Doda

Dodassa kävelimme Rizky homestayhin ja otin huoneen 100k hintaan, joka sisältää ruokailut. Minulle ja Pandille tuotiin samantien kahvit, mutta sen jälkeen emäntä meni takaisin sisään, talossa oli menossa jumalanpalvelus. Virsien veisausta ja saarnaa jatkui tunnin verran, jonka jälkeen alkoi kiivas kyläkokous. Pandi kysyi haluanko lähteä katsomaan patsaita, mutta satoi ja alkoi hämärtää, joten emme lähteneet (jalatkin olivat ihan riittävän väsyneet ja olkapäitä särki hieman). Pimeän tultua huomasin, että minun huoneessani ei ollut lamppua, joten kävin lainaamassa sellaisen viereisestä huoneesta, kokousta en viitsinyt häiritä.

Päivällistä odotellessa istuin ulkona ja näin kuinka pikkupoika tuli sisältä ja pissasi keskelle pihaa, samalla, kun kaksi pikkutyttöä osoitteli ja nauroi vieressä. Kolmikko meni takaisin sisälle, mutta pian tytöt palasivat kolmannen tytön kanssa. Jokaisella oli mukanaa pillivesi ja he asettuivatkin riviin keskelle pihaa, matkien poikaa ja "pissasivat" pillivesillä, kova nauru ja juoksu takaisin sisälle, ei voinut olla nauramatta.

Päivällisen tultua menin syömään, Pandia ei näkynyt, mutta pöytä oli katettu kahdelle, joten söin puolet ja lähdin pois. Huomasin liian myöhään, että koira meni ruokalaan heti lähdettyäni ja oli käynyt nappaamassa kalan puolikkaan. Vähän hävetti, sillä ei näyttänyt hyvältä minun osaltani, mutta näin Pandin myöhemmin ja kysyin oliko hän saanut kalaa, johon hän vastasi myöntävästi. Kerroin myös tarinan ja hän nauroi, tiedä sitten ymmärsikö hän täysin oikein. Kymmenen aikoihin päivällisen jälkeen mies ilmestyi lampun kanssa, mutta sanoin lainanneeni jo lampun viereisestä huoneesta.

Herättyäni sain kahvin ja jäin odottamaan aamiaista. Odotettuani tunnin viereisen huoneen indonesialaisille tyypeille tuotiin ruokaa ruokalaan ja he pyysivät minuakin mukaan, mutta pöytä oli katettu vain heille, sanoin odottavani, sillä varmaankin minulle tuodaan ruokaa hetken päästä. Talossa näytti kuitenkin hiljenneen, eikä ketään näkynyt missään, minut oli jätetty huomiotta. Yli tunnin odotuksen jälkeen näin Pandin jolta kysyin onko tässä kylässä ravintolaa, hän sanoi, että täältähän saa ruokaa. Sanoin hieman kiukkuisena, että kyllä saa kaikki muut paitsi minä (tästä ilmaisutavasta en ole ylpeä, mutta nälkäisenä ihminen ei ole parhaimmillaan). Pandi oli ihmeissään ja lähti selvittelemään, pian talosta kuuluikin kovasti keskustelua ja tuokion päästä sain ruokaa.

Syöminen alkoi väsyttää, joten otin tirsat ja herättyäni tunnin päästä eli yhdeltä oli alkanut sataa, tätä jatkuikin koko päivän ja jätin Dodan patsaat kokonaan väliin. Neljän aikoihin huomasin, että edellisenä iltana antamani pyykit olivat narulla sateessa, vähän ärsytti, sillä talon väki tiesi, että olin lähdössä seuraavana päivänä ja pyykit ois kiva saada kuivana takaisin. Kävin hakemassa pyykit narulta ja kehittelin katoksien alle kuivauspaikat, jonne laitoin pyykkini väännettyäni ensin suurimman osan vedestä pois. Myöhemmin illalla paikan emäntä tuli pahoittelemaan, että oli lähtenyt aikaisin aamulla kirkkoon, jossa oli ollut koko päivän ja oli jättänyt pyykit tyttärensä vastuulle, joka oli unohtanut ne. Kysyin häneltä seuraavan päivän bussista Paluun ja hän kertoi bussin hakevan minut yhdeltä, hän hoitaa asian. Päivällisellä keskustelimme hieman molemmat sanakirjat kädessä, hän kysyi uskonnostani, johon vastasin, että suomalaiset ovat suurimmaksi osaksi kristittyjä, vaikka tiesinkin hänen ymmärtävän vastaukseni väärin, mutta empä valehdellut ja täällä näytetään olevan niin hartaita uskovaisia, etten halunnut kertoa olevani pakana. Hän nyökyttelikin ja siirryimme seuraavaan aiheeseen.

Seuraavan päivänä olin kahdentoista aikoihin valmiina ja aloin odottaa. Sade oli juuri alkanut ja jatkui taas koko päivän, sattui hyvä tuuri viidakkotrekin suhteen. Kahden aikoihin aloin olla jo hieman huolestunut ja käveleskelin hieman ympäriinsä, paikan isäntä tuli sanomaan (elekielellä), että odota vaan rauhassa, bussi tulee jossain vaiheessa. Kolmen aikoihin emäntä tuli takaisin kirkosta ja pahoitteli sanoen, että bussi tulee neljältä. Hieman neljän jälkeen eräs toinen mies tuli sanomaan, "bus no, tomorrow". En halunnut uskoa, sillä olin odottanut jo neljä tuntia, eikä minulla ollut mitään intoa jäädä enää tähän kylään, olin myös hieman nälissäni, sillä olin saanut vain aamiaisen, ruokahuollon takkuaminen, pyykit ja muutenkin fiilis tuntui siltä, ettei minusta oikein pidetä, vaikka hymyilläänkin kovasti. Istuttuani vartin lisää, emäntä tuli taas talolle ja sanoi, että kyllä bussi tulee, odota vaan vielä hieman. Olin erittäin helpottunut. Tila-auto tulikin joskus ennen viittä ja alkoi kovasti kysely, että eihän minua haittaa, vaikka joudun takapenkille, ahtauduin sinne jalat sivuttain ja hieman kumarassa, sillä katto oli matala, mutta sanoin, että tämä sopii mainiosti (kunhan päästään vain liikkeelle). Kävin vielä maksamassa, jolloin nainen otti ensin 200k:tani ja sanoi "sleeping this and (tauko) you eat 4 times (katse joka pyytää lisää)" Syöminen kuului selkeästi hintaan, tämän olin kuullut slovenialaiselta, Pandilta ja myös tältä naiselta saapuessani ja minun olisi kuulunut saada 6 ateriaa, ei neljää. Sanoinkin pari kertaa, että 200k sisältää ruokailun ja nainen lopetti lisärahan kalastelun, pyykeistä hän pyysi 20k.

Noin kilometrin matkan jälkeen pysähdyimme lastaamaan säkkejä ja yksi mummeli tuli kyytiin. Täällä minut pyydettiin etupenkille ja siellä ollut nuori nainen siirtyi keskipenkeille. Kuskin ja minun väliini tuli vielä yksi mies ja lähdimme matkaan, olin hyvin tyytyväinen järjestelyyn. Tie oli melkoista mutavelliä paikoin, isoine lätäkköineen sateiden takia ja kuski näyttikin kyselevän vastaantulijoilta, että onko tie auki. Alkoi vähän pelottaa, kun saavuimme kännykkäverkon piiriin ja kuski innostui tästä, akku oli kuitenkin vähissä ja sen vaihtelu alkoi ja lisäksi puhuminen katkeilevaan yhteyteen, samalla tietenkin ajaen kapeaa ja mutkaista tietä. Vierustoverillani oli hankaluuksia saada takakantta Nokialaiseensa paikalleen, joten kysyin voinko auttaa, sainkin takakannen samantien paikoilleen ja kerroin, että olen samasta maasta, kuin Nokia, bagus bagus (hienoa hienoa)! Olin saanut hyväksynnän ja koitettiin kovasti jutella, mutta kielimuuri oli melkoinen. Kertaalleen luulin, että matka katkeaa, sillä puu oli kaatunut tielle, sen alta kuitenkin pääsi, kun kiersimme ojan kautta, reitti näytti siltä, että sitä oli käytetty moneen kertaan. Koko matkan kuuntelimme jeesuslauluja indoksi ja vierustoverini lauloi parhaat biisit mukana. Pysähtyessämme taukopaikalle, paikalla oli myös muslimeja ja jotenkin aisti, että he eivät ole parhaita ystäviä, vaikkei mitään sanottu tai vastaavaa, oli ehkä liiankin hiljaista. Hunnutettua naista kristityt naiset tuijottelivat hiljaisesti.

Lopulta 6 tunnin ajomatkan jälkeen olimme Palussa, jossa minut vietiin pyynnöstäni Purnama Raya hotellille, jossa olin kuullut viisumiasioiden hoituvan. En tosin ollut enää niin varma suunnitelmistani. Reissaaminen ei tunnu enää samalta, kun on joku jota kaipaa niin kovasti, vaikka toki reissaaminen on edelleen ihan kivaa. Mietinkin, että pääsemmehän syksyllä yhdessä reissuun ja päätin tarkistaa mahdollisuutta lyhentää hieman reissua, matkapörssistä tuli kuitenkin lyhyt vastaus, lentoja ei voi muuttaa ja copypaste ehdoista, päätinkin lopettaa tämän vaihtoehdon ajattelun. Seuraavaksi arvoin pitkään Indonesian osuuden lyhentämisellä, matkalla Sri Lankaan ja ehkä saisin formulatkin sovitettua. Formulat hylkäsin ensimmäisenä ja sitten myös Sri Lankan, ois menny juoksemiseks. Ostinkin viisuminjatkamista varten Surabaya-Bangkok liput huhtikuun yhdeksännelle päivälle (90€, AirAsia), Surabayaan lennän todennäköisesti Manadosta tai missä ikinä olenkaan paikallisella lentoyhtiöllä. Bangkokista minun pitää hankkia Kiinan viisumi, näen myös samalla ensimmäistä kertaa thaimaalaisen uudenvuoden, joka on 13-15.4. Tällä hetkellä Indonesian suunnitelma on Togeanin jälkeen pohjoinen Maluku, eli kuuluisat maustesaaret ja sitten Indonesian osuuden lopetus Bunakenin sukellus- ja snorklausparatiisiin.