Laosin läpi

Otettuani mototaksin rautatieasemalle kävi tuuri, sillä juna oli juuri lähdössä ja sain ostettuan lipun Dong Haihin. Menin junalla sillä olin kuullut, että maisemat ovat upeat. Ihan hienolta rannikko näyttikin, mutta ei ihan sitä mitä olin odottanut. Toki sumea ikkuna ja lievä krapula saattoi vaikuttaa asiaan. Junassa tapasin 20-vuotiaan vietnamilaisen tytön, jonka kanssa tuli juteltua melkein koko matkan ajan, paljon aikaa meni siihen, että ymmärsimme toisiamme, sillä jos oikein ymmärsin hän ei ollut käyttänyt englantia juuri lainkaan, vaan oppinut sitä vain koulussa, joten ääntäminen oli usein pahasti pielessä, mutta hänen kirjoitettuaan vaikeat sanat, ymmärsin paremmin. Hän myös lauloi muutamia vietnamilaisia lauluja ja kertoi tarinan, oikein mukava matka. Yhdessä vaiheessa eräs mies meni nukkumaan penkkiemme alle lattialle bambualustan päälle, aivan kuten monet muutkin paikalliset tekivät, sillä vaunu oli 3. luokkaa ja penkit puuta.

Dong Haissa satoi, joten koitin selittää taksikuskeille, että haluasin mennä linja-autoasemalle, mutta he eivät ymmärtäneet tai sitten eivät olleet kiinnostuneita lähtemään lyhyelle matkalle. Otinkin mototaksin, joka tajusi heti minne halusin ja suostuin 20kD hintaan suoraan, sillä arvostin, että kuski ei aloittanut jostain älyttömästä hinnasta. Kesken matkan kuski hidasti ja viereen tuli joku matkatoimiston äijä, joka koitti tarjota palvelujaan, mutta sanoin, ettei minulla ole aikaa mihinkään ja haluan vain asemalle ja näytin kuskille, että kiihdyttää vauhtia, jonka hän tekikin. Asemalla kuski näytti minibussia ja minä kysyin naiselta hintaa, hän näytti 100kD seteliä, sanoin ei ja lähdin sisälle etsimään lippukojua tai vastaavaa, nainen tuli perässä ja puolitti hinnan, johon suostuin. Päästyäni minibussin sisään toinen nainen tuli myymään vesipulloa, kysyin hintaa, joka oli 10kD, sanoin ei kiitos, ja jälleen hinta puolittui.

Lao Baossa Vietnamin puoleisella rajalla luulin ensin menneeni väärälle puolelle, sillä kukaan ei ollut luukulla, joten kiersin rakennuksen toiselle puolelle jonottamaan, mutta luukulla minulle kerrottiin, että olen väärällä puolella ja kehotettiin kiertämään takaisin. Taaskaan luukulle ei tullut kukaan, mutta koputettuani passilla pöytää, tulopuolenvirkailija vaihtoi nyrpeänä minun puolelleni ja sain poistumisleiman. Laosin puolella meinasi tulla ongelma, sillä ensimmäistä kertaa viisumimaksu pyydettiin Kippeinä (300k kip). Rahavyöstäni löytyi juuri sen verran ja sain viisumin, rahanvaihto oli mennyt jo kiinni. Tarvitsin Laosin rahaa jatkoa varten, joten onneksi löysin automaatin, joka ei kuitenkaan hyväksynyt kuin mastercardin, ensimmäinen kertaa näen tällaisen automaatin. Mutta onneksi muistin varakorttini (mastercard) tunnusluvun ja sain nostettua miljoonan. Yöksi jäin rajakaupunkiin, sillä oli jo myöhä.

Seuraavana päivänä pakkasin rinkan ja ajelin bussilla Ban Dongiin, jossa oli tarkoitus olla yötä, mutta paikka osoittautui niin pieneksi kyläksi, ettei siellä ollut vierastaloa. Jätinkin rinkan kauppaan, josta ostin vettä ja höyrytettyä maissia ja lähdin etsimään sodanaikaisia tankkeja, joiden takia olin tänne tullut. LP kertoi, että ne löytyvät jostain lähiviidakosta, mutta kirjan ilmestymisen jälkeen oli perustettu museoalue kylän reunalle, joten enää viidakkoon ei tarvi lähteä.

Pommeja ja alasammutun lentokoneen raato.

Käsittääkseni jenkkitankki

Sotaromun jälkeen menin tienvarteen istumaan ja odottamaan kyytiä Seponiin, joka on seuraava isompi kylä. Huesta Pakseen matkalla ollut bussi poimi minut kyytiin 20k hintaan, tuplahinta paikallisbussiin verratuna, jolla olin tullut rajalta samanpituisen matkan.

Seponissa oli useampikin vierastalo ja sain hyvän huoneen (50k). Ahdettuani mahan täyteen pappayasalaattia, stickyriisiä, kanaa ja sianmaksaa lähdin kävelemään 5km päähän katsomaan vanhaa Xeponia, jonka jenkit pommittivat kivikaudelle, sillä se oli tärkeä osa Ho Chi Minh reittiä.

Kuva sillalta, joka on rakennettu Neuvostoliiton avustuksella 1987.

Xeponissa ei ollut kovin paljoa nähtävää, matka oli parasta pitkin maaseutua. Vanhan temppelin pihalla oli tämä puun valtaansa ottama hautakivi, ehkä vainajasta pulppuaa vielä kuolemansakin jälkeen elinvoimaa.

Seponin marketti, päätie ja UXO:ista valistava kyltti.

Paikallisbussin katolla vuohia ja kuskin ovessa Ronaldon naama. Seponista jatkoin sawngthaewilla Savannakhetiin, jossa olin taas yhden yön, ennen Thaimaan puolelle siirtymistä.

Vierastalon parvekkeella piti juoda yksi Beer Lao, kuten Laosissa kuuluu, vaikka alkoholia tuskin tulee muuten nautittua lähiaikoina.