perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Kon Tum
Attapeusta lähdin kohti Vietnamia tiistaiaamuna. Olin ymmärtänyt, että bussi poimii matkalaiset kyytiin erään guesthousen edestä kahdeksalta, mutta kyyti olikin minibussi. En ollut varma meneekö siis ollenkaan isoja busseja, joten hyppäsin tähän kyytiin. Pysähdyimme jonnekkin keskelle ei mitään ja kuski lähti hakemaan lisää kyytiläisiä jostain ja jätti meidät kahvilaan. Täällä ohitsemme ajoi bussi, joka oli menossa Vietnamiin, joten ilmeisesti bussit lähtevät nykyään linja-autoasemalta normaalisti, tästä en kuitenkaan näkynyt infoa missään. Netistä olin lukenut, että koska raja ei ole ollut kovin montaa vuotta auki, näillä busseilla ei ole vielä selkeää aikataulua/lähtöpaikkaa ja Attapeussa työskentelevä thaimaalainen, joka puhui hyvää englantia, kertoi jokivarren nuudelipaikassa, että aamukyyti lähtee nimenomaan kahdeksalta. Kuski ei ollut onneksi kyllästynyt elämäänsä ja ajeli rauhallisesti (toki Suomen mittapuun mukaan kaahasi), joten hyvin minibussillakin pääsi.
Kuski näytti tuntevan kaikki rajavartijat/poliisit ja pysähdyimmekin aina kun näitä näkyi ja kuski piti tupakin mittaisen tauon heidän kanssaan. Kuskin ruumiinrakenne ja olemus oli hieman poliisin/sotilaan, joten ehkä hän oli toiminut ennen rajalla. Kertaalleen näimme joukon paikallisia kokoontuneena tielle kaukana mistään kylästä, joukossa oli poliisi ja pari siviilipukuista tyyppiä rynkkyjen kanssa. Näiden kohdalla kuski näytti tarkkavaiselta, joukosta yksi huitaisi meitä ensin aivan kuin pysähtymään, mutta kuski vain hiljensi vauhtia ja heilautti kättä tervehdykseksi, kun ajoimme ohi. Seuraavalla valvontapistellä hän selkeästi kysyi poliisilta joukosta.
Rajalla Laosin puolella kaikki meni hyvin sujuvasti minun osaltani, joku paikallinen näytti antavan suht ison summan hieman tyytymättömänä rajavartijalle (vajaa 100k) ja muutkin paikalliset näyttivät antavan pienempiä summia. Laosiin tullessakin ainakin thaimaalaisen piti maksaa 100 bahtia, mutta minun ei mitään (Viisumi toki mutta tämä oli eri luukku), eikö länkkäreiltä kerätä näitä maksuja sen takia, että ne näyttävät lahjuksilta/perusteettomilta ja aiheuttavat puhetta. Onko Laosin viranomaisten käsketty parantaa korruptoitunutta mainettaan läsimaalaisten silmissä? Vietnamin puolella oli heti jokin pieni tarkastuspiste, jossa tarkastettiin passit. Nuori mies selaili aikansa passiani, haki kaapista monistenipun ja sitä hetken selattuaan kysyi, eikö minulla ole Vietnamin viisumia. Kerroin, että suomalainen pääsee ilman viisumia 15 päiväksi Vietnamiin. Mies selaili jälleen monistenippuaan, meni kaivelemaan kaappia ja palasi toisen nipun kanssa, josta löysi tämän tiedon ja ilmoitti iloisesti ok ok Finland fifteen day ja antoi passini takaisin. Täältä jatkoimme varsinaiselle rajaasemalle, jossa oli ilmeisesti ruokatauko. Täyttäessäni maahantulolappua, virkailija tuli kertomaan, että minun pitää hakea matkatavarani, sillä ne läpivalaistaan. Kuski oli juuri lähdössä autolla toiselle puolelle ja rinkka oli minibussin katolle sidottuna. Näytin kuskille, että tarvitsen rinkan. Hän vaihtoi virkailijan kanssa muutaman sanan ja alkoi purkaa katolla ollutta kuormaa hieman tympääntyneen näköisenä, osa paikallisistakin näytti hakevan laukkunsa. Luukulla virkailija vaati auton numeroa ja minun piti lähteä etsimään autoa. Kyydissä ollut paikallinen käänsi auton rekisterinumeron latinalaisiksi kirjaimiksi, kirjoitin sen paperiin ja sain 15 päivän leiman. Raja-aseman jälkeen passi tarkastettiin jälleen pienessä kojussa, ilmeisesti länkkäreitä ei mene hirveästi yli, sillä virkailija selaili koko passin läpi hyvin kiinnostuneen näköisenä.
Vietnamin puolella tuli mietittyä miksi laosilaisia on niin vähän verrattuna naapurimaihin, jos rajaa siirrettäisiin hieman tulisi Vietnamilaisen mittapuun mukaan hyvin mitättömästä rajakaupungista isohko kaupunki Laosiin. Tähän kaupunkiin kuski jätti minut ja näytti toista minibussia jolla pääsisin Kontumiin. Hinnaksi hän näytti 15, päättelin hänen tarkoittavan 150 000 dongia ja kysyin hintaa kippeinä, sillä minulla oli niitä jäljellä ja olin vaihtanut vain 250 000 dongia Attapeussa, kuski mietti hetken ja sanoi 8. Kyydissä ollut paikallinen nainen sanoin "same same", mutta hyvin nopea laskutoimitus ei antanut aivan samaa tulosta, sillä yksi kip on n. 2,5 dongia. Maksoin dongeina. Istuin alas ja kysyin jatkokyydin hintaa, minibussin edessä istuskelevat miehet sanoivat 5, joten jäin odottamaan kyytiä. Joku häsläri tuli pian luokseni ja näytti minulle 200 000 dongin seteliä ja näytti, että lähtisin hänen mukaansa, kysyin, että tä? Just sanottiin, että 50 000. Istuskelijat tulivatkin äkkiä väliin ja sanoivat juu juu, 50 000 heidän kyydillään, huijari/taksikuski häipyi vähin äänin. Pian paikalle kaahasi pienoisbussi, (isompi, kuin minibussi, mutta pienempi, kuin normaali bussi) ja minulle näytettiin, että mene tähän kyytiin, Tämä kuski kaahasi kuin hullu ja jarrutteli jatkuvasti kun näki tienvarressa jonkun, joka näytti siltä, kuin odottaisi bussia ja rahastaja huuteli ja ohjasi näitä nopeasti sisään. Olin lukenut aikaisemmin, että nämä ovat jotain puoliyksityisiä kyytejä, joten kilpailu on kovaa ja kaahaamalla ehtii napata eniten väkeä kyytiin. Kyyti maksoi 50k, kuten istuskelijat olivat sanoneet ja bussi jätti minut Kontumin eteläpäähän ja rahastaja näytti, että kävele tuohon suuntaan, tällä suunnalla näinkin samantien Viet Tram hotellin, jonka olin katsonut LP:stä aikaisemmin, aijoin antaa tämän osoitteen motokuskille ja aloittaa majapaikan etsinnän täältä. Ennen hotelliin menoa kävin kuitenkin automaatilla ja rupesin multimiljonääriksi.
Otin tämän huoneen Viet Tramista 6 dollarilla, joten yöpaikan etsintä oli tällä kertaa hyvin vaivatonta. Ylängöillä on malariaa, joten jopa hyvin tiiviissä hotellissa on hyttysverkko.
Käytyäni syömässä tulin tänne kaupungin reunalle juomaan kahvit, hieno maisema ja lähellä hotellia, joten taidan juoda kaikki aamukahvini täällä, vaikka rutiinit ovatkin pelottava merkki vanhenemisesta. Kaupunki vaikutti hyvin miellyttävältä ja nähtyäni useita kirkkoja päätin, että täällä on hyvä viettää joulu, varsinkin, kun seuraava kohde on Quang Ngai ja siellä My Lai, jonka kauheudet eivät ole oikein jouluista ohjelmaa. Ihmiset vaikuttavat täällä todella ystävällisiltä ja varsinkin lapsilta kuulee jatkuvasti tervehdyksiä. Muistan lukeneeni jostain, että tämä on Vietnamin ystävällisin kaupunki, mikä voi hyvinkin pitää paikkaansa.
Nguc Kon Tum. Kuvassa entisen vankilan museo. Museo ei ollut kai varsinaisesti auki, sillä pihalla tehtiin korjaustöitä, mutta tuo oikeanpuolein ovi oli raollaan, joten kurkkaisin sisään ja sisällä ollut nainen sanoi, että voin tulla sisään.
Mitään ei ollut englanniksi, mutta näistä kuvista ja 1930 vuosiluvusta ilmeni, että museo kertoo ajasta jolloin tällä paikalla oli ranskalaisten pitämä vankila. LP kertoo, että paikalla on toiminut myös Etelä-Vietnamin armeijan vankila, josta selvinneistä Vietkongeista tuli sankareita sodan päätyttyä. Varsinaisesta vankilasta ei ole mitään jäljellä.
Vankilan jalkapalloja
Kaupunki ei ole liian suuri, kun voi nähdä lehmävoimalla liikkuvia ihmisiä.
Bongasin supermarketista tämän tonkan. 2,7 litraa 30% viinaa 43 800 dongilla (<2 br="" en="" halvinta="" hnyt.="" kaupassa="" koskaan="" mit="" n="" olen="" olla="" ostanut="" taitaa="" toki="" vaan...="" viinaa="" viinanperkelett="">
Pienen pullon Vietnamilaista punaviiniä (26,3k dongia), jonka nautin illalliseksi ostamieni täytettyjen patonkien kera (10kD/kpl). Oikein hyvää punkkua, ranskalaisilla on ollut varmasti sormensa pelissä, kun tätä viiniä on alettu valmistaa Dalatissa.
Illallisen jälkeen lähdin pienelle kävelylle ja tämä pöytäseurue huitoi minut luokseen. Istuinkin seuraan juomaan paikallista pontikkaa. Vaikka he eivät puhuneet juuri lainkaan englantia, oli meillä hauska ilta, joka venyi yhteen yöllä ja jouduinkin koputtelemaan hotellini ulko-ovea jonkin aikaa, että minulle tultiin avaamaan ovi. Opin paikallisista juomatavoista sen, että pulloja on yksi, kuten myös yksi kuppi joka kiertää, kuppi tyhjennetään yhdellä huikalla, täytetään ja laitetaan seuraavan eteen. Koitin maksaa pari kertaa uutta pulloa, kun sitä lähdettiin hakemaan jostain pienestä kojusta, mutta rahani eivät kelvanneet. Söimme myös hieman jotain nuudeli-lihahyydykettä, kanankoipia ja melonin paloja.
Ostin Vietnamilaisen Simin 65k Dongilla, sisältäen 50kD puheaikaa. Numero on +84924489490.
1€ = 25 000 Dongia
Kuski näytti tuntevan kaikki rajavartijat/poliisit ja pysähdyimmekin aina kun näitä näkyi ja kuski piti tupakin mittaisen tauon heidän kanssaan. Kuskin ruumiinrakenne ja olemus oli hieman poliisin/sotilaan, joten ehkä hän oli toiminut ennen rajalla. Kertaalleen näimme joukon paikallisia kokoontuneena tielle kaukana mistään kylästä, joukossa oli poliisi ja pari siviilipukuista tyyppiä rynkkyjen kanssa. Näiden kohdalla kuski näytti tarkkavaiselta, joukosta yksi huitaisi meitä ensin aivan kuin pysähtymään, mutta kuski vain hiljensi vauhtia ja heilautti kättä tervehdykseksi, kun ajoimme ohi. Seuraavalla valvontapistellä hän selkeästi kysyi poliisilta joukosta.
Rajalla Laosin puolella kaikki meni hyvin sujuvasti minun osaltani, joku paikallinen näytti antavan suht ison summan hieman tyytymättömänä rajavartijalle (vajaa 100k) ja muutkin paikalliset näyttivät antavan pienempiä summia. Laosiin tullessakin ainakin thaimaalaisen piti maksaa 100 bahtia, mutta minun ei mitään (Viisumi toki mutta tämä oli eri luukku), eikö länkkäreiltä kerätä näitä maksuja sen takia, että ne näyttävät lahjuksilta/perusteettomilta ja aiheuttavat puhetta. Onko Laosin viranomaisten käsketty parantaa korruptoitunutta mainettaan läsimaalaisten silmissä? Vietnamin puolella oli heti jokin pieni tarkastuspiste, jossa tarkastettiin passit. Nuori mies selaili aikansa passiani, haki kaapista monistenipun ja sitä hetken selattuaan kysyi, eikö minulla ole Vietnamin viisumia. Kerroin, että suomalainen pääsee ilman viisumia 15 päiväksi Vietnamiin. Mies selaili jälleen monistenippuaan, meni kaivelemaan kaappia ja palasi toisen nipun kanssa, josta löysi tämän tiedon ja ilmoitti iloisesti ok ok Finland fifteen day ja antoi passini takaisin. Täältä jatkoimme varsinaiselle rajaasemalle, jossa oli ilmeisesti ruokatauko. Täyttäessäni maahantulolappua, virkailija tuli kertomaan, että minun pitää hakea matkatavarani, sillä ne läpivalaistaan. Kuski oli juuri lähdössä autolla toiselle puolelle ja rinkka oli minibussin katolle sidottuna. Näytin kuskille, että tarvitsen rinkan. Hän vaihtoi virkailijan kanssa muutaman sanan ja alkoi purkaa katolla ollutta kuormaa hieman tympääntyneen näköisenä, osa paikallisistakin näytti hakevan laukkunsa. Luukulla virkailija vaati auton numeroa ja minun piti lähteä etsimään autoa. Kyydissä ollut paikallinen käänsi auton rekisterinumeron latinalaisiksi kirjaimiksi, kirjoitin sen paperiin ja sain 15 päivän leiman. Raja-aseman jälkeen passi tarkastettiin jälleen pienessä kojussa, ilmeisesti länkkäreitä ei mene hirveästi yli, sillä virkailija selaili koko passin läpi hyvin kiinnostuneen näköisenä.
Vietnamin puolella tuli mietittyä miksi laosilaisia on niin vähän verrattuna naapurimaihin, jos rajaa siirrettäisiin hieman tulisi Vietnamilaisen mittapuun mukaan hyvin mitättömästä rajakaupungista isohko kaupunki Laosiin. Tähän kaupunkiin kuski jätti minut ja näytti toista minibussia jolla pääsisin Kontumiin. Hinnaksi hän näytti 15, päättelin hänen tarkoittavan 150 000 dongia ja kysyin hintaa kippeinä, sillä minulla oli niitä jäljellä ja olin vaihtanut vain 250 000 dongia Attapeussa, kuski mietti hetken ja sanoi 8. Kyydissä ollut paikallinen nainen sanoin "same same", mutta hyvin nopea laskutoimitus ei antanut aivan samaa tulosta, sillä yksi kip on n. 2,5 dongia. Maksoin dongeina. Istuin alas ja kysyin jatkokyydin hintaa, minibussin edessä istuskelevat miehet sanoivat 5, joten jäin odottamaan kyytiä. Joku häsläri tuli pian luokseni ja näytti minulle 200 000 dongin seteliä ja näytti, että lähtisin hänen mukaansa, kysyin, että tä? Just sanottiin, että 50 000. Istuskelijat tulivatkin äkkiä väliin ja sanoivat juu juu, 50 000 heidän kyydillään, huijari/taksikuski häipyi vähin äänin. Pian paikalle kaahasi pienoisbussi, (isompi, kuin minibussi, mutta pienempi, kuin normaali bussi) ja minulle näytettiin, että mene tähän kyytiin, Tämä kuski kaahasi kuin hullu ja jarrutteli jatkuvasti kun näki tienvarressa jonkun, joka näytti siltä, kuin odottaisi bussia ja rahastaja huuteli ja ohjasi näitä nopeasti sisään. Olin lukenut aikaisemmin, että nämä ovat jotain puoliyksityisiä kyytejä, joten kilpailu on kovaa ja kaahaamalla ehtii napata eniten väkeä kyytiin. Kyyti maksoi 50k, kuten istuskelijat olivat sanoneet ja bussi jätti minut Kontumin eteläpäähän ja rahastaja näytti, että kävele tuohon suuntaan, tällä suunnalla näinkin samantien Viet Tram hotellin, jonka olin katsonut LP:stä aikaisemmin, aijoin antaa tämän osoitteen motokuskille ja aloittaa majapaikan etsinnän täältä. Ennen hotelliin menoa kävin kuitenkin automaatilla ja rupesin multimiljonääriksi.
Otin tämän huoneen Viet Tramista 6 dollarilla, joten yöpaikan etsintä oli tällä kertaa hyvin vaivatonta. Ylängöillä on malariaa, joten jopa hyvin tiiviissä hotellissa on hyttysverkko.
Käytyäni syömässä tulin tänne kaupungin reunalle juomaan kahvit, hieno maisema ja lähellä hotellia, joten taidan juoda kaikki aamukahvini täällä, vaikka rutiinit ovatkin pelottava merkki vanhenemisesta. Kaupunki vaikutti hyvin miellyttävältä ja nähtyäni useita kirkkoja päätin, että täällä on hyvä viettää joulu, varsinkin, kun seuraava kohde on Quang Ngai ja siellä My Lai, jonka kauheudet eivät ole oikein jouluista ohjelmaa. Ihmiset vaikuttavat täällä todella ystävällisiltä ja varsinkin lapsilta kuulee jatkuvasti tervehdyksiä. Muistan lukeneeni jostain, että tämä on Vietnamin ystävällisin kaupunki, mikä voi hyvinkin pitää paikkaansa.
Nguc Kon Tum. Kuvassa entisen vankilan museo. Museo ei ollut kai varsinaisesti auki, sillä pihalla tehtiin korjaustöitä, mutta tuo oikeanpuolein ovi oli raollaan, joten kurkkaisin sisään ja sisällä ollut nainen sanoi, että voin tulla sisään.
Mitään ei ollut englanniksi, mutta näistä kuvista ja 1930 vuosiluvusta ilmeni, että museo kertoo ajasta jolloin tällä paikalla oli ranskalaisten pitämä vankila. LP kertoo, että paikalla on toiminut myös Etelä-Vietnamin armeijan vankila, josta selvinneistä Vietkongeista tuli sankareita sodan päätyttyä. Varsinaisesta vankilasta ei ole mitään jäljellä.
Vankilan jalkapalloja
Kaupunki ei ole liian suuri, kun voi nähdä lehmävoimalla liikkuvia ihmisiä.
Bongasin supermarketista tämän tonkan. 2,7 litraa 30% viinaa 43 800 dongilla (<2 br="" en="" halvinta="" hnyt.="" kaupassa="" koskaan="" mit="" n="" olen="" olla="" ostanut="" taitaa="" toki="" vaan...="" viinaa="" viinanperkelett="">
Pienen pullon Vietnamilaista punaviiniä (26,3k dongia), jonka nautin illalliseksi ostamieni täytettyjen patonkien kera (10kD/kpl). Oikein hyvää punkkua, ranskalaisilla on ollut varmasti sormensa pelissä, kun tätä viiniä on alettu valmistaa Dalatissa.
Illallisen jälkeen lähdin pienelle kävelylle ja tämä pöytäseurue huitoi minut luokseen. Istuinkin seuraan juomaan paikallista pontikkaa. Vaikka he eivät puhuneet juuri lainkaan englantia, oli meillä hauska ilta, joka venyi yhteen yöllä ja jouduinkin koputtelemaan hotellini ulko-ovea jonkin aikaa, että minulle tultiin avaamaan ovi. Opin paikallisista juomatavoista sen, että pulloja on yksi, kuten myös yksi kuppi joka kiertää, kuppi tyhjennetään yhdellä huikalla, täytetään ja laitetaan seuraavan eteen. Koitin maksaa pari kertaa uutta pulloa, kun sitä lähdettiin hakemaan jostain pienestä kojusta, mutta rahani eivät kelvanneet. Söimme myös hieman jotain nuudeli-lihahyydykettä, kanankoipia ja melonin paloja.
Ostin Vietnamilaisen Simin 65k Dongilla, sisältäen 50kD puheaikaa. Numero on +84924489490.
1€ = 25 000 Dongia
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Attapeu
Vietin ensimmäiset pari Lao-yötä Paksessa. Viime kerrasta kaupunki on jonkin verran muuttunut. Tuttu vierastalo oli sulkenut ovensa ja vietnaminkielisiä kylttejä (ruokapaikkoja jne..) oli tullut lisää. Banaanipannukakku väylä hieman houkutteli jatkamaan etelään ja Don Detille, mutta sinne on kuulemma nykyään vedetty sähköt ja kaikki, joten päätin jatkaa kohti itää.
Näitä lisätuoleja löytyy joka bussista, riippumatta siitä onko matkan pituus 3 vai 24 tuntia. Tälläkertaa niitä ei tarvittu, sillä koko 5 tuntisen matkan aikana Attapeuhun bussi ei tullut täyteen. Attapeun bussiasema oli jossain keskellä ei mitään, eikä paikalla ollut, kuin yksi tuktuk joka täyttyi hyvin nopeasti paikallisista, joten lähdin kävelemään kohti kylää. Pian näin kyltin Attapeu 6km, mutta onnekseni bussi tööttäsi takaani ja rahastaja huitoi kyytiin. Tällä kyydillä pääsin 4km eteenpäin ja nuudelikeiton jälkeen jatkoin kävelemistä. Pian löysin vierastalon, mutta 50k huone haisi ummehtuneelle, joten jatkoin matkaa. Toinen vierastalo oli ilmastoituja 80k huoneita lukuunottamatta täynnä, ilta alkoi hämärtää, rinkka painaa, eikä minulla ollut kunnollista käsitystä missä keskusta on, joten palasin ensimmäiselle vierastalolle, jossa vietin ensimmäisen yön.
Helikopteri joka laskeutui "lentokentälle", kun kävelin toisena päivänä kohti keskustaa etsien uutta yöpaikkaa. Sisältä tulleet ihmiset jatkoivat nopeasti matkaa minibusseilla jonnekkin.
Soukomphone vierastalon huone, jonka löysin jonkin aikaa käveltyäni. (30k)
Tilattuani kahvin sain tämän asetelman, vasemman puoleisessa lasissa jääteetä. Kahvi tippuu tuosta lasin yläpuolella olevasta suodattimesta hitaasti makean maitosiirapin päälle. Maitosiirappi on Laosista ennestään tuttua ja kahvi tarjoillaan aina sen kanssa, ellei erikseen sano, että haluaa kahvin mustana, mutta tuo, että kahvi suodattuu pöydässä on uutta. Kahvi oli hyvää, kuten odottaa saattaa, onhan alue tunnettu kahvistaan, jota ranskalaiset alkoivat alunperin täällä kasvatuttaa.
Toisena päivänä kävelin ympäri Attapeuta ja kävin myös joen toisella puolella lautalla. (1k)
Kylänraitti joen toiselta puolelta ja vanha ajopeli, kunnioitettavasti edelleen rekisterissä.
Kolmantena päivänä vuokrasin skootterin (90k) ja lähdin kohti Pa-Amia. 30km matka taittui hitaasti ajellen ja maaseutua ihaillen.
Pa-Amissa ja tällä alueella muutenkin on kulkenut Ho Chi Minh reitti Amerikansodan aikana. Siltä ajalta on säilynyt tämä vanha venäläisvalmisteinen ohjustenlaukaisualusta ja ohjus.
Pa-Amista jatkoin jonkin matkaa soratietä kukkuloille. Komian näköstä maisemaa ja historiallista, kun tietää, että täällä Vietkong kulki reilut 40 vuotta sitten. Edelleenkään ei ole täysin turvallista kävellä maastossa, sillä jenkit kylvivät tänne, kuten muuallekkin Laosiin paljon pommeja, joista 30% ei räjähtänyt. Laos on maailman pommitetuin maa.
Pa-Amiin palattuani söin friteerattuja banaaneja ja kylmän vihanneskeiton lounaaksi. (5k)
Paluumatkalla skootterista puhkesi eturengas. Onnistuin pysähtymään kaatumatta, mutta edessä oli pitkä talutusmatka. Ensimmäiseksi piti päättää suunta, lähdin takaisin päin. Melko pian löysin bambumajan, jossa näkyi työkaluja, ilmeisesti pieni korjaamo. Majassa ollut nainen kuitenkin puisteli päätään, kun pysähdyin ja näytin rengasta, isäntä ei ilmeisesti ollut kotona. Jonkinmatkaa talutettuani auringon paahtaessa päätin, että voin ihan hyvin ajaa todella hitaasti, kunhan istun mahdollisimman takana. Muutaman kilometrin päästä löysin taas pienen korjaamon jonka isäntä oli kotona ja nyökkäsi, kun näytin rengasta. Renkaassa ei ollut sisäkumia, vaan rengas oli täytetty jollain nesteellä ja mies avasi renkaan päätä puistellen, sisällä oli jotain heinämössöä. Mies pesi renkaan ja vanteen, sekä laittoi renkaan sisään sisuskumin. Korjaus kustansi 30k ja pääsin jatkamaan matkaa.
Korjaamon pihalla näin ison tyynyrin, jonka alla oli pieni tuli ja yläpuoleela vesikaukalo, johon isäntä kävi välillä lisäämässä vettä. Suljetusta systeemistä lähti putki BeerLao pulloon vesikaukalon alapuolelta. Sisällä majassa emäntä suodatti rankkia kanisterista toiseen kangasrätin läpi. Korjaamon/kaupan lisäksi yritteliäs nuoripari pyöritti selkeästi myös pientä laolao tislaamoa.
Ajelin takaisin Attapeuhun ja jatkoin matkaa vielä toiseen suuntaan lähemmäs 50km, mutten löytänyt kartasta bongaamaani vesiputousta. Matka oli kuitenkin hyvin leppoinen. Lapset olivat päässeet koulusta ja huiskuttivat iloisesti, kun ajoin ohi, osa tervehti laoksi ja osa englanniksi.
Laosin ja Vietnamin toveruutta ylistävä muistomerkki.
1k = 1000kip 10 000kip = 1€
Näitä lisätuoleja löytyy joka bussista, riippumatta siitä onko matkan pituus 3 vai 24 tuntia. Tälläkertaa niitä ei tarvittu, sillä koko 5 tuntisen matkan aikana Attapeuhun bussi ei tullut täyteen. Attapeun bussiasema oli jossain keskellä ei mitään, eikä paikalla ollut, kuin yksi tuktuk joka täyttyi hyvin nopeasti paikallisista, joten lähdin kävelemään kohti kylää. Pian näin kyltin Attapeu 6km, mutta onnekseni bussi tööttäsi takaani ja rahastaja huitoi kyytiin. Tällä kyydillä pääsin 4km eteenpäin ja nuudelikeiton jälkeen jatkoin kävelemistä. Pian löysin vierastalon, mutta 50k huone haisi ummehtuneelle, joten jatkoin matkaa. Toinen vierastalo oli ilmastoituja 80k huoneita lukuunottamatta täynnä, ilta alkoi hämärtää, rinkka painaa, eikä minulla ollut kunnollista käsitystä missä keskusta on, joten palasin ensimmäiselle vierastalolle, jossa vietin ensimmäisen yön.
Helikopteri joka laskeutui "lentokentälle", kun kävelin toisena päivänä kohti keskustaa etsien uutta yöpaikkaa. Sisältä tulleet ihmiset jatkoivat nopeasti matkaa minibusseilla jonnekkin.
Soukomphone vierastalon huone, jonka löysin jonkin aikaa käveltyäni. (30k)
Tilattuani kahvin sain tämän asetelman, vasemman puoleisessa lasissa jääteetä. Kahvi tippuu tuosta lasin yläpuolella olevasta suodattimesta hitaasti makean maitosiirapin päälle. Maitosiirappi on Laosista ennestään tuttua ja kahvi tarjoillaan aina sen kanssa, ellei erikseen sano, että haluaa kahvin mustana, mutta tuo, että kahvi suodattuu pöydässä on uutta. Kahvi oli hyvää, kuten odottaa saattaa, onhan alue tunnettu kahvistaan, jota ranskalaiset alkoivat alunperin täällä kasvatuttaa.
Toisena päivänä kävelin ympäri Attapeuta ja kävin myös joen toisella puolella lautalla. (1k)
Kylänraitti joen toiselta puolelta ja vanha ajopeli, kunnioitettavasti edelleen rekisterissä.
Kolmantena päivänä vuokrasin skootterin (90k) ja lähdin kohti Pa-Amia. 30km matka taittui hitaasti ajellen ja maaseutua ihaillen.
Pa-Amissa ja tällä alueella muutenkin on kulkenut Ho Chi Minh reitti Amerikansodan aikana. Siltä ajalta on säilynyt tämä vanha venäläisvalmisteinen ohjustenlaukaisualusta ja ohjus.
Pa-Amista jatkoin jonkin matkaa soratietä kukkuloille. Komian näköstä maisemaa ja historiallista, kun tietää, että täällä Vietkong kulki reilut 40 vuotta sitten. Edelleenkään ei ole täysin turvallista kävellä maastossa, sillä jenkit kylvivät tänne, kuten muuallekkin Laosiin paljon pommeja, joista 30% ei räjähtänyt. Laos on maailman pommitetuin maa.
Pa-Amiin palattuani söin friteerattuja banaaneja ja kylmän vihanneskeiton lounaaksi. (5k)
Paluumatkalla skootterista puhkesi eturengas. Onnistuin pysähtymään kaatumatta, mutta edessä oli pitkä talutusmatka. Ensimmäiseksi piti päättää suunta, lähdin takaisin päin. Melko pian löysin bambumajan, jossa näkyi työkaluja, ilmeisesti pieni korjaamo. Majassa ollut nainen kuitenkin puisteli päätään, kun pysähdyin ja näytin rengasta, isäntä ei ilmeisesti ollut kotona. Jonkinmatkaa talutettuani auringon paahtaessa päätin, että voin ihan hyvin ajaa todella hitaasti, kunhan istun mahdollisimman takana. Muutaman kilometrin päästä löysin taas pienen korjaamon jonka isäntä oli kotona ja nyökkäsi, kun näytin rengasta. Renkaassa ei ollut sisäkumia, vaan rengas oli täytetty jollain nesteellä ja mies avasi renkaan päätä puistellen, sisällä oli jotain heinämössöä. Mies pesi renkaan ja vanteen, sekä laittoi renkaan sisään sisuskumin. Korjaus kustansi 30k ja pääsin jatkamaan matkaa.
Korjaamon pihalla näin ison tyynyrin, jonka alla oli pieni tuli ja yläpuoleela vesikaukalo, johon isäntä kävi välillä lisäämässä vettä. Suljetusta systeemistä lähti putki BeerLao pulloon vesikaukalon alapuolelta. Sisällä majassa emäntä suodatti rankkia kanisterista toiseen kangasrätin läpi. Korjaamon/kaupan lisäksi yritteliäs nuoripari pyöritti selkeästi myös pientä laolao tislaamoa.
Ajelin takaisin Attapeuhun ja jatkoin matkaa vielä toiseen suuntaan lähemmäs 50km, mutten löytänyt kartasta bongaamaani vesiputousta. Matka oli kuitenkin hyvin leppoinen. Lapset olivat päässeet koulusta ja huiskuttivat iloisesti, kun ajoin ohi, osa tervehti laoksi ja osa englanniksi.
Laosin ja Vietnamin toveruutta ylistävä muistomerkki.
1k = 1000kip 10 000kip = 1€
tiistai 21. joulukuuta 2010
Khong Chiam ja Pha Taem
Tehtiin vielä skootteriretki ennen kuin Joy lähti takaisin Ko Phanganille ja minä Laosiin.
Alkumatkasta huomasin, että jokaisessa tien varressa olevassa talossa on rumpu/(miks tommosta lyömälevyä sanotaan?)kauppa. Joy kertoi, että tämä pieni kylä on kuuluisa juuri näistä, eikä kylässä juuri muuta valmisteta.
Maalaismaisemasta esiin pisti tämä suuri aurinkovoimala, paljon parempaa energiaa, kuin padot.
Khong Chiamin kuuluisa temppeli. Paikalla oli Thaimaalainen turistibussi ja lava-autolla paikalle saapuneita länkkäreitä. Temppeliltä on myös komeat näköalat joelle ja Laosin vuorille.
Tähän patsaaseen voi painella pienen kultafoliopalan, tuomaan onnea, siitä epätasainen väri.
Juurakkotaidetta.
"Two color river" Oikealta tulee Moon joki ja vasemmalta Mekong, jotka yhtyvät tällä kohtaa ja jatkavat yhdessä suoraan eteenpäin. Keväällä värieron näkee selkeimmin. Moon on ruskea ja Mekong kirkkaampi, nyt aika tasavärisiä.
Joen varressa filmattiin tanssiesitystä johonkin thaisaippuaan. Biisin/jakson/sarjan nimi oli rakas Moon joki, kuvauksien taustana käytettiin kuitenkin Mekongia sillä Moon joessa ei ole noin komeaa kalliota. Tuo kallio on kuulemma muutenkin suosittu kuvauspaikka mm. musiikkivideoita tehtäessä.
Illalla kävimme juomassa kannullisen pontikkapirtelöä. Maun sai valita hedelmäestereistä ja sitten viina, makuaine ja jäät pistettiin tehosekoittimeen ja tarjoiltiin hileisenä, oikein hyvää. Matkalla vierastalolle (Si Bae, 200b iso huone, jääkaappi, oma pesuhuone ja kaksi sänkyä, suosittelen.) ostin tämän pullon sevenistä, sillä luulin sen olevan olutta, juoma osoittautui kuitenkin riisiviiniksi (ei mitään hääviä valkoviiniä, enkä pidä muutenkaan valkkarista 25b 8%)
Seuraavana päivänä kävimme tällä Pak Munin padolla, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Pha Taemia.
Ilmeisesti kalaportaat? Nyt vesi on matalalla ja pato auki.
Pha Taem on kuuluisa muinaisista kalliomaalauksista ja maisemista. Tässä näyte maisemista (Mekong ja sen takana Laos)
Tässä taas tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia.
Maalauksia oli kallion reunalla menavällä polulla neljässä kohtaa, tälle viimeiselle paikalle mennessä piti olla varovainen, pudotusta oli riittävästi...
Maalauksien kohdalle mehiläiset olivat päättäneet rakentaa pesän, näitä mehiläisenpesiä oli muutenkin ympäri kallioita. (Nuo keltaiset pisteet ovat mehiläisiä)
Sao Chaling oli viimeinen paikka ennen kuin lähdimme takaisin päin, vähän ihmetytti, että voivatko nämä todella olla luonnon muokkaamia, mutta ilmeisesti ne ovat vai mitä Vesa?
Alkumatkasta huomasin, että jokaisessa tien varressa olevassa talossa on rumpu/(miks tommosta lyömälevyä sanotaan?)kauppa. Joy kertoi, että tämä pieni kylä on kuuluisa juuri näistä, eikä kylässä juuri muuta valmisteta.
Maalaismaisemasta esiin pisti tämä suuri aurinkovoimala, paljon parempaa energiaa, kuin padot.
Khong Chiamin kuuluisa temppeli. Paikalla oli Thaimaalainen turistibussi ja lava-autolla paikalle saapuneita länkkäreitä. Temppeliltä on myös komeat näköalat joelle ja Laosin vuorille.
Tähän patsaaseen voi painella pienen kultafoliopalan, tuomaan onnea, siitä epätasainen väri.
Juurakkotaidetta.
"Two color river" Oikealta tulee Moon joki ja vasemmalta Mekong, jotka yhtyvät tällä kohtaa ja jatkavat yhdessä suoraan eteenpäin. Keväällä värieron näkee selkeimmin. Moon on ruskea ja Mekong kirkkaampi, nyt aika tasavärisiä.
Joen varressa filmattiin tanssiesitystä johonkin thaisaippuaan. Biisin/jakson/sarjan nimi oli rakas Moon joki, kuvauksien taustana käytettiin kuitenkin Mekongia sillä Moon joessa ei ole noin komeaa kalliota. Tuo kallio on kuulemma muutenkin suosittu kuvauspaikka mm. musiikkivideoita tehtäessä.
Illalla kävimme juomassa kannullisen pontikkapirtelöä. Maun sai valita hedelmäestereistä ja sitten viina, makuaine ja jäät pistettiin tehosekoittimeen ja tarjoiltiin hileisenä, oikein hyvää. Matkalla vierastalolle (Si Bae, 200b iso huone, jääkaappi, oma pesuhuone ja kaksi sänkyä, suosittelen.) ostin tämän pullon sevenistä, sillä luulin sen olevan olutta, juoma osoittautui kuitenkin riisiviiniksi (ei mitään hääviä valkoviiniä, enkä pidä muutenkaan valkkarista 25b 8%)
Seuraavana päivänä kävimme tällä Pak Munin padolla, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Pha Taemia.
Ilmeisesti kalaportaat? Nyt vesi on matalalla ja pato auki.
Pha Taem on kuuluisa muinaisista kalliomaalauksista ja maisemista. Tässä näyte maisemista (Mekong ja sen takana Laos)
Tässä taas tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia.
Maalauksia oli kallion reunalla menavällä polulla neljässä kohtaa, tälle viimeiselle paikalle mennessä piti olla varovainen, pudotusta oli riittävästi...
Maalauksien kohdalle mehiläiset olivat päättäneet rakentaa pesän, näitä mehiläisenpesiä oli muutenkin ympäri kallioita. (Nuo keltaiset pisteet ovat mehiläisiä)
Sao Chaling oli viimeinen paikka ennen kuin lähdimme takaisin päin, vähän ihmetytti, että voivatko nämä todella olla luonnon muokkaamia, mutta ilmeisesti ne ovat vai mitä Vesa?
Phibun Mangsahan
Aina pitää maistaa, jos näkee jotain uutta. Nämä puolimakeat jutut eivät nousseet mun suosikeiksi. Toi valkoinen on kai kanamunajotain.
Tämän vesikasvin siemenet sen sijaan olivat oikein hyviä, vähän hernemäisiä.
Muurahaisenmunia, oikein hyviä munakkaana, mutta raakana aika mitään sanomattomia. (20b/kasa)
Sammakot mun käsittelyn jälkeen. (tuntui vähän pahalta kolauttaa nuijalla henki pois) (130b/kg)
Sammakot Joyn käsittelyn jälkeen. Ihan ok, mutta paljon pieniä luita, kuten rotissa ja ajatus sammakon syömisestä tökki lievästi. Ostettiin nämä kojusta jossa ei myyty elävältä nyljettyjä ja näillä vaikutti olevan reisiluutkin kunnossa.
Tuoreita hedelmiä on tullut syötyä paljon. Vasemmalta oikella: ROSE APPLE (Erikoisenmakuinen (ruusun?) omena), LAMUT (näitä on tullut ostettua jatkuvasti, en ole koskaan maistanut vastaavaa, joten hankala kuvailla, maussa on jotain tuttua, ehkä näitä saa kuivattuna Suomesta?), PAPPAYA (tässä kypsänä, käsittääkseni raasteeksi käytetään samaa hedelmää mutta "raakana") ja tietenkin kestosuosikki ANANAS :)
Tällä paikalla koin kauhunhetkiä, kun astuin lähelle tuota kivetystä. Puolen metrin päästä lähti valkoinen puolimetrinen käärme luikertamaan karkuun noihin kukkaistutuksiin. Kävelin takaisin temppelinportille, johon Joy oli jäänyt juttelemaan paikallisten kanssa. He kertoivat, että ainoa valkoinen käärme täälläpäin on Kobra ja kuvailuni sopii oikein hyvin siihen. He kertoivat, että Kobran näkeminen tuo onnea (jos se ei pure), minä olin lähinnä hyvin kiitollinen, ettei se tosiaankaan purrut, varsinkin, kun lähisairaalassa ei kuulemma välttämättä ole vastaseerumia. Jälkikäteen löysin netistä kuvan valkoisesta rottakäärmeestä (myrkytön), joka näytti hyvin samalta. Rottakäärmeitä on Thaimaassa, mutta en löytänyt mitään tietoa onko valkoisia. Niin tai näin säikähdin aika isosti...
Mielenkiintoinen kalastustapa. Siiman päässä on verkko, jonka yläpuolella on tuo mötikkä, johon isketään kourallinen kalanruokaa. Pyydys veteen ja kun kala tulee syömään se takertuu verkkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)