Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Sulttaanit ja orjat

House of Wonders. Tämä Sansibarin suurin, kaunein ja aikansa modernein palatsi rakennettiin 1883. Sittemmin on kertynyt korjausvelkaa niin, että osa talosta romahti viitisen vuotta sitten. En ole ihan varma ehdittiinkö paikkaa avata uudelleen. Uusittu osa joka tapauksessa romahti viime jouluna ja 2 työmiestä sai surmansa. Korjaushanketta rahoittaa Omanin sulttani, joka hallitsi aikoinaan myös Sansibaria (1698-1856). Sansibar toimi jopa Omanin pääkaupunkina 1832-1856. Vanhan sulttaanin kuoltua 1856 maa jaettiin hänen kahdelle pojalleen. Toinen sai Sansibarin ja toinen Omanin. Sansibarilta hallittiin myös suuria osia Manner-Afrikkaa. 

House of wondersin vieressä on sulttaanin palatsi, joka ei ole romahtanut ja johon pääsee vierailulle. Rakennuttaja Seyyid Said (1804-1856) kuvassa. Muutaman euron pääsymaksuun kuului opas, jota oli tietenkin kohteliasta tipata lopuksi.

Aloitetaan maisemalla sulttaanin parvekkeelta. Näkymä ei ollut lainkaan huono. Tuohon aikaan vesi huuhtoi palatsin portteja, joten tuota bulevardia ei ollut.

Tätä koristetta kannettiin sulttaanin edessä, kun hän kulki rahvaan seassa. Olisihan ollut kaikin puolin ikävää, jos joku ei huomaisi kumartaa hallitsijalle.

Sulttaanin matkapesusetti. Tuo kylpyallas nousee ylös, veden tyhjentämiseksi ja kuljetuksen helpottamiseksi.

Sansibarin sulttaani oli paikalla, kun kuningatar Elisabeth toinen kruunattiin (nykyinen kuningatar) ja hän sai kuningattarelta lahjaksi tämän muotokuvan.


Sultaani otti täällä vieraansa vastaan. Myös sulttanin ykkösvaimolla oli oma vastaanottohuone palatsissa. Loput vaimot ja muu haaremi asuivat keskustan ulkopuolella olevassa palatsissa.

Sulttanin parlamentti istui tässä huoneessa ja niin tekee edelleen toisinaan Sansibarin parlamentti. Sulttaanin aikaan parlamentilla ei tietenkään ollut suoraa valtaa, vaan se kuului kokonaan sulttaanille, joka oli tietenkin nimennyt parlamentin. Parempi sana olisikin neuvonantajien joukko.

Kätevä keskustelutuoli.

Sansibar on vanha kauppala ja maustesaari, mutta tärkeintä kauppatavaraa olivat orjat, varsinkin 1800-luvulla. Heidän ansiostaan Sulttaaneista ja kauppiaista tuli erittäin rikkaita. Orjat hankittiin Manner-Afrikasta ja tuotiin tänne kaupattavaksi, sillä saarelta on erittäin vaikea karata. Täältä orjat jatkoivat matkaa muunmuassa takaisin mantereelle, Intian valtameren saarille, Intiaan ja Arabiaan. Amerikan orjat on myyty Länsi-Afrikasta, ei juurikaan täältä.

Lähetyssaarnaaja Livingstone ja piispa Edward Steere saivat tehtyä sulttaanin kanssa sopimuksen (Englannin painostusta ja puntia) orjuuden lopettamisesta 1860-luvulla täällä ja näin olleen entiselle kauppapaikalle rakennettiin kirkko. Sopimus ei kauaa pitänyt, kauppa vain siirtyi vähemmän julkisille paikoille. Livingston kuoli Sambiassa 1873. Englantilainen suurmies oli halunnut, että osa hänestä jää Afrikkaan, joten hänen uskolliset palvelijansa irroittivat Livingstonen sydämen ja hautasivat sen puun juurelle Sambiaan. Tuo risti on tehty puusta, joka kasvaa tuolla paikalla. Loppuruumis suolattiin ja kuljetettiin Sansibarin kautta Englantiin, jossa se haudattiin Wetminster Abbeyn kirkkoon. Steere on haudattu tuonne alttarin taakse.

Orjien säilytykammioita on säilynyt kaksi. Tässä kammiossa oli tilaa 75 lapselle ja naiselle. Miehille oli oma kammio. Kammioon nousi vesi ja tämä toimi viemäröintinä. Ennen myytäväksi viemistä orjat olivat kammioissa 2 vuorokautta ilman vettä ja ruokaa. Jos orja sevisi, hän oli riittävän hyvä myytäväksi. Ulos päästyään orja sidottiin paaluun ja hänet ruoskittiin. Huutajat olivat kakkosluokkaa, he jotka kestivät huutamatta myytiin kalliimmalla.


Tämän muistomerkin on tehnyt ruotsalainen Clara Sörnäs 1998.

Näyttelyn lopuksi oli muistutus siitä, että nykyään orjia on lukumäärällisesti enemmän kuin koskaan ennen.
 

Ei kommentteja: