Pulau Ai

Vietettiin yhteensä 13 päivää Pulau Ailla. Päivät menivät pitkälti riippumatossa makoillen, snorklaillen, uiden ja hieman vietettiin aikaa viidakossa, sillä haluttiin löytää "long beach". Ymmärsimme GC:n pitäjän opastuksesta, että ranta on saaren toisella puolella ja päätieltä pitää kääntyä vasemmalle ja sitten vain jatkaa suoraan. Lähdimmekin kahtena päivänä eri kohdista viidakkoon menevälle polulle ja suunniimme pohjoiseen. Molemmilla kerroilla polut kävivät pieniksi ja emme tienneet enää mikä on pääpolku. Välillä kuljimme ilman polkuakin, mistä Minna ei lievästi käärmekammoisena hirveästi nauttinut, kuten ei muutenkaan viidakossa kuljeskelusta. Houkuttimena oli kuitenkin tyhjä ranta, jossa voisi olla rennosti bikineissä, toisin kuin päärannalla, jossa oli paljon paikallisia ja naisen kannatti pukeutua paitaan uidessa, ettei herättänyt liikaa epämieluisaa huomiota.

Viidakossa emme nähneet käärmeitä, mutta sitäkin enemmän muskottipuita. Muutenkin oli mukava kulkea pienillä poluilla keskellä vihreyttä. Viikon verran saarella oltuamme yritimme päärannan läntisimpään päähän polkua pitkin ja löysimme vahingossa long beachin. Päätieltä pitikin kääntyä vasemmalle, oikealle ja sitten jatkaa suoraan.

Tällä autiorannalla oltiinkin viimeisinä päivinä paljon.

Tämä puu antoi mukavan varjon ja vahvat mutta hieman joustavat oksat toimivat täydellisinä riippumaton ripustuspaikkana. Ehkäpä paras paikka johon olen koskaan riippumaton asentanut.

Riippumatto oli kylläkin lähinnä Minnalle sillä minä vietin suurimman osan rannalla olo ajasta pinnan alla. Löysin nimittäin saaren parhaimman snorklauspaikan rannan vasemmalta puoliskolta. Matalan rannan jälkeen pohja tipahti reilut kymmenen metriä, jatkui tasaisena n. parikymmentä metriä ennen uutta jyrkänteen reunaa, jossa pohja tippui 90 asteen kulmassa ja katosi näkyvistä, vaikka näkyvyys oli huikaiseva, kymmeniä metrejä, varmaankin paras mitä olen koskaan kokenut. Tämä tasanne jatkui ainakin sata metriä ja omasi todella kauniin ja terveen korallipohjan paljon kaloja ja näinpä kolmesti myös kilpikonnan. Italialaiset naapurimme olivat nähneet myös hain täällä, mutta minulta se jäi taas näkemättä, vaikka uinkin aluetta ahkerasti päästä päähän.

Kaloista en osaa nimetä kuin barracudan, "Nemon", moreenan, napoleon kalan ja titan triggerfishin, joka oli agressiivisin koskaan näkemäni kala. Jo omassa rannassamme saksalainen joka oli ensin Ardysissa, mutta vaihtoi meidän paikkaamme kertoi tästä kalasta, joka oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Tuolloin ihmettelin mikä kala muka hyökkää kimppuun, mutta koin saman kun katselin tätä isoa värikästä kalaa liian pitkään omassa rannassamme. Kala lähti yhtäkkiä uimaan täyttä vauhtia kohti ja kääntyi vasta ihan lähellä kiertäen tekemään uutta hyökkäystä. Uin karkuun ja laitoin räpylää eteen, pelottavaa hommaa...

Autiolla rannalla näin tällaisen makaavan pohjassa ja jäin katsomaan. Saksalainen oli opettanut, että kala varoittaa nostamalla selkäevänsä pystyyn ja nyt tällä kalalla oli pohjassa maatessaan evä pystyssä. Olin kuitenkin melko kaukana kalasta enkä edes kohtisuoraan yläpuolella, joten ajattelin, että tuskin se minua varoittelee, vaan ehkä se on sairas ja sen takia ärtynyt, kun kerran makoilee oudosti pohjassakin. Ei ollut sairas, vaan ilmeisesti nukkumassa, sillä yhtäkkiä tämä kala minua hieman mulkoiltuaan heilahti pystyyn ja lähti tulemaan kohti käyden todella lähellä, taas sain uida karkuun, kunnes olin tarpeeksi kaukana kalan mielestä.

Minnakin snorklaili ensimmäistä kertaa elämässään täällä. Piti todella paljon vaikka uusi elementti olikin melko pelottava. Virtauksista oli puhuttu ja "jalat eivät mitenkään yllä pohjaan ja vaikka yltäisivätkin, niin pohjaan ei voi todellakaan koskea".

Virtausta oli yleensä melko vähän, välillä toki niinkin kovaa, että suoraan sitä vastaan oli hyvin työlästä uida.

Meidän omassa rannassa ranta syveni ensin hitaasti ja sitten n.45 asteen kulmassa. Korallit olivat melko hyvässä kunnossa, kaloja oli paljon ja täälläkin näin kilpikonnan kolme kertaa. Vedenalaisesta kuvauksesta en innostunut, sillä halvasta pehmytkotelosta ei oikein nähnyt kuvatessa läpi, joten tarkentaminen oli vaikeaa, eikä kuvien laatu muutenkaan päätä huimannut. Pitäisi olla kunnon kovarasia, kuten saksalaisella oli, ne toki maksavatkin sitten lähemmäs 200€+kamera, joten sellaiseen en aio investoida ainakaan ennen kuin sukelluksia on takana yli kymmenen. Pistetään tähän kuitenkin muutamia otoksia niiltä kahdelta nopealta pyrähdykseltä majapaikan edustalle, joilla kamera oli mukana.

Snorklailun lisäksi makoilin riippumatossa lukien kadonneen symbolin ja Bagdadin kutsun, joita molempia suosittelen, ensimmäinen oli Brownin parhaimmistoa ja toinen taas todella hyvä kuvaus karmeista tilanteesta ja surullisista kohtaloista.

Majapaikan saimme juhlien jälkeen pitää aluksi kokonaan itsellämme. Sitten paikkaan saapui jo mainittu italialainen pariskunta ja hieman myöhemmin tämä kaloista tietävä saksalaismies. Merenelämän bongausta jatkoimme myös omalta terassiltamme...

Rantavedessä näimme usein näitä "Napoleon Fishejä", kuten paikan pitäjä niitä kuvasi, saksalainen kuitenkin korjasi myöhemmin, että itseasiassa nämä muistuttavat paljon Napoleoneja, joita täällä myöskin on, mutta nämä ovat joitain toisia, joiden nimi oli niin vaikea, etten enää sitä muista.

Delffinejä nähtiin pari kertaa kaukaisuudessa ja sitten yhtenä iltapäivänä katsellessani merta, näin kuinka miekkavalas hyppäsi, hämmästyneenä osoitin ja huusin Free Willy! Niitä oli kaksi ja toinen oli melko lähellä paikkaa, jossa usein snorklaan. Hämmästyneinä seurasimme kuinka nämä upeat eläimet katosivat länteen.

Tällaisen kuvan sain otuksesta napattua.

Saarella tuli täytettyä pyöreitä. Paikan pitäjä lahjoitti kakun, jonka hänen siskonsa ja äitinsä leipoi, lisäksi hän oli pyytänyt kitaraa soittavan ystävänsä paikalle ja kuulin pisimmän onnittelulaulun ikinä, olin todella otettu.

Vieraille (paikan pitäjän perhe ja italialainen pariskunta) Minna tilasi 12 tölkkiä kokista ja 10 pulloa olutta. Soittomiehille maistuu hyvin täälläkin.

Lisäksi maisteltiin hieman Morgania ja otin myös pari siivua Finlandiaa, hyvin rauhalliset synttärit ja yhdeksän aikoihin nukkumaan, kuten muinakin iltoina. On ollut kiva herätä 5-7 aikoihin aamulla, eikä 9-12 aikoihin kuten liian usein aiemmilla reissuilla, tästä saan kiittää täysin Minnaa.

Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää, useimmiten tuoretta tonnikalaa eritavoin valmistettuna, kerran oli kanaa ja pari kertaa pienempiä kaloja.

Aamiaiseksi aina jotain makeaa, pari kertaa myös paistettuja munia. Teehen opittiin sekoittamaan täällä viljeltävää kanelia, antaa todella hyvän maun.

Niin kaukana, että muskotti kasvaa!

Suruissani katsoin, kun ensimmäinen mies käveli ohi ja kantoi kilpikonnan jalkaa, häntä seurasivat nämä, joilla oli mukanaan alakilpi ja lihat. Kysyin myöhemmin paikan pitäjältä, että syödäänkö täällä kilpikonnia ja kuulin, että kristitty (protestantteja) vähemmistö syö, eivät kylläkään täältä pyydettyjä, vaan kaukana näkyvän pienen kalliosaaren luota pyydettyjä. Hän ja muut majatalojen pitäjät yrittävät saada koko alueen suojeltua ja myös roskaamisen loppumaan, mutta prosessi on vielä pahasti kesken.

Näitä laivoja on näkynyt muutamia. Laivassa on sukellusvarustus ja se seilaa yleensä pari viikkoa turistit mukanaan ympäri Indonesiaa, pysähdellen saarille ja sukeltelemaan, paikan pitäjän mukaan hintaa tällaisilla reissuilla on n.450$/hlö/vrk.

Meidän Green Coconut.

Kahtena päivänä taisi sataa. Pulau Ailla ei ole makeanvedenlähdettä, joten sadevettä kerätään kaivoon. Käytettiinkin vettä hyvin säästäväisesti.

Pistiäinen pesänrakennushommissa

Gekot hommissa

Jackfruitteja (?) suojattiin monissa paikoissa muovipusseilla.

Vanhalla muskottivarastolla ja linnoituksella. Britit kouluttivat paikallisia taistelemaan hollantilaisia vastaan, jotka lyötiinkin ensimmäisellä kerralla, myöhemmin hollantilaiset ja britit pääsivät sovintoon. Britit luovuttivat Ain ja saivat Rhunin. Ilmeisen sovitusti brittien piti lähteä käymään jossain koko laivastonsa voimin ja palatessaan he huomasivat hollantilaisten murhanneen lähes kaikki saarelaiset. Näillä saarilla ei enää alkuperäisiä bandalaisia asukkaan. Kei saarille pakeni kuitenkin sen verran pandalaisia samaan kylään, että siellä perinteet ja kieli edelleen elää.

Hollantilaisten hautoja 1800-luvulta.

Jokaisella saarella on oma oma Hitlerinsä.