Olin edellisenä iltapäivänä varannut sukellusretken 150 dollarilla. Siihen mennessä sukeltajia oli minut mukaan lukien kuusi, mikä oli maksimi yhdelle oppaalle. Toivoin yhtä lisäsukeltajaa, jotta porukka olisi jaettu. Aamulla katselin ympärilleni ja laskin seitsemään. Ikäväkseni yksi oli kuitenkin vain vaimo, joka oli tullut huolehtimaan miehensä sukellukselle ja sveitsiläisellä naisella oli miehensä mukana snorklaamassa.
Kun kaikki olivat hoitaneet paperihommat kuntoon, siirryttiin lava-autolla satamaan.
Isla Tortuga näkyy hieman tuolla vasemmassa laidassa. Kyseessä on puolikaaren muotoinen romahtanut tulivuori, jolla ei ole asutusta, tekisimme siellä kaksi sukellusta.
Matkalla kävi ilmi, että puolella sukeltajista ei ollut kuin muutama sukellus alla. Yksi mies oli käynyt kurssin ja sukeltanut pari kertaa järvessä, jossain keskilännen jenkkiosavaltiossa. Minulle arvottiin pariksi sveitsiläinen Faby, jolla oli reilut neljäkymmentä sukellusta alla. Hyvä tuuri.
Sukellussuunnitelma oli sellainen, että menemme kaikki yhdessä pinnan alle ja opas raahaa narun päässä olevaa poijua mukanaan. Vene ja snorklaajat seuraavat. Kun sukeltaja saavuttaa ilman turvarajan 800psi, hän käy tekemässä safetystopin ja nousee pintaan. Ihan hyvä, että järjestely oli tällainen, sillä ensimmäisellä loppui ilma jo 25 minuutin jälkeen. Normaalistihan kaikkien sukellus olisi päättynyt tähän. Muusta ei tarvinnut välittää, kuin ilmasta. Suurin osa ajasta oltiin kymmenessä metrissä ja syvimmilläänkin kävin vain 16 metrissä.
Ensimmäisellä sukelluksella ei nähty juuri mitään. Joitain kaloja, kilpikonna ja oma kohokohta taisi olla tämä skorppioonikala. Opas osoittautui todella huonoksi. Sukellussuunnitelmaa ei ollut, yleensä mentiin vastavirtaan ja välillä sivuvirtaan, mihin hän sattuikaan haahuilemaan. Porukka ei pysynyt kasassa ja vartin sukelluksen jälkeen oltiin paikoillaan lähemmäs kymmenen minuuttia, kun kaksi porukasta oli kadonnut, vähän pelkäsin, että kohta lähdetään ylös. Opas oli nimittäin kertonut, että jos joku menee hukkaan koko porukka nousee pintaan, älkää siis karatko. No nuo tyypit löytyivät äänimerkeillä ja jatkettiin matkaa.Näkyyvys ei ollut paras mahdollinen 10-15 metriä. Yhdessä vaiheessa opas koitti kaivaa hummeria esiin piilosta. Enpä ole koskaan ennen nähnyt moista. Yleensä tärkein sääntö on että katsoa saa, mutta koskea ei. Toisella sukelluksella kaveri kaivoi nähtäväksi nyppylämerimakkaran.
Ekan sukelluksen jälkeen kysyin Fabylta mitä hän piti ja hän vastasi, että ei kommentteja. Piti tauon ja totesi, ettei ole koskaan ollut huonommalla sukelluksella. Tiputus oli melkoinen, hän oli miehensä kanssa ollut juuri todella hyvin järjestetyllä viikon risteilyllä. He olivat snorklanneet miekkavalaiden, delffinien ja ties minkä kaikkien muiden kanssa. Sukelluslupia tuolla veneellä ei ollut.
Tauolla syötiin sämpylät ja sukelluspaikan omistaja, joka oli toiminut snorklausoppaana sveitsiläismiehelle kehotti menemään keulaan ottamaan aurinkoa tai snorklaamaan, olisimme paikoillamme noin tunnin. Minä lähdin snorklaamaan. Kameran jätin viilenemään, sillä olin vahingossa unohtanut sen kuvaamaan sukelluksen puolivälissä, joten kotelo oli huurussa ja kamera kuuma 45 minuutin videon ottamisen jälkeen.
Näin heti aluksi cownose rayn muutaman metrin päässä. En ollutkaan nähnyt kyseistä otusta koskaan ennen. Pian ilmestyi näköpiiriini kilpikonna ja kohta alapuolellani oli kolme noin minun pituista Galapagos haita. WAU! sukelluksella oli ollut huono tuuri, mutta kyllä täällä elämää riittää.
Palattuani veneeseen sain juuri sukelluskengät jalastani, kun veneen viereen ilmestyi valtava manta! Äkkiä kengät takaisin jalkaan, ilman niitä räpylät eivät pysyneet jalassa ja ilman räpylöitä ei pärjännyt virtaa vastaan. Näin vielä mantan keulan etupuolella, mutta virtaus oli sen verran koventunut, että jäin ankkuriköyteen odottamaan josko se kaartaisi takaisin. Ei kaartanut ja pian sukelluspaikan pitäjä käski sukeltajia valmistautumaan seuraavaan sukellukseen.
Kun kaikki olivat vedessä opas näytti, että lähdetään pinnan alle, oltiin aika levällään, joten hyvin ei alkanut tämäkään sukellus. Yllättävän nopeasti oltiin rintamassa ja lähdettiin taas vastavirtaan. Veneessä olin vähän kysellyt, että eikö olisi järkevämpää mennä myötävirtaan. Taas näkyi pari kilpikonnaa ja kaloja, lisäksi opas tosiaan esitteli kaikille kädestä pitäen merimakkaraa.
Noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen näin hain vasemmalla puolellani. Olin porukan vasemmanpuolisin ja porukka oli vähän hajallaan. Näytin Fabylle hain merkkiä ja lähdin katsomaan loittonevaa haita lähempää. Se käänsi päätään ja näin, että se oli VASARAPÄÄHAI! Näytin Fabylle vasarapäähain merkkiä, mutta hän ei ehtinyt sitä näkemään, vaikka vauhtia tuli räpylöihin. Hai liikkui hitaasti mutta perään ei voinut yrittää, sillä porukka olisi silloin hajonnut. Meriotuksia ei kannata jahda, mutta ne jäävät usein samalle alueelle kaartelemaan. Yksi unelma tuli toteutettua, vaikka kauaa en tätä upean näköistä eriskummallista haita ehtinyt ihailla.
Tämän jälkeen merileijona tuli sukeltelemaan kanssamme noin pariksikymmeneksi minuutiksi. Siihen asti, että oppaallamme ilmeisesti alkoi ilma loppua 50 minuutin kohdalla. Hän lähti pintaa kohti mitään ilmoittamatta ja me muut seurasimme perässä safetystopille.
Paikalla on valtava potenttiaali, sillä en ole koskaan ollut yhtä huonosti järjestetyllä sukelluksella, mutta silti sukellus oli yksi parhaista, jolla olen koskaan ollut. Voi olla, että tänne on haastavaa saada hyviä oppaita. Mannerecuadorilaisetkaan eivät saa muuttaa saarille, kuin erikoistapauksissa, esimerkiksi mennessään naimisiin saarelaisen kanssa. Ulkomaalaiset taas eivät saa viettää, kuin maksimissaan 2kk saarilla, per vuosi.
Jos vielä sukellan näillä saarilla, niin pitää kysellä tarkkaan suosituksia. Olin kieltämättä kuullut huhuja, että tämä on todella huono firma, mutta kun se oli saaren ainut, otin riskin. Sukellukset olivat matalia ja helppoja, joten riskit eivät olleet suuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti