Kolumbiaan

Laivamme oli yhtä täynnä, kuin edellispäivänkin. Minna laskeskeli, että väkeä on n. 120. Huolestuttiin vessa/suihkujen määrästä, sillä näitä koppeja oli vain neljä, tästä ei kuitenkaan aiheutunut mitään ongelmaa. Jostain syystä päästiin matkaan vasta kymmenen aikoihin illalla. Monta tuntia "aikataulusta" jäljessä, kertaalleen jo lähdettiin, mutta palattiin satamaan, mikä lienee oli syynä. Vajaan kahden päivän matka Santa Rosaan maksoi 80s, sisältäen jälleen kolme ateriaa päivässä.

Motin olin ostanut Iquitosista aamukahveja varten. Idea oli onnistunut, sillä alemman kannen kanttiinista sai kahvia yhdellä solesilla. Omaa kuppia ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta se helpotti kahvien kantamista omalle paikalle ja sumppien nauttimista riippumatossa maisemia ihaillen. Laita oli avonainen, joten näkymät olivat paremmat, kuin edellisissä laivoissa. Sateella laskettiin pressut suojaksi.

Tässä laivassa ruoka tarjoiltiin suoraan riippumattoihin, eli omia kippoja ei tarvinnut, lautaset kerättiin ruokailun jälkeen pois. Aterimet olivat kertakäyttöisiä ja ne ikävä kyllä viskattiin jokeen. Tästä meitä hieman vanhempi eurooppalainen antoi astioita keränneelle pojalle tiukan palautteen, jonka jälkeen ei ainakaan meidän silmien alla aterimet lennelleet.

Vastaan tulleen laivan kapteeni oli ilmeisesti tuttu, sillä laivat ajettiin vierekkäin keskelle jokea ja pidettiin pieni rupattelutuokio.

Caballocochassa pysähdyttiin viimeisenä aamuna monta tuntia, lastia purettiin paljon, mm. yksi tuktuk. Kävin rannasta hakemassa aamukahvit, sillä kanttiini ei ollut vielä auennut. Samalla huomasin, että meillä on kyydissä lehmiäkin.

Vasemmalla Kolumbia, keskellä Amazonia joki ja oikealla Peru.

Hait hyökkäävät Santa Rosaan saavuttaessa (taksiveneitä Kolumbiaan tai Brasiliaan 5s/hlö). Näitä saapui juuri ennen satamaa poliisivene paimentamaan irti laivasta.

Santa Rosan satamassa oltiin neljän aikoihin iltapäivällä ja lähdettiin etsimään paikkaa mistä saataisiin maastapoistumisleimat. Löydettiin pian immigration, mutta jonossa laivasta tuttu mies neuvoi, että tarvimme ensin jonkin leiman poliisilaitokselta, mikä löytyy, kun jatkaa tietä vähän eteenpäin. Poliisi antoi leiman kyselemättä ja tämän jälkeen saatiin immigrationista Perusta poistumisleima.

Perussa meni 27€ päivässä eli jälleen ylitin budjetin. En kylläkään niin paljolla kuin olin pelännyt. Rannikolla laskeskelin, että päiväbudjetti oli jo lähes 35€. Veneessä makoilu ja amazonia tasoittikin budjettia mukavasti. Budjetinylityksen selittää myös se, että ollaan menty aikamoisella vauhdilla (+Machu Picchu), ei tietoakaan "ole vähintään viikko kaikkialla minne menet" periaattesta, jolla tein ensimmäiset Aasian reissut.

Mutta palataanpa Kolumbian ja Perun väliselle rajalle. Rannasta, josta taksiveneet lähtevät löydettiin kanssamme laivassa ollut lontoolainen nuori pariskunta. He olivat pulassa, sillä heidän jatkokyytiänsä ei näkynyt missään. Laiva ei ollutkaan ollut aamulla perillä, kuten heille oli kerrottu. Heillä oli varaamansa mökin isännän numero, mutta kumpikaan ei puhunut juuri lainkaan espanjaa. Minna auttoikin heitä puhelinasiassa, kuten myös maksoi kyydin Kolumbian puolelle, lontoolaisilla oli vain puntia ja visa. Santa Rosasta ei automaattia löydy. Paikka ei ole oikein edes kunnon kylä, vaan muistutti normaalia ravintoloiden ja majapaikkojen rykelmää jollaisia rajoilla usein on.

Kolumbian puolelta Leticiasta löydettiin lontoolaisten isäntä. He olivat pyytäneet kiitokseksi meitä asumaan vuokraamaansa mökkiin (nainen oli kauhuissaan, kun kuuli, ettei meillä ole varausta) mutta isäntä kertoi, että se maksaa ekstraa, joten vaihdettiin sähköpostiosoitteet ja sanottiin hyvästit.

Me löydettiin pian mukavan hintainen hostelli (40kp) ja majoituttiin sinne. Seuraavaksi piti lähteä etsimään kolumbian rajaviranomaisia. Keskustassa oli immigration, josta kuultiin, että vain lentokentältä saa maahantuloleimoja. Lentokentälle oli onneksi vain parin kilometrin matka, joten käveltiin sinne ja saatiin 90 päivää maassaoleskeluaikaa.

Lentokentän tervetuloa Kolumbiaan patsas.

Jatkosuunnitelmista sen verran, että ollaan ostettu lennot (214€ yhteensä) Leticiasta Santa Martaan 10.1. Tai ei me niitä saatu ostettua, vaan Siina auttoi (kiitos). Osuuspankin verkkopankkiin ei pääse vieläkään ulkomailta ja korttimaksutkin olisivat halunneet varmistuksen tililtä, eli varauskone tekee tilille katevarauksen 0,01€-5€ väliltä ja summa pitää kertoa koneelle, jotta saa lennot ostettua.

Kolumbialaisen sim-kortin olen hankkinut (5kp). Niitä myydään ilmeisesti vain kolumbialaisille, sillä puhelikojun mies rekisteröi kortin jonkun toisen nimelle. Vaikutti rutiinimaiselta toiminnalta. Numero on +57 318 682 9396.

1€ = 3,2s
1€ = 2830p = 2,83kp (kunhan pääsen op:n sivuille voin kertoa todellisen kurssin kulujen jälkeen)

Iquitos

Henry 5 oli aikalailla samanlainen laiva, kuin Henry 8:kin. Matkustajakapasiteettia oli vähän enemmän ja lastille vähemmän tilaa. Matkustajia oli sapuskakirjanpidon mukaan tasan sata. Lastia oli jonkinverran riippumattoalueella, mutta melko väljää 250 hengen laivassa oli silti.

Nähtiin tällainen amazonianristeilijä. Väljät tilat ja kaikissa hyteissä näytti olevan parvekkeet. Hintaero meidän laivaamme on melkoinen. Me maksettiin n. 10€/hlö/päivä ja tällaisista risteilyistä joutuu pulittamaan vähintään 100$-200$/pv/hlö. Matka meni taas oikein leppoisesti ja maailman suurimmassa kaupungissa, johon ei pääse tietä pitkin oltiin reilun vurokauden matkustamisen jälkeen. James oli suositellut Kolibri hostellia ja mentiinkin sinne todettuamme, että kuulemma suomalaisten suosima Pascana oli suljettu. Saatiinkin huone 60 solesilla. Täällä oli pieni kirjanvaihtopiste, josta olisi löytynyt seitsemän veljestä, mutta jätettiin hyllyyn, vaikka vaihdettavia kirjoja on laivamatkoilla kertynyt.

Hostellin seinältä löytyi hirveän hieno kartta, siitä kuinka Amazoniaa on tuhottu.

Laivamuseo, johon oli kuitenkin 15 solesin sisäänpääsymaksu, joten ei menty. Toinenkin museo oli samanhintainen, joten jätettiin museot kokonaan väliin. Iquitoksessa on vanhoja rakennuksia, mutta ne ovat ajan saatossa menneet melko huonoon kuntoon. Kumipuubuumin ja rikkaiden aikojen (n. 100 vuotta sitten) jälkeen Iquitosilla on mennyt heikommin. Joku pirulainen meni salakuljettamaan siemeniä täältä pois, jonka jälkeen kumipuuviljelmät syrjäyttivät viidakosta kerätyn kumin.

Kuuluisin kumiajoista säilynyt rakennus. Eiffelin suunnittelema ja osina rikkaalle kumiparonille ranskasta kuljetettu rautatalo, jossa toimi nykyään apteekki. Aamulla vaihdettiin 45s hostelliin ja päätettiin jatkaa matkaa Kolumbian Leticiaan seuraavana päivänä, jos vain laivoja menee. Iquitos ei oikein iskenyt.

3 solesilla päästiin mopotaksilla Santa Rosan satamaan ja kuultiin, että tuo keskimmäinen, joka oli täyteen ammuttu lähtisi tänään ja tuo vasemmanpuoleinen huomenna. Toivottiin ettei väkeä olisi ihan yhtä paljon seuraavana päivänä. Laiva oli selvästi pienempi, kuin Henryt. Hostellilla oltiin tavattu Cristian (sveitsiläinen), joka kertoi, että häneltä oli varastettu vielä riippumattokin Iquitosiin saavuttuaan, kun oli nukkunut hytissä vielä laivan saavuttua satamaan. Hän oli vaihtanut suunnitelmia, eikä menekkään koko matkaa Atlantin rannalle jokilaivoilla, vaan palaa Yurimaguasiin ja lähtee Equadoriin, jossa ei ole vielä koskaan ollut.

Cristian, saksalainen nainen ja kolumbialainen mies olivat lähdössä Belenin kaupunginosaan, joten lähdettiin mukaan. Belenin markettialue oli aika perinteinen kolmannen maailman tori, iso sellainen. Kaikkea siis löytyi.

Cristian kertoi pitävänsä paljon kaimaanista, joten hän tilasi jalan 10 solesilla. Minäkin maistoin palasen ja kieltämättä oli erittäin herkullista. Vaikea kuvailla, mutta koostumus oli kanamainen ja maussa hieman kalaa.

Amazonian apteekki. Kaikenlaisiin vaivoihin olisi täältäkin löytynyt lääkettä.

Tupakkikauppias. Melko komeita sikareita kääri.

Ikävä kyllä myös kilpikonnanmunia ja kilpikonnanlihaa oli myynnissä.

Tässä eettisempää ja herkullista munavaahtoa. Lasiin laitettiin muutama tippa tummaa olutta mausteeksi. Torikierroksen jälkeen minä, Minna ja Cristian lähdettiin veneajelulle Belenin kelluvaan kylään (yhteensä 25s).

Alue on pitkälti Iquitosin slummi. Hökkeleitä on rakennettu kelluville lautoille ja korkeiden tolppien varaan. Vettä näytettiin otettavan joesta, johon myös tuollaisista hyysiköistä ulosteet menevät. Kuivalla kaudella paikka on kuivalla maalla ja kuulemma erittäin epähygieeninen.

Kelluva disco. Cristian kertoi, että oli aiemmalla reissullaan mennyt tänne sunnuntai-iltapäivänä ja meininki oli ollut erittäin hyvä. Nyt paikka näytti olevan kiinni. Venekierros oli ihan mielenkiintoinen, vaikka kelluvia kyliä ollaan nähty aiemminkin, Titicacan Uros oli huomattavasti nätimpi. Kaupunkiin päästyämme toivotettiin Cristianille jälleen hyvät matkat, hän lähti samana iltana.

Amazonian viidakkoretki

Ensimmäinen päivä alkoi Marcosin vaimon tekemällä aamiaisella vähän ennen seitsemää. Tämän jälkeen majatalomme isäntä ja Marcosin poika lähtivät viemään meitä ja kanoottia perämoottoriveneellä kanavan suulle, jonne oli n. 10km. Matkalla nähtiin pikavene, josta oli hajonnut moottori. Melaa meillä ei ollut antaa lainaksi, mutta vietiin yksi mies seuraavaan kylään.

Kanavan suulta alkoi melominen kohti järveä. Kuva on aivan alkumatkalta, joten minun melani näkyy vielä kuvassa. Sain Marcosilta kehuja melontataidoista ja hän kyselikin olinko melonut Suomessa. Kerroin, että en mutta periaate on melkolailla sama, kuin soutaessa. Vartta ei kannata turhaan uittaa, mutta pintäpärskimiselläkään ei oikein pääse eteenpäin.

Reissun ensimmäinen otus nähtiin pienellä välijärvellä, lisko puussa.

Ensimmäisen järven jälkeen jatkettiin uutta kanaalia pitkin isommalle järvelle. Joku otus lähti aivan vierestä karkuun, Marcos veikkasi sen olleen krokotiili, tai kaimaaneja ne taitavat täällä olla.

Ensimmäinen lounas. Banaaninlehteen käärittyä riisiä ja kanaa, sekä munasämpylä. Mela on monikäyttöinen kapistus, perkaavat kalatkin sen päällä.

Iso lintu laskeutumassa puuhun, tällaisia näkyi paljon. Kertoi Marcos nimenkin, kuten muistakin linnuista sun muista, mutten minä niitä enää muista.

Järvi oli täysin asumaton, mutta tällainen kalastustönö löytyi, Marcos kertoi, että vietämme yömme täällä. Vielä ei ollut kuitenkaan, kuin pienen tauon aika, jonka jälkeen jatkettiin järveä ympäri. Apinoiden karjuntaa kuului, mutta yhtään ei vielä nähty.

Lintu pesäpuulla.

Haukkoja näkyi todella paljon. Korppikotkia ei lainkaan, ne taitavat viihtyä paremmin asutuksen lähellä.

Isolintu.

Victoria regiaa etsiessä mentiin välillä näiden kelluvien kasvien läpi.

Eivät ole sidoksissa toisiinsa ja nuo korkeat kukkivat ja nämä matalat ovat erilajia. Näyttävät vain samalta kun kelluvat sekaisin.

Tiikeriheinäsirkka, jos tällä on jo joku toinen nimi, niin se on huonompi.

Löydettiin kalastajilta kytemään jäänyt nuotio, joten keiteltiin nuudelisopat. Syöpöttelyn jälkeen kuultiin saukkojen ääntä lähipensaasta, muttei yrityksistä huolimatta nähty niitä.

Victoria regian etsinnät veivät meidät tähänkin ryteikköön, muttei löydetty niitä täältäkään. Noita ylipitkävartisia lumpeita on paljon.

Palattuamme majalle nähtiin apinoita. Mökissä oli myös pari kalastajaa, joilta maistelin keitettyä kalaa ja banaania. Oikein hyvä eräpäivällinen. Ei makea banaani on tullut perunan tilalle päästyämme tänne amazonian alueelle.

Veneemme. Noita kelluvia kasveja alkoi sateessa kertyä majamme ympärille. Pimeän tultua lähdettiin uudestaan vesille etsimään krokotiileja. Ne on helppo paikantaa kiiluvien silmien takia pimeässä taskulapun avulla. Marcos osasi myös matkia krokotiilia, usea vastasi, mutta ääni kuului aina viidakosta. Yhden ääni oli tavallista möreämpi ja Marcos sanoikin sen olevan nelimetrinen.

Tämän pienen Marcos näki vedessä. Minä en sitä kasvillisuuden seasta löytänyt, joten Marcos nappasi sen kiinni ja vapautti kuvan ottamisen jälkeen.

Tässä oli nukkumapaikkani. Pitäis tehdä kunnon eräretki vaikka Suomessa, että vähän karaistuisin, sillä parin tunnin välein heräsin ja piti kääntyä, kun kova lattia alkoi sattua kylkeen. Kerran heräsin, kun torakka kiipeili hiuksissani, muita öttiäisiä ei verkon sisään päässyt. Myös kaksi kalastajaa yöpyi kanssamme majassa, he olivat juuri lähdössä, kun heräsin.

Tässä oli sapuskantekopaikka ja täällä Marcos keitteli myös aamukaffit.

Aamulla melottiin parin mutkan kautta isolle joelle ja lähdettiin sitä pitkin kohti Bretañaa. Tämä iso kanto säikäytti meidät nousten vierestä ylös vedestä kohinan kanssa. Taisi olla pitkä puu jonka latva laahasi pohjaa, sen verran paljon pomppi.

Laiskiaista etsiessä nähtiin näitä apinoita, jotka olivat erilaisia, kuin ne mitä aiemmin nähtiin. Koska ei oltu löydetty victoria regiaa, päätettiin hakea Minna mukaan ja lähteä toiselle joelle, jossa niitä Marcosin mukaan varmasti on.

Tämä väylä oli erilainen kasvillisuudeltaan, kuin aiemmat. Paljon banaaneja.

Victoria gerioita vihdoin! Näin tällaisen joskus kauan sitten oulun kasvitieteellisessä puutarhassa ja siitä asti olen halunnut nähdä näitä luonnossa. Hieno hetki. Pieni lapsi voi kiivetä tuollaisen päälle, eikä se uppoa. Järvikierroksen jälkeen palattiin sivujoen ja Ucayalian risteykseen katselemaan delffiinejä. Nähtiin monta ja osa oli vaaleanpunaisia, mutta kuvia niistä oli mahdoton saada.

Tämä laiskiainen kruunasi reisuun. Upeat kaksi päivää, vähän harmi, etten päässyt kansallispuistoon, siellä on kuulemma vielä enemmän nähtävää.

Bretaña

Joen mutkan takaa löydettiin Bretañan kylä. Heti joen törmällä oli Marcosiksi itsensä esitellyt mies, joka näytti meille ystävänsä majapaikan ja kertoi olevansa myös opas, jos haluamme vierailla kansallispuistossa. Huone oli ok 20s hinnalla. Yhteinen pesutila oli todella alkeellinen. Peltiseinien keskellä muutama iso tynnyri, joihin sadevesi valui, ovena toimi muovipressu.

Koitimme kysellä Cesaria, josta Jesus oli puhunut, mutta saatiin myöhemmin tietää, että hän työskentelee Pucallpan ja Iquitoksen välillä, kai turistien parissa. Päätin siis lähteä viidakkoon Marcosin kanssa. Sovittiin kolmen päivän ja kahden yön reissusta kansallispuistoon. Hinta oli 410s+20$ puistomaksua. Myöhemmin tosin Marcos tuli hyvin pahoillaan kertomaan, että pomot ovat lomailemassa puistosta, joten sinne ei pääse ennen 10. tammikuuta. Hänellä oli kuitenkin ehdotus, että tekisimmekin kahden päivän reissun järvelle kansallispuiston ulkopuolelle, lähes samanlaista sielläkin olisi. Tämä sopi minulle, hinnaksi tingin 210s.

Bretaña on kaksi kilometriä pitkä tien pätkä, jonka varrella on taloja. Tie ei johda mihinkään muualle, tähän nähden täällä oli valtavasti mopotakseja ja moottoripyöriä.

Futis/koripallokenttä, joita oli useita.

Sairaala, erillinen hammaslääkärikin löytyi.

Tuo vihreä oli majapaikkamme, sähköt täällä on yleensä seitsemästä yhdeksään illalla.

Satama, täällä kävin uimassa yhtenä päivänä. Pohja oli hyvin mutainen.

Miehet sähköhommissa.

Tien toisesta päästä löytyi öljyfirma. Paikalliset eivät pidä tästä lainkaan. Tuhoaa luonnon, eikä rahaa taatusti jää yhtään tälle seudulle. Alueella on kuulemma paljon öljyä, mikä näkyi varustelussa, kaksi helikopteria pörräsi jatkuvasti tämän ja 10 kilometrin päässä olevan toisen aseman välillä. pikaveneitä rannassa oli useita ja turvallisuudesta vastasi G4S. Täällä on myös Bretañan varsinainen satama, jossa isommatkin laivat voivat pysähtyä, kylän satama on liian matala.

Keskusaukion laidalla oleva kirkko.

Majapaikkamme pitäjä esitteli meille lemmikkikilpikonnansa ja

juuri pesulla käyneen papukaijan.

Luontoa löytyi myös kylän toisen majatalon vessasta lähes joka käynnillä. Istuskeltiin muutaman oluen verran täällä Jamesin ja hänen viimeisillä olevan vaimonsa kanssa tapaninpäivänä. Jamesillä on suunnitelmissa hankkia opasluvat ja pyrkiä lisäämään turistien määrää huomattavsti täällä markkinoimalla paikkaa Iquitoksessa, johon hänellä on suhteita entisien työpaikkojen kautta. Tänne hän on tullut vajaa vuosi sitten vaimon perässä. Toivottavasti saavat bisneksen pyörimään, viimeksi täällä on kuulemma ollut helmikuussa gringoja. Jamesin paikan nimi on Amazonian Giant Monkey Frog.

Palattuani viidakkoreissulta, josta kerron seuraavassa päivityksessä. Minna oli vaihtanut tähän Jamesin paikkaan, mikä olikin hyvä idea. Huone oli mukavavampi ja täältä löytyi suihku. Minna oli edellisenä päivänä käynyt Eliaksen (12v.) kanssa kalalla, kun tämä oli pelännyt, että Minnalla tulee tylsää. Nyt sovittiin, että mennän myös kolmisin seuraavana päivänä. Tämä Elias (jonka oikea nimi oli liian vaikea muistettavaksi ja James kutsui poikaa Eliakseksi) oli todella ystävällinen muutenkin ja kantoi meille usein ruokaakin kotoaan, kuten myös kookospähkinöitä.

Tässä oli yksinkertainen onkemme.

Ja tässä kalapaikkamme. Kaloja perranneilta pojilta saatiin syötiksi kalansuolia. Kalastaminen oli yksinkertaista, sen kun heitti koukun ja syötin veteen ja odotti, että kala nappaa, kohoa ei käytetty.

Elias ja puolen tunnin jälkeinen saaliimme. Riittävästi, joten palattiin kylään. Kaloja saimme maistaa vähän myöhemmin, kun Eliaksen äiti paistoi ne meille. Oikein maittavia. Viimeisenä päivänä annoin Eliakselle pienen laser/taskulamppuni lahjaksi, sillä hän oli yrittänyt aiemmin ostaa sen. Elias aikoi tulla käymään luonamme Suomessa, kunhan pääsee lentäjäksi.

Krokotiilejäkin täällä näemmä saalistetaan.

Oltiin jo satamassa kertaalleen lähtövalmiina muutaman muun kanssa, mutta sitten tuli ilmoitus, että laiva meneekin vasta yöllä, joten palattiin Jamesille ja päätettiin mennä vasta seuraavana päivänä. Yö sataman katoksessa ei houkutellut, varsinkaan sen jälkeen, kun nähtiin lähellä yli kaksi metrinen käärme, joka meni vinhaa vauhtia tien yli.

Tällaisella pikaveneellä pääsisi 7 tunnissa Nautaan (80s/hlö) ja sieltä parissa tunnissa tietä pitkin Iquitosiin. Iso vene on kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi ja halvempi (30s), joten tätä ei varsinaisesti harkittu, Minna kyllä ilmoitti, että mennään tällä, jos seuraavanakaan päivänä ei mene laivoja.

Uudenvuoden aattona tämä näkymä satamasta tuli tutuksi.

Tämä valtava yöperhonen nähtiin laivanodotuskatoksessa.

Laiva oli muutaman tunnin myöhässä, mutta tuli lopulta ja päästiin kyytiin. Laivan täytyi kääntyä ja tulla vastavirtaan, jotta se pääsi kovassa virrassa rantaan.

Bretaña oli todella positiivinen paikka. Ihmiset olivat ystävällisempiä, kuin missään muualla ja luonto oli lähellä. Ehdottomasti minulle yksi reissun kohokohdista.