Manado-Kupang

Manadossa päästiin helposti julkisilla lentokentälle, kentällä oltiinkin hyvissä ajoin.

Saapuvien terminaalin edessä nähtiin joukko upeisiin pukuihin pukeutuneita sotilaita.

Tanssijoilla oli pontikkaa mukana ja he tarjosivat minullekkin ryypyn, oikein hyvää arakkia.

Jonkin aikaa ihmisten kanssa poseerattuaan miehet aloittivat sotatanssinsa. Varmaankin Manadon turismiosaston palkkaama joukko, mielestäni erittäin hyvä idea.

Trullikahvia, tänne ei menty vaan mukavamman näköiseen paikkaan, jossa oli hyvä kuluttaa aikaa.

Kylmä vanilja latte ja kylmä mokkakahvi. Oikein hyvää vaikkakin melko hintavaa (25k/kpl)

Lento oli ajoissa ja ensimmäinen etappi Surabayaan meni hyvin.

Minnaa vähän jännitti laskeutuminen, joten hän haki varmuuden vuoksi turvaa vähän kaikilta jumalilta, kääntöpuolella oli rukoukset protestanteille, katolilaisille ja muslimeille.

Surabayan kentältä löytyi Fazerhylly! Levyt olivat hieman hintavia (86k), mutta patukat vain n. 10k/kpl, joten maisteltiin Geishaa ja Fazeriinaa, kyllä oli hyvää. Ajateltiin mennä ulkopuolelle syömään, sillä siellä näytti olevan halvempia ruokapaikkoja. Lasku yllätti silti hieman, 140k kahdesta ruoka-annoksesta, kolmesta kahvista ja yhdestä vedestä. Tällä kertaa lento oli n. tunnin myöhässä, mutta taas päästiin turvallisesti perille, mitä nyt ilmakuoppia oli hieman enemmän, kuin ensimmäisellä matkalla.

Kupangin laukkulinja. Aika käsittämätöntä toimintaa, eikö ois niin paljon helpompaa, jos kaikki ottaisivat hieman etäisyyttä, eihän tuossa enää näy edes linjaa... Laukut kuitenkin saimme ja siirryimme ulos, jossa ystävällinen mies kävi hommaamassa meille lipukkeen taksiin, jolla pääsimme kaupunkiin puolilta öin (60k). Hieman kolkuteltuamme Lavalon B&B:n ovea mies tuli avaamaan ja saimme huoneen (55k)

Sulawesillä olimme 2 viikkoa ja rahaa minulla paloi aika reilusti, keskimäärin 51€/vrk. Mutta tulihan tuolla shoppailtua ja käytyä sukelluskurssikin...

Tangkoko National Park

Manadosta lähdettiin kohti Bitungia bussilla. Jälleen bussi lähti, kun täynnä, vajaa tunti jouduttiin odottamaan lähtöä (8,5k/hlö). Bitungin bussiasemalta ei ollut muita kuin charterkyytejä Batuputihiin, mutta yksi bemokuski sanoi vievänsä meidät paikkaan, josta niitä lähtee (5k/hlö). Löysimmekin lava-auton, jonka lavalle oli viritelty istumapaikkoja, mutta alkoi sataa kaatamalla ja kyydin lähtöajasta ei ollut tietoa, joten päätettiin ottaa yksityinen Kijang kyyti Batuputihiin (70k). Meillä oli tarkoitus lähteä viidakkoon samana iltana, joten ajateltiin, että kylässä on hyvä olla ajoissa. etupenkille hyppäsi myös paikallinen mies, joka osottautui oppaaksi. Häneltä saatiinkin infoa paikasta jo matkalla.

Batuputihissa otettiin huone Tarsius homestaysta (100k/hlö/sis. ruoat). Tämän jälkeen lähdettiin oppaan kanssa kansallispuiston portille hakemaan lisää infoa. Päädyttiin ottamaan 5 tunnin trekki seuraavana aamuna (200k/hlö+30k kamera).

BBC:kin on tällä hetkellä tekemässä dokumenttia tarsiereista ja celebes crested macaqueista, kehuin kameraa ja kuvaaja sanoi sitä raskaaksi kantaa...

Neljältä yöllä syötiin aamiainen ja juotiin kahvit, jonka jälkeen lähdettiin kohti viidakkoa. Vajaan tunnin päästä saavuimme ison puun luokse, jossa tarsierit oppaan mukaan nukkuvat. Oli vielä pimeä, joten istahdimme puun lähelle odottamaan. Aamun hieman sarastaessa opas sanoi, että lähestyvä ääni on tarsiereista. Pian paikalle hyppivätkin ensimmäiset.

Salamaa ei tarsiereja kuvatessa saa käyttää (herkät silmät), mutta meillä oli mukana hyvät taskulamput. Erittäin suloisia apinoita.

Yhteensä paikalle pomppi 4 tarsieria, yksi kokonainen perhe sanoi opas.

Oppaalla oli mukana muutama heinäsirkka, joita hän laittoi puuhun ja tarsier kävi nappaamassa heinäsirkan, erittäin nopeilla pompuilla. Tarsierien jälkeen lähdettiin etsimään macaqueita.

Pian löydettiinkin lauma.

Nämä eivät paljon pelänneet ihmisiä, seurattiin laumaa jonkin aikaa, nuoret apinat intoutuivat tappelemaankin ja huuto oli kova.

Opas huomasi meitä töllöttävän pienen pöllön.

Mitä nää mulkkaat?

Apinoihin kyllästyttyämme lähdimme katselemaan mitä muuta viidakosta löytyisi. Heitin oppaalle, että yks cuscus ois kiva, hän nauroi, sillä ne eivät ole kovin yleisiä.

Piikkipuu. Hati-hati!

Lintuja kuultiin paljon, mutta ne olivat hyviä piiloutumaan, tämä hornbill kuitenkin bongattiin.

Sekä tämä kuningaskalastaja.

Maailman paras kiipeilypuu. Köynnöspuu on itseasiassa loispuu, joka kasvaa toisen puun ympärille ja puun kuoltua keskelle jää tyhjä tila. Tämä puu on oppaan mukaan 400 vuotta vanha.

Reitti oli mukavan tasainen, ei mikään vaativa trekki.

BBC:n kuvauspiilo.

Tätä puuta he olivat tarkkailleet, varmaankin jonkun tarsierperheen koti, me ei kuitenkaan löydetty täältä yhtään.

Trekin loppupuolella opas täytti pyynnön, kaksi cuscussia tuijotti meitä korkealta puusta!

Kukkiakin nähtiin.

Hienoja kierreliaaneja

Kovasti mölyäviä ötököitä.

Possuperhe lähellä kylää.

Tämmönen reitti tallattiin, yhteensä 9,6km.

Takaisin Manadoon lähdettiin lounaan jälkeen. Hetken odotettuamme pysäytimme lava-auton ja hyppäsimme lavalle.

Tällä kyydillä pääsimme Bitungiin (10k/hlö). Bitungissa miellä kävi tuuri, kun kävelimme bussiasemalle päin. Ilmeisesti töihin Manadoon menossa ollut bemo poimi meidät kyytiin ja tällä kyydillä pääsimme Rex hotellin viereen (25k).

Moporetki Manadosta itään

Takaisin Manadoon päästyämme kävimme Lion Airin toimistossa ostamassa lennot Kupangiin.

19.1. 12.25-22.05 Manado-Surabaya-Kupang (978k/hlö).

Lisäks vietettiin länkkäripäivää. Ensin käytiin katsomassa Code Name: Geronimo (30k/hlö), jonka jälkeen jatkettiin pelihalliin, jossa minä rökitin Minnaa ilmakiekossa ja hän voitti koripallon heittelypelin. Päivä kruunattiin Pizza Hutin pikkupizzoilla, kolien kans 75k.

Keskiviikkona vuokrattiin skootteri (100k) ja lähdettiin kohti Tasikoki Wildlife Rescue Centeriä. Kaveri on suunnitellut vapaaehtoishommia ja hän pyysi meitä katsastamaan tämän kohteen, kun kerran täällä päin ollaan. Olimme aiemmin lähettäneet paikkaan sähköpostia ja pyytäneet vierailuaikaa, mutta emme saaneet mitään vastausta, joten päätimme vain mennä käymään.

Paikan nettisivuilla oli hyvät ajo-ohjeet, joten löysimme melko helposti perille. Portilla meidät pysäytti pari englantia osaamatonta vartijaa. He ottivat johonkin yhteyttä radiopuhelimilla ja pian paikalle saapui ilmeisesti indonesialainen vapaaehtoinen, joka kysyi olimmeko sopineet aikaa ja lähinnä tulkkasi, hänen lähdettyään, portille saapui paikassa ilmeisesti vapaaehtois koordinoijana toimiva nainen ja yksi itävaltalainen vapaaehtoinen, joka oli saapunut paikkaan edellisenä päivänä ja oli juuri saamassa perehdytystä. Vapaaehtoisia on tällä hetkellä 19. Suurin osa nuoria parikymppisiä, kertoi tämä minua vanhempi itävaltalaisnainen. Vapaaehtoiset ovat paikassa yleensä yhden kuukauden, mutta jotkut myös vähemmän aikaa ja jotkut pitempään, tällä hetkellä kekuksessa on kaksi pitkäaikaista. Vapaaehtoisaika on 2vk-6kk.

Paikassa 2 vuotta ollut nainen pahoitteli, että ketään ei ole vapaana lähtemään meille oppaaksi, ois pitäny ilmoittaa aikaisemmin, mutta hän voisi kyllä näyttää meille vierailukeskuksen, ei kuitenkaan eläimiä. Kiitimme ja lähdimme kohti vierailukeskusta

Tämä oli ainoa häkki jonka näimme, papukaijoja näytti olevan sisällä.

Vapaaehtoisten majoitustilat. Miehille ja naisille on omat dormit. Keskus on avattu 2004. Se kuitenkin ajautui talousvaikeuksiin 2007 ja uusi johto aloitti 2009 vapaaehtoistoiminnan. Suurin osa rahoituksesta tulee tällä hetkellä vapaaehtoisilta, hieman myös lahjoituksina ja indonesian valtiolta. Keskuksessa on töissä 27 henkilöä. 7 vartijaa, 7 eläintenhoitajaa (vapaaehtoiset työskentelevät pääasiassa eläinten parissa), muutama kokki, siivoojia ja loput muuta henkilökuntaa.

Vierailukeskus.

Tornista oli komeat näkymät. Kuvassa paikkoja esitellyt aasialainen nainen, itävaltalainen ja Minna.

Keskikerroksen pelihuone oli maisemiltaan upein, jossa olen koskaan ollut, kyllä vapaaehtoisten kelpaa viettää vapaa-aikaa. Työaika heillä on aamu kuudesta iltäpäivä neljään. Viikossa on yksi vapaapäivä.

Vierailukeskuksen lähellä köllötteli kolme Babirusaa, näitä on luonnossa ainoastaan Sulawesillä.

Vierailukeskuksen alakerrassa on huoneita vieraille. Tämä standard huone kustantaa 75$/yö/hlö, VIP huoneet kustantavat 100$/yö/hlö, nainen muisteli, että vapaaehtoiset saavat 30% alennuksen, jos haluavat viettää vaikkapa vapaapäiväänsä täällä.

Lisää infoa: Tasikoki.

Tasikokista lähdettiin kohti Airmadidin hautoja, jotka ovat aikakaudelta, jolloin kristinusko ei ollut vielä levinnyt tänne.

Komeita kukkuloita, koko päivänä ei satanut, vaikka kuvassa näyttääkin aika uhkaavalta. Poikettiin hieman pääväylältä pikkuteille.

Matkalta bongattu patsas, jossa lukee tervetuloa Karegesan kylään, toisellakin puolella oli tekstiä, ilmeisesti hyvästit, mitäs Siina sanoo tähän?

Ennen hautoja pysähdyttiin syömään. Minä tilasin koiraa (etualalla) ja possun maksaa lehteen käärittynä. Minna tilasi kalaa ja kasviksia. Ei ollut oikein hyvää koiraa, melko läskistä. Vois pysytellä taas jonkin aikaa normieläimissä, koko satsi 45k.

Hautoja (Waruga) Airmadidin lähellä. Sen verran olin historiaa lukenut, että tiesin, että vainajat haudattiin näihin kiviruukkuihin sikiöasennossa ja laitettiin kansi päälle, muuta emme tienneet. Mietin, että opas ois kiva olla.

Jäätelömopo hautojen lähellä.

Asfalttivekotin. Jatkettiin Airmadidista etelään, jossa olisi lisää hautoja. Löydettyämme hautausmaan totesimme portin olevan lukossa. Pian paikalle kuitenkin saapui avainten herra, joka puhui englantia ja alkoi esitellä hautausmaata, saatiin opas kuin tilauksesta. Ensimmäisenä kuultiin, että haudat eivät sijainneet täällä alunperin, vaan ne on kerätty näille hautausmaille. Haudat sijaitsivat alun perin talojen pihoilla ympäri Pohjois-Sulawesia.

Nuo viivat kertovat, kuinka monta ihmistä hautaan on haudattu. Tähän hautaan on siis haudattu 7 ihmistä. Ei ilmeisesti kuitenkaan samaan aikaan, vaan edellinen oli ehtinyt ainakin melko pitkälti maatua.

Lääkärin hauta, kivessä kuvataan synnytystä.

Metsästäjän hauta

Päälikön hauta

Kuvat hautaan haudatuista. Äiti, lapsi ja joku muu, toisella puolella oli vielä kaksi hahmoa.

Myös ulkomaalaisia oli täällä, kun tämä hautausperinne oli voimissaan. Tässä espanjalaisen hauta.

Japanilaisen hauta.

Muurissa kuvattiin hautaaminen. Mies haudattiin kädet ristissä ja nainen kädet nyrkissä.

Museossa. Nykyään haudat on tietenkin ryöstetty, mutta alunperin vainajat olivat niissä korut päällä ja parhaisiin puettuna.

Tässä koko päivän reitti, ajomatkaa tuli yhteensä 100km. Hautojen jälkeen ajeltiin jonkin aikaa rauhallista pikkutietä viidakkomaisemissa, mutta missattiin risteys ja päädyttiin takaisin ruuhkaiselle Manado-Bitung pääväylälle. Manadossa piti kiroilla hetken aikaa yksisuuntaisten kanssa, kunnes löydettiin takaisin hotellille. Muuten erittäin antoisa ja mukava päivä.