Al-Arish

Linja-autoasemalla jouduin odottamaan taksia!!! Mutta kyyti oli todella halpa, vain 3 Epuntaa (3km). Täällä on todella miellyttäviä taksikuskeja, kukaan ei ruinaa kyytiin, eikä koita huijata ylihintaa. Huoneen otin Safa hotellista 40Epunnalla. Todella hyvä 2 sängyn huone, jossa on oma kylpyhuone, telkkari ja parveke kadulle päin, suoraan vastapäätä on moskeija.


Yleensä olen tottunut kiipeämään 4-6 kerrokseen, missä halvat huoneet yleensä sijaitsevat, mutta nyt huoneeni on toisessa kerroksessa. Maisemia voi kiivetä katselemaan tänne katolle.

Ensimmäinen ilta meni televisiota selatessa. Päänsärky ei meinannut lähteä, sillä päivän ensimmäisen kahvini olin saanut vasta puolessa välissä tänne, kun pysähdyimme toiselle tauolle, pitää aloittaa vieroitus Aasiassa. Kahvi ei ole hääviä täällä, mutta suklaa ja leivokset herkkua, tämän herkkulaatikon ostin 16Epunnalla.



Toisena päivänä lähdin rannalle, mikä onkin tämän paikan suurin nähtävyys ja kesällä paikka on täynnä Kairolaisia, nyt ranta oli lähes täysin tyhjä. Kävelin rannan toiseen päähän, jossa on myös hieno hotelli. Katsellessani rantaa kävelytieltä joku mies huusi minulle ja huitoi tulemaan luokseen, minä vilkutin takaisin ja käännöin katseeni takaisin merelle. Kauaa en saanut kuitenkaan olla yksin, kun parikin miestä tuli juttelemaan. Toinen kysyi missä olen käynyt ja vastattuani, hän jatkoi miksi en mene Luxoriin. Sanoin, että koska siellä on liikaa turisteja ja jokapaikka täynnä kaupustelijoita sun muita häsläreitä. Hetken hiljaisuus ja mies kertoi olevansa Luxorista. Sanoin, että toki Luxor omaa upean historian, olen käynytkin siellä kerran, mutta nyt kaipaan rauhallisempaa ilmapiiriä. Pian epäilykseni siitä, että miehet ovat hienon hotellin lähellä parveilevia kaupustelijoita vahvistui, kun mies alkoi selittää, että jos tarvin jotain hän mielellään auttaa. Tässä vaiheessa päätin jatkaa matkaa, vaikka äijät jäivätkin huutelemaan, että tule takaisin. Kävelytielle päästyäni nuorempi mies huitoi minua pysähtymään, mutta vilkutin ja jatkoin matkaa päättäen, että tälle osalle rantaa en enää tule. Nuori mies lähti kävelemään perääni, mutta häntä ei onneksi enää näkynyt hetken päästä, kun vilkaisin taakseni.

Rannan kävelytiellä on varmaankin paljon enemmän kioskeja kesällä, mutta nyt vain yksi, jolle pysähdyin ostamaan naposteltavaa. Paikan pitäjä oli rento bodari, joka pyysi minut kojun sisälle juttelemaan ja minä päätin jäädä hetkeksi vaikka tekikin mieli jo uimaan. Mies puhui hyvin vähän englantia, mikä ei kuitenkaan hidastanut keskustelua, siitä puhuimmeko välillä edes samasta asiasta en ollut varma. Sen ymmärsin, että mies varoitti hienolla hotellilla päin olevista varkaista. Paikalla kävi myös toinen mies, joka puhui hyvää englantia, täällä olen kuullut harvoin Nokiasta, mutta tämä mies mainitsi ensimmäisenä egyptiläisenä Finlandia vodkan, hän olikin insinööri.

Uimiseen valitsin tyhjän lohkon, vaihdoin shortsit jalkaan ja olin lähdössä uimaan, kun näin minua vanhemman miehen lähestyvän hitaasti. Laitoin paidan takaisin päälle ja jäin odottamaan. Mies istui viereeni ja minä toivoin, että hän häipyy. Mies näytti itseään ja sanoi Mooni, minä esittelin itseni Tuukaksi. Hieman myöhemmin tajusin, että mies tarkoittaa money ja sanoin ei. Seuraavaksi mies näytti olenko menossa uimaan, sanottuani ei hän näytti, että näki, että otin aikaisemmin paidan pois, puistelin päätäni ja sanoin, etten ole menossa uimaan. Näytti, että mies ei ollut lähdössä ja hänelle en ajatellut jättää reppuani, joten nousin ylös ja menin seuraavalle lohkolle, jolla myös bodarin pitämä kioski oli. Täällä kukaan ei näyttänyt tulevan häiritsemään, joten jätin tavarani rantaan keskelle lohkoa, jotta näkisin ne koko ajan ja menin uimaan.


Ensimmäisen lohkon häirikkö meni tähän majaan, jossa oli parikin hänen ystäväänsä, fiilis oli vähän kuin saaliseläimellä, vaikka tietenkään minulla ei ollut täyttä varmuutta, että he ovat varkaita.


Rannalla oli pieniä ja hieman isompia rapuja.


Yhden hevosvoiman auto.

Takaisin hotellille kävellessäni, erään kahvilan kohdalla vanhempi mies pysäytti minut ja pyysi pöytäänsä. Mies oli asunut 6 vuotta Saksassa saksalaisen vaimonsa kanssa ja harmitteli, etten osannut saksaa, sillä hän puhui sitä paljon paremmin, kuin eglantia, jolla keskustelu kuitenkin onnistui oikein hyvin. Samassa pöydässä istui hänen palestiinalainen ystävänsä ja mies kertoikin, että täällä on paljon palestiinalaisia, varsinkin heitä jotka pakenivat tänne vuoden 1967 sodassa. Mies näytti PLO tatuointia olkapäässään ja kertoi pitävänsä palestiinalaisista, minäkin kerroin pitäväni heistä ja harmittelin nykyistä tilannetta. Tämän enempää emme puhuneet politiikasta, vaan palasimme arkisempiin asioihin.

Päivälliseksi halusin kalaa, mutten meinannut millään löytää katugrilliä, jolla on kalaa. Ostin rieskapussin leipomosta, jolla oli nerokas uuni, pyörivä alusta pyöri niin hitaasti, että leipä ehti paistua yhden kierroksen aikana ja tippui kaukaloon, josta valmiit leivät pussitettiin. Täältä kysyin samalla mistä saan kalaa ja he neuvoimat minut lähikadulle, jossa ei kuitenkaan näkynyt, kuin tuoretta kalaa.



Tällä kojulla näin uunin, joka oli tyhjä ja kysyin myyvätkö he paistettua kalaa. Mies ohjasi minut tuoreiden kalojen luokse ja käski valita, nyt tajusin, että kalan saa paistettuna tai tuoreena jokaiselta kojulta. Pyysin puoli kiloa, kun kilohinnaksi ilmoitettiin 30Ep. Mies vähän hymyili ja näytti, että kaikki tämä kalamäärä ja sinä haluat puoli kiloa. Paikalliset kieltämättä näyttivät ostavan varsinkin seuraavana aamuna paljon suurempia määriä, mutta ruokittaviakin taitaa olla "hieman" enemmän, kuin vain yksi.


Herkullinen päivällinen, kalan päälle hierottiin sipulimausteseosta. (Kirjoitan tätä bussissa matkalla Kairoon ja nyt tuli taas nälkä)

Illalla tapasin torilla miehen, joka myi hedelmiä ja jäin istuskelemaan hänen kanssaan ja juomaan teetä, oli mukava katsella torin elämää myyjän näkövinkkelistä. Mies oli ollut töissä jossain Sinain itärannikon turistikohteessa ja puhui parempaa englantia, kuin minä. Kojulta tuli ostamaan hedelmiä myös mies, joka osoittautui palestiinalaiseksi, joka asuu Kanadassa ja on nyt menossa tapaamaan sukulaisiaan Gazaan (viimeksi nähnyt heidät 14 vuotta sitten), joka on täältä 50km päässä. Minä ihmettelin, että eikö raja ole ollut jo pitkään suljettuna. Mies kertoi, että se oli, mutta jokin aika sitten tapahtuneen avustuslaivavälikohtauksen jälkeen raja on jälleen ollut auki. Kysyin pääsevätkö myös länsimaalaiset yli, hän kertoi, että länkkäreille se on helppoa, hänkin pääsisi kanadalaisella passilla helposti yli, mutta menettäisi samalla palestiinan kansalaisuutensa, sillä Palestiina ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta. Hänen Palestiinan passinsa oli vanhentunut ja hän joutuukin nyt palaamaan Kairoon selvittääkseen papereitaan. Kysyin onko Gazassa turvallista ja mies kertoi, että on, länsirannikolla ei niinkään, mutta Gaza on tällä hetkellä rauhallinen, kerroin, että haluaisin milelläni vierailla Gazassa, mutta minulla ei nyt taida olla aikaa, mies sanoi lähtiessään, että jos todella haluan mennä, hän voisi antaa numeronsa. Sanoin, että ei tällä kertaa ja toivotin hyvää onnea papereiden kanssa. Mies kiitti ja lähti, minä istuin alas ja ajatukset juoksivat päässäni samalla, kun rinnassa tuntui innostuksen tuoma polte, Gaza. Faktat kuitenkin olivat, että minulla on lento perjantaina, jota en parin sekunnin miettimisen jälkeen halunnut missata ja Gazaan ei kannata noin vain rynnätä. Todennäköisesti myös tarvisin jonkinlaisen viisumin/luvan ja Egyptiin paluukin pitäisi varmistaa. Aloinkin herätä nykyhetkeen ja siihen, että olin nytkin mielenkiintoisella torilla ja ystäväni jutuista menee puolet ohi haaveillessani, pahoittelinkin sitä, että olin hetken ollut hieman poissaoleva.

Seuraavana yönä ymmärsin väärin paljon hypetetyn UFC ottelun alkamisajan ja tulikin valvottua aamukuuteen. Parin tunnin unien jälkeen suuntasin rannalle uimaan ja tapaamaan tuttua bodaria. Tapasin myös hänen vaimonsa, lapsensa ja 80-vuotiaan naapurissa asuvan vanhan opettajan ja hänen vaimonsa, kun Muhammed pyysi minut mukaansa. Eläkeläispariskunnan luona söimme hedelmiä ja joimme teetä, palattuamme kojulle Muhammed tarjosi vielä lisää teetä ja jotain makeaa osaksi lusikoitavaa jyväjuomaa. Yhdessä vaiheessa Muhammed pyysi minulta dollaria, tarjosin 20Epunnan seteliä, Muhammed pyysi edelleen, eikö minulla olisi yhden dollarin seteliä, jouduin sanomaan ei. Muhammed otti setelini, pyysi tytärtään kirjoittamaan siihen jotain ja laittoi setelin taskuunsa, seteli oli ilmeisesti muistoksi. Jouduin hyvästelemään Muhammedin auringon laskiessa, sillä minua alkoi väsyttää aika rankasti. Egyptiläiseen kulttuuriin kuuluvat poskisuudelmat ja näin Muhammed hyvästeli myös minut. Hotellilla painuin nukkumaan lähes heti ja heräsin kunnolla vasta seuraavana aamuna puoli yhdeksältä, herätyskelloon.

Aamulla pakkasin tavarat ja kävin katsomassa aiemmin netistä löytämäni halvan hotellin osoitteen Kairossa, nettikahvilaa sai taas etsiä hyvän aikaa. Vähän ennen kahtatoista otin taksin linja-autoasemalle, jossa lipunmyyjä kertoi, että bussi lähti aivan hetki sitten ja huitoi eräälle taksikuskille, sovimme takaa-ajon hinnaksi 5 Epuntaa ja muutaman kilometrin jälkeen taksikuski sai bussin kiinni Ladallaan ja pysäytti sen. Minä kiitin ja hyppäsin kyytiin.


Viimeinen Al-Arishin aamiainen.

Kairoon on aina kiva tulla bussilla, sillä saapuessa ei ole hajuakaan mihin päin kaupunkia tulee jätetyksi. Nyt löysin itseni tästä paikasta. Aurinko alkoi jo laskea.



Suurin osa ihmisiä käveli alaspäin ramppia, joten minä seurasin, perillä oli jonkinlainen minibussiasema ja ehkä rautatiasema, aloinkin kaivella LP:tä, josko sen avulla saisin selvitettyä missä olen. Fiilis ei ollut hieno, kun tajusin unohtaneeni sen bussiin. Kävelin kaaoksessa hieman väljemmille vesille ja aloin odottaa taksia, olin ottanut kuvan Dahab hostellin arabiankielisestä osoitteesta. Ensimmäinen taksikuski vilkaisi osoitetta ja huiskaisi kädellä ei. Toinen kuski sanoi onneksi hyppää kyytiin, kysyin mikä on hinta ja hän näytti mittaria, sanoin ok. Kuski ehdotti kohta 80Ep, sanoin, että ei missään nimessä. Sitten kuski tarjosi 50Ep, sanoin ei, jolloin kuski sanoi, että mennään sitten mittarilla, se on vähän alle tai vähän päälle. Tässä vaiheessa kysyin kuskilta hieman ihmeissäni, että missä olen. Hän kertoi, että olen jossain Kairon laitakaupungissa ja kysyi mitä teen täällä, "this is bad place" ja täällä ei ole mitään. Kieltämättä paikka näytti vähän slummilta, kerroin, että bussi jätti minut tänne. Kuski kertoi, että täällä on halpojen Itä-Egyptin bussien asema, kaukana keskustasta ja oli yllättynyt, että bussi Al-Arishista maksoi vain 20Ep. Matka meni ensin nopeasti, mutta Niilin ylitettyämme olimme jumissa hitaasti liikkuvassa ruuhkassa. Kuski kysyi osaanko ajaa ja vastattuani kyllä, hän kysyi haluanko ajaa, kieltäydyin sanoen, että paljon parempi, kun sinä ajat. puolen tunnin päästä leppoinen kuski alkoi olla jo melko kypsä ja sanoi, että todella toivoisi, että minä ajan, sanoin, että näin on paljon parempi. Keskustassa kuski joutui kysymään hieman ajo-ohjeita, mutta pääsimme lopulta perille. Reilun 1,5 tunnin taksimatka kustansi mittarin mukaan 43, joten annoin kuskille 50Ep. Hostelli sijaitsee 7. kerroksessa ja alueella on muitakin hotelleja, joten minulle tultiin selittämään (jumalan kautta vannottiin taas), että Dahab on täynnä, mutta he tietävät hyvän hotellin, sanoin meneväni kysymään ja sainkin huoneen 45EP:lla, mutta huomenna tämä on oikeasti täynnä, joten pitää aamulla etsiä uusi paikka. Vähän harmittaa LP:n unohtaminen, sillä siellä oli hyvin tietoa Kairosta. Tämän illan meinasin pysyä hostellilla, kun nokka vuotaa ja on vähän lämpöä, mutta ruoanhakumatkalla huomasin, että uus Resident Evil pyörii lähiteatterissa 3D:nä (20Ep + 10Ep laseista), joten seuraavaks sitä kattomaan.