Quilotoa (3800m)

 Latacungan bussiasemalta ajelin taksilla (1,5$) keskusaukiolle ja lähdin kyselään huonetta Central hotellista. Paikkaa piti iäkäs naishenkilö, joka kahvittelun lomassa kertoi pitäneensä hotellia jo 48 vuotta. Melkoinen saavutus. Suomalaisia vieraita hän ei ollut nähnyt aikoihin. Toivottavasti tulevaisuudessa runsaammin.

15 dollarilla sain tämän huoneen.

Isoista ikkunoista oli hieno näkymä. Myös netti oli hyvä ja sain katseltua leijonien puolivälierän. Olin päättänyt, että häviön tullessa lähden muutaman päivän vaellukselle, mutta voitolla käyn katsomassa vaelluksen ykköskohteen ja lähden sen jälkeen Quitoon varmojen nettiyhteyksien äärelle. 

Tässä alueen perinneruoka chugchucaras. Possua, possunnahkaa yms. Aika kallis annos 8,5$. Olisi sopinut lounasta paremmin napostelulautaseksi jääkiekon oheen.

Kaikki tietävät miten puolivälierässä kävi, joten lähdin pelin jälkeen bussiasemalle, suuntana Quilotoa. Tällä kertaa en ollut hankkinut eväitä, joten tietenkään bussiasemalla ei ollut sämpylöitä tai vastaavia myynnissä... Ravintoloja kyllä oli, mutten ehtinyt istumaan alas, sillä bussi oli lähdössä viiden minuutin päästä. Täällä ne todella lähtevät minuutilleen aikataulussa.  

Kahden tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Quilotoaan ja etsin aution näköisestä turistirysästä ravintolaa.

Tässä erittäin kuivaksi paistettu taimen tai kirjolohi (6$). Trucha luki menuussa.

Alueen ykkösnähtävyys on tuo kraaterijärvi. Järvi on 3500 metrissä ja kraaterin reunat korkeimmillaan 3914 metrissä. Paikallisen uskomuksen mukaan järvi on pohjaton, tiedemiehet puhuvat 250 metristä. 

Polku alas oli jyrkkä ja vehreä.

Villejä lupiineja.

Alhaalta löytyi taidetta ja leppoisia koiria. 

Myös kajakin olisi voinut vuokrata. Minä lähinnä pötköttelin tovin. 3.30 oli ollut aivan liian aikainen heräämisaika... (aikaero Suomeen 7 tuntia)

Ylös olisi päässyt hevosella (10$). Hetken tätä harkitsin, mutta sitten tajusin, että reilut sata kiloa ja jyrkkä ylämäki taitavat olla hevoselle liikaa. 

Vaikka pilviä alkoi kerääntyä, oli mukava pysähdellä välillä katselemaan maisemia ja tasaamaan hengitystä.

Laama ja hiljainen hotelli. 

Bussin lähtöön oli aikataulun mukaan puolisen tuntia, joten lähdin kävelemään alaspäin. Olin tulomatkalla todennut, että bussi kyllä napsii kyytiläisiä mistä vain. Joka talossa tuntui olevan vahtikoira, joka tuli tielle asti räkyttämään. Pysähtyivät kyllä välittömästi, kun poimi kiven maasta. 

Mutta voi että minä vihaan vahtikoiralaumoja. Eivät nimittäin ryhmässä niin pelkää kiven nostelua, hidastavat vain vauhtia. Todella ikävä tunne, kun kolme koiraa tulee kohti hampaat irvessä. Kävelin hitaasti takaperin iso kivi kädessä ja toivoin, etteivät nämä pirulaiset hyökkää. Eiväthän ne tietenkään hyökänneet. Kun koiralauma oli jättänyt minut rauhaan, katsoin kelloa ja totesin bussin saapuvan pian, joten jäin paikallisen miehen kanssa tien poskeen odottamaan. Vahtikoirakiintiö oli tullut täyteen.

Chimborazo (6384m)

 Riobambaan tuloon oli yksi syy, se on lähellä Chimborazoa. Tuo tulivuori on Ecuadorin korkein vuori ja sen huippu on maailman korkein piste. Siis kun mittaus tehdään maapallon keskipisteestä. Maapallo ei ole litteä, muttei ihan täydellisen pyöreäkään.

Riobamban turisti-infosta sain kuulla, että perusleiriin on itseasiassa aika helppo mennä. Bussilla pääsisi 4350 metriin ja matkaan kannattaisi lähteä mahdollisimman varhain. Iltapäivällä on pilvisempää.

Olinkin seuraavana aamuna bussiasemalla 6.10. Kuullakseni, että 6.15 bussia ei olekkaan enää, toisin kuin infossa kerrottiin, vaan ensimmäinen lähtisi 7.30.

Kyllä kannatti tehdä eväät ja juoda kylmä kahvi...

Luonnonpuiston portilla piti rekisteröityä ja näyttää rokotuskortti. Bussista jäi lisäkseni kolumbialainen nuori pariskunta ja länkkäripariskunta. Portilla oli lava-autoja parkissa. 25$ pääsisi 8 kilometrin matkan 4845 metriin, eli 1. perusleirin portille. Kolumbialaiset naureskelivat hinnalle, aivan liian kallista. Länkkäreiltä kysyin aikovatko he kävellä. Kyllä aikoivat.

Kello oli jo melkein yhdeksän ja korkeaan ilmastoon totutteluni ei ollut vielä kovin hyvällä tolalla. Viikko sitten olin uiskennellut Karibianmeressä. Päätinkin ottaa varmuuden vuoksi autokyydin. Hinta sisälsi myös paluumatkan 2 tunnin odotteluajalla. En halunnut pitää kiirettä ja alaspäin 8 kilometriä ei näissäkään korkeuksissa ole paha. Tinkasinkin hinnan 20 dollariin, kun kuskin ei tarvi jäädä odottelemaan. Varmistin myös, että voidaan samaan hintaan ottaa kolumbialaiset kyytiin. He olivatkin vähän matkan päässä peukku pystyssä, kuten olin arvellut. Kuski pyysi heiltä 5$, tämä passasi hyvin heille, joten en alkanut muistuttaa diilistä. Raha menee kuitenkin ylängön kyläyhteisölle.

Portilla oli ollut melko sumuista, joten odotukset eivät olleet korkealla. Kun mutkan takaa ilmestyi tämä näky, olin aika mykistynyt, siinä se nyt on! 

Parkkipaikalta matka jatkui kävellen. Pari paikallista näin hevosien kanssa, joten ilmeisesti hevosella olisi voinut päästä yli 5000 metriin. 

Kannattaa olla varovainen, kun avaa purkkeja tultuaan korkealle. Aurinkorasvapurkkiin oli kertynyt melkoinen paine, hyvä painokorkki, kun oli pysynyt kiinni. Käytän aika harvoin aurinkorasvaa, mutta täällä valelin käsivarret ja silti ne vähän paloivat. Juurikaan lähemmäs aurinkoa ei maanpäällä pääse.

Ykkösleiri. Täällä oli muutamia, jotka olivat tulossa tai menossa huipulle. Itsekin asiaa harkitsin hetken. Teoriassa se olisi mahdollista, mutta minulla ei ole edes vaelluskenkiä mukana ja korkeaan ilmanalaan totuttelun lisäksi olisi hyvä valloittaa ensin yksi tai useampi matalampi huippu. Coretex puku ja syksyllä ostetut vaelluskengät olivat joulukuussa harkinnassa, mutta jäivät pois matkasta, kun en uskonut lähteväni korkeille vuorille ja ajattelin, että kävelykengät ja farkut sopivat paremmin New Yorkiin ja muihin isoin kaupunkeihin. Kaikkea ei voi raahata mukana.

Yksi porukka kysyikin onko sandaaleilla hyvä trekkailla? Oikein mainiota, kun vain vähän tinkii tyylistä. 

Kasvillisuutta oli vähän. Oikeastaan vain näitä pensaita.

Perusleirin vieressä oli joukko hautakiviä muistuttamassa, että vuorelle kiipeäminen ei ole vaaratonta.

Täällä huomasin, että kännykässä oli verkkoa ja vilkaisinkin näkyisikö Suomen peli. Tilanne oli kolmannessa erässä hieman yllättäen 1-1. Jäin katsomaan peliä ja tasailemaan hengitystä. Vuorikin oli sumun peitossa. Komarovin komean töötin jälkeen lähetys katkesi ja kun se tuli takaisin, Suomi johti. Sumukin oli kaikonnut, joten jatkoin matkaa ja singnaali katosi. 

Sydän löi lujaa ja hengästyin todella nopeasti, joten pidin paljon pausseja.

Kakkosleiri oli melkein lumirajassa (5042m). Covidin takia ja siis turistien vähyyden vuoksi nämä mökit ovat kiinni. Normaalisti täältä voisi saada naposteltavaa ja esimerkiksi kahvit.

Pitäisikö teettää vapaataival tarroja?

Laguuni 5100 metrissä. Korkein paikka jossa olen ollut.

Laguunilta lähdin alaspäin. Ajoitukseni oli ollut hyvä, sillä sumua alkoi kertyä niin, etten enää nähnyt huippua kuin pari kertaa pienen hetken.

Ensin katsoin, että onko tuo koira, mutta susi se oli. Upea eläin.

Suomen susiviha on surullista seurattavaa. Varsinkin, kun susi on tappanut ihmisen Suomessa viimeksi 140 vuotta sitten. Voidaanko sanoa, että luonnostaan ylpeässä Suomessa arvostetaankin eniten hyvin hoidettua luonnotonta talousmetsää, jossa ei ole liiaksi eläimiä haitaksi, ainakaan mitään petoja? 

Todennäköisesti susi olisi täälläkin jäänyt näkemättä, jos turistit eivät ruokkisi niitä... 

Sama paikallinen porukka pysähtyi matkalla alas ottamaan kuvan vuoresta kun se ilmestyi näkyviin. Kävellessäni ohi he pyysivät minua ottamaan kuvan heistä. Kun he taas ohittivat minut, he pysähtyivät ja tarjosivat ikkunasta palan suklaakakkua. Tosi hyvää ja pähkinäistä, toivottavasti eivät tarjoilleet sudelle samaa.

Kiireettömyyden lisäksi toinen syy alas kävelyyn oli se, että halusin nähdä näitä vikunjoita. Alpakka on kesytetty ja jalostettu kotieläimeksi vikunjan pohjalta ja laama taas Guanakosta. Kaikki ovat niin läheistä sukua, että voivat lisääntyä ristiin.

Vikunjat katosivat (tapettiin) Ecuadorista, mutta sittemmin niitä on tuotu muistaakseni Perusta tänne Chimborazon luonnonpuistoon ja kanta on kasvanut hyvin.

Karua oli alue.

Asetuttuani tien varteen odottamaan bussia oli kylmä, vaikka minulla oli takki päällä. Alue oli tasaista ja tuuli purevaa. Kauaa en joutunut kuitenkaan odottamaan, kun kohdalleni pysähtyi lava-auto, jossa olleet kaksi varmaankin ecuadorilaista miestä tarjosivat kyytiä. Hyppäsin kyytiin, olivat itsekkin menossa matkalaukkujen kanssa Riobambaan. Liftauskokemukseni ei ole kovin suuri, mutta maailmanlaajuinen. Ecuador, Iran ja Etiopia.

Miehet jättivät minut huoltoasemalle noin 4 kilometrin päähän keskustasta. Tie oli suora ja alamäkeä. Maisemat olivat hienot. El Altar tulivuori näkyi suurimman osan ajasta vasemmalla. Nuo lumiset huiput.

Riobamba (2750m)

 En ottanut taksia vaan kävelin bussiasemalle. Hyvää treeniä.

Matka kesti monta tuntia, mutta se ei näissä maisemissa haitannut.

Näitä busseissa luontaistuotteita tai vastaavia myyviä kauppiaita näkee ympäri maailmaa. Kun näin etiketissä keuhkojen kuvan, mietin, että covid on varmaan lisännyt myyntiä.

Riobambassa etsin sopivaa majoitusta tovin ja päädyin lopulta 18 dollarin El Libertador hotelliin. Super Bowl viikonloppu oli hyvin lähellä, joten sitä ajatellen hyvä netti ja kohtuullisen kokoinen telkkari olivat vaatimuslistalla.

Ikkunasta näki rautatieasemalle ja säpsähdin kuullessani kuuluisan "El pueblo unido jamas sera vencido" huudon. Kadulla asteli pieni mielenosoitus.

Jos olette Madventuresia katsoneet, niin todennäköisesti tuolta rautatieasemalta pettyneet pojat nousivat muita turisteja täynnä olleen junan katolle ensimmäisen tuotantokauden Ecuador jaksossa. Nykyään katolla ei enää saa matkustaa, mutta luksusjunat tekevät säännöllisiä turistikierroksia samoissa maisemissa. Ei kylläkään tänä vuonna, koronan vuoksi. Ecuadorissa ei ole yleistä junaliikennettä, mutta turisteja varten joitain rataosuuksia on kunnostettu.

Täällä turvallisuuteen suhtaudutaan vakavasti, maski on naamassa jokaisella ja desinfiointiainetta käytetään todella paljon. Esimerkiksi kaikki setelit desinfioidaan maksaessa. Cuencan aamiaisella näin, kun yksi mies suihkutteli koko aamiaisensa desinfiointiaineella. Eräs tuttu ehdotti, että ehkä sillä oli kova krapula?

Parin yön jälkeen mietin majoitusta uusiksi. Super Bowl ilta kaipaa vähintään jääkaappia ja mielellään keittiötä. Airbnb:stä löysinkin upean paikan 20€/yö + siivous yms kulut 20€. Kämppäesittelyssä kysyin kuinka kaasu-uuni toimii. Mies ei tiennyt. Sanoi, että tuossahan on mikro, no se ei nyt ole ihan sama asia... Soitti sitten äidilleen, jolta saatiin ohjeet. Ei saatu syttymään, mutta myöhemmin sain uuninkin toimimaan.

Koskaan ennen Super Bowl ja olympialaiset eivät ole tapahtuneet samana päivänä. Täällä oli hyvä katsella uskomaton Suomi-Ruotsi ottelukin.

Erittäin hyvin varusteltu keittiö vaati tietenkin raaka-aineita. Lauantaina painelinkin kauppahalliin. Kahvia kysellessä minut istutettiin pöytään ja tuotiin kuumaa vettä. Tuossa pullossa on kahvi ja vieressä sokeri. Perus jauhenescafeeta parempaa, lähellä kapselikahvia. Kuiva-aine osastolta löysin paikallisen paahtimon oikeata kahvia, joten taas pääsen keittelemään mutterikahveja.

Tältä naiselta ostin pari paunaa laamaa (7$). Illalla tein käristyksen. Maku ei ollut poromainen, ei hirvimäinen, ei possumainen, eikä edes lehmämäinen. Ihan omanlaisensa. Ei voita hirvi- tai porokäristystä, mutta oli todella hyvää. Paikalliset potut oli tosi hyviä. Kuten myös tietenkin hedelmät ja marjat.

Sian pään jätin seinälle, mutta raakamakkaraa kyllä kiitos. Oli tosi hauska pyöriä kauppahallissa, kun oikeasti pystyi tekemään ostoksiakin. Sen verran lähti lapasesta, että olin asunnolla yhden ylimääräisen yön, että sain syötyä kaiken... 

Jo torilla tuli sen verran nälkä, että söin marsuannoksen. Työlästä lihaa, mutta tosi hyvää. 3 dollaria.

Ingapirca

 Linja-autoaseman ovella minulta kysyttiin taas rokotuskorttia ja kaivoin esiin jo hieman rispaantuneen A4:sen. Nainen sanoi, että minulla on vain kaksi rokotusta, pitäisi olla kolme. Selitin, että kyllä kaksi riittää ja näin totesi nainenkin lopulta. 

Ecuador on suunnilleen Suomen rokotustahdissa, enkä löytänyt googlettamalla mitään mainintaa rajoituksista ilman kolmatta rokotusta (onneksi), joten ehkä tämä oli jonkinlainen väärinkäsitys. 

Bussi lähti lähes heti ja puolessa tunnissa olin Ingapircassa. Kylältä oli pieni kävely itse raunioille. Tutustuttuani museoon oli aika lähteä portille ja opastetulle kierrokselle (2$). Mukana oli todennäköisesti paikallinen pariskunta, meksikolainen nainen ja minä. Hetki odotettiin, että sade loppuu ja lähdettiin liikkeelle.

Opas selitti ensin espanjaksi perustietoja ja lähdettiin liikkeelle. Kysyin voisiko hän kertoa jotain myös englanniksi. Kävellessä hän kertoi samat hyvällä englannilla. Paikka on kahden kulttuurin juhla-alue. Alunperin täällä oli canareita, inkat valloittivat alueen 1500-luvun alussa, mutta valtakausi jäi vain 30 vuoden pituiseksi. Inkojen valtakunta tuhotui sisällissotaan ja espanjalaisten saapumiseen. Ingapirca tarkoittaa inkojen muuria. 

Jatkossa opas selitti kaiken espanjaksi ja englanniksi. Etualalla canareiden pyöreitä muotoja ja taustalla inkojen neliskulmaisia. Canarit palvoivat kuuta ja inkat aurinkoa.

Kauniita kukkiakin näkyi.

Tämä kasvi, jonka nimi ei nyt millään tule päähän, oli tärkeä lääkinnällisesti ja siitä rakennettiin myös taloihin katot.

Täällä opas kysyi eikö minua palele? T-paita herätti ihmetystä. Kerroin, että Suomen kesä on suurinpiirtein tällainen. +15 ja pientä tihkusadetta. Myöhemmin opas selitti saman muille, kun nämä ihmettelivät vaatetustani.

Etualalla canarhauta.

Alue oli tosiaan kahden kulttuurin juhlapaikka. Varsinkin canarit pitivät väreistä. Näissä kuopissa juhlavärit sekoitettiin. Lähellä oli peseytymispaikkoja, joissa tuli peseytyä, ennen pyhään paikkaan menemistä. Tuli muslimit mieleen. 

Opas kertoi, että kivetyt tiet joita täällä on, kulkivat aikoinaan inkojen pääkaupunkiin Cuscoon saakka. Tästä tulivat taas roomalaiset mieleen. 

Laama ja inkojen auringontemppeli. Yleensä inkojen rakennukset ovat kulmikkaita, mutta täällä temppelistä on tehty soikea. Todennäköisesti canarien vaikutuksesta.

Inkoilla oli lähellä kuparikaivos ja sieltä oli tuotu kivet myös temppeliin.

Tarkkaa työtä

Minä ja auringonlaskun puoli. Noissa aukoissa oli aikoinaan kultaa kimaltamassa.

Koitin ottaa selfietä laaman kanssa ja se alkoi piehtaroida. 

Kierroksen päätyttyä opas kertoi, että jos meillä on aikaa, kannattaa käydä kiertämässä noin tunnin inkatrail. Minä ja meksikoilainen lähdettiin kävelemään. Yhteistä kieltä ei oikein ollut, joten retki meni hauskasti, kun yritettiin ymmärtää toisiamme. Hän tiesi The Rasmuksen ja Hanoi Rocksin, minä vähemmän meksikolaisia bändejä. 

Luonnollinen ympyrä, joka on saattanut olla inkoille kova juttu, sillä se muistuttaa kovasti aurinkoa. Reitillä oli pari muutakin isoa kiveä, jotka vaikuttivat lähinnä arkeologien mielikuvitukselta. Oli käärmekiveä ja kilpikonnakiveä.

Tässä Incaface.

Alpakka. Nämä ovat valkoisia ja laamat ruskeita, helppo tunnistaa.

Kierroksen jälkeen lähdin bussilla takaisin Canariin. Oikein hyvä päiväretki.