Päälikkö Mkwawa

 

Seuraavana päivänä ajelin minibussilla kymmenen kilometrin päässä olevaan Kalengan kylään ja Mkwawa museoon.

Paikka on kuuluisa päälikkö Mkwawan linnoituksesta. Mkwawa oli sotaisa päälikkö joka syntyi vuonna 1855. Kuuluisaksi hän tuli 1891 lyötyään tai oikeastaan tuhottuaan tänne hyökänneen hyvin varustellun saksalaisen pataljoonan lähinnä veitsin ja keihäin. Suurimmaksi osaksi saksalaiset joukot olivat siirtomaa-ajan tapaan värvättyjä afrikkalaisia ja lähinnä komentajat olivat saksalaisia. 

Kolme vuotta myöhemmin saksalaiset palasivat. Tiedusteluapua he saivat muilta alueen pääliköiltä, jotka eivät olleet mielissään Mkwawan turhan suureksi kasvaneesta vallasta ja voimasta. Nyt saksalaiset siis osasivat varustautua oikein ja he raahasivatkin suuret tykit läheisen kukkulan päälle. Vaikka linnoitus oli hyvin varusteltu, ei se kestänyt päivien pommitusta ja hehejen oli Mkwawan johdolla paettava. Tästä alkoi sissisota. 

Saksalaiset hirttivät hehejä saadakseen tietää päälikön olinpaikan. Aluksi Mkwawalla oli erittäin vahva tuki, mutta vuosien varrella se rapistui. Mkwawa joutui ahtaalle ja joutui lähinnä piilottelemaan muutaman miehen kanssa. Hirttäjäiset jatkuivat ja hehet alkoivat tulla epätoivoisiksi. Toivoa ei enää ollut ja yksi mies lopulta kavalsi Mkwawan. 

Kun Mkwawa sai tietää 1898 pelin olevan menetetty, hän komensi henkivartijansa asioille. Yksi hakemaan lihaa, yhden hakemaan puita ja yhden hakemaan vettä. Ajatuksena Mkwawalla oli tappaa itsensä, hän ei aikonut antaa saksalaisille sitä iloa, että jäisi vangiksi. Yksi sotilaista palasi kuitenkin hyvin pian, sillä kaivo oli ollut lähellä. Mkwawa päätyi ampumaan ensin sotilaan ja sitten itsensä.

Tuolla alemmalla kiväärillä.

Kun saksalaiset löysivät ruumiin, he leikkasivat pään irti ja kiersivät kylästä toiseen kyselemässä, onko tämä Mkwawa, sillä he eivät tienneet miltä hän näytti. Saatuaan varmistuksen, he lähettivät kallon voitonmerkiksi Saksaan.

Kallo pölyttyi saksalaisessa museossa lähes unohdettuna vuoteen 1954 saakka. Tanganyikassa ja varsinkaan hehejen keskuudessa Mkwawa ei ollut unohtunut, vaan kohonnut kansallissankariksi. Britit lupasivatkin palauttaa kallon kiitokseksi liittolaisuudesta. 

Kalloa ei kuitenkaan haudattu muun ruumiin kanssa, vaan se tuotiin tänne museoon näyttävin menoin.

Luodin ulostuloaukko näkyy selkeästi, ilmeisesti siitä kallo onkin tunnistettu saksalaisen museon kallokokoelmasta.

Mkwawa oli arabiaa kirjoittava muslimi, eli päälikön sijaan pitäisi ehkä käyttää sanaa sulttaani.

Tänne on haudattu Mkwawan jälkeistä suoraa sukulinjaa, pääliköitä. Kuuluisin miehistä on Mkwawan pojanpoika, joka oli päälikkö, parlementaarikko ja Tansanian parlamentin ensimmäinen puhemies. 

Nykyään alueen päälikkö on tuo vasemman reunan poika. Vallan tasosta minulla ei ole käsitystä, mutta ainakin miehellä on iso talo lähellä Iringan keskustaa. Suora sukulinja on hallinnut aluetta jo ainakin parisataa vuotta,

Mkwawalla oli enemmän vaimoja, kuin koraani antaa luvan. Mustasukkainen hän oli silti. Tämä taikavaasi kertoi, että kaksi vaimoista oli ollut uskottomia päälikölle. Mkwawa leikkasi naisilta korvat rangaistukseksi. Toivottavasti jotain muitakin todisteita oli. Julmaa joka tapauksessa.

Museo oli mielenkiintoinen, kuten myös tie sinne.

Päätien varressa ei näyttänyt siltä, että minibussi olisi ihan heti lähdössä, joten maksoin 2,5€ mopomiehelle, että hän heittää minut takaisin Iringaan.

Igeleke

 

Iringa oli miellyttävä pieni kaupunki ja lähistöllä oli paljon nähtävää. Onneksi en lopulta skipannut tätä kaupunkia, kuten olin ensin suunnitellut. Ensimmäinen päivä meni kaupunkiin tutustuessa. Samalla kyselin kulkuyhteyksistä turisti-infosta. 

Reilun viiden kilometrin päässä olevaan Igelekeen pääsisi paikallisminibussilla. Turisti-infosta sain myös numeron kalliomaalauksista vastaaville oppaille. Maalaukset on suojeltu, joten niitä ei saa käydä katsomassa yksin. Soitinkin oppalle ja hän kertoi, että portilla on mies vastassa. 

Onneksi Google mapsistä löytyi maalausten sijainti, näillä sokkeloisilla poluilla olisi muuten eksynyt.

Hienon värinen lisko. Kameleonttikin olisi hieno nähdä. Ne ovat täällä yleisiä, mutta haastavia löytää.

Parin kilometrin kävelyn jälkeen löysin portin, mutta ketään ei ollut vastassa. Koitin soittaa oppaalle, mutta hän ei vastannut. Lähetin viestin ja istahdin odottamaan, samalla aitaa vilkuillen, en kai minä tänne asti tullut "turhaa". Aidasta kyllä löytyi iso aukko, josta saattoi käydä vilkaisemassa. Opas soitti vartin päästä ja kävi ilmi, että olen takaportilla, mutta hän tulee ylös, kunhan odotan hetken. 

Mikäs näissä maisemissa oli odottaa. 

Opas esittelemässä maalauksia. Seinältä löytyy esimerkiksi: Kirahvi, lisko, antilooppi, norsu, ihminen ja talo. 

Mustat ja valkeat pisteet joita oli paineltu pitkin seiniä, kertoivat hyvistä ja huonoista ajoista. Kysyin mistä hän tämän voi tietää. Asiaa on tutkittu oli vastaus. Kysyin onko vastaava tapa edelleen jonkin heimon käytössä tai ollut kirjoitetun historian aikana. Ei ole. Historiaan tutustuessa on hyvä muistaa, että se ei ole kovin vakaa tieteenlaji. Selitykset muuttuvat, mutta aina on hyvä olla teoria.

Paikka on ollut pyhä kymmeniä tuhansia vuosia ja on edelleen. Vaikka Islam ja Kristinusko ovat Tansaniassa valtauskontoja, myös vanhat jumalat muistetaan. Yleistä kaikkialla maailmassa. Kansa kyllä kääntyy miekan kohdatessaan, muttei välttämättä ainakaan heti hylkää vanhoja uskomuksia ja hyvä niin. Moninaisuus on rikkaus.

Kalliomaalaukset ovat todennäköisesti olleet hyvin yleisiä. Ihmiset ovat pitäneet maalaustaiteesta aina. Maalaus vaatii kuitenkin erityisolosuhteet säilyäkseen kymmeniätuhansia vuosia. Täällä näitä maalauksia suojaa valtava kieleke, joka kaartuu maalauksien suojaksi.

Kaktuksia.

Maalausten jälkeen kiivettiin kukkulan päälle ihailemaan maisemia. Toisessa suunnassa oli laajalle levittäytynyt Iringa. Silmiinpistävää oli, että kukkuloita ei oltu asutettu. Tämä johtuu siitä, että se on kiellettyä, rakennuslupaa ei irtoa. Joitain taloja kukkuloilla kuitenkin näkyi. Ne on rakennettu ilman lupaa ja niihin joutuu valtio toimittamaan jollain aikataululla kunnallistekniikkaa. Pitäähän ihmisillä kotonaan vettä ja sähköä olla, kertoi opas.

Ei mitään muistikuvaa minkä niminen kasvi tämä on, mutta lehdet tuoksuivat todella hyviltä. Lehtiä kerätään ja pulveria myydään torilla. Käyttötapaa opas ei oikein osannut selittäät, teetä siitä ei ainakaan keitetä.

Anopinkieli.

Muurahaisleijona. Tämä muumista tuttu kaveri löytyi luolasta, johon tutustuimme viimeisenä. Muurahaisleijona on toukkavaiheen muurahaiskorento.

Muurahaisten pesä. Aukkoa suojaavat muurit, jotteivat viholliset pääse niin helposti sisään.

Sillä oikealla portilla juteltiin tovin oppaan kanssa vähän kaikesta, myös taudeista. Ebolaa hän pelkäsi, malariaa ja dengueta ei niinkään, niistä parantuu. Koronaa hän sanoi huijaukseksi, tavalliseksi flunssaksi, joka vie toimeentulon ja aiheuttaa sitä kautta isoja ongelmia. Täällähän ei ole mitään länsimaiden valtiollista sosiaaliturvaa, paitsi tietenkin suku, joka on saattaanut tulla toimeen esimerkiksi yhden hyvin tienaavan oppaan ansiosta. 

Iringa

 

Dodomassa ollessani presidentti myönsi ensimmäistä kertaa lähes vuoteen, että maassa on ongelmia koronan johdosta. Mihinkään sen suurempiin toimiin ei kuitenkaan ryhdytä. Syökää yrttejä ja vitamiineja, peskää käsiä ja jos joku haluaa käyttää maskia, niin se on ihan ok, suosikaa kotimaisia. Chama Cha Mapinduzin päämajan edustalla oli maskeja myytävänä, muun puoluemateriaalin seassa. Ostinkin yhden muistoksi. 

Chama Cha Mapinduzi perustettiin 1977 Sansibarin ja Tanganyikan pääpuolueiden yhdistyttyä ja tämä erittäin vahva liitto onkin hallinnut Tansaniaa noista päivistä lähtien yhtäjaksoisesti. Voidaan oikeastaan sanoa, että puolue on hallinnut Tansaniaa koko itsenäisyyden ajan, sillä sen perustaneet puolueet olivat vallassa ennen liittoa. Tällä hetkellä puolueella on 287 paikkaa 393:sta Tansanian parlamentissa.

Magufuli, Tansanian presidentti. Tämä kuva on tullut erittäin tutuksi.

Matkalla Dodomasta Iringaan satoi välillä hyvinkin rankasti vettä. Tein virheen ja hyppäsin paikallisbussiin, sillä pikavuoroa olisi joutunut odottamaan puoltoista tuntia. Pikavuoro meni ohi noin puolessa välissä kuuden tunnin matkaa. Maisemat olivat taas hienot, joten mikäpä niitä oli katsellessa. 

Vähän harmitti Simban ja Al Ahlin matsin missaaminen. Tuota mestareiden liigan lohkovaiheen kohtaamista on hehkutettu paljon ja jokainen kuppila kaikkialla maassa oli varmasti täynnä hyvää tunnelmaa. FIFA rajoitti stadionkapasiteetin puoleen, eli kolmeenkymmeneen tuhanteen ihmiseen. Vähän harkitsin itsekin, että olisin hankkinut lipun, mutten halunnut vielä lähteä rannikolle. 

Ostin ensin yhden ikkunasta maistiaiseksi ja seuraavalla pysähdyksellä pari lisää. Tosi hyviä kaloja.

Paikallisbussi. Saavuin Iringaan juuri kun peli päättyi. Simba oli voittanut 1-0 ja kannattajat hurrasivat. Afrikan menestynein seura oli kaadettu. Vielä seuraavana aamunakin töötit lauloivat ja Simba huudot kaikuivat.

Huoneen otin Kalenga West Park & Tours Motellista noin 15 eurolla. Näkymä ikkunasta oli komea. Kaupunki oli muutenkin miellyttävä. Mitä nyt vähän viileä. Yöllä lämpötila laski jopa alle kahteenkymmeneen asteeseen.

Saksalaisten reilu vuosisata sitten rakentama kartano toimii nykyään museona.

Iringan pääheimo on Hehe. Kolonialismin aikana ja sitä ennen heimo tunnettiin sotataidoistaan. Päälikkö Mkwaka on edelleen legenda, joka pisti saksalaisille kampoihin. Mutta hänestä erikseen seuraavalla kerralla.

Iringan turistikatu oli hyvin hiljainen. Muutamat myymälät olivat auki ja safarillekkin olisi päässyt. On sadekausi, joten Ruahan kansallispuistoa en kauaa harkinnut. Näin kaupungissa yhteensä alle kymmenen valkonaamaa muutaman päivän aikana mitä täällä olin.

Tällä paikalla saksalaiset järjestivät hirttäjäisiä. Viereiset talot oli hylätty, ei ilmeisesti se houkuttelevin tonttipaikka.

Kirkkojen ja moskeijoiden lisäksi myös hindujen pyhäkköjä on joka kaupungissa. 

Dodoma

 

Dodoma on ollut Tansanian pääkaupunki vuodesta 1973 lähtien. Dodoma sijaitsee keskellä Tansaniaa, joten se koettiin turvallisemmaksi, kuin rannikon Dar Es Salaam. Näitä mahtipäätöksellä rakennettuja pääkaupunkeja on maailmalla paljon: Naypyidaw, Brasilia, Abuja ja voidaanhan meidän oma Helsinkikin laskea mukaan. 

Hallinnon siirtäminen Dodomaan on ollut hidasta. Dodoma pääkaupunkina oli aluksi lähes vitsi, eihän tänne kulkenut edes päällystettyä tietä. Edelleen suurin osa virastoista sijaitsee Dar Es Salaamaissa, mutta parlamentti tänne ollaan saatu siirrettyä ja tie päällystettyä. Väkeäkin on jo puoli miljoonaa.

Gaddafi moskeija on Tansanian suurin moskeija. Tänne 2010 rakennettuun moskeijaan mahtuu vähintään 3000 rukoilijaa samaan aikaan. Minut käännytettiin portilla, siis ulos. 

Pääkaupungista löytyy tietenkin puisto, jonka keskiössä on Tansanian ensimmäinen presidentti ja kaupungin perustaja Nyerere. Valtavia monumentteja täältä ei löydy. Ehkä parlamenttia ja valtapuolueen päämajaa lukuunottamatta. Kummastakaan en tietenkään ottanut kuvia. 

Majapaikkani Kenya Lodge sijaitsi ydinkeskustassa. Vähän reilut kymmenen euroa yö.

Whatsapp?

Dodoma on Tansanian viinialueen keskus. Viinitilaa en vierailua varten oikein löytänyt, mutta viiniä piti tietenkin maistaa ja mikäpä sen kanssa sopisi paremmin, kuin pizza. Noin 15€ setti. Viini oli ihan hyvää, kuten myös pizza. Molempia olen täällä maistanut jo aiemminkin ja voin todeta, että molempien taso on yleisesti ok. Ei huippulaatua, mutta oikein syötävää ja juotavaa.

Muutaman päivän vierailuuni osui kaksi pääsarjan jalkapallopeliä. 

Ensimmäinen oli JKT:n, eli armeijan joukkueen ja Coastal Unionin välinen. Tunnelma ei ollut kummoinen, vaikka kotijoukkueeksi merkitty JKT voitti kaksi nolla. 

Vierasjoukkueen bussi

Televisioryhmän tuotantoauto.

Toinen matsi käytiin seuraavana päivänä Dodoman ja Morogoron välillä. Jo lippuluukulla näki, että matsi kiinnosti. Taistelu avopallossa oli kova. Näin, että tasaraha on hyvä idea, joten otin käteeni kolme tonnia eli reilun euron ja huidoin sitä luukulle päin. Paikallisella miehellä oli viisitonninen ja hän näytti, että anna rahat hänelle. Nyt oli tasaraha kahteen lippuun ja paikallisella avustuksella sain pikaisesti lipun. Portilla oli toinen ruuhka. Turvamiehillä oli valtava työ tökkiä massaa, sillä monilla oli ajatuksena livahtaa virran mukana ilman lippua. Tästäkin selvisin suht helposti. 

Katsomossa oli väljempää.

Mutta tunnelmaa oli huomattavasti enemmän, kuin edellisessä matsissa. Tämä äänekkäin ryhmä muodostui yllättäen Morogoron faneista.

Dodoman fanclub oli kentän toisella puolella. Peli päättyi tasan.

Muistaakseni kanelilta maistuvaa kuumaa velliä. Hyvin suosittu juoma katsomossa, joten maistoin minäkin, oikein maistuvaista. Nelisenkymmentä senttiä muki.