Vientiane

Luang Namthan ainoa bussi Vientianeen lahtee 8.30, joten taas piti jaada yöksi. Illalla mahaa alkoi vaantaa ja huomasin sen olevan melko turvoksissa, tulikin oksennettua kaikki pihalle mita olin syönyt Namthassa. Taman jalkeen alkoi ravaus sangyn ja vessan valilla, vessan ovella miettien kumpi paa on talla kertaa kiireellisempi. Myös kuume nousi 38:aan ja jalkoja sarki, joten yölla ei tullut nukuttua paljoa ja oli selvaa, etta seuraavana aamuna en tule nousemaan 20 tunnin bussikyytiin. Laakkeeksi aloitin Ofloxacin kuurin. Seuraavana aamuna olo oli edelleen huono, mutta paranemaan pain. Ilta-paivalla enaa jalkoja sarki perkeleesti, olo oli heikko, eika ruoka maistunut, joten paatin kokeilla jo seuraavana aamuna matkan jatkamista.

Illalla en saanut oikein unta, varmaankin koska olin maannut koko paivan sangyssa, joten nukuin aamulla pommiin. Ehdin kuitenkin 8.15 linja-autoasemalle, josta luulin bussin lahtevan. Tama oli kuitenkin vain lahikyliin menevien bussien ja minibussien asema, varsinainen asema oli 10 kilometrin paassa. Kun tuk-tukinkin etsimiseen meni hetki, saavuin linja-autoasemalle vartin myöhassa ja bussi oli jo lahtenyt. Matkaan oli kuitenkin paastava, joten nousin Luang Prabangin bussiin, joka lahti yhdeksalta. Lippukojun poika kertoi, etta voisin vaihtaa samana iltana Prabangissa Vientianen bussiin, tata kylla vahan epailin, mutta suunta oli jokatapauksessa oikea. 100 kilometria ennen Prabangia bussi pysahtyi taas tauolle ja hieman hammastyin, kun minulta tultiin kysymaan olenko menossa Vientianeen. Vastattuani yes minut ohjattiin toiseen bussiin, jonka olimme matkan varrella ohittaneet, silloin naureskelin, etta tassa sita mennaan paikallisbussilla V.I.P. bussin ohi. Olin jo maksanut 80k kyydista Prabangiin ja nyt minulta pyydettiin 100k lisaa. Namthasta Vientianen lippu olisi maksanut 150k tai 160k, joten pari ylimaaraista torkun painallusta tuli maksamaan muutaman kymppitonnin.

Matka eteni hitaasti, mutta varmasti. Takanani oleva lapsi ja vieressani istunut tyttö tulivat matkasairaiksi. Normaalisti tama pussiin oksentelu ei juuri hairitse, mutta kun olin itse halaillut edellispaivana posliinia urakalla, piti laittaa napit korville ja keskittya maisemien katseluun. Pimean tultua aloin jo kirota tata istumista, nukkumaankaan ei pystynyt, silla bussi pomppi ja mutkitteli jatkuvasti, kipea niska ei auttanut asiaa. Ennen puoltayöta pysahdyimme syömaan ja itsekin söin riisiannoksen, vaikka ruoka ei edelleenkaan oikein maistunut. Yhden jalkeen onneksi nukahdin ja herasin kunnolla vasta 50km ennen Vientianea.

Vientianeen saavuttaessa olin hyvin tyytyvainen. Reilut 20 tuntia tekivat tasta matkasta pisimman bussimatkani ja tata ennatysta en tule ihan heti rikkomaan, ainakaan Laosissa, sen verran hajottava kokemus se oli. Paremmat oltavat minulla kuitenkin oli, kuin niilla jotka joutuivat istumaan kaytavalla selkanojattomilla muovijakkaroilla, silla kaikille ei riittanyt penkkeja. Muistin lukeneeni, etta linja-autasemalta on yli 4km keskustaan, joten suostuin maksamaan 10k jaetusta tuk-tukista. Matkaa oli kuitenkin vain kilometri, joten olishan tuon voinut kavella. Löydettyani huoneen 60k Kipilla kavin suihkussa ja suuntasin patonkikojun kautta pyöralla Thaimaan lahetystölle hankkimaan viisumia (pyöran vuokra 10k/paiva), silla matka on tarkoitus paattaa reilun parin viikon rantalomaan Ko Phanganilla. Lahetystölla olin 8.25, juuri kun se avattiin ja sain silti numeron 52. Jonottelu ei silti kestanyt kuin reilun tunnin, jonka jalkeen suuntasin jo erittain vasyneena takaisin majapaikkaan nukkumaan. Ilta-paivalla kavin hieman kiertelemassa torilla ja muutenkin kaupungilla.

Keskiviikkona-aamuna vuokrasin taas pyöran ja kavin tutustumassa Kaysone Phomvihane memorialiin (5k), joka oli paljon mielenkiintoisempi, kuin olin ajatellut. Paljon historiaa ja tietoa laoista. Taman jalkeen poljin lahetystölle ja hain passin takaisin, seka ostin lipun Khon Kaenin bussiin (50k).