Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

San Juan de Nicaragua

San Juanissa lähes kaikki huoneet olivat täynnä, sillä parin päivän päästä oli hallituksen edustajien ja Ramaheimon johtajien kokous. Vaikka kanavaa on jo alettu rakentaa, neuvotteluja ramojen kanssa ei ole käyty, vaikka kanava tulee kulkemaan heidän maidensa läpi.

Huone saatiin Tucan ravintolan yläkerrasta ja asetuttiin sinne (300c). Täältä menee San Carlosin tiedoista poiketen vain yksi vene viikossa Bluefieldiin, joten edessä oli viisi päivää tässä pienessä kylässä ja toiveena päästä vaihtamaan kokouksen jälkeen joenvarren kivan näköisiin huoneisiin. Syömässä käydessämme (ruoka on täälläkin kallista 100c+) juteltiin paikkaa pitäneen miehen kanssa ja sovittiin, että tiskin takana ollut poika lähtee tekemään kanssani 4 tunnin viidakkoretken seuraavana aamuna 300 cordoballa. Aamulla satoi kuitenkin niin rankasti, että siirrettiin kävely myöhemmäksi.

San Juanin kylänraittia. Autoja tai mopoja ei ole täälläkään.

Oltiin jo innostuneita, kun löydettiin nämä mökit. Kävi kuitenkin ilmi, että tämä kylän hienoin paikka on mennyt konkurssiin ja paikka on suljettu. Hirveää tuhlausta, kun kaupunki on täynnä ihmisiä ja turistit jakavat huoneita. Illalla tavattiin itävaltalainen pariskunta, joiden kanssa istuskellessamme Tucanin terassilla paikallinen mies tuli myymään reissua vanhaan kaupunkiin, hinta oli ihan passeli 50$ kolmelta. Lähdinkin itävaltalaisten kanssa käymään seuraavana päivänä tuossa aikoinaan kukoistaneessa kaupungissa, jonka jenkit tuhosivat, riitauduttuaan englantilaisten kanssa 1854. Kaupunki (Greytown) oli alkanut kukoistaa kauttakulkupaikkana kultakuumeen alettua Californiassa.

Lyhyen venematkan jälkeen ensimmäinen nähtävyys oli tämä. Oppaamme ei puhunut espanjaa, joten tornin käyttötapa jäi arvoitukseksi, kun Minna ei ollut mukana. Itävaltalaiset puhuivat toki paremmin espanjaa, kuin minä, oltuaan Nicaraguassa jo kaksi viikkoa, mutta eivät tarpeeksi.

Jotenkin torni liittyi tähän kanavaan, jota alettiin rakentaa 1800-luvulla, mutta homma jätettiin kesken. Kanavan vieressä oli hieno hotelli, jossa yö maksaa kuulemma 250$. Nähtiinkin pari jenkkiä aiemmin kylässä, jotka ilmeisesti asuivat tässä hotellissa ja tekivät oppaan johdolla vierailun San Juaniin, ihmetellen kovaäänisesti, että onko tänne tosiaan tullut turisteja ihan itsekseen.

Pari vuotta sitten avatun lentokentän laituri.

Lentokenttä on rakennettu vanhan Greytownin alueelle. Lipunmyyntiä täällä ei ole, joten jos täältä aikoo lentää pois, lippu 12 paikkaiseen koneeseen täytyy ostaa etukäteen Managuasta.

Greytownista ei ole enää jäljellä juuri mitään muuta, kuin neljä mielenkiintoista hautausmaata. Tämä ensimmäinen on jenkkien hautausmaa. Kuuluisimmat tänne haudatut ovat laivasta, joka lähti yhdysvalloista liikkeelle 1855 tarkoituksena hyökätä Paraguayihin. Maat kuitenkin tekivät rauhan ja laiva jäi tänne. Täällä ollessa laivassa tapahtui pari onnettomuutta, jossa kuoli mm. laivan kapteeni. Kuvassa näkyvä hauta on tämän kapteenin. Samassa onnettomuudessa kuoli myös kapteenin papukaija, joka on haudattu kapteeninsa viereen ja sille on pystytetty tuo pieni hautakivi.


Tässä on brittien hautausmaa, kuvassa yhden kapteenin hauta.

Tässä katolinen hautausmaa, jonka kuuluisin haudattu on pappi Juan Alvarado, joka kuoli 1898. Tätä hautausmaata käytettiin vielä 1983 yksinäisten ihmisten hautaamiseen, viimeinen tänne haudattu jonka nimi tiedetään oli Chin Fong Kwonk 1979.

Useissa haudoissa näkyi luodinreikiä, jotka ovat peräisin 1980-luvun sisällissodasta.

Viimeisenä oli Masonien hautausmaa. Jonkinlainen merkittävä "salaseura".

Hautausmaiden lisäksi täällä oli muutamia kylttejä, joissa kerrottiin suurista taloista ja merkittävistä perheistä, jota asuivat täällä aikoinaan. Muistelin, että täällä olisi jäljellä kirkon rauniot ja kirkonkello, joten kysyin asiasta oppaalta, hän sanoi, että kirkko löytyy, mutta sinne täytyy rämpiä reilu vartti heinikon läpi. Päätettiin itävaltalaisen miehen kanssa lähteä katsomaan.

Kirkonkin paikalla oli kuitenkin enää vain kyltti ja kello oli viety museoon. Vaikka Greytownissa ei ollut juuri mitään jäljellä, mielenkiintoista täällä oli silti käydä. Koska aikaa oli sovitusta jäljellä, lähdettiin käymään myös meren rannalla.

Ranta oli pitkä, muttei vastannut ajatuksia karibian paratiisirannoista.

Illalla käytiin ottamassa muutama rommidrinkki itävaltalaisten kanssa paikallisessa ja juteltiin ramojen kanssa. Englantilaisten piraattien läsnäolon takia nämä valtaväestöä tummemmat puhuvat englantia ja kun pyydettiin yhtä miestä puhumaan omaa kieltänsä todettiin, että sekin oli kuin englannin murre. Oikein mukavia jamaikalaistyyppisiä heppuja.

Seuraavana päivänä itävaltalaiset lensivät pois ja me muutettiin tähän majataloon, josta saatiin rantahuone 20 dollarilla.

Mietittiin, että täällä kelpaa lekotella pari päivää. Sanottiinkin, että ollaan keskiviikkoon asti. Seuraavana aamuna odotti kuitenkin ikävä yllätys. Paikan pitäjä kertoi, että meidän pitää vaihtaa yläkerran huoneeseen (300c), sillä rantahuoneisiin on tulossa ihmisiä, joilla on 5 päivän varaus. Oltiin niin pettyneitä tylyyn kohteluun, että vaihdettiin kokonaan toiseen hotelliin (15$/pv sis. aamupalan).

Kiva täällä hotelito Evossakin oli lekotella ja paikkaa pitävä vanha pariskunta oli erittäin mukava ja herttainen. Rantaan oli kuitenkin ikävä.

Kolibreja näkyi paljon, joten otin haasteeksi lentävien kuvaamisen.


Muutaman ihan hyvän otoksen sainkin, vaikka nämä olivat todella nopeita vaihtamaan paikkaa.

Toiseksi viimeisenä aamuna pääsin lähtemään viidakkoon baarimikon kanssa. Sateet taukosivat rama-ihmisten lähdettyä takaisin viidakkoon.

Reilun parin tunnin reissu oli ihan kiva. Nähtiin kolmenlaisia apinoita, perhosia ja lintuja. Välillä otin kengät pois, kun piti kahlata puron yli. Koiralla oli enemmän hankaluuksia, kun mentiin kaatuneen puun latvustoon yli, lyhyet jalat lipsuivat kapeilla oksilla, yli pääsi kuitenkin hänkin. Reissu oli yllättäen sovittua lyhempi, sillä pojan piti kiirehtiä kouluun. Ymmärsin, mutta leikkasin 50c palkasta.


PS. Ramat olivat kuulemma olleet tyytyväisiä kanavahankkeeseen, hienoja kuvia oli esitelty. Toivottavasti ovat tyytyväisiä kanavan valmistuttuakin.

Rio San Juan

San Carlosissa kiipesin katsomaan tätä espanjalaisten vanhaa linnoitusta, vaihdettuamme viimeiset Costa Rican rahat pois ja nostettuamme reilusti käteistä automaatista, seuraavaa automaatti nähtäisiin todennäköisesti vasta Bluefieldsissa.

Linnoituksessa kerrottiin hieman historiasta ja eläimistä (espanjaksi). Lisäksi oli tämä outo vitriini, tai eihän palkinnoissa mitään outoa ole, mutta mitä tuo naisenkasvoinen vauva tekee tuolla?

Yhdeksän vene oli täynnä, mutta tähän puolenpäivän botskiin mahduttiin. Haluttiin nimenomaan hitaaseen, sillä siitä olisi parempi ihailla maisemia ja bongailla eläimiä. Matka-aika El Castilloon oli n. 3 tuntia.

Uusi Nicaraguan ja Costa Rican välinen silta näyttäis olevan jo valmis. Maat ovat kinastelleet alueella paljon, viimeisimmän kerran 2010 Nicaraguan miehitettyä sotilailla yhden saarista. Costa Rica vastasi lähettämällä ison joukon raskaasti aseistettuja poliiseja rajalle. Joella on muutenkin mielenkiintoinen historia. Tänne alettiin rakentamaan 1800-luvulla kanavaa, mutta työ jätettiin pian kesken. Tuohon aikaan nimenomaan tämä joki oli vaihtoehto Panaman kanavalle. Joki on siitä erikoinen, että vaikka se on rajajoki El Castillosta San Juan de Nicaraguaan, kuuluu se täysin Nigaragualle. Erikoisesta rantarajasta saadaan kiittää Amerikan Yhdysvaltoja, joka junaili näin jo kauan sitten, jotta sen ei tarvi neuvotella, kuin yhden maan kanssa, mikäli rakentaa kanavan tänne.

Matka oli oikein leppoinen. Kilpikonnia nähtiin reilu kymmenen, lintuja paljon enemmän. Lisäksi nähtiin yksi saukko uimassa.

El Castillossa majoituttiin tähän Hostel La Fortalezaan (20$ aamiaisella). Paikka oli pari viikkoa sitten avattu ja varsinkin Minna nautti puhtaudesta, omaa jääkaappia olisin arvostanut enemmän, jos käytössä olisi ollut keittiö.

Varsinkin kun huomattiin, että ruoka on täällä kallista, 4-8 dollaria halvimmissa paikoissa, kalasoppa oli 4$. Kalliin ruoan lisäksi kylä oli täynnä turisteja, joten päätettiin jatkaa matkaa heti kun mahdollista, eli kahden yön jälkeen.

El Castillon linna on se mikä vetää turisteja tänne, upean luonnon lisäksi. Linnoitus rakennettiin englantilaisten piraattien takia, suojelemaan varsinkin Granadaa.

Paikka on valittu loistavasti, sillä kaksi koskea, linnan vieressä ja hieman alajuoksulle päin hidastavat laivojen kulkua merkittävästi. Linnoitus ei kuitenkaan estänyt merirosvoja ja virallisia englannin joukkoja, vaan he pääsivät ohi ja tuhosivatkin linnoituksen lukuisia kertoja. Merirosvojen etuna oli rannikko, jossa he majailivat ja loivat suhteita paikallisiin. Merirosvot ovatkin perustaneet suurimman osan rannikon kaupungeista ja alkuperäisasukkaat puhuvat englantia.

Myös maailmankuulu Horatio Nelson oli mukana 200 miehen joukossa, joka valloitti linnoituksen 1780. Nelson oli tuolloin vain 22-vuotias ja lähes kuoli trooppisiin tauteihin, jotka tappoivat suuren osan miehistöstä.


Linnan museo oli hyvin informatiivinen, selitykset olivat englanniksi ja espanjaksi.

Museossa kerrottiin vanhasta kanavahankkeesta, mutta ei mitään uudesta. Uusi kanava ei onneksi tuhoa tätä jokea, sillä tällä puolella se tulee kulkemaan pohjoisempana. Tyynen valtameren puolella kanava kulkee vanhojen suunnitelmien mukaisesti. Tästä kuvasta näkyy kuinka jyrkkä tuo puoli tulee olemaan. Toivottavasti eivät niin pahasti tyri, että järvi tyhjenee ja liittyy Araljärven seuraksi sarjaan, suuret järvet, joita ei enää ihmisen takia ole. Pahoin pelkään, että jonkinlainen ekokatastrofi kanava tulee väkisinkin olemaan.

Kiinalaisten herkkusuiden takia (haineväsoppa) järvestä on jo kalastettu kaikki härkähait (bullshark). Paikalliset saattavat tosin olla hyvilläänkin tästä, sillä härkähai on agressiivisin hailaji maailmassa ja käy ihmistenkin kimppuun. Pitkään järven haita sanottiin Nicaraguanhaiksi, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä on härkähai, joka on lohen tavoin noussut järveen. Härkähai on siitä erikoinen hailaji, että se pystyy sopeutumaan myös makeisiin vesiin, eikä sitä lähes sokeana samea vesi haittaa. Jotkut sanovat, että härkähait majailevat edellen järven syvissä osissa, mutta suurin osa uskoo, että niitä esiintyy tällä hetkellä vain El Castillosta alajuoksulle.




Linnassa tomii nykyään kirjasto, josta löytyi tuttuja teoksia Harry Potterista Coelhoon.

Torstaina ostettiin liput San Juan de Nicaraguaan (280c), jälleen mentiin hitaammalla veneellä, matka-aika vajaat 9 tuntia. Kapteeni luovi hienosti koskista läpi.


Joen varrella oli paljon armeijan tarkistuspisteitä. Pelastusliivit olivat pakolliset, joten kaikki pukivat ne päälle ennen tarkistuspistettä ja riisuivat sen jälkeen. Tähän väliin on pakko myös kehua Nicaragualaisia. En ole nähnyt kenenkään heittelevän roskia veteen. Hieman toinen meno, kuin esimerkiksi Perussa.


Maisema oli molemmin puolin hyvin vehreää. Costa Rican puolella näytti olevan jonkinverran asutusta ja maanviljelystä. Pysähdyttiinkin kertaalleen sillä puolella pikaisesti kaupassa.

Kilpikonnien ja lintujen lisäksi nähtiin tällä reissulla

Muutamia alligaattoreita. Perillä San Juanissa oltiin mukavasti valoisan aikaan. Puhuttiin myöhemmin ihmisten kanssa, jotka olivat tulleet puolet nopeammalla veneellä ja he eivät olleet siinä vauhdissa nähneet mitään eläimiä, valittiin siis oikein.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Mérida

Hospedaje Familiar Choco Yon rantatuoleista ei jääty Meridassa nauttimaan, vaan suunnattiin heti fiestoille. Ehkä seuraavana päivänä olisi riippumatossa makoilun aika.

Väkeä oli paikalla, mutta rodeo ei ollut vielä alkamassa, joten istahdettiin oluelle ja syömään. Paistettu siannahkani ei ollut herkullista. Syötyämme väkeä alkoi kiivetä katsomoon, johon mekin suuntasimme. Pääsymaksu oli 30c/hlö.

Areenassa oli aina yksi härkä, paljon ratsumiehiä ja muutamia jalkamiehiä. Yhtä huomattavassa humalassa ollutta miestä tuli seurattua. Kaveri oli käynyt aiemmin juttelemassa meillekkin ja oltiin vitsailtu, että mahtaakohan tämä kaveri ratsastaa härällä. Nähtyämme hänet toikkaroimassa areenalla emme pitäneet asiaa enää niin epätodennäköisenä, sen sijaan kaverin turvallisuus huoletti. Kuvassa mies seisoo musta paita päällä hevosmiesten takana.

Jokaisen härän esiintyminen alkoi siten, että se kiskottiin yhteiskarsinasta hevosten voimalla areenalle, lassottiin ja pakotettiin tuota tolppaa vasten. Kun härästä oli saatu ylimääräiset narut irti ja rinnan alta mennyt rodeoköysi paikoilleen, ratsastaja kiipesi selkään ja härkä päästettiin vapaaksi.

Tästä alkoi varsinainen rodeo. Ainoastaan yksi mies lensi härän selästä. Muuten ratsastus loppui siihen, että härkä rauhoittui ja ratsastaja kiipesi yleisön joukkoon. Nuoret miehet tykkäsivät uhmata kohtaloaan ja seistä areenan reunalla niin kauan, kuin uskalsivat, ennen hyppyä takaisin katsomoon.

Rodeon loputtua alkoi "härkätaistelu", kun jalkamiehet ärsyttivät härkää, joka sitten hyökkäili ympäriinsä. Eläinrääkkäystähän tuo oli ja lähdettiinkin, kun yksi rauhaa rakastanut härkä ei suostunut ratsastettavaksi. Miehillä oli hirveä työ saada se tolpalle, josta se ei suostunut nousemaan ja miesten luovutettua se juoksi yhteiskarsinan luukulle rähisemättä, jonne se lopulta päästettiinkin. Aiemmin oli esiintynyt pari isosarvista, jotka antoivat ihan hyvän shown.

Rodeon jälkeen vetäydyttiin yhteen lukuisista baareista nauttimaan hyvää seitsemän vuotta vanhaa Nicaragualaista rommia, kolan ja jäiden kera (200c).

Juomia kumotessa tuli miettittyä, että oliko se nyt niin siellä Suomen maassa, että 10 paukun tilaaminen on ok, mutta kahta paukkua ei voi saada samaan lasiin, mutta pullon tilaaminen on ok?

Ilta oli hyvä ja melko pitkä, joten seuraavana päivänä tuli makoiltua riippumatossa ja luettua Ahtisaaren elämänkertaa. Hurjiin saavutuksiin on mies yltänyt ja noussut maailmanlaajuisesti asemaan, jota on hankala edes ymmärtää.

Maanantaina päätettiin jatkaa matkaa. Lautta lähtisi alkuillasta Altagraciasta San Carlosiin. Viimeinen bussi oli kuitenkin mennyt jo yhdeksältä aamulla, joten päätettiin yrittää liftata. Liikennettä oli kuitenkin erittäin vähän, joten parin tunnin odottelun jälkeen otettiin taksi Santa Cruziin (100c) ja jatkettiin sieltä bussilla.

Lauttarannassa silmiin pisti tuo punamusta lippu, joka on tuttu Rauli Virtasen kirjan kannesta. Siinä sitä liehutettiin barrikaadeilla, mutta vallankumouksen onnistuttua sisseistä on tullut valtapuolue, jonka lippuja näkee kaikkialla. Laivalippuja oli kahdenlaisia, mutta gringot eivät saaneet ostaa kuin kalliimpia yläkannen paikkoja (181c/hlö).

Laiva olikin hyvin jakautunut. Ylhäällä oli lähes ainoastaan gringoja ja alakerta oli täynnä paikallisia. Ei oltu hoksattu vuokrata tuollaista aurinkotuolia (30c) ja muutamat riippumaton ripustuspaikat olivat jo menneet, joten jouduttiin menemään kylmiin ilmastoituihin sisätiloihin.

Väljää oli kuitenkin, joten saatiin oma penkkirivi. Minna nukkui penkillä ja minä lattialla, yö meni yllättävän makoisasti ja aamulla saavuttiin San Carlosiin, valmiina jokiseikkailuun.