Milanon maailmannäyttely

Seuraava aamu alkoi perinteisellä italialaisella aamiaisella, jonka jälkeen ajelin metrolla messualueelle.

Vaikka oli maanantai, lipunmyyntiin oli pitkä jono (39€).

Sama teema jatkui turvatarkastuksessa, väkeä paimensi äkäinen italialainen ainoastaan italiaksi, tilaisuuden kansainvälisyydestä huolimatta.

Turvatarkastuksesta selviydyttyäni varsinaiselle messualueelle piti kävellä siltaa pitkin

Jolta näkyi toisen sisäänkäynnin jonot, millaistahan täällä oli viikonloppuna?

Komeita patsaita sisäänkäynnin lähellä.

Suosituimmilla paviljongeille oli valtavat jonot.

Alkuun en ollut varma kuinka pitkä on todellinen jonotusaika. Nähtyäni sen Japanin kohdalla, en enää harkinnut jonotusta suosituimpiin paikkoihin... (arvioitu jonotusaika 150 minuuttia)

Pienemmimmissä paviljongeissa oli helppo käydä, mutta ei niissä paljoakaan ollut nähtävää.

Syömähommat hoidin italialaisruoan paviljongissa, jossa oli osioita maakuntien mukaan. Myös monilla ulkomaiden paviljongeilla oli ravintoloja, mutta ateriakokonaisuudet olivat varsin kalliita.

Kuuluisaa suklaatakin mainostettiin.

Meksikon paviljonkiin päädyin vähän vahingossa, luulin jonottavani tulevaisuuden supermarkettiin, mutta jonotettuani jo tovin, huomasin olevani meksikon jonossa ja päätin, että kun nyt on aloitettu, niin jonotetaan pois. Sisäänpääsy kesti alle tunnin. Tutun näköisiä juttuja löytyi sisältä. Ihan mielenkiintoista näissä olisi ollu kierrellä, jos väkeä olisi ollut 70% vähemmän. Myöhemmin tarkastamani tulevaisuuden supermarketti ei poikennut kovinkaan paljoa nykyajan supermarketista.

Voittaako Eiffeltornin? Hieno musiikki/väri/vesishow päättyi juuri, kun saavuin tänne.

Omanin paviljongin jälkeen saivat jonot ja hieman muovinen näyttelymaailma jäädä ja lähdin takaisin todelliseen Milanoon. Nyt tiedän millaista on maailmannäyttelyssä, juuri muuta ei tältä visiitiltä jäänyt käteen.