Saryazdin linna

Kun vierailin ensimmäisenä päivänä Yazdin turisti-infossa en löytänyt muuta mielenkiintoista, kuin tämän seinällä olleen postikortin, paikan nainen kertoi, että kyseessä on Saryazdin linna ja sinne on matkaa 3 kilometriä, mietin heti, että pakko päästä. Nainen näytti kartasta missä paikka on ja jo tässä vaiheessa ajattelin, että taitaa matkaa olla enemmän, kuin 3km. Myöhemmin selvitin, että matkaa on 30km, ilmeisesti rahan lisäksi kilometreistäkin tykätään jättää nolla pois. Paikkaan oli joka tapauksessa päästävä. LP auttoi hieman, mutta sain paikalliselta mieheltä hyvät ohjeet, ensin kaupungin ulkopuolella olevalle liikenneympyrälle ja sieltä punaisella bussilla Mehriziin, josta ei ole taksilla pitkä matka.

Maanantaiaamuna lähdinkin kävelemään kohti tätä liikenneympyrää, matkaa oli hieman enemmän, kuin olin odottanut, ehkä viitisen kilometriä, olisi kannattanut käyttää paikallisbussia. Luulin löytäneeni oikean ympyrän ja hyppäsinkin punaiseen bussiin, sanoin Mehriz ja kuski katsoi vähän kummissaan, mutta ajoi seuraavalle liikenneympyrälle ja näytti, että mene tuonne toiselle puolelle, tai sittenkin seuraa tuota miestä, kysyttyään mihin pukumies oli menossa. Minä seurasin ja pääsimme kävelemään suoraan tähän oikeaan bussiin, hintaa 30km matkalle tuli 340T.

Mehrizissä kävin syömässä patongin ja kysyin vessaa, ainoa sana jonka ymmärsin, oli moskeija ja käden osoittama suunta. Kävelinkin moskeijalle ja löysin kahdet raput kellariin, ei ketään missään ja tekstit persiaksi... Valitsin toisen ja kävin nopeasti.

Nyt olin niin lähellä vuoria, että lumesta sai otettua kuvankin, eikö näytäkin erikoiselta, niin valkosta...

Tämän jälkeen pullo vettä mukaan ja etsimään taksia, joka löytyikin vaivatta ja kuski pyysi 2500T, mikä tuntui oikealta, joten hyppäsin kyytiin. Matkaa oli reilut 5km ja kylä tuntui aika tyhjältä, joten paluumatkasta voi tulla mielenkiintoinen tai ainakin pitkä, mutta se on sen ajan murhe, tai ei murhe vaan kokemus.

Taksi pysähtyi johonkin paikkaan joka ei näyttänyt linnalta, olin kuitenkin näyttänyt kamerasta kuvan, joten maksoin, nousin ulos ja kävelin rakennukselle, sisällä en nähnyt ketään, mutta nuorehko mies kasteli istutuksia pihalla, joten menin hänen luokseen, näytin kuvan ja kysyin paikkaa. Hän ymmärsi ja sanoi, että vie minut sinne 1kT hintaan, hyppäsin kyytiin ja hän ajoi linnalle, joka oli todella lähellä. Miehellä oli itseasiassa linnan avain ja 1kT tarkoitti pääsymaksua.

Mies lähti näyttämään linnaa ja koitti selittää jotain yhdestä aukosta, mutten ikävä kyllä ymmärtänyt, sillä hän puhui vai farsia (persiaa). Linna on 1800 vuotta vanha ja tehty mudasta, eli siitä mistä muutkin rakennukset täällä, siinä mielessä harvinainen linna.

Korkeimmalle tornille käytävää pitkin ja ihailemaan maisemia ja linnaa ylhäältä käsin.

Urhealla tähystäjällä katse tiukasti taivaanrannassa, rosvojen ja vieraiden sotajoukkojen varalta. Vesipulloa ei olis tarvinnu olla kuvassa, mutta se kuvastaa kuinka tärkeää vesi on autiomaassa, mitä siitäkin tulisi, jos tähystäjä alkaisi nähdä kangastuksia ja koko varuskunta joutuisi hälytykseen turhan takia. Varuskunta oli tällä hetkellä hyvin pieni, sillä olimme portinvartijan kanssa kahdestaan linnoituksessa.

Sitten tapahtui jotain, mitä ei olisi pitänyt tapahtua. Ajattelin ottaa vielä yhden kuvan ajastimella toisessa tornissa, mutta alusta ei ollut järin hyvä ja kamera tippuikin 1,5m pienen tuulenpuuskan ansiosta. Otin kameran maasta ja näin heti, että objektiivi oli väärässä asennossa ja kun koitin avata kameraa, tuli objektiivivirheilmoitus, eikä objektiivi mennyt sisään, kuului vain raksutusta. Koitin hieman auttaa sitä, mutta ei auttanut, kirosin typeryyttäni ja laitoin kamera taskuun. Vielä hieman kiertelyä ja lähdin takaisin portille, mies sulki portin ja pääsin hänen kyydillään takaisin. Paikka jonne taksikuski oli jättänyt minut, paljastui ravintolahotelliksi, kun vastassa oli kauluspaitamies. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan, mutten jäänyt syömään, hän ihmetteli millä olin tullut ja miten meinaan lähteä. Sanoin, että bussilla, hyvästelin ja lähdin kävelemään pois, mies jäi hymyilemään hieman ihmeissään. Taksin löytäminen oli hyvin epätodennäköistä lähes autiosta kylästä, mutta halusin kai rankaista itseäni, kun en pyytänyt ravintolan miestä soittamaan taksia, ainakin olin edelleen vihainen itselleni, sillä uuden kameran ostaminen oli taas edessä tai ehkä löydän jonkun joka osaa korjata laitteen. Kävellessäni aukaisin ja suljin kameraa ja samalla väänsin, käänsin ja kevyesti runnoin objektiivia, 10min jälkeen jotain tapahtui ja objektiivi pyörähti oikeaan suuntaan, ei vieläkään täysin oikein, mutta vielä hieman osaavaa, tiedän mitä teen vääntelyä ja objektiivi ei enää raksuttanut vaan sulkeutui kauniisti ja avautui taas ja sain otettua jälleen kuvia, olin onneni kukkuloilla.

Pian näin tämän paikan, tuota puista juttua kannetaan kerran vuodessa ympäri kylää, Shiiojen juttu. Aukion reunalla istuskeli muutama vanhempi mies ja he näyttivät, että mene tuonne puujutun suuntaan.

Sieltä löytyikin tämä taulu, katselin hieman ympärilleni mutten löytänyt ovea ja lähdin kävelemään takaisin, vanhempi mies kuitenkin huitoi minua menemään takaisin ja vasemmalle, tottelin ja toinen paikallinen näytti minulle oviaukkoa,

josta löysin tämän paikan.

Kiittelin miehiä ja jatkoin matkaa, pian kuorma-auto hidasti kohdallani ja kuski näytti, että tarvinko kyytiä, kyllähän minä tarvin, joten hyppäsin kyytiin, mies ei puhunut englantia, mutta ymmärsin, että hän kysyi menenkö Yazdiin, nyökyttelin tyytyväisenä ja kysyin, meneekö hän sinne, hän nyökkäsi, loistavaa. Yhdessä kohtaa matkaa oli poliisien ratsiapaikka, kuski laittoi turvavyön ympärilleen ja minä katsoin omaani, poikki. Laitoin remmin kuitenkin rintani yli ja tungin vyönpään penkin väliin, kuski nyökytteli ja hymyili isosti. Poliisit eivät pysäyttäneet, paikalla piti vain hidastaa. Liikenneympyrässä, josta olin lähtenyt Mehriziin kuski hiljensi ja sanoi, että jatkaa vasemmalle, kättelin ja kiitin kovasti, hän näytti vielä takseja, pääsen niillä jatkamaan. Jos tämä lasketaan liftaamiseksi, niin oli ensimmäinen kerta.

Jatkoin kävellen keskustaan päin. Pysähdyin bussipysäkillä ja koitin ostaa lippua, mutta myyjä vain katsoi minua kummissaan, päätin jatkaa

tälle viimeiselle isolle liikenneympyrälle ennen keskustaa, josta ainakin kaikki bussit menevät keskustaan. Hyppäsinkin ensimmäiseen bussiin ja annoin kuskille 100T ja sain takaisin 50T, joten kaupungin sisäiset maksavat 3 eurosenttiä, Koskilinjat voisi ottaa mallia. Bussissa huomasin, että paikalliset miehet antoivat kuskille kertalipun tai naiset laittoivat lippunsa etuoven vieressä olevaan kippoon ja menivät keskiovesta sisään, naiset istuivat bussin takaosassa ja miehet etuosassa, aikaisemman bussipysäkin lipunmyyjä oli siis ollut hämmentynyt, sillä koitin selittää, että haluan lipun keskustaan, minun olisi kuulunut pyytää vain yksi lippu.

Vaikka ulkomaisilla korteilla ei tee mitään Iranissa (kauppasaarto), paikallisille automaatteja ja pankkeja on paljon.

Maustekaupan komia keko.

Iranin johtajien kuvia on jokapaikassa, lähes yhtä paljon, kuin Thaimaassa kunkun kuvia. Siis näiden korkeimpien johtajien, ei presidentin.

Sanoin afgaaniystävilleni, etten ole löytänyt kebabbia ja he nauroivat, että tuon kompeksin käytävä, jonka vieressä olemme aina tavanneet on täynnä kebabbia, joten seuraavana päivänä suuntasin sinne. Hieman erinäköistä mitä olin odottanut ja mitä Teheranissa sain, mutta hyvää lammasta (3kT). Tää lounas oli kyllä vähän kuiva, mutta päivällisellä oli jo kokemusta, joten tilasin kylkeen grillattuja tomaatteja ja jogurttia, toivottavasti Shirazista löytyy vastaava, sillä tuohonku vielä ostaa salaatin niin alkaa olla aika hyvä. Shiraziin matkaan huomenaamuna, eli keskiviikkona.

Ruokajuomaksi testasin iranialaista olutta, joka ei maistunut oluelle, ehkä vähän siiderille, prosentteja tietenkin nolla.

Jälkiruoaksi jätski (vähän suli matkalla) 500T ja keksikokoelma leipomosta 1kT.

Yksi ennakkoluulo on ollut väärä ja harmittaa, että menin valehtelemaan aluksi uskostani, sillä Iran tuntuu modernimmalta ja sivistyneemmältä maalta, kuin esim. Egypti, jonka ääriuskonnollisessa/konservatiivisessa Siwassakin sanoin, ettei minulla ole uskontoa ja tulin hyväksytyksi, joten kyllä sen voi sanoa täälläkin, vaikka paikallisten tuleekin käsittääkseni olla uskossa (kristittyjä tai muslimeja), jotta heillä on asema yhteiskunnassa. Pienellä varauksella tietenkin, kuten kaikkialla, löytyyhän Suomestakin paikkoja, joissa uskontonsa, puoluekantansa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia voi joutua isoihin vaikeuksiin.

Toki täälläkin on alueellisia eroja. Juttelin lontoolaisen miehen kanssa ja hän oli tuntenut itsensä uhatuksi vierailtuaan lähellä Irakin rajaa olleissa kaupungeissa, vaikka hänellä on juuria Ontiassa ja näin ollen näyttää mielestäni vähemmän ulkomaalaiselta, kuin minä ja hän myös puhuu hieman paikallista kieltä.

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)