Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Khe Sanh

Ensiksi kummitustarina.

Heräsin yöllä ja näin vuoteeni jalkopään takana seisovan vaalean hahmon, kuin kummitus. Katselin hetken, keski-ikäisellä eurooppalaisperäisellä naisella oli päällään hieman vanhahtavat vaatteet ja hän vain katseli minua. Suljin silmäni. Avattuani ne, hän katsoi minua edelleen hyvin neutraalilla katseella, katsoin häntä taas hetken ja suljin silmäni. Avattuani silmäni jälleen, nainen oli lähes poissa, paikalla oli enää vain hyvin haalea hahmo, kuin sumua, joka haaleni nopeasti näkymättömiin, nukahdin pian uudestaan ja näin unta, että kerroin tästä ystävilleni. Herättyäni aamulla, muistin tapauksen hyvin. Näinkö unta vai näinkö todella kummituksen?

Unet sikseen ja päivän tapahtumiin.

Heräsin seitsemältä aamulla ja katsoin pihalle, vettä tuli kaatamalla, onneksi sade kuitenkin loppui puoli yhdeksään mennessä, kun menin aamiaiselle. Ravintolaan kävellessäni näin kuorma-auton täynnä koiria häkeissä, Binh sanoi myöhemmin, että nämä olivat menossa ruoaksi. Ravintolassa tilasin nautanuudelisopan, mutta sain vihannes/nautasopan ilman nuudeleita. Jonkin aikaa selvitettyäni sain naisen ymmärtämään, että haluan jotain nuudeleita soppaani. Minulle tuotiin pikanuudeleita, samoja mitä myydään suomessa, kun on maistanut oikeita, ei näitä einesmäisiä enää kaipaa, mutta kyllä niillä nälkä lähti. Lihasoppa ilman nuudeleita oli kalliimpi, kuin nuudelisoppa ja minulta laskutettiin vielä lisää nuudeleista, vaikka he myönsivät virheensä. Eipä tuo silti maksanut edes euroa.

Tie oli sateen jäljiltä märkä, joten Binh jatkoi lokaria lehdillä, kesti hyvin koko päivän.

Ensimmäinen pysähdys oli Carol tykistöasema, joka on nimetty ensimmäisenä kuolleen kapteenin mukaan, nykyään paikalla ei ole mitään muuta nähtävää, kuin tämä muistomerkki.

Melko karun näköistä, kun kokonainen vuori louhitaan matalaksi, näin ei käsittääkseni voi toimia Suomessa?

Rockpile. Tuolla päällä sijaitsi sodanaikana jenkkien tukikohta, jota oli helppo puolustaa, varsinkin, kun jenkeillä oli ilmaherruus. Aluksi sinne kuljettiin tietä pitkin, mutta loppua kohti yhä enemmän helikopterilla, kun ympäristö alkoi kuhista Pohjois-Vietnamin sotilaita. Nappasin kuvan ja jatkettiin matkaa, sillä alkoi sataa.

Kun pääsimme vihdoin Khe Sanh tukikohdalle, farkut ja kengät olivat läpimärät ja paleli, sadeviitta suojasi huonosti jalkoja... Ensimmäisenä museoon sateelta suojaan.

"Amerikkalaiset sotilaat paniikissa, mitä presidentti Johnson miettii?" Museossa oli paljon kuvia jenkkien helvetistä ja joitain kuvia hymyilevistä ja ylväistä Pohjois-Korealaisista, infoa oli ihan hyvin.

Ulkona oli pari helikopteria, pari uudelleen rakennettua bunkkeria, tankki, tykki ja pommeja.

Tukikohdasta ei ole enää muuta jäljellä, kuin tämä tasainen alue, joka oli aikoinaan erittäin tärkeä lentokenttä.

Lähdimme ajelemaan takaisin päin mutkaista tietä ja näimme tämän ojaan lipsahtaneen rekan. Matkan maisemat olisivat olleet komeat, jos kaikki ei olisi ollut sumun peitossa ja sade ei olisi piiskannut naamaa, tähän vielä palelu päälle. Toinen päivä ei ollut läheskään yhtä upea, kuin ensimmäinen, osaksi koska ei ollut paljoa nähtävää ja osaksi koska matka oli pitkä ja keli huono. Jälkeenpäin ajateltuna tukikohdan olisi voinut käydä katsomassa minibussilla, joka menee Lao Baohon.

Viimeinen pysähdys oli Dakrong Bridge, ensimmäisen sillan lahjoitti Castro vierailullaan, tämä nykyinen on vietnamilaisten rakentama ja isompi, kuin alkuperäinen. Tämä oli myös tärkeä kulkuväylä Ho Chi Minh reitille.

Seuraavaksi oli päivällisen vuoro. Binh vei minut ainoastaan kissaa tarjoilevaan paikkaan ja tilasi paistettua kissaa. Binh kertoi, ettei kissoja kasvateta missään, vaan jos joku haluaa myydä omansa, hän tuo sen tänne, kuulostaa samalta, kuin aikoinaan näin auton keräämässä koiria halukkailta myyjiltä pitkin Na Klangia. Paikassa oli yli kymmenen ihmistä ja Binh kertoi kissanlihan olevan suosittua, kuulemma todella hyvää.

Annoksemme. Todella herkullista, koitin miettiä mitä maku muistutti, lehmää vai possua, mutten osannut päättää, parempaa joka tapauksessa. Joimme lisäksi 5 olutta ja hintaa tuli yhteensä 100kD, Binh pusteli ensin päätään laskun tilattuamme ja sanoi kallista... 500kD, minä olin että hä? Koita puhua, että alentavat hintaa eihän tuossa ole mitään järkeä, hän nauroi ja sanoi pilailleensa, kuten niin monesti aiemminkin, hauska mies ja tämä oli hyvä, sillä sai budjettireissaajan ahistuneeksi. Hän kysyi haluasinko maistaa seuraavana päivänä ennen lähtöäni Huehen käärmettä, mutta hinta oli kuulemma pienestä ainakin 300kD, joten päätin passata tässä vaiheessa. Sovimmekin, että menemme syömään koiraa, jos hän on vapaana (Tämä ei toteutunut, sillä en nähnyt häntä ennen kuin olin jo syönyt aamiaisen).

Syömisen jälkeen Binh pyysi minut talon taakse ja näytti nämä kissat, joita valmisteltiin paloiteltavaksi, maussa kieltämättä oli pieni savun vivahde.

Jos joitain järkytti kissan syöminen, niin voin kertoa, että myös Binh puisteli tyrmistyneenä päätään, kun kerroin, että esimerkiksi kanat elävät Suomessa koko elämänsä häkissä, täällä kaikki eläimet ovat vapaana tai ainakin ne pääsevät liikkumaan paljon.

Tässä kohtaa kaksi kulttuuria. Vietnamilaiset syövät kaikkia eläimiä, kaikkia eläimiä myös kohdellaan eläiminä ja ne saavat elää eläimen elämää. Suomessa taas eläimet erotellaan ja osaa (söpöjä) hemmotellaan lemmikkeinä, eikä syödä edes siinä tapauksessa, että eläin joudutaan lopettamaan, kun taas osaa ei ajatella eläiminä, joilla on oikeus eläimen elämään (tuotantoeläimet), vaan niitä käytetään vain lihan kasvattamiseen tehokkaissa tuotantolaitoksissa, joissa eläimet eivät edes näe luontoa koko elämänsä aikana. Kunhan vietnamilaiset eivät söisi uhanalaisia eläimiä, niin sanoisin, että heidän tapansa on paljon parempi. Suomalainen taas hyvin luonnosta vieraantunut ja elämää kunnioittamaton.

6 kommenttia:

Hilla kirjoitti...

Hear, hear! Vietnamilainen malli eläinten pitoon ja syömiseen on useimmilta osin järkevämpi ja luonnonmukaisempi kuin esim. suomalainen välinpitämätön tapa "unohtaa" suurin osa maan eläimistä tehotuotantolaitoksiin ja nostaa muutama laji miltei ihmisen rinnalle. Kissa olisi kyllä jäänyt syömättä, mutta niin jää possut ja kanatkin. Uhanalaisten tai vähälukuisten lajien tappaminen on tietty huono asia moneltakin kannalta (tehdään sitäkin tosin täälläkin) mutta kiinnostaisikin tietää onko kyse tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä vai ikivanhojen perinteiden noudattamisesta?

Siina kirjoitti...

Tuomitsen sut näkemään ikuisesti painajaisia jättiläiskummituskissoista, jotka tuijottaa sängynpäädystä murhanhimoisina.

Koulutan Kiisusta veljenpurijakissan.

Siina kirjoitti...

Ps. Nukun tänä yönä valot päällä.

mutteri kirjoitti...

Ei ollu kummitus. Valitse näistä: huumehörhöily, alkoholivierotusoire l. juoppohulluus, unen-valveen mielenkiintoinen rajamaasto(voi herätä useita kertoja, päättää heräävänsä, herätä, luulla heräävänsä ja nukkuukin vielä etc).
Tiedätkö miten ne siellä eläimiä päästää hengiltä, muistelen tässä niitä sammakkoraukkoja Thaimaassa!

Tuukka kirjoitti...

Toivoinkin, että Hillalta tai joltain muulta tulee tukea, kiitos :) En tiedä mistä uhanalaisten eläimien syönti varsinaisesti johtuu tai paljonko sitä todella on, mutta veikkaan, että juurikin noista syistä, mitä kirjoitit. Ko Phanganilla kuulin, että eräs paikallinen oli ollut hyvin tohkeissaan saatuaan kiinni hyvin ison kilpikonnan, muutkin söivät, vaikka tiesivät sen olevan väärin, koska voihan sitä kerran maistaa...

Siina: Saatan purra takaisin, nyt kun olen makuun päässyt *vamppyyrihymiö* ja ;) ettet ota tosissaan... Eläkä pelekää, unta se vaan oli, enkä pyytänyt käymään sun tykönä.

Huumehörhöily vaatisi huumeita, joten ei se. Alkoholinvierotusoireet tuskin, koska kumosin illan aikana 5 olutta. Juoppohulluuskin vaatisi sen, että on juoppo, joten listalle jää vain tuo välimaasto.

Viimeksi koin tällaisen välimaaston bussissa, kun olin tulossa Luang Namhtasta Vientianeen. Olin hyvin väsynyt ja muistan, kuinka nukuin bussissa ja "herättyäni" vähitellen matka muuttui siten, että olimme menossa hyppäämään bussilla mereen... Nytkin "herätessäni" tunsin olevani hyvin väsynyt. Erittäin mielenkiintoisia, omituisia ja hieman pelottavia kokemuksia.

Tuukka kirjoitti...

En oo nähnyt yhdenkään eläimen pääsevän hengestään, joten en osaa sanoa. Luulisin kuitenkin, että nisäkkäitä kohdellaan vähemmän julmasti.