Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

perjantai 18. helmikuuta 2022

Chimborazo (6384m)

 Riobambaan tuloon oli yksi syy, se on lähellä Chimborazoa. Tuo tulivuori on Ecuadorin korkein vuori ja sen huippu on maailman korkein piste. Siis kun mittaus tehdään maapallon keskipisteestä. Maapallo ei ole litteä, muttei ihan täydellisen pyöreäkään.

Riobamban turisti-infosta sain kuulla, että perusleiriin on itseasiassa aika helppo mennä. Bussilla pääsisi 4350 metriin ja matkaan kannattaisi lähteä mahdollisimman varhain. Iltapäivällä on pilvisempää.
Olinkin seuraavana aamuna bussiasemalla 6.10. Kuullakseni, että 6.15 bussia ei olekkaan enää, toisin kuin infossa kerrottiin, vaan ensimmäinen lähtisi 7.30.
Kyllä kannatti tehdä eväät ja juoda kylmä kahvi...
Luonnonpuiston portilla piti rekisteröityä ja näyttää rokotuskortti. Bussista jäi lisäkseni kolumbialainen nuori pariskunta ja länkkäripariskunta. Portilla oli lava-autoja parkissa. 25$ pääsisi 8 kilometrin matkan 4845 metriin, eli 1. perusleirin portille. Kolumbialaiset naureskelivat hinnalle, aivan liian kallista. Länkkäreiltä kysyin aikovatko he kävellä. Kyllä aikoivat.
Kello oli jo melkein yhdeksän ja korkeaan ilmastoon totutteluni ei ollut vielä kovin hyvällä tolalla. Viikko sitten olin uiskennellut Karibianmeressä. Päätinkin ottaa varmuuden vuoksi autokyydin. Hinta sisälsi myös paluumatkan 2 tunnin odotteluajalla. En halunnut pitää kiirettä ja alaspäin 8 kilometriä ei näissäkään korkeuksissa ole paha. Tinkasinkin hinnan 20 dollariin, kun kuskin ei tarvi jäädä odottelemaan. Varmistin myös, että voidaan samaan hintaan ottaa kolumbialaiset kyytiin. He olivatkin vähän matkan päässä peukku pystyssä, kuten olin arvellut. Kuski pyysi heiltä 5$, tämä passasi hyvin heille, joten en alkanut muistuttaa diilistä. Raha menee kuitenkin ylängön kyläyhteisölle.
Portilla oli ollut melko sumuista, joten odotukset eivät olleet korkealla. Kun mutkan takaa ilmestyi tämä näky, olin aika mykistynyt, siinä se nyt on! 

Parkkipaikalta matka jatkui kävellen. Pari paikallista näin hevosien kanssa, joten ilmeisesti hevosella olisi voinut päästä yli 5000 metriin. 

Kannattaa olla varovainen, kun avaa purkkeja tultuaan korkealle. Aurinkorasvapurkkiin oli kertynyt melkoinen paine, hyvä painokorkki, kun oli pysynyt kiinni. Käytän aika harvoin aurinkorasvaa, mutta täällä valelin käsivarret ja silti ne vähän paloivat. Juurikaan lähemmäs aurinkoa ei maanpäällä pääse.

Ykkösleiri. Täällä oli muutamia, jotka olivat tulossa tai menossa huipulle. Itsekin asiaa harkitsin hetken. Teoriassa se olisi mahdollista, mutta minulla ei ole edes vaelluskenkiä mukana ja korkeaan ilmanalaan totuttelun lisäksi olisi hyvä valloittaa ensin yksi tai useampi matalampi huippu. Coretex puku ja syksyllä ostetut vaelluskengät olivat joulukuussa harkinnassa, mutta jäivät pois matkasta, kun en uskonut lähteväni korkeille vuorille ja ajattelin, että kävelykengät ja farkut sopivat paremmin New Yorkiin ja muihin isoin kaupunkeihin. Kaikkea ei voi raahata mukana.
Yksi porukka kysyikin onko sandaaleilla hyvä trekkailla? Oikein mainiota, kun vain vähän tinkii tyylistä. 
Kasvillisuutta oli vähän. Oikeastaan vain näitä pensaita.

Perusleirin vieressä oli joukko hautakiviä muistuttamassa, että vuorelle kiipeäminen ei ole vaaratonta.

Täällä huomasin, että kännykässä oli verkkoa ja vilkaisinkin näkyisikö Suomen peli. Tilanne oli kolmannessa erässä hieman yllättäen 1-1. Jäin katsomaan peliä ja tasailemaan hengitystä. Vuorikin oli sumun peitossa. Komarovin komean töötin jälkeen lähetys katkesi ja kun se tuli takaisin, Suomi johti. Sumukin oli kaikonnut, joten jatkoin matkaa ja singnaali katosi. 

Sydän löi lujaa ja hengästyin todella nopeasti, joten pidin paljon pausseja.
Kakkosleiri oli melkein lumirajassa (5042m). Covidin takia ja siis turistien vähyyden vuoksi nämä mökit ovat kiinni. Normaalisti täältä voisi saada naposteltavaa ja esimerkiksi kahvit.
Pitäisikö teettää vapaataival tarroja?
Laguuni 5100 metrissä. Korkein paikka jossa olen ollut.
Laguunilta lähdin alaspäin. Ajoitukseni oli ollut hyvä, sillä sumua alkoi kertyä niin, etten enää nähnyt huippua kuin pari kertaa pienen hetken.

Ensin katsoin, että onko tuo koira, mutta susi se oli. Upea eläin.

Suomen susiviha on surullista seurattavaa. Varsinkin, kun susi on tappanut ihmisen Suomessa viimeksi 140 vuotta sitten. Voidaanko sanoa, että luonnostaan ylpeässä Suomessa arvostetaankin eniten hyvin hoidettua luonnotonta talousmetsää, jossa ei ole liiaksi eläimiä haitaksi, ainakaan mitään petoja? 

Todennäköisesti susi olisi täälläkin jäänyt näkemättä, jos turistit eivät ruokkisi niitä... 

Sama paikallinen porukka pysähtyi matkalla alas ottamaan kuvan vuoresta kun se ilmestyi näkyviin. Kävellessäni ohi he pyysivät minua ottamaan kuvan heistä. Kun he taas ohittivat minut, he pysähtyivät ja tarjosivat ikkunasta palan suklaakakkua. Tosi hyvää ja pähkinäistä, toivottavasti eivät tarjoilleet sudelle samaa.

Kiireettömyyden lisäksi toinen syy alas kävelyyn oli se, että halusin nähdä näitä vikunjoita. Alpakka on kesytetty ja jalostettu kotieläimeksi vikunjan pohjalta ja laama taas Guanakosta. Kaikki ovat niin läheistä sukua, että voivat lisääntyä ristiin.
Vikunjat katosivat (tapettiin) Ecuadorista, mutta sittemmin niitä on tuotu muistaakseni Perusta tänne Chimborazon luonnonpuistoon ja kanta on kasvanut hyvin.

Karua oli alue.

Asetuttuani tien varteen odottamaan bussia oli kylmä, vaikka minulla oli takki päällä. Alue oli tasaista ja tuuli purevaa. Kauaa en joutunut kuitenkaan odottamaan, kun kohdalleni pysähtyi lava-auto, jossa olleet kaksi varmaankin ecuadorilaista miestä tarjosivat kyytiä. Hyppäsin kyytiin, olivat itsekkin menossa matkalaukkujen kanssa Riobambaan. Liftauskokemukseni ei ole kovin suuri, mutta maailmanlaajuinen. Ecuador, Iran ja Etiopia.

Miehet jättivät minut huoltoasemalle noin 4 kilometrin päähän keskustasta. Tie oli suora ja alamäkeä. Maisemat olivat hienot. El Altar tulivuori näkyi suurimman osan ajasta vasemmalla. Nuo lumiset huiput.

2 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Kiva kukka on Chuquiraga!

Onko susi varmistunut? Minusta naama edelleen kettumainen.

Vikunja söpö pörröinen!

Komian olonen kokemus, en tiennyt erilaisista mittaustavoista.

Tuukka kirjoitti...

Tuossa opasvihkossa puhuttiin sudesta, muttei mitään ketusta. Aika kesyesti sen jälkeen päätin, että se on susi. Nyt kun googlettelin molempia, niin ihan samoilta näyttävät, joten ei ole varmuutta.