Changuun saari

 

Täällä on aika kuuma, joten snorklaamaan teki mieli. Ranta löytyy toki kivikaupungistakin, mutta siellä ei taida olla mitään mielenkiintoista pinnan alla. 

Changulle siis. Britit rakensivat saarelle 1800-luvulla vankilan, mutteivat koskaan avanneet sitä. Tästä huolimatta saarta kutsutaan edelleen vankilasaareksi. Sen sijaan saarta on käytetty esimerkiksi keltakuumekaranteenipaikkana ja nykyään saarella on hotelli, jonka vieraille suurin osa saaresta on varattu.

Pakattuani reppuun snorklausvälineet ja kameran kävelin Big tree rannalle, josta tiesin kyytien lähtevän. Paras tarjous privaattireissusta oli 50ks (20€). Kerroin, että olisin kiinnostunut jakamaan kyydin ja kustannukset. Ensin tämä oli mahdotonta mutta sitten pyydettiin odottamaan. Kohta mies toi paikalle venäläismiehen, joka ei puhunut sanaakaan englantia ja kertoi, että tämä haluaa jakaa kyydin, hinta on 40ks per naama. Kun puhutaan pelkästä kyydistä 50ks jaettuna kahdella on mielestäni 25ks. Aloin selittää tätä miehelle. Tässä vaiheessa keskustelusta mitään ymmärtämätön venäläinen häipyi. Jäin vielä odottamaan hetkeksi. Kohta paikalle pyyhälsi joku täysin outo tyyppi ja sanoi, että kyydin jakajat ovat jo veneessä, sinne äkkiä. Olin vähän yllättynyt, mutta kun sain väännettyä hinnaksi 30ks ja sovittua kahdesta tunnista saarella kävelin veneeseen, jossa odotti 6 venäläistä. 

Veneessä jo matkalla saarelle minulle sanottiin, että saarella ollaan maksimissaan tunti. Asia kunnossa, rantamies siis valehteli? Kyllä vastasi venemies. Hitto näitä häsläreitä, mutta pääsenpähän snorklaamaan. Rannassa kysyin venemieheltä, missä on hyvä snorklata. Hän vastasi, että nyt ei ole oikea aika snorklata, pitää tulla iltapäivällä uudestaan snorklausreissulle. Näytti kuitenkin suunnan rannan pohjoispuolelle.

Saaren vetonaula ovat nämä jättiläiskilpikonnat, jotka Seychelles lahjoitti vuonna 1919. Kilpikonnia olisi päässyt ruokkimaan neljällä eurolla mutta skippasin tämän. 

"Vankila"

Nyt oli pakolliset maanpäälliset nähty, joten kävelin takaisin rannalle ja hyppäsin veteen. Tai no ei sitä hyppäämiseksi voinut sanoa. Vesi oli matalalla, joten laskeuduin sääriveteen ja lähdin varovasti uimaan syvemmälle. 

Aluksi näkyi vain merisiilejä ja meritähtiä.

Päästyäni riutan reunalle, olin tyytyväinen. Kauniita hyväkuntoisia koralleja ja hieman kaloja. Isoja vonkaleita en odottanutkaan. Täällä ei ole lainkaan suojelualueita ja kalastus on runsasta.

Hummeri

Nemokaloja

Ranta mereltäpäin kuvattuna. 

Olin ollut saarella noin tunnin palattuani vedestä, joten menin kallioiden varjoon ottamaan rennosti ja odottamaan muita. Kun reilu kaksi tuntia oli kulunut venemies tuli luokseni ja käski olla paikallaan, hän etsii muut ja lähdemme pois. Löydettyään ryhmän, hän vei koko porukan veden rajaan puolenpäivän polttavan auringon alle ja seisoimme tovin siinä. Sitten hän lähti huitomaan veneen kapteenille, että tuo se vene nyt tänne. Hyvä reissu, mutta tähän venemieheen en ollut tyytyväinen. 

Paluu pääsaarelle.

Olin kuiva, joten kävin lounastamassa matkalla suihkuun. Vilkaisin listaa, mutta näytin sitten paikallisen miehen annosta ja sanoin haluavani samanlaisen. Banaania kalakastikkeella siis (2€). Banaanit muistuttivat enemmän suomalaisia perunoita, kuin Suomesta löytyviä banaaneja. Oikein hyvä sapuska. Oikein hyvä virkistäytyminen.

Sansibarin kivikaupunki

Ensiksi täytyy todeta, että turisteja täällä on paljon. Varmaankin vähemmän, kuin normaalisti tähän aikaan, mutta paljon. 90% on venäläisiä. 

Toiseksi voisi todeta, että tämä on turistirysä ihan syystä. Todella mielenkiintoinen vanhakaupunki. Pieniltä kujilta huokuu hieno tunnelma.

Turistikauppoja on tietenkin jokapaikka täynnä.

Vanhassa linnoituksessa järjestetään erilaisia tapahtumia. Muunmuassa Sauti za Busara, joka on yksi Afrikan parhaista musiikkifestareista. Tänä vuonna se järjestetään 12-13 helmikuuta.

Kivikaupunkia kutsutaan kivikaupungiksi, koska se on rakennettu kivestä ja korallikivestä. Näillä raunioilla sen saattoi helposti huomata. 

Kaupungin kuulusin asukas on eittämättä Freddie Mercury, joka syntyi täällä, mutta joka lähetettiin opiskelemaan Intiaan jo 8-vuotiaana. Tässä kohdassa voinee mainita, että Tansaniassa homoseksuaalisuus on rikos ja sen harjoittamisesta voi joutua vuosiksi vankilaan.

Sansibar on ollut iänkaiken kulttuurien sulatusuuni, tänne onkin syntynyt erinomainen ruokakulttuuri, jossa yhdistyvät Afrikka, Lähi-Itä ja Intia. Tässä ufuta naania ja intialaista naania (ei ollut oikeanlaista), kastikkeiksi valitsin herkullista maksaa ja papuja (3€).

Tässä puolestaan perinteistä mustekalakeittoa (1,5€). Hyvää ja suolaista, toimii 30 asteen helteessä. 

Forodhanin puisto muuttuu ilta-aikaa ruokamarketiksi, josta saa kaikenlaista syötävää. 

Eniten on kebabbia ja näitä Zanzibar pizzoja. Nuo täytteet laitetaan ohuen taikinan päälle, rypytetään kiinni ja paistetaan muurikalla rapeaksi. Erittäin hyviä. 1,5€/kpl.

Uudenkaupungin puoli ei ole sekään huono. Miellyttävämpi, kuin Dar Es Salaam.

Malindi majataloni ansaitsee kehut.

Vähän kuin museossa asuisi. Todella kiva paikka. 

Tuo pulloista tehty suihkuseinä on jännä ratkaisu, muttei mielestäni kovin toimiva, tekee vain kylpyhuoneesta ahtaan.

19€/yö aamiaisen kera. Hinnat ovat ilmeisesti hieman normaalia alhaisempi, uusimmassa lonelyplanetissa hinnaksi ilmoitetaan 40$. 

 

Dar Es Salaam

Miljoonakaupunki Afrikassa. Aika harvoin sellaiset ovat miellyttäviä, ei noussut tämäkään suosikiksi.

Askari monument. Pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa britannian joukoissa Saksaa vastaan taistelleiden afrikkalaisten muistolle. Olin törmännyt tähän niin monessa yhteydessä, että odotin hieman isompaa patsasta. Paikalla seisoi ennen britannian valloitusta (1916), saksalaisen siirtomaakomentaja Wissmannin patsas.

Perus kadunvarsimättö. Vähän riisiä, papua, banaania, vihanneksia ja lihaa. Noin 2 euroa.

Isossa kaupungissa on kätevä laittaa nettiyhteydet kuntoon. 30GB nettiä, voimassa 30 päivää. Lisäksi parilla eurolla puheaikaa ja SIM. Hintaa tuli yhteensä noin 20€.

Tansanialaiset viinitarhat sijaitsevat pääkaupunki Dodoman lähellä. En ole näillä näkymin menossa, sillä alueella on käynnissä sadekausi. Neljän euron viini oli ihan ok. Sellaista Suomen kyykkytasoa.

Dar Es Salaamista jatkoin matkaa Sanzibarille. Saapuessani taksilla lauttarantaan sain presidentillisen kohtelun. Ainakin 6 miestä juoksi auton rinnalla. Satama oli aivan täynnä kaikenlaista lipunmyyjää ja minä keräsin paljon huomiota. Kävelin kuitenkin suoraan Azamin viralliselle lipunmyyntipisteelle ja ostin 35$ lipun seuraavaan katamaraaniin. Katamaraaneja menee päivittäin kymmenkunta Sansibarin kivikaupunkiin. 

Turistit maksavat paikallisia enemmän laivakyydistä ja pääsevät ilmeisesti sen ansiosta peruslipulla business? puolen nahkanojatuoleihin odottamaan lähtöä. 

Laiva oli iso mutta tuli ääriään myöten täyteen.

Yläkannella oli paljon futisfaneja. Simba kohtaisi illalla Cup finaalissa toisen suurjoukkueen Young Africanssin Sansibarin stadionilla. Fanien välit olivat erittäin sopuisat, mutta vastustajaa ilmeisesti pilkattiin tai omia kehuttiin suureen ääneen ja väki nauroi, meno oli erittäin hyvä. Laivamies koitti komentaa väkeä istumaan, mutta nämä vastasivat isoon ääneen, että tänään ei istuta. Alkoi kiinnostaa. Menin illalla taksitolpalle kyselemään kyytiä stadionille. Taksimies kertoi, että voi kyllä viedä minut sinne, mutta 15 000 ihmisen stadion on myyty loppuun jo viikko sitten. Harmillista, annoin kuskille euron rehellisyydestä.

 

Dar Es Salaamin museot

Museoista kävin ensimmäisenä kansallismuseossa.

Paikka esitteli esimerkiksi hyvin pinnallisesti koko Afrikan kalliomaalauksia, sekä maan historiaa. Esillepano oli heikohkoa.

Tansanian ensimmäinen presidentti Julius Nyerere (1922-1999). Afrikkalaisen sosialismin kannattaja, joka kukisti Idi Aminin sodassa Ugandaa vastaan. Kuten Afrikassa on tapana, hänkin oli virassa hyvin kauan, 21 vuotta. Siinä mielessä hän erosi monista muista, että hän luopui vallasta vapaaehtoisesti, eikä vienyt valtionkassaa mukanaan. Ero tai oikeastaan ehdolle asettamattomuus johtui epäonnistuneesta maatalousreformista, jonka seurauksena Tansanian tuotanto romahti. Jäähyväispuheessaan hän totesi "Minä epäonnistuin. Myönnetään se." Harvinaisen suoraselkäistä poliitikolta.

Ei mietenkään taidokkaasti täytetty, mutta on se kyllä kunniotettavan kokoinen eläin. Segengeti yms ovat näillä näkymin vuorossa kuun vaihteessa, kun synnytystalkoot ovat päässeet kunnolla käyntiin.

Village museum oli seuraavana vuorossa. Varsinkin ruuhka-aikaan ja ilman kantamuksia mopotaksit ovat käteviä. Vajaan kymmenen kilometrin matka maksoi muutaman euron. Nämä tunnistaa siitä, että kuskilla on mukana toinen kypärä. 

Kylämuseolla oli netti poikki, joten maksoin käteisellä (sain kuitin) vajaan viiden euron pääsymaksun. Kansallismuseolla maksoin kortilla saman verran. Ilmeisesti välistä vedon estämiseksi kansallispuistoissa, museoissa yms käy vain kortti. 

Kylämuseo on oikeastaan asuntonäyttely. Esillä on eri heimojen rakennustyylejä. Tässä Haya talo.

Tässä taas Zanaki talo. Talossa on isompi ovi normaaliin kulkemiseen ja pienempi ns. hyökkäysovi varkaiden ja villieläinten karkottamiseen. Zanakit asuvat Victoriajärven rantamilla.

Rannikon Swahili talo. Luulin huoltorakennukseksi, kun oli niin "tavallisen" näköinen.

Chagga talo. Isälle pienempi, vaimolle ja lapsille isompi talo. Chaggoihin tutustun näillä näkymin enemmän, kun matkaan Kilimanjaron juurelle.

Zaramot asuttavat Dar Es Salaamia ympäröivää aluetta.

Nyambot asuvat Rwandan ja Victoriajärven välissä.

Näyttelyn yhteydessä oli loistava ravintola, josta sai mbuzi chomaa ugalilla (4€). Liha oli erittäin hyvin maustettu ja mureaa. "Maissipuuro" ugali ei ole suosikkejani, mutta ihan ok.

Täällä ei käytetä euroja vaan sillinkejä. 1€ = 2800 sillinkiä. Monet hinnat on ilmoitettu myös dollareina.

Automaateista saa kerrallaan 400 000 sillinkiä (140€). Kulut ovat aika suuret. Minä olen maksanut 11 000 sillinkiä Tansanialaiselle pankille + tietenkin suomalaisen pankin kulut. Olen kuullut, että Kenian pankin automaatista saisi 900 000 kerralla, eikä kuluja olisi. Pitää kokeilla sitä seuraavaksi.

Tansaniaan

Buffet mutta itse ei saanut ottimiin koskea. Aamiaisen jälkeen oli hyvä mennä takaisin huoneeseen pötköttelemään. Kyyti lentokentälle tuli vasta neljältä.

Ulkona satoi koko päivän. Takaisin lentokentälle mennessä tuli tilanne, jossa minä ja toinen matkustaja pyöriteltiin päätä. Kuskille tuli soitto juuri kun oltiin moottoritien rampilla. No pysähdys siihen ja pakilla takaisin moottoritielle. Kaikesta huolimatta päästiin turvallisesti takaisin kentälle.

Hyvä etten joutunut tuohon jonoon yöpaikkaa kysellessä.

Dar Es Salaamin lento oli lähes täynnä. Onneksi olin varannut ikkunapaikan jo Helsingissä, joten pääsin ihastelemaan Niinin suistoa. Pikkutaajamia silmänkantamattomiin pienillä ketjuilla yhdistettyinä. 

Kaironkin näin. Tässä kohtaa harmi, että oli pimeää, muuten tuolla kuvan vasemmassa laidassa näkyisivät pyramidit.

Dar Es Salaam. Ei Kairon veroinen, mutta asuu tuollakin yli neljä miljoonaa ihmistä.

Lento kesti melkein 7 tuntia ja hieman tuli nukuttuakin. Lasketuminen Dar Es Salaamiin herätti, en muista joutuneeni ennen moiseen turbulenssiin, kone heilui melkoisesti. Ensin tarrasin istuimeen ja laitoin silmät kiinni. Mutta sitten mietin, että turha kai tässä on pelätä, parempi nauttia vuoristoradasta, kun mitään ei voi tehdä. Turvallisesti päästiin maahan, vaikka melkoinen töyssy sekin oli.

Tansanian päässä piti täyttää terveyskyselylomake. Toisella vastaanottajalla oli maski, toisella ei. Tämän jälkeen en nähnyt yhdelläkään viranomaisella maskia. Suurin osa turisteistakin heitti ne menemään.

Tansaniassa on kielletty kertakäyttöiset muovipussit. Tämä vaikutti hieman pakkaamiseen. Erittäin arvostettavaa toimintaa, niin paljon muoviroskaa olen pitkin rantoja ja kaupunkeja nähnyt. Pienin askelein kohti kertakäyttömuovittomuutta. Toivottavasti tästä ottaavat mallia pian myös muutkin maat. Muovi on erittäin käytännöllinen materiaali, mutta tällä hetkellä sitä käytetään aivan liikaa.

Immigration meni jouhevasti, valmiiksi hankitun viisumin ansiosta. Mielestäni viisumeita kirjoitettiin myös täällä, toisin kuin Helsingissä sanottiin. Ainakin pääsin jonon ohi, kun rajamies tuli kyselemään onko kellään evisaa.

Taksimatka kaupunkiin alkoi kuskin sanoilla "Tervetuloa Tansaniaan, Korona-aika on täällä päättynyt."

 

Istanbuliin

Tämän vuoden reissusuunnittelu piti aloittaa hieman toisella lailla, kuin normaalisti. Kun aiemmin työ on alkanut google mapsin pyörittelyllä ja mietinnällä, että mikäköhän tänä vuonna kiinnostaisi, niin nyt piti pyöritellä iatan karttaa ja tutkiskella, että minne voi mennä. Maailma näytti avautuvan vuoden loppua kohden ja valikoimaa tuli koko ajan lisää. 

Afrikka on kiinnostanut jo pitkään, nimenomaan Itä- ja Etelä-Afrikka. Listan kärjessä olevissa Sambiassa ja Zimbabwessa on sadekausi ja ne vaativat pitkiä karanteeneja, joten ne tippuivat listalta. Sen sijaan Tansania alkoi ensimmäistä kertaa todella kiehtoa. Serengeti ilman jeeppijonoja, Zanzibarin kivikaupunki ilman massoja. 

 Tansania on yksi ensimmäisenä avautuneista Afrikan maista. Syitä on varmasti monia. Tärkein on kai se, että erittäin köyhä maa elää paljolti turismista. Tansanian viranomaiset toivottavatkin kaikki turistit lämpimästi tervetulleiksi maahan. 

Näyttää siltä, että korona ei ole koetellut Afrikkaa yhtä pahoin, kuin Eurooppaa. Esimerkiksi Rwandasta pääsee Suomeen ilman karanteenia. Syitä on taas varmasti monia, mutta tärkein lienee se, että maan väestö on varsinkin Eurooppaan verrattua erittäin nuorta. Mediaani-ikä on vain 18-vuotta, kun se Suomessa on 43 vuotta. 

Tauteihin päätin minäkin varautua sen verran, että osti Lariam kuurin ja kävin juuri ennen lähtöä covid-testissä. Ensin näytti siltä, että tarvin virallisen todistuksen testistä, mutta sitten Turkish Airlines (450€ menopaluu) poisti vaatimuksen transit-matkustajilta. Lentoni Dar Es Salaamiin on siis Istanbulin kautta. Tansania ei vaadi testiä.

Juna Helsinkiin oli lähes joka asemalla hieman etuajassa. 

 Check in jono oli tiivis ja kulki hitaasti. Nykyään on sen verran paljon vaatimuksia, että kolmen laukunjättöpaikan lisäksi Turkish Airlines oli avannut yhden pisteen lentojen siirtoa yms asiakaspalvelua varten. TA tarjoaa monen muun yhtiön tapaan tällä hetkellä mahdollisuutta vaihtaa päivämääriä ja jopa lähtö- ja kohdepaikkaa rajattomasti. Tälle pisteelle joutuikin pari ihmistä riittämättömien papereiden vuoksi. Lisäksi sillä kävi meuhkaamassa englanniksi yksi pariskunta, jolla oli ongelmia pyörän kuljetuksen kanssa. Kireässä keskustelussa muistettiin mainita tuhannet seuraajat sosiaalisessa mediassa. Taisivat olla Keniaan menossa. 

 Lähellä oli, etten minäkin joutunut vaikeuksiin. Yllätyin kun virkailija kysyi e-viisumia. Tansanian visa onarrival on poistunut käytöstä vuodenvaihteessa ilman varoitusta, kertoi virkailija. Onneksi tykkään pelata varman päälle ja olin hankkinut viisumin. 

 Toisen yhtiön check in pisteellä aasialainen mies alkoi huutamaan ja mesuamaan niin kovasti, että vartioiden oli tultava väliin ja vietävä mies rauhoittumaan.

Tähän Tokion koneeseen nousi 7 henkilöä.

Istanbuliin oli enemmän menijöitä. Koneeseen nousu oli jaoteltu siten, ettei jonoja syntyisi. Väki odottikin kiltisti vuoroaan tiiviissä avopallossa.

Turvaohjeita ei oltu päivitetty covid aikaan.

Tarjoilu sen sijaan oli. Kaikki annokset oli pakattu paperipussiin ja määräys oli, että samaan aikaan samalla rivillä ei saa riisua kasvomaskia. Lisäksi kuulutettiin toinen poikkeus pakollisen maskin käyttöön. Mikäli happinaamarit tulevat esiin, tulee ensin poistaa suojamaski ja vasta sitten asetella happitötterö naamalle.

Istanbulin uusi kenttä ei ollut yhtä autio, kuin Helsingin. Minulla oli edessä 20 tunnin vaihto. TA:n lennoilla lippuun kuuluu hotellihuone Istanbulissa mikäli vaihto on pitkä. Lähdinkin etsimään hotel deskiä. TA:n infopisteellä minulle kerrottiin, että minulle kyllä löytyy huone, mutta se on ulkopuolella ja Turkkiin pääsemiseen vaaditaan virallinen todistus PCR testistä, jota minulla ei ollut. Tämän kerrottuaan virkailija kehotti yrittämään, ehkä pääsen läpi ilman todistusta. 

 Mitään ei kysytty ja leima ilmestyi passiin kuten aina ennenkin. Hotel deskillä minulle luvattiin huone ja pyydettiin todistus PCR testistä. Kerroin etten tiennyt tarvitsevani sitä. Testeissä olen toki käynyt vastuullisen matkaajan tavoin. Asia selvä. Astuin minibussiin muutaman muun kanssa ja meidät ajettiin lähes tunnin matkan päässä olevaan hotelliin, johon en kuitenkaan päässyt kirjautumaan ilman todistusta. Kuski ajoi minut toiseen hotelliin ja sain huoneen.

Kyllä oli mukava oikaista, kello oli melkein kolme yöllä. Päätin laittaa kellon soimaan, sillä ilmainen aamiainen loppuisi 10.30.