Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Maninjau

Tiistaina oli markkinapäivä, lähes kaikki kojut olivat kuitenkin jo sulkeneet, kun saavuin paikalle yhden aikoihin. Mandariineja ja lamuteja sain kuitenkin ostettua, hedelmiä en ole tähän mennessä muuten löytänyt täältä.

Tänään mies apinan kanssa tuli keräämään kookospähkinöitä. Apina kiipesi puuhun, pyöritteli kypsän kookospähkinän irti ja tiputti sen alas, hyvin koulutettu kaveri, jota näytettiin kohtelevan hyvin, sillä vaikka se yhdessä vaiheessa pölli isäntänsä tupakka-askin, mies vain veti narusta apinan lähemmäks, kunnes se tiputti askin, ei huutoa, eikä keppiä.

Kahden aikoihin päätin vähän aktivoitua ja ajelin bussilla serpenttiinitien ylös (5k Rp) ja lähdin kävelemään tietä pitkin paikkaan, jossa käsittääkseni on näköalapaikka.

Paikka löytyikin ja ihan hienot näkymät, pilvet vain tulivat haittaamaan.

Jatkoin matkaa eteenpäin, ylhäällä ei näkynyt palmupuita, vaan ihan männyn näköisiä puita, oli myös hieman viileämpää.

Käveltyäni aikani löysin toisen näköalapaikan, jossa aloin jo kaivata polkua alaspäin, paikalliset neuvoivat hetken miettimisen jälkeen jatkamaan eteenpäin ja tornin kohdalta pitäisi lähteä pieni polku. Ennen tornia, oli kuitenkin tämä paras näköalapaikka, huikeat maisemat järvelle.

Pieni polku löytyikin maston kohdalta ja lähdin kävelemään sitä alaspäin. Iilimatoja oli polulla haitaksi asti, mutta suurin osa oli sen verran nirsoja, että ne ehti tuntea jalalla ja napata pois, ennen kuin ne löysivät hyvän paikan iskeä kiinni. Jalat olivat kuitenkin verillä, sillä neljä pääsi imemään. Viidakossa oli taas mukava kävellä, apinoiden ja muutaman hiiren lisäksi muita eläimiä ei näkynyt, yhdessä kohdassa haisi niin voimakkaasti, että siitä oli varmaankin lähtenyt joku piiloon, kun se kuuli minun tulevan. Jonkin aikaa kuljettuani tulin tyhjälle mökille ja ehdin jo hetken pelätä, että polku loppuu siihen, mutta pian löysin paikan mistä pieni polku jatkui ja tämän jälkeen alkoi näkyä myös kiviin maalattuja keltaisia nuolia ylöspäin.

Puolivälissä matkaa oli keskellä viidakkoa Anas homestay, ei ilmeisesti ollut kannattanut, sillä paikka näytti olleen tyhjillään jo jonkin aikaa.

Vihdoin viidakko loppui (alkoi hämärtää) ja pääsin pieneen kylään, nättiä maalaismaisemaa.

Kylässä oli tie, mutta se kapeni jälleen tällaiseksi poluksi alaspäin mentäessä. Tällä polulla tuli vastaan kaksi vanhaa naista, joista toinen veti perässään pitkää bambua ja toinen näytti tyhjää muovipulloani ja pyysi antamaan hänelle, luovuin pullosta ilomielin. Tämän jälkeen näin muutaman pojan ja vanhemman miehen tähyilemässä puuhun ilmakivääreiden kanssa, kysyin mitä he metsästävät ja sain vastaukseksi, että apinoita.

Päästyäni päätielle pysähdyin syömään kalaa, riisiä, jotain lihaa, pähkinöitä ja vihanneksia, ehkäpä paras ateria tähän mennessä Sumatralla, varsinkin kala oli hyvää, paikan kissa oli samaa mieltä, sillä se mourus jaloissa koko aterian ajan (12k Rp). Tyttö mietti hetken, kun näytin punaisia ruokia ja sanoi spicy, näytin kuitenkin, että hyvä hyvä, täälläkin on näköjään opittu, että länkkärit ei tykkää tulisesta, ruoka on kuitenkin näissä paikoissa onneksi jo valmiiksi tehtyä, joten saa syödä paikallisia herkkuja paikallisesti maustettuina, eikä mauttomina turistiversioina.

Rantamoskeija

Kylän raittia


Auringonlasku oli upea.

Täällä on tullut luettua paljon, ensin Alan Duffin Once were warriors, ei mikään häävi, kertoi maoreista, jotka lähinnä juopottelevat, tappelevat, hakkaavat vaimojaan ja lapset pelkäävät, ei tulevaisuutta tarina. Kuulosti aikalailla samalta, kuin juoppojen elämä kaikkialla.

Toinen kirja, joka on vielä kesken on ollut paljon mielenkiintoisempi. Stephen Kinzerin All The Shah´s Men, joka kertoo Iranin historiasta, alkaen Persian kulta-ajasta, siirtomaa-aikaan, kun britit ryöstivät öljyä ja toisen maailmansodan aikana jakoivat maan venäläisten kanssa. Kirja keskittyy kuitenkin siihen, kuinka CIA syöksi vallasta Mossadeghin, korruptoimattoman poliitikon, joka ajoi britit pois rosvoamasta öljyä ja on ensimmäinen ja ainoa demokraattisesti valittu pääministeri Iranissa, Time lehti valitsi hänet vuoden mieheksi 1951. Syöstyään tämän demokraattisesti valitun pääministerin vallasta ja vangittuaan hänet (kuoli kotiarestissa), jenkit ja britit asettivat diktaattoriksi Shahin, joka hallitsi heidän avullaan pitkään (öljy oli tukijoille hyvin edullista) ja islamilainen liike vahvistui, liike joka lopulta ajoi yhdessä muiden kanssa Shahin vallasta ja hallitsee edelleen, kuinka maailma voisikaan olla erilainen, jos ensimmäisen orastavan demokratian Lähi-Idässä olisi annettu kehittyä ja kuinka se olisi voinut olla suunnannäyttäjä koko alueelle.

Kirja alkaa vuoden 2008 painokseen lisätyllä kappaleella, kuinka tyhmää jenkkien olisi hyökätä Iraniin nyt, epäsuosittu islamilainen liike vain voimistuisi ja koko ajan vahvistuva demokraattinen liike joutuisi odottamaan jälleen, ehkä jopa vuosikymmeniä, tavalliset iranilaiset ovat kirjan mukaan länsimyönteisimpiä koko Lähi-Idässä. Kirjan mukaan jenkit ovat tehneet myös palveleksen Iranille, sillä he ovat kukistaneet sen pahimmat viholliset, idässä Taliban liikkeen (Sunneja, iranilaiset ovat Shiioja), toki huumeongelma on kasvanut, kun rikollisliigat saavat häärätä Talebanien jälkeen jälleen lähes vapaasti, sekä tietenkin verivihollisen Saddam Husseinin, Iranilla onkin nyt enemmän vaikutusvaltaa, kuin hyvin pitkään aikaan.

Eilen illalla tuli mieleen, että voisi olla mielenkiintoista opiskella poliittista historiaa, sillä sitähän tulee "opiskeltua" jonkin verran muutenkin ihan mielenkiinnosta. Tarkistinkin, että tämän vuoden pääsykokeisiin olen aika myöhässä ja hakeminen tulisi kalliiksi, kun pääsykoekirjat täytyisi toimittaa tänne ja kun aihetta opetetaan vain Turussa ja Helsingissä, Turkuun pääsee sisään vain 10% hakeneista, joten sisään pääseminen on hyvin vaikeaa. Mutta tuntuu, että ehkä ensi vuonna vois periaatteessa yrittää. Ehkä.

PS. Kuulin tämän paikan ravintolassa, että olen "onnekas", kun osasin tulla oikeaa polkua alas, jokin aika sitten jenkkipariskunta oli lähtenyt väärää polkua, eksynyt ja viettänyt yön viidakossa, tuntui kyllä, että mies hieman väheksyi länkkäreiden taitoja (ehkä hän on tottunut siihen, että useimmat ottavat sen oppaan vieraassa ympäristössä), sillä hän ihmetteli myös sitä, että olin kivunnut Merapille ainoastaan muiden länkkäreiden kanssa, tästä olen kyllä kuullut hämmästyneitä hymähdyksiä myös muutamalta muulta paikalliselta, sekin polku oli kyllä hyvin selkeä, vaikka ensin mentiinkin harhaan...

Tuli varattua huone Wheelers GH:sta Kuala Lumpurista formulaviikonlopulle (30r/yö), sillä huomasin, että jotkin hostellit ovat jo nyt täyteen varattuja.

3 kommenttia:

mutteri kirjoitti...

No kyllä toi polku ON pieni. Suomesa sentään on mettäpolkuja ja metsää mutta aika monista paikoista ne puuttuvat, lienee syy erätaitojen puutteeseen. Entäs jos viidakkoon jäis yöksi, mikä siellä uhkaisi?
Upeita kuvia, kiitos.

Tuukka kirjoitti...

No ei sinne nyt kuole (ellei käy tosi huono tuuri), mutta ötökät, käärmeet ja erinäiset nisäkkäät on aktiivisia yöllä. Muistan kun lähdin Taman Negarassa käymään yökävelyllä majalta keskellä viidakko ja se äänimäärä ja jokapuolella kahahtelu kyllä käännytti takaisin muutaman kymmenen metrin päässä, monet oppaatkaan eivät lähde viidakkoon yöllä. Sitä elämän määrää on mahdoton kuvitella kokematta itse.

Siina kirjoitti...

Tuuhan opiskeleen. :)