Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Taman Negara

Jerantutista otin ilmastoiduin huoneen ja vilustuin (25r). Kahden yön jälkeen päätin kuitenkin lähteä pärskien kohti Kuala Tahania ja viidakkoa. En tiedä puhalsiko ilmastointi hometta vai mitä, mutta jo minibussissa (7r) olo alkoi tuntua paremmalta. Kuala Tahanissa ylitin joen (1r) ja kiipesin portaat puiston päämajaan. Maksettuani 2 yötä Kumbangin majassa, kameramaksun ja pääsymaksun (10r+5r+1r), kysyin voisinko jättää rinkan heille talteen, ei onnistunut, kuten ei myöskään joen tällä puolella olevassa kalliissa resortissa. Ei muuta kuin takaisin joen toiselle puolelle ja rinne ylös, ensimmäinen vierastalo mistä kysyin otti rinkan säilytykseen (5r) ja taas joen yli, kivasti hiestä märkänä jo ennen viidakkoa. Valitsin reitiksi saman polun, jolle lähes eksyin viime kerralla ja suihkutin jalat märiksi sääskimyrkystä, jotta iilimadoit eivät iskisi kiinni.


Ensimmäinen otus jonka näin, arviolta 1,5 metrinen käärme, jota vähän säikähdin, kun se lähti parin metrin päästä polulla luikkimaan karkuun. Tällä purolla näin myös toisen paljon pienemmän käärmeen, joka ui karkuun jokin saalis suussaan.


Nyt on sadekauden alku, joten polku oli vielä hyvin näkyvissä ja paremmin merkattu, kuin viime kerralla, joten pääsin ilman ongelmia joelle. Vettä oli vain hieman polven alapuolelle, joten ylityskin onnistui helposti.



Majassa oli jo vanhempi englantilainen nainen, joka oli tullut veneellä lähelle majaa (120r) ja hän kertoi, että päivällä majan edustalla oli ollut Tapiiri. Minulla ei ollut hajuakaan mitä elukkaa hän tarkoittaa, mutta pian otus löntysteli nuolemaan suolakiveä, ihan komea ilmestys. Majaan tuli illalla myös aasialainen mies.

Orava oli valoisan aikaan hyvin kiinnostunut eväistäni ja roskapussista, pimeällä alkoi hirveä rapina ja kun osoitin lampulla sänkyni vieressä olevaa huonosti suljettua roskapussia, sen kimpussa oli 3 hiirtä. Suljin roskapussin paremmin ja vein sen ulos. Eväät olin jo aiemmin laittanut hyvin suljettuun muovipussiin ja repun sisälle, jonka taas olin ripustanut ylös sängyn kulmaan. Aamulla totesin hävikiksi ainoan saippuapalani, jonka olin jättänyt vessaan muka hyvään paikkaan. Lisäksi syömäpuikkoja oli nakerrettu. Desinfioin puikot ja tein yllättävän hyvän aamiaisen kylmästä vedestä, nuudeleista, pavuista ja tonnikalasta.

Toisen päivän ohjelmassa oli Kepayang Besar luola n. 6km päässä. Huomasin heti, että reitti ei ollut yhtä hyvin merkattu, kuin polku mitä olin tullut majalle, mutta merkkejä kuitenkin oli ja polku oli ihan hyvin näkyvissä. Hetken käveltyäni säikähdin suht paljon, kun 5 metrin päästä viereltäni ponkaisi ylös Tapiiri ja lähti juoksemaan karkuun. Hieman myöhemmin näin metrin mittaisen ruskean pitkähäntäisen pötkön kipittävän minua karkuun polulla.


Silta


Angkorista tuttu puu ilman rakennusta.

Pari tuntia käveltyäni tulin risteykseen jossa oli iso kanto. Muistin portugalilaisten puhuneen viime kerralla, että käännöstä luolalle ei ole kunnolla merkitty, mutta polku lähtee kaatuneen puun luota. Päätinkin kääntyä tälle polulle. Jonkinmatkaa käveltyäni vastaan tuli 6 miestä kirveitten, veisten ja reppujen kanssa, ilmeisesti Orang Asleja jotka asuvat viidakossa, yllään ihan "normaalin" näköiset vaatteet, mutta hieman erinäköisiä, kuin malesialaiset yleensä. Viimeinen miehistä kysyi mihin olen menossa ja kerrottuani, että luolille hän sanoi, että väärä suunta. Lähdin jonon jatkoksi heidän peräänsä takaisin päin ja hetken kuljettuamme he kääntyivät ja näyttivät minulle, että jatka tuohon suuntaan. Luulin olevani edelleen samalla polulla, mutta ylitettyäni pari puroa olin varma, että polku ei ollut sama. Päättelin, että heimolaiset olivat kääntyneet polulle jolta olin tullut ja neuvoneet minua jatkamaan suoraan, en ollut vain tunnistanut risteystä. Päätin jatkaa suoraan, mutta asetin takaisin kääntymiselle rajan puoleen päivään. Yhdentoista jälkeen, yhteensä melkein 3 tuntia käveltyäni näin luolan kyltin ja pian myös kallionseinämän ja luolan. Oli hieno fiilis, kun näki kallion nousevan keskellä viidakkoa.


Lähdin tutkimaan luolaa ja ensimmäiseltä pieneltä suuaukolta säikähdin pois, kun pääni vierestä sujahti pari lepakkoa. Nousinkin ylemmäksi ja löysin pienen käytävän isompaan kammioon (aukko kuvassa vasemmalla alhaalla). Kammiossa lenteli muutama lepakko, joihin totuin pian enkä enää säikkynyt, johtuen myös siitä, että tilaa oli nyt paljon. Tutkin kammiota, mutten mennyt pienistä suuaukoista sisään. Sen verran olin kuitenkin häiriöksi, että lepakkojen määrä kasvoi kokoajan ja lopulta niitä suhisi jokapuolella.


Lentävän lepakon kuvaaminen muka vaikeaa? Ainakin 11 kappaletta.


Lähdettyäni luolasta näin nämä kaivuujäljet. Myöhemmin takaisin majalla tapasin oppaan, joka kertoi, että nämä ovat Orang Aslejen kaivuujälkiä, kun he ovat etsineet jotain lähes päänkokoista juuresta.

Käveltyäni tovin takaisinpäin kuulin puhetta ja törmäsin 4 hengen ryhmän n. minun ikäisiä nuoria, joille opas selitti jotain. Menin tervehtimään ja varsinkin porukan nainen vaikutti hämmästyneeltä siitä, että olin liikkeellä yksin. Pian yksi miehistä kysyi mistä olen kotoisin ja sanottuani Suomesta, toinen sanoi selvällä suomella, että tuosta aksentista vähän arvelinkin. Kaksi miehistä oli Suomesta. Tässä vaiheessa nainen kääntyi ilmeisesti poikaystäväänsä päin ja sanoi, että "ok... Now we hear just finnish", kieltämättä kieli vaihtui. Jatkoimme pian matkaa ja liityin porukan jatkoksi, sillä suunta oli sama. Porukka oli viettänyt edellisen yön isommassa luolassa ja oli nyt paluumatkalla lähelle majaani, josta venekyyti veisi heidät takaisin Kuala Tahaniin heimovierailun kautta. Kysyin reissun hintaa ja sisältäen ruoat ja kuljetukset se oli maksanut heille 230r per naama. Suomalaiset olivat seuraavaksi matkalla Filippiineille ja sieltä Ausseihin etsimään jotain työtä, keväällä/kesällä takaisin Suomeen.


Suoja

Lähellä majaa alkoi sataa, mutta vain muutama pisara tuli alas asti. Viidakko on niin tiheää, että siellä kulkee lähes aina varjossa, vaikka taivaalla ei olisi yhtään pilveä. Tiesin, että pian lehdet olisivat märät ja alkaisin kastua, varsinkin jos alkaisi sataa kunnolla, kiihdytinkin vauhtia ja ehdin juuri majalle, ennenkuin taivas repesi ja kaatosade alkoi.

Aluksi olin majalla yksin, mutta hieman myöhemmin paikalle saapui pari E-Afrikkalaista miestä oppaan kanssa, miehet olivat tulleet Kuala Lumpuriin konferenssiin ja samalla päättäneet tehdä pienen irtioton viidakkoon. Miesten lähdettyä joelle pesulle, jäin juttelemaan oppaan kanssa. Edellämainitun lisäksi kuulin häneltä mm. että alueella on norsu, he olivat nähneet vanhoja jalanjälkiä tullessaan.


Ilmeisesti nämä, jotka olin huomannut itsekkin. Norsusta olin kuullut myös suomalaisilta, joille opas oli näyttänyt tuoretta ulostetta ja kertonut, että Orang Aslit olivat nähneet norsun vähän aikaa sitten.

Seuraavaksi majalle saapui aussipariskunta, jotka olivat tulleet veneellä ja aikoivat lähteä seuraavana aamuna jo pimeän aikaan kävelemään takaisin venepaikalle, sillä heillä oli kiire Kuala Lumpuriin. Opas varoitteli, että juuri tuohon aikaan eläimet ovat aktiivisimillaan ja heidän pitää olla hyvin varovaisia. Olen aikaisemminkin kuullut, että viidakkoon ei pidä mennä yöllä. Tästä pääsimme eläinkeskusteluun ja opas kertoi hieman mitä eläimiä alueella on, tiikereiden kohdalla aussinainen kysyi onko hän nähnyt tiikereitä. Opas kertoi että muutaman kerran, viimeksi 2 kuukautta sitten muutaman kilometrin päässä Kuala Tahanista, samalla polulla jota minäkin olin kävellyt majalle. Hän kertoi, että silloinkin tiikerit olivat luikkineet karkuun, näissä kohtaamisissa pitää kuitenkin olla aina varovainen. Koskaan ei pidä alkaa kirkua, juosta karkuun tai ottaa kuvaa salaman kanssa tai tehdä mitään muutakaan mikä voisi ärsyttää petoa.

Villinorsuja hän on päässyt koskemaan, niitä taas pitää osata lukea. Ainakin ensimmäisellä parilla kerralla norsut eivät hyväksy lähestymistä, mutta kun palaa muutaman kerran paikalle, norsut alkavat luottaa ja tuntea ja saattavat päästää lähelle. Myös norsujen kanssa pitää olla hyvin varovainen, sillä ne tallovat ihmisen hengiltä hyvin helposti. Yleisohjeena kaikkiin villieläimiin tulee suhtautua hyvin kunnioittavasti ja varoen. Opas kertoi myös, että ei hänkään ole erehtymätön. Kerran opashommien alkuaikoina hän oli eksynyt kanadalaisen pariskunnan kanssa jossain luolien ja Kuala Keniamin välillä ja he olivat joutuneet viettämään yön viidakossa, aamulla he olivat onneksi törmänneet Orang Asleihin, jotka olivat opastaneet oikeaan suuntaan.


Yöllä satoi melko rankasti ja aamulla lähtiessäni paluumatkalle joki oli muuttunut paljon vuolaammaksi, kuin aikaisemmin. Harkitsin jopa toista reittiä, mutta koska tiesin sen olevan rankempi, eikä yhtä mielenkiintoinen, kulkiessaan pääjoen vartta ylös alas, päätin varovasti lähteä ylittämään jokea. Shortsit otin viisaasti pois jalasta ja ripustin kaulaani, sillä vettä oli puoleen reiteen, virta ei kuitenkaan ollut kovin voimakas, joten ylittäminen oli helppoa (Pysähdyin jopa ottamaan tämän kuvan).

Paluumatkalla en nähnyt eläimiä ja kuljin melko nopeasti, sillä minulla ei ollut tietoa mihin aikaan bussit menevät Jerantutiin ja halusin päästä sinne yöksi, paremman ja halvemman huonevalikoiman vuoksi, dormi ei oikein kiinnostanut viidakkoöiden jälkeen, vaan kaipasin oman huoneen mukavuutta.


Mihinköhän seuraavalla kerralla? Nyt on käyty 16,8km päässä. Kuala Keniamiin kävellen tai veneellä ja sieltä etelään luolien ja Kumbangin kautta taitaa olla pisin reitti minkä voi mun mielestä tehdä ilman opasta. Tahan vuorelle tehtävä edestakainen matka kestää kuulemma 7 päivää. Tällainen reissu voisi olla mielenkiintoinen 1-2 tutun ja oppaan kanssa, mutta todennäköisesti aika kallis pienellä porukalla ja toisaalta oppaan voi hommata mieluummin johonkin toiseen paikkaan, Taman Negarasta tekee hienon juuri se, että tämä on yksi harvoista kansallispuistoista K-Aasiassa johon voi mennä syvälle, ilman opasta.

(1€=4,3r)

5 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Kivoja eläimiä, jee. :)

mutteri kirjoitti...

No nyt on alus- ja päällyskasvillisuutta, tikahduttavan vihreätä! Se tapiiri on kyllä aika hassu, näyttää joltain villisian ja norsun sekotukselta. Luola näyttää korkealta, kun ne lepakot on niin pieniä siellä katossa. Onkohan niitä luolia käytetty aikoinan asumiseen? Oliks kurre niinkun meillä vai joku amerikkalainen maaorava tai jotain muuta?

Tuukka kirjoitti...

Luolista en tiiä, orava näytti vähän erilaiselta ku Suomessa, mää en oo oikein hyvä elukoiden nimeämisessä, mutta kuvan löysin netistä :)

http://www.mongabay.com/images/malaysia/06/malaysia0191.JPG

mutteri kirjoitti...

Juu, on se erinäkönen, häntä varsinkin. IS kertoo tänään, että villinorsu tallo 14-vuotiaan kuoliaaksi Vietnamissa. Olivat olleet liikkeellä moottoripyörillä ja norsu oli hyökänny. Haastattelussa kylän varapäällikkö sanoi, että norsut vihaa metallista tehtyjä esineitä ja että ne hyökkäävät yleensä hyvin harvoin ihmisen kimppuun. Mitähän siellä luonnonsuojelualueella sanottaisiin mönkijöistä?

Tuukka kirjoitti...

Jo se, että suomessa asti uutisoidaan kertoo, että tuo on todella harvinaista.

Ei varmasti sais ajaa yhtään millään... Ei sillä, että tuolla pääsis liikkumaankaan mitenkään muuten, kuin jalan. Tai no... Ehkä taitava endurokuski tai vastaava vois päästä eteenpäin.