Tunnisteet

Thaimaa (93) Indonesia (82) Filippiinit (58) Suomi (45) Snorklaus (43) Malesia (40) Kiina (39) Sukellus (36) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Sumatra (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) Turkki (13) Amazon (10) Italia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) F1 (9) Kolumbia (9) Oman (9) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Jaava (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Nusa Tenggara (6) Qatar (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Saudi Arabia (5) Sikkim (5) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Borobudur

Lähdimme liikkeelle kuudelta, pysähtyen hieman kaupungin ulkopuolelle aamiaiselle. Join kahvit ja söin riisiä chilitahnalla, lisukkeina pari jotain friteerattua juttua, joiden sisällöstä ei ollut tietoa ja friteeratun tofupallon (5k koko satsi).

Matkaa oli n.50km ja Merapi savusi komeasti tien oikealla puolella. Pääsimme lähes perille, kun rengas puhkesi. Olimme onnekkaita, sillä tämä tapahtui keskellä kylää ja

tähän paikkauspaikkaan ei ollut pitkä matka, 10min, 5k ja matka pääsi jatkumaan.

Perillä jätimme skootterin parkkiin ja kävimme ostamassa liput (62k+30k). Lipunmyynnissä tarjottiin kahvit ja vesipullo, kaikkien vierailijoiden tuli pukea päälle saronki. Venäläiset miehet naureskelivat tätä hametta ja ottivat iloisesti kuvia toisistaan. Ostin myös itselleni ja Sutardille kaislahatut, Sutardi sai 50k lähtöhinnan tippumaan 15k:hon per hattu. Ei tullut ostettua arabihuivia Bangkokista ja sen jälkeen niitä ei ole näkynyt, joten ehkäpä alan tällä reissulla käyttämään tallaista päähinettä. Muutuin aika punaiseksi edellisenä päivänä ja hatun lisäksi piti tänään pistää useamman kerran suojakerrointa päälle. Olin kai liian kauan Suomessa, kun pääsi suojaväri häipymään, aiemmilla reissuilla ei ole tarvinnut paljoa voiteiden kanssa läträtä ja nyt punerran, kuin viikon lomalle tullut turisti. Onneksi syksyllä pääsee reissuun ennen lumia.

Temppelin huipulla.

Noiden juttujen sisällä oli aina buddhapatsas (etualalla kehikko avattuna), jonka käsiä koskemalla unelmat toteutuvat, tämän tein itsekkin, joten nyt on onnellinen tulevaisuus turvattu. Tämä opittiin videosta, joka käytiin katsomassa lipunmyynnin lähellä.


Huipulta oli komeat maisemat. Täällä tavattiin australialainen nainen, joka kertoi käyvänsä joka vuosi reissussa jossain päin maailmaa ja ensi syksynä on vuorossa Skandinavia ja varmaankin Suomi, kerroin, että kannattaa suunnata pohjoiseen, ihailemaan ruskaa. Lisäksi tapasimme ranskalaisen pariskunnan, jonka tytär on tulossa vaihto-oppilaaksi Suomeen, jonnekkin etelään, lähelle Ruotsin rajaa, kaupunkia eivät muistaneet.

Ötökkä rakentamassa pesää vanhan rännin sisälle.




Temppelin seinät olivat täynnä tarinoita ja kaikkien tasojen käytävät ovat yhteensä 5 kilometriä, paikka on siis valtava ulkoilmakirjasto. Tämän sanotaan olevan maailman suurin buddhismitemppeli, mutta jotenkin mulla on sellainen muistikuva, että Angkor Wattia olisi sanottu maailman suurimmaksi uskonnolliseksi rakennukseksi, mutta tämähän voi riippua mittaustavasta tai sitten muistan väärin. Hienoja paikkoja jokatapauksessa molemmat.

Borobudurin jälkeen lähdimme takaisin kohti kaupunkia, pysähtyen parille bussiasemalle kyselemään milloin bussi Probolinggoon menee. Ensimmäinen oli väärä asema ja toisella muistin taas kuinka vähän pidän Indonesialaisista linja-autoasemista. Infoa ei ole missään kirjoitettuna ja myyntipisteissä myyjät huijaavat kilpaa. Sain kuitenkin selville, että busseja menee ilmeisesti vain yhdestä neljään päivällä. Matkaa on ainakin 8 tuntia, joten saapumisaika olisi ikävä, varsinkin kun varsinainen matkakohteeni on Bromon kraaterin juurella sijaitseva Cemoro Lawang. Päätinkin lähteä seuraavana aamuna junalla Surabayaan ja säätää sieltä eteenpäin, jos saan lipun aamujunaan.

Olin nähnyt aiemmin Sutardilta kuvan tulivuoren purkautuessa tuhoutuneesta kylästä ja lähdimmekin seuraavaksi sinne. 20km myöhemmin Sutardi kuitenkin totesi, ettei löydäkkään kylää, sillä hän on käynyt siellä vain kerran kanadalaisen miehen kanssa. Takamukseni sattui jo ikävästi mopon kyydissä istuminen ja tiesin, että olemme menossa vielä kaupungin toiselle puolella olevalle rannalle, jonka Sutardi halusi näyttää, joten päätin, ettemme ala kysellä ja etsiä, jos nimittäin tajusin oikein olimme tulleet väärää tietä ylös Merapin rinnettä ja meidän olisi pitänyt tehdä lenkki alas.

Seuraavaksi ajoimme siis Parangtritikseen, joka on lähin ranta Yogyakartasta. Olin lukenut paikasta aiemmin ja hieman ihmetellyt sitä, että täällä on muka liian vaarallista uida.

Nyt kun näin rannan ymmärsin heti, en ole koskaan nähnyt tuollaisten aaltojen iskevän hiekkarannalle, ei todellakaan tehnyt mieli uimaan, sillä oikein näki millä voimalla aallot imaisevat kaiken rannalta merelle. Neljä ulkomaalaista miestä ei ollut uskonut varoituksia viimeksi 3 viikkoa sitten ja he olivatkin huuhtoutuneet merelle. Poliisivene oli kuitenkin löytänyt heidät ajoissa, eikä kukaan hukkunut. Hiekka on täällä mustaa tuliperäisen maan ansiosta ja täynnä roskia, kuten Indonesiassa on tapana.

Rannan jälkeen lähdimme käymään Sutardin kotona ja kotikylässä, tapasinkin hänen vanhempansa ja kaksi sisarusta, siskolla oli pieni vauva, joka pelkäsi minua ja parahti itkemään. Teen jälkeen lähdimme tekemään kyläkierroksen.

Lentopallotreeneissä.

Kaikkialla on upean vihreää, tämä onkin sadekauden hyviä puolia.

Pappayaa, banaania ja kookosta.

Takaisin kaupungissa olin kahdeksalta ja kävin toteamassa, että juna Surabayaan lähtee 7.10, joten kävin vielä soittamassa nettikahvilassa skypellä kotiin ja lähdin nukkumaan, oikein hieno päivä.

Ei kommentteja: