Sanana

Sananassa oltiin perillä aamulla. Muutamia majapaikkoja katsottuamme päädyimme Wisma Oceaniin.

Jaettu kylpyhuone, mutta hintaa oli vain 50k. Kävin hakemassa lähellä olleesta vesikaupasta samantien 19 litran vesitonkan, säästyy lompakko ja luonto. Pantti tonkasta 55k ja vesimaksu 10k. 1,5l vesipullosta olemme maksaneet tällä reissulla 5k-10k.

Neilikkaa kuivumassa. Neilikka oli yksi tärkeimmistä mausteista, joista koko Malukut saivat aikoinaan lisänimen maustesaaret. Nykyään neilikkaa käytetään näkyvimmin tupakan mausteena, Minnalta onkin jäänyt pari paikallista vihreää askia polttamatta, sillä niissä on ollut neilikkaa, Marlboro taitaa olla ainut vihreistä, jossa neilikkaa ei ole.

Torilla oli jälleen kaikennäköstä kalaa.

Mystisimmät kasat.

Hollantilaisten linnoituksen sisältä löytyi nykyään turisti-info. Meillä oli hieman ajatuksissa mennä Falaan, josta löytyy Sananan pohjoispuolella olevan saaren ainoat majoitukset, mutta sinne meni infon mukaan laivoja vain kerran viikossa, joten päätettiin skipata tämä Mangole saari. Sieltä olis löytyny valkoisia hiekkarantoja ja joitain saarien välisiä suuria pyörteitä vuoroveden vaihtuessa. Infosta saatiin kuitenkin idea skootteriretkestä, josta seuraavassa päivityksessä.

Kaupungin ranta ei ollut relailuun sopiva, mutta muutaman kilometrin päästä etelästä löytyi tämä paikka.

Johon päätettiin ripustaa riippumatot. Palmut oli istutettu melko pitkien välimatkojen päähän toisistaan suoriin riveihin, mutta käytiin ostamassa lisää köyttä ja saatiin Minnankin riippumatto palmujen väliin. Uimassa käydessä näin hieman koralleja ja vesi oli kirkasta, mutta on ollut vähän flunssaa, joten jätin snorklailun väliin ja keskityin relaamiseen.

Iltapäivällä luoksemme tuli juttelemaan vanha mies, joka osasi hyvin englantia ja saimme kuulla, että hän omistaa viereisen kookospähkinäfarmin. Ei tullu kysyttyä pääsisinkö oppipojaksi, mikä näin jälkeen päin vähän harmittaa... Mies kertoi, ettei enää itse kiipeile puihin, mutta hän lähti etsimään poikaa, joka kiipesi hänen farmiltaan pari kookospähkinää, jotka mies tarjosi meille.

Tässä Minna on jo hedelmälihan kimpussa. Ensin mies veisteli erittäin harjaantuneen näköisesti liiat kuoret pois ja teki kookokseen pienen reiän, josta pystyi juomaan mehun. Juotuamme kookokset tyhjiksi mies halkaisi ne ja teki kuoren palasesta lusikan, jolla oli hyvä kovertaa sisäpinnan hedelmälihaa. Oikein mukava ja naureskeleva mies, jolla oli yli 10 lapsen ja ties kuinka monen lapsenlapsen suurperhe.

Tervehtiviä nuoria kylän raitilla. Täällä on taas kuullut paljon hello misteriä, mutta myös totisempia ja ihmetteleviä katseita, joista on huomannut, että ihmiset eivät ole nähneet valkoisia juuri koskaan.

Kerran rannalle mennessä bemokuski olisi varmaankin unohtanut rahastaa, ellen olisi itse ojentanut rahoja, niin innoissaan hän pyysi yhteiskuvaa. Bemolta omaan paikkaamme kävellessä, sain tuntea miltä tuntuu olla Justin Bieber. Reitti meni paikallisten suosiman rantapaikan ohi ja kun kolme tyttöä huomasi minut he juoksivat kiljuen luokseni ja taas otettiin yhteiskuvia, niin että kaikki pääsivät samaan kuvaan länkkärin kanssa.

Jonkin ison ja komean rakennuksen ohi kävellessä vartijatkin tulivat pyytämään yhteiskuvaa.

Yhtenä iltana tutustuttiin myös poliiseihin. Majatalolle tuli siviilit päällä mies, joka kävi ensin paikan pitäjän luona ja tuli sitten puhumaan meille (osaamatta englantia) ja pyysi passejamme. Olin hyvin epäilevä ja vaikka majapaikan nainen sanoi polis ja osoitti miestä, pyydin nähdä joitain papereita, mies antoikin jotain, joista en kuitenkaan löytänyt mitään mainintaa poliisista. Mies toisti vaatimuksensa ja kun paikalle tullut majapaikan mieskin sanoi vakavalla naamalla, että mies on poliisi, kävimme hakemassa passimme ja annoimme ne miehelle. Hän tutki niitä aikansa, ilman, että tajusi juuri mitään, istuskeli ja soitti jollekkin. Indonesian viisumeissa voisi olla tekstit myös indonesiaksi... Paikalle tuli pian myös toinen mies siviileissä, joka osasi englantia, hän taas kyseli ja tutki kovasti passejamme, Iranin vierailustani hän oli hyvin vaikuttunut. Hän puhui myös paikan pitäjän kanssa.

Yhdessä vaiheessa mies sanoi tarvitsevansa kopioita, toinen poliisi voisi lähteä ottamaan niitä. Sanoin haluavani mukaan, joka sopi oikein hyvin. Pääsinkin poliisikyydissä (siviilimoottoripyörä) photo copy liikkeeseen, jossa otettiin kopiot, jotka tarjouduin maksamaan, mutta poliisi kielsi ja maksoi itse. Majapaikalle takaisin päästyämme paikan pitäjät olivat ostaneet kaikille limpparia ja poliiseille tupakkia poltettavaksi. Istuttiin taas alas ja lähinnä istuskeltiin ja poltettiin tupakkia, joitain sanojakin vaihdettiin. Sähkökatkon tultua käynnistettiin poliisejen takia majapaikan generaattori, olin hieman pahoillani paikan pitäjien puolesta, taisivat jäädä tästä päivästä meidän osalta aika paljon tappiolle. Poliisi otti puhelinnumeroni ja antoi omansa, pyytäen, että soitan, jos meillä on mitään ongelmia Sananassa. Tämän jälkeen kättelimme ja poliisit lähtivät n. kahden tunnin jälkeen. Paikan pitäjä oli myös saanut puhelinnumeron, johon ilmoittaa jos vieraaksi saapuu lisää ulkomaalaisia. Veikkaan, että hän ei ollut tietänyt ulkomaalaisten rekisteröimishommista, emme nimittäin täyttäneet mitään lappuja tai näyttäneet passejamme, kuten yleensä Indonesiassa.

Sananassa on roskiksia enemmän, kuin olen nähnyt missään toisessa indonesialaisessa kaupungissa, ihmiset myös käyttävät niitä ja kaupunki on minun näkemistäni indokaupungeista myös siistein. Muutenkin erittäin viihtyisä pikkukaupunki.

Yleisin indosapuska, Nasi Goreng.

Vaalimainos. Taustalla on selkeästi Api Bandoilla, mutta ranta ei kyllä ole Ailta, josta voisi tuollaisen kuvan ottaa Apista, onkohan tässä herra poliitikko hieman kaunistellut totuutta...