Laivamatka Sulawesille

Satamassa kuului olla 2 tuntia ennen laivan lähtöä. Myöhästyin tästä kymmenisen minuuttia, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään väliä. Päästyäni laivaan olin aivan pihalla mihin kuuluu mennä. Lipussani oli jotain numeroita ja kirjain, eli aivan kuin minulla olisi ollut paikka jossain, yritin löytää paikkaani, mutta sitten paikallinen mies selitti minulle omaa lippuaan näyttäen, ettei täällä ole mitään varattuja paikkoja, voin mennä mihin halua. Istahdin odottamaan, sillä kaikkialla näytti täydeltä ja lastaajat kantoivat isoja tavarasäkkejä tunkien niitä kaikkialle mihin vain mahtui. Pian henkilökuntaan kuulunut mies tuli neuvomaan, että kolmoskerroksen keulasta voi löytyä paikka, lähdinkin tähän suuntaan. Päästyäni oikeaan kerrokseen, toinen PELNI:n paitaan pukeutunut poika tuli luokseni ja lähti etsimään minulle paikkaa, joka löytyikin lähes täydeltä kovalta laverilta. Poika halusi tippiä, kysyin paljonko ja 5k oli kuulemma sopiva summa, annoin tämän.

Economyluokan nukkumapaikkoja. Rinkan sain tuonne ylös ja sitten vaan pötköttämään. Sisällä oli kuuma ja ilma huono, sillä tupakointi oli yleistä. Vastapäätäni oli perhe, jonka minun ikäiseni isä puhui englantia, he olivat menossa miehen kotikaupunkiin Bau-Bauhun, tällä laivallahan pääsisi vaikka Papualle asti, muutamassa päivässä. Perheen äiti ja lapsi lähtivät kolmanteen luokkaan, sillä he eivät pitäneet tupakansavusta ja olivat valmiit maksamaan hieman ekstraa paremmasta, savuttomasta luokasta. Kuulin mieheltä, että laivassa on pari muutakin länkkäriä, kuulemma turkkilaisia. En kuitenkaan lähtenyt etsimään heitä illalla vaan laitoin nukkumaan kymmenen aikoihin, laiva lähti kuulemma liikkeelle yhdeltätoista, aikataulussa luki 19.00. Bau-Bauhun menossa oleva mies varoitteli, että kannattaa pitää hyvä huoli rahoista, laitoinkin kaiken arvokkaan läppäriä ja lompakkoa lukuunottamatta reppuun, jota käytin tyynynä. Läppäri oli rinkassa ja lompakon tungin housuihini. Heräsin hieman kuuden jälkeen, yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen.

Aamiaisella kävin täällä kannella olevassa ravintolassa. Hinnat olivat kohdillaan, kahvi 6k, kanan palanen ja riisiä ilman kastiketta vajaa 20k ja 1,5l vesipullo huimat 10k. Makassarissa lähtiessä kaupustelijoita oli riesaksi asti, mutta nyt harvat kaupustelijat myivät vain kahvia, sillä eiväthän he voineet kokata laivalla. Palattuani alas näin Bau-Bau miehen joka kertoi, että toiset ulkomaalaiset ovat 5 kannella ja haluasivat nähdä minut, minäkin olin kiinnostunut näkemään heidät joten lähdin ylös. Löysinkin ulkoa saksalaisen ja turkkilaisen miehen, jotka olivat nukkuneet ulkokäytävällä, ihan hyvä ratkaisu, kun ei sada vettä. He olivat kuulleet huhuja muutamasta suomalaisesta, eli minusta, eikä minunkaan kuulema huhu kahdesta turkkilaisesta pitänyt siis täysin paikkaansa, taisimme olla laivan ainoat länkkärit. Myöhemmin kuulimme huhuja, että ensimmäisessä luokassa olisi kaksi saksalaista, mutta heitä emme ainakaan koskaan nähneet. Aamusateen jälkeen lähdimme laivan keulaan, jonne raahasin myös oman rinkkani, päivä oli mukavan aurinkoinen.

Laivamme

Vastaantullut toinen PELNI:n laiva.

Laivalla ei ollut paljoakaan tekemistä, joten kun näimme paikallisten kiipeävän tutkatorniin, päätimme mennä perässä, vaikka vahva epäilys olikin, että se ei ole täysin sallittua.

Huipulla!

Muutaman tunnin päästä laivan henkilökuntaan kuulunut mies tuli kertomaan, että laivan keulassa ei saa oleskella, sillä sähköjohdot voivat olla vaarallisia, lähdimmekin ravintolaan, jossa soitettiin musiikkia niin lujalla, että vaihdoimme laivan perälle ja minä lähdin suihkuun. Suihku oli yllättävän hyvä, vettä tuli hyvällä paineella katossa olevasta reiästä ja suihkut eivät olleet erityisen saastaisia. Edellisestä suihkusta olikin aikaa, sillä Bromolta lähtöaamuna, sähköt eivät toimineet, eikä jääkylmä suihku kiinnostanut. Laivan perällä näimme myöhemmin, kuinka ilmeisesti roskis tyhjennettiin mereen, sen verran iso roskavana jäi laivan taakse, uskomatonta miten vähän indonesialaiset välittävät ympäristöstä. eivät toki kaikki ole samanlaisia, seurassamme olleet miehetkin pyörittelivät päätään ja näin ilokseni, kuinka yksi mies kielsi lasta heittämästä muovipussia mereen.

Meidän porukka. Minä, saksalainen, paikallinen mies ja turkkilainen, jonka kielitaidosta olin hyvin kateellinen. Hän oli ollut vasta pari viikkoa Indonesiassa ja pystyi jo keskustelemaan paikallisten kanssa. Toki hän oli liftannut koko matkan Medanista ja oli hyvin aktiivinen oppimaan, mutta omasi myös todella erityisen kyvyn oppia kieliä. Hän oli ollut matkalla yhteensä 1,5 vuotta ja jatkamassa Makassarista pian Papualle, jonne saksalainenkin oli menossa. Saksalainen oli tullut Venäjän ja Kirgistanin kautta Mongoliaan ja Kiinaan, josta oli tullut Kaakkois-Aasiaan, Papuan jälkeen hän oli menossa Uuden-Seelannin ja Australian kautta Kanadaan, josta matka jatkuu Islantiin ja laivalla takaisin Manner-Eurooppaan, ensi syksynä hän suunnitteli olevansa takaisin Saksassa.

Illalla saimme seuraksi iloisia ja erittäin energisiä lapsia, varsinkin pieni spiderman pyjamaan pukeutunut Papualaispoika jäi mieleen, hän oli porukan pienin, mutta kiipeili kaikista vaivattomammin tolppaa ylös katon rajaan ja veteli leukoja siellä. Turkkilainen kysyi minkä ikäinen hän on, mutta hän ei tiennyt, arvioisin, että ehkä viiden, jos sitäkään.

Luotsi saapuu laivaan Makassarissa, perillä olimme hieman yhdentoista jälkeen paikallista aikaa, Sulawesillä (Suomi+6) on eri aikavyöhyke, kuin Jaavalla (S+5). Satamasta lähdimme kävelemään kohti keskustaa, tarkoituksena löytää mäkkäri tai vastaava, jossa minä voin seurata vaaleja, turkkilainen käyttää nettiä ja saksalainen nukkua. Satama oli surullisen täynnä karaokebaareja, jotka selkeästi toimivat kulissina prostituutiolle. Kävelimme useamman kilometrin, kun rinkkani kantoremmin kiinnike rävähti poikki, samalla mietimme ja totesimme, että mäkkäri, jota kyselimme, taitaa edelleen olla todella kaukana, sinänsä hauskaa, että kolme länkkäriä kulkee rinkat selässä pitkin Makassarin yötä ja etsii mäkkäriä, se oli kuitenkin todennäköisin paikka löytää 24h Wi-Fi. Palasimme nyt hieman taaksepäin nettikahvilaan, jonka olimme nähneet ja saimme sieltä kuulla kahvilasta, jossa on Wi-Fi. Menimmekin tähän paikkaan, mutta hetken oltuamme he kertoivat sulkevansa, turkkilainen keskusteli hieman pitäjän kanssa ja saimme jäädä terassin sohville, hän jätti myös netin päälle.

Tässä olikin vaalistudioni. Toisella kierroksella jätän äänestämättä, sillä lähin äänestyspaikka on Balilla ja sinne on kohtuuton matka. Molemmat finaaliehdokkaat ovat hyviä ja eiköhän se parempi valita ilman minuakin. Saksalainen nukkui sohvalla ja turkkilainen surffasi netissä, hän ei viitsinyt tähän aikaan lähteä sohvasurffaussivustolta löytämälleen tyypille. Minä ja saksalainen olimme jatkamassa aamulla Pantai Biraan.