Wall of Tears

Olin ihan tarkoituksella snorklaillut ennen sukellusreissua monta päivää, sillä tiesin, että sukelluksen jälkeen snorklausinto laskee. Parannuttuani sukelluksen jälkeisestä ärhäkkäästä mahataudista lähdin luontoretkelle kohti kyynelten muuria. 

Merileguaanien munimisalue rannan alkupäässä.

Merileguaanien suojatie.

Liikkeelle lähdin yhden aikaan päivällä. Suurin osa turisteista vuokraa pyörän tälle 15 kilometrin lenkille. Varjopaikkoja on vähän ja auringonpaahde on kuulemma sietämätön. Itse pidän lämmöstä, joten valitsin patikoinnin. Näkee paremmin eläimiä, eikä täällä päivällä ole kuin 26-29 astetta (varjossa).

Rannalla oli paljon vihreän merikilpikonnan suojeltuja munimispaikkoja. Oikea suomalainen nimi on liemikilpikonna, mutta käytän mieluummin suoraa käännöstä englannista.

Paikallinen kuovi. Pahoittelut lintutietämyksestäni, olen enemmän kalamies.

Galapagoksen yleisin paksurunkoinenpuu taitaa olla kaktuspuu.

Ensimmäinen luonnossa näkemäni Galápagoksenjättiläiskilpikonna.

Toinen nautti mutakylvystä. 40X zoomikamerastani oli tällä reissulla hyötyä.

Tässä vaiheessa en enää pitänyt lukua.

Maakilpikonnat ovat ainoa laji, joka voi syödä aiemmin mainitsemani hyvin yleisen ja myrkyllisen eräänlaisen omenapuun lehtiä, omenoita ja muita osia.

Jättiläinen paineli hitaasti mutta varmasti pusikkoon.

Tältä kaverilta kysyin sopiiko istahtaa viereiselle penkille evästauolle. Hiljaisuus on myöntymyksen merkki, joten istahdin seuraan syömään leipomosta ostamiani pasteijoita.

Onneksi en tullut pyörällä, eihän näitä ohjeita ois pystynyt mitenkään noudattamaan. 

Ensimmäisellä näköalapaikalla. Täältä näki hieman kuinka valtan iso tämä saari on. Sisämaa oli pilvien peitossa, siellä olevia tulivuoria ei näkynyt. Suoraan edessä Puerto Villamil ja oikealla näkyy Tortugasaari.

Pakko myöntää, että kuulin Darwininsirkuista vasta Siinalta laskeuduttuani näille saarille. Näille saarille on jossain vaiheessa lentänyt varpuslaji, josta on muotoutunut paikallisten luontoerojen seurauksena 13 uutta lajia. Tai sen verran niitä on tällä hetkellä. Näillä sirkuilla on ollut valtava vaikutus evoluutiotieteen tutkimukseen. 

Kukat näyttivät maistuvan, vai olisiko sittenkin kyse öttiäisistä kukissa.

Darwininsirkkuja näkee eniten, tämä lienee toiseksi yleisin pikkulintu.

Nämä saaret ovat syntyneet tuliperäisesti, joten niillä ei ole koskaan ollut manneryhteyttä, mikä tekeekin niistä mielenkiintoiset. Nisäkkäitä saarille on tullut vähän, sillä ne eivät kestä pitkiä merimatkoja. Matelijat sen sijaan pysyvät hengissä uskomattaman pitkiä aikoja ilman ravintoa, joten niitä on ajelehtinut saarille paljon enemmän. Galapagossaaret eivät tule koskaan saavuttamaan manneryhteyttä, vaikka ovatkin matkalla kohti Etelä-Amerikkaa, vaan tulevat uppoamaan mannerlaattojen väliin noin 20 miljoonan vuoden päästä. Toki paikoillaan pysyvä kuuma piste on edelleen olemassa nykysaarien länsipuolella ja se tulee todennäköisesti synnyttämään lisää saaria tulevaisuudessa.

Punaposkilisko.

Tälläkin kertaa matka oli paljon mielenkiintoisempi, kuin itse kohde. Tässä on Wall of Tears. Saarilla toimi aikoinaan rangaistussiirtola, jonka vangit rakensivat tämän muurin 1945-1959. Työ oli osa rangaistusta ja muurilla ei ollut mitään muuta merkitystä, kuin aiheuttaa rakentajille kärsimystä. Monet rakentajat kuolivat työssä. Saarelle oli hyvä lähettää etenkin mielipidevankeja, sillä karkaaminen takaisin mantereelle oli hyvin epätodennäköistä.

Muurin takaa alkoi haitallisten vieraslajien metsästysalue. Yhden kissan näin lähellä muuria luikkimassa piiloon. Myös näköalapaikalla kävin, aika pitkälti samat näkymät, kuin ensimmäiseltä mäeltä.

Pakollinen selfie. Näköalapaikalla tapasin naisen, joka paitani huomattuaan kertoi, että myös hän oli laskenut joitain vuosia sitten pulkalla tulivuoren rinteen alas. Nicaragua on kyllä yksi niistä maista jonne voisi vielä jonain päivänä palata.

Laavatunneli. Näitä on näillä saarilla paljon ja ne ovat syntyneet, kun laavan päälykerros on jähmettynyt ja sisus jatkanut matkaa kohti merta. Täällä oli geologeja tutkimassa magman liikkeitä jonkinlaisella laitteella. Galapagossaarilla juuri tällä saarella on eniten tuliperäistä toimintaa, sillä saari saarista nuorin. Viimeksi täällä oli tulivuorenpurkaus 2018. Purkaukset ovat hitaita, joten ihmisille niistä ei yleensä ole vaaraa.

Papukasvi

Minusta tuntuu, että täällä on hetki sitten ollut leguaani.

Takaisin kylässä olin vasta auringon laskiessa. Erittäin mielenkiintoinen retki.