keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Tansaniaan

Buffet mutta itse ei saanut ottimiin koskea. Aamiaisen jälkeen oli hyvä mennä takaisin huoneeseen pötköttelemään. Kyyti lentokentälle tuli vasta neljältä.

Ulkona satoi koko päivän. Takaisin lentokentälle mennessä tuli tilanne, jossa minä ja toinen matkustaja pyöriteltiin päätä. Kuskille tuli soitto juuri kun oltiin moottoritien rampilla. No pysähdys siihen ja pakilla takaisin moottoritielle. Kaikesta huolimatta päästiin turvallisesti takaisin kentälle.

Hyvä etten joutunut tuohon jonoon yöpaikkaa kysellessä.

Dar Es Salaamin lento oli lähes täynnä. Onneksi olin varannut ikkunapaikan jo Helsingissä, joten pääsin ihastelemaan Niinin suistoa. Pikkutaajamia silmänkantamattomiin pienillä ketjuilla yhdistettyinä. 

Kaironkin näin. Tässä kohtaa harmi, että oli pimeää, muuten tuolla kuvan vasemmassa laidassa näkyisivät pyramidit.

Dar Es Salaam. Ei Kairon veroinen, mutta asuu tuollakin yli neljä miljoonaa ihmistä.

Lento kesti melkein 7 tuntia ja hieman tuli nukuttuakin. Lasketuminen Dar Es Salaamiin herätti, en muista joutuneeni ennen moiseen turbulenssiin, kone heilui melkoisesti. Ensin tarrasin istuimeen ja laitoin silmät kiinni. Mutta sitten mietin, että turha kai tässä on pelätä, parempi nauttia vuoristoradasta, kun mitään ei voi tehdä. Turvallisesti päästiin maahan, vaikka melkoinen töyssy sekin oli.

Tansanian päässä piti täyttää terveyskyselylomake. Toisella vastaanottajalla oli maski, toisella ei. Tämän jälkeen en nähnyt yhdelläkään viranomaisella maskia. Suurin osa turisteistakin heitti ne menemään.


Tansaniassa on kielletty kertakäyttöiset muovipussit. Tämä vaikutti hieman pakkaamiseen. Erittäin arvostettavaa toimintaa, niin paljon muoviroskaa olen pitkin rantoja ja kaupunkeja nähnyt. Pienin askelein kohti kertakäyttömuovittomuutta. Toivottavasti tästä ottaavat mallia pian myös muutkin maat. Muovi on erittäin käytännöllinen materiaali, mutta tällä hetkellä sitä käytetään aivan liikaa.

Immigration meni jouhevasti, valmiiksi hankitun viisumin ansiosta. Mielestäni viisumeita kirjoitettiin myös täällä, toisin kuin Helsingissä sanottiin. Ainakin pääsin jonon ohi, kun rajamies tuli kyselemään onko kellään evisaa.

Taksimatka kaupunkiin alkoi kuskin sanoilla "Tervetuloa Tansaniaan, Korona-aika on täällä päättynyt."


 

2 kommenttia:

Kastellibojjjj kirjoitti...

Mahtavaa että olet päässyt taas reissuun! Mukava lukea reissublogia. Matkakuume vain nousee😀. Onneksi kohta pääsee reissuun itsekin.

Tuukka kirjoitti...

Mahtavaa olla reissussa :D