Asilo de la Paz

Olin jo aiemmin kuullut, että tällä autolla pääsee aamukuudelta ylängölle, mutta niin aikaisin en ole vielä jaksanut herätä. Vaikka täällä ei ole illalla mitään tekemistä, nukahtaminen on ollut hankalaa. Kun kuulin Paulinalta, että auto menee ylängölle myös kolmelta iltapäivällä, lähdin pienelle retkelle. 

Erittäin haitallisen kaksijalkaisen vieraslajin edustajille kyyti maksoi yhden dollarin ja vähemmän haitalliset nelijalkaiset pääsivät kyytiin ilmaiseksi.

Saaren ensimmäiset asutukset ovat olleet nimenomaan ylängöllä, sillä sieltä löytyy saaren ainoa makeanveden lähde. Nykyään lähteeltä on vedetty putket myös kylään. Näytti, että jokaisella tai lähes jokaisella kylän perheistä, oli kasvimaa ja sen yhteydessä mökki edelleen myös ylängöllä.

Lähteen lähelle oli kaiverrettu patsas. Tekijästä ei ollut ylhäällä mitään tietoa, joten kysyin asiaa Erikalta. Hän kertoi, että patsaan oli kaivertanut hänen pappansa Heinz Wittmer.

Heinz oli todennäköisesti ollut kaivertamassa ja ainakin parantelemassa myös näitä luola-asumuksia, jotka toimivat saksalaisten ensikoteina, kun normaaleja taloja rakennettiin.

Luolien ensimmäinen tunnettu asukas oli 1780-luvulla irlantilainen merirosvo Patrick Watkins, joka hylättiin saarelle. Hän alkoi yksinään viljellä perunoita, kurpitsoja ja tietenkin tupakkaa. Maakilpikonnia hän metsästi vaihtaakseen ne Post Office Bayllä merimiesten kanssa viinaan. Voitanee siis sanoa, että tämän saaren kilpikonnat ainakin osittain ryypättiin sukupuuttoon. Patrick ei ilmeisesti kuollut tänne vaan pääsi vuosien jälkeen palaamaan veneellä mantereelle.

Näköala luolilta

Tämän portin takana, muurien sisällä elää saaren nykyinen maakilpikonnakanta. 

Ilmeisesti istutuksia ei ole vielä tehty. Nämä kilpikonnat ovat ihmisten lemmikkejä tai muutoin yksityisomistuksesta pelastettuja. 

Kilpikonnia ruokitaan aitaukseen.

Kierrettyäni Asilo de la Pazin reitin läpi, lähdin kävelemään takaisin kylään päin. Autolla pääsisin takaisin, mutta se lähti vasta puolen tunnin kuluttua viideltä ja nappaisi minut kyllä kyytiin myös matkan varrelta. Monarkkiperhosia lenteli paljon, mutta sellaisesta en saanut napattua kuvaa. Aasi oli helpompi kohde.

Darwininsirkkuja. Olivat erikoistuneet lannan nokkimiseen.

Nokkaviakin lintuja näkyi paljon. Olisko ollut pesimäaika, sillä nämä pitivät melkoista meteliä kun kävelin ohi.

Kuivahkolle ylängölle oli eksynyt myös sorsa.

Tämä lintu toi mieleeni lintubongarin, jonka kanssa juttelin Isabelan pyöräilyretkellä. Muistaakseni hän etsi nimenomaan punapäistä lintua.

Epäilen vieraslajiksi.

Soramontun kohdalla kuulin auton äänen takaani ja jatkoin sillä takaisin kylään.