova. Harvoin tätä sanon, mutta nyt oli liian tulista.

Kapea oli täälläkin jalankulkutie

Kapuas oli leventynyt.

Sintangista oli aiemmin ajatus jatkaa etelään, läpi Kalimantanin. Ystäviltäni kuulin, ettei keskellä ole julkista liikennettä (kylät on pieniä). Näin jälkikorona-aikaan majapaikkojenkin suhteen voi olla niin ja näin, joten hylkäsin tuon idean. 

Myöskään Sintang ei Putussibaun jälkeen napannut. Paljon isompi ja meluisampi, muttei kuitenkaan omannut ison kaupungin viehätystä. Päätin jatkaa matkaa heti seuraavana aamuna Pontianakiin. 

Hotellilla kerrottiin, että bussi lähtisi kymmeneltä. Aikataulu oli kuitenkin muuttunut ja bussi oli mennyt jo kahdeksalta. Katselin vähän ympärilleni, mutta muita busseja ei ollut. Yksi mieskin tuli auttamaan ja hänkin oli yllättynyt, että bussi oli mennyt jo. 

Kauppaa pitänyt Merry huikkasi luokseen, näytin kuulemma eksyneeltä. Tämä erinomaista englantia puhunut nainen kertoi, että jaettu taksi olisi vaihtoehto. Lippu maksoi 20€ ja bussi 10€. Päätin tarttua tähän ideaan. Merry oli reissannut jonkinverran itsekin, mutta oli palannut kotikonnuille huolehtimaan äidistään. Häneltä kuulin, että yksin ei paikallinen nainen oikein voi reissata, catcallingia kuulemma joka askeleella, seksuaaliseksi häirinnäksi kai tuo kääntyy. Eikä vieras paikallinen mieskään kuulemma koe samanlaista ystävällisyyttä, kuin länsimaalainen. Ei ole reilua.

Komee peli ja Merry huolehti, että saan etupenkin paikan.

Palmuöljyviljelmiä oli valtavasti, kun alettiin lähestyä rannikkoa. Täällä näitä ei kutsuta viidakoksi, mutta vähän tuli mieleen Suomen mäntypellot, joita sanotaan metsiksi. Samaan aikaan oli liikeellä toinenkin jaettu taksi, jonka kanssa kilpailtiin ja samalla kuvattiin videoita. Kuskin kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta otin videon toiminnasta. Takapenkin ainoa matkustaja nauroi ja kuski lopetti kuvaamisen ja kilpailun. Turvallisuus nousi merkittävästi. Tähän mennessä elämäni pisimmän taksimatkan (322km) päätteeksi kuski tiputti minut Grand Kartika hotellille.

Josta sain lowseasonhintaan tämän hienon huoneen 14 eurolla.

Aamulla suuntasin museolle. Tämä oli aikoinaan yksi hahmotelma Pontianakin kuningaskunnan vaakunaksi. Hieman väkivaltainen...

Hyvä, että päätyivät tähän.

Hauska maski

Dayak (pääheimo täällä) sotilaan vanhaa varustusta. Esimerkiksi kaikki Putussibaun ystäväni olivat dayakkeja. 

Seuraavaksi hienolle ostarille.

Pepper garlic cheese gyukatsu japanilaisessa Kimukatsu ravintolassa. Tuo musta on paistoalusta. En ollut ihan varma miten tämä kuuluu einehtiä, joten kokeilin kylmänä, paistoin kypsäksi ja ihan vain vähän näytin pannua. Viimeinen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Liha pysyi lähes raakana, mutta lämpeni hieman ja juustokin pääsi paremmin oikeuksiinsa. 

Oikein mukava hierontatuoli.

Seuraavaksi ajelin Grabmopolla päiväntasaajalle.

Pohjoisessa ja etelässä. Tämä patsas on pystytetty 1938 ja se sijaitsee täsmälleen päiväntasaajalla, asia on tarkistettu moneen kertaan. 

Talvesta kesään.

Ajoin pienen matkan lauttarantaan grabilla, sillä hotellini oli vastarannalla, mutta silta on aika kaukana. Lautta kuitenkin lähti ihan nokkani edestä, joten odottamisen sijaan sijoitin 1,5€ venetaksiin.

Hotellilla taisi olla arvovaltaisia vieraita. Poliisit vähän mulkoilivat, kun otin kuvan.