Kupang

Kupangissa jouduimme olemaan pakosta muutaman päivän, sillä täältä piti hommata Itä-Timorin maahantulolupa. Jos Itä-Timoriin menee lentäen, viisumin saa suoraan rajalta. Maata pitkin kuljettaessa pitää ensin hommata lappunen Itä-Timorin lähetystöstä (Balilla ja Kupangissa lähimmät) ja vasta sitten viisumin saa rajalta.

Maanantaina lähdimme lähetystölle. Tiesimme millä tiellä lähetystö sijaitsee, mutta emme missä kohtaa tietä. Ojek-kuskit eivät tienneet paikkaa, joten otettiin bemo El Tari tien toiseen päähän ja alettiin kävellä, valitsimme tietenkin väärän pään ja saimme tallustaa pitkän tovin paahtavassa yli kolmen kympin helteessä.

Lähetystöllä ei ollut ongelmia. Täytimme lomakkeen, sekä annoimme passeistamme kopiot ja passikuvat, nainen ilmoitti, että paperimme on valmis keskiviikkona kello kolme. Keskiviikkona kello kolme olimme takaisin ja nainen kysyi miltä raja-asemalta ollaan menossa Oecussiin, sillä sinne pääsee kahdesta eri paikasta (laitettiin vaan Oecussi maahanmenopaikaks), kerrottiin, että Kefamenanusta päin ja nainen pyysi istumaan. Odotettiin, että nainen teki laput koneellaan, jonka jälkeen hän toi ne meille ja pääsimme lähtemään luvat mukanamme. Tiedä häntä minkä takia piti toi kolme päivää venailla...

Ekalla kerralla kun tultiin lähetystöltä pois, löydettiin tämä kiva ravintola meren rannalla, istuskeltiin pitkä tovi ja juotiin kahvit. Suurin osa palmuista täällä näyttää samalta kuin tässä kuvassa, siis ihan erilaiselta mihin oon tottunu. Myös ihmiset ovat erinäköisiä, kuin aikaisemmissa paikoissa Indonesiassa. Erittäin mielenkiintoista, kuin olisi uuteen maahan tullut.

Bemoja aka Jeesusbusseja, huomaa, että ollaan kristityllä alueella. Täällä nämä eivät onneksi soita bassonjytkemusaa täysillä, vaan ihan siedettävällä volyymillä. Pari kertaa olemme kuulleet bemossa jopa kantria, jota rahastajapoika hyräili mukana.

Lavalon baari meren rannassa lähellä majapaikkaamme, taitavat itseasiassa olla saman tyypin omistamia. Täällä on kovasti infoa seinillä, ilmainen netti ja upea näkymä, ollaankin istuskeltu täällä moneen otteeseen. LP kehuu länkkäriä, joka omistaa paikat, mutta hän ei ilmeisesti ole maisemissa, sillä emme ole nähneet häntä kertaakaan.

Ei mikään turhan bramee ruokapaikka, mahat oli täynnä, joten ei käyty testaamassa. Sen sijaan ollaan iltaisin käyty aivan loistavalla iltatorilla, pari katua suljetaan liikenteeltä ja tielle pystytetään joukko kojua, jotka tarjoilevat lähinnä tuoreita mereneläviä.

Tuo esille nostettu, joukon hienoin kala oli ensimmäisen illan valinta.

Toisena iltana söin viiksekästä kalaa.

Jälkiruoaksi ollaan nautiskeltu erilaisia hedelmäpirtelöitä, mangoa, ananasta, avokadoa ja jotain hyvää, aikalailla karviaismarjalta maistuvaa hedelmää, jonka indonesialaistakaan nimeä en enää muista. Hedelmä oli aika iso ja kuoreltaan musta, hedelmäliha oli vaaleaa ja siinä oli mustia siemeniä.

Pistetäänpä seuraavaks museokuvia. Tässä on floresinihmisen eli "hobitin" pääkallo, paljon homo sapienssia pienempi ihmislaji, joka on elänyt Floresissa, joskus kauan aikaa sitten. Taisi olla vasta ylenkin uutisissa, että nyt on saatu tutkijoiden mukaan varmuus, että tämä todella oli oma lajinsa.

Ilmeisesti James Cookin kompassi, tämä kuuluisa tutkimusmatkailija on pysähtynyt hetkeksi myös täällä.

Portugalilaisten (Itä-Timor) ja hollantilaisten välinen rajapyykki siirtomaa-ajoilta. Hollantilaiset valloittivat lopulta koko saaren, mutta näköjään jako säilyi niin vahvana, että Itäiset alueet eivät halunneet liittyä uuteen Indonesiaan hollantilaisten lähdettyä.

Pelottavan näköisiä patsaita, siitä mitä nämä symboloivat ei ole hajuakaan. Tässä huoneessa ei palanut lamppu, joten kuvista ei tullut oikein hyviä.

Timorilaisia kankaita, näitä kaupataan meille aina kun rantapaikassa tai majapaikassa istuskelemme. Rinkat ovat sen verran raskaita, että ainakaan vielä ei olla mitään ostettu.

Viimeinen rasti museossa oli sinivalaan luuranko. Tämä valas huuhtoutui Kupangin rantaan vuosia sitten. Museossa oli myös kuvia valaanpyynnistä. Floresista itään on kylä, jossa edelleen pyydetään valaita perinteisin menetelmin, eli melko pienellä veneellä ja bambukeihäillä. Valaita tapetaan vain kylän omiin tarpeisiin, joten tämä pyynti ei uhkaa mitenkään valaskantaa. Oltais varmaankin menossa käymään tässä kylässä, mutta nyt ei ole valaanpyyntikausi.

Sikoja pientareelle kaadettujen jätteiden kimpussa.

Tässä putiikissa pesetettiin pyykkiä (8k/kg) ja minä kävin leikkauttamassa tukkaani (25k). Miesten putiikista minut on käännytetty ja täälläkin ensin emmittiin, mutta sain kuitenkin tukkani leikattua, meinas mennä hankalaks.

Yhtenä päivänä päätettiin vuokrata skootteri ja lähteä 30km päässä sijaitsevaan kylään, jossa pitäisi olla hyviä rantoja. Reitin piti olla helppo, mutta me onnistuttiin saamaan yli 60km matkamittariin...

Innokas poseeraaja Tablolongin kylässä.

Valittiin lopulta tämä hiekkaranta riippumatossa köllöttelemiseen.

Kirkko paluumatkalla. Muovipulloista tehty portti ja länkkäreistä erityisen paljon innostuneita lapsia. Kaupungissa mentiin syömään, minä tilasin kanankoiven, riisiä ja vihanneksia. Saatuani annoksen, tajusin, että kädet ovat varmaan aika likaiset, eikä ravintolassa ole kunnollista käsienpesupaikkaa. Harkitsin hetken ja tartuin kanankoipeen, seuraavaksi päiväksi sainkin sitten kuumeisen ripulin. Tästä seurasi yksi ylimääräinen päivä Kupangissa, ei onneksi enempää.

Mikähän hedelmäpuu tämä on?