2 yötä viidakossa - Ketambe, Gunung Leuser Nationalpark

Heräsin vähän myöhässä, pakkasin äkkiä ja maksoin vierastalon laskun. Jouduin myös antamaan tietoni poliisille menevään rekisteröinti lomakkeeseen, passini oli tietenkin syvällä rinkassa. Olinkin vartin myöhässä sovitusta 8.30 ajasta ja söin vielä nuudeliaamiaisen Samsulin talolla, joten pääsimme lähtemään vasta puoli kymmenen aikoihin. Samsul oli pakannut omaan rinkkaansa kaikki muut tarvikkeet, paitsi pienen ruokasäkin, jonka hän köytti reppuuni kiinni.

Matka alkoi skootterikyydillä kylän pohjoispuolelle. Heti viidakkopolun alussa aloin liukastella sandaalieni kanssa, jotka OLIVAT hyvät trekkikengät, mutta nyt kuluneet jo ihan liian sileäpohjaisiksi, ens reissulle vois ostaa nappulat trekkikengiksi, niitä näyttävät paikalliset oppaat käyttävän, niin täällä, kuin myös Filippiineillä.

Taukopaikalla ison puun juurella.

Lounasaikaan saavuimme leiripaikkaan, olin hieman yllättynyt, että pysähdyimme näin pian, mutta mitä juttelin lähdössä olleiden 2 muun turistin kanssa, niin tämä on alue minne kaikki 1-3 päivän trekit tehdään. Pieni kylä on keskellä viidakkoa, joten hirveän pitkälle ei tarvi mennä, että on jo viidakossa, eniten eläimiä näkyykin kuulemma leiripaikan ja tien välisellä alueella.

Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään viidakkoon, etsien eläimiä, välillä pysähdytiin, kuunneltiin ja katseltiin näkyykö puissa liikettä, emme kuitenkaan nähneet muutamia lintuja enempää ennen neljää, kun alkoi sataa ja lähdimme takaisin leiriin, sen lisäksi, että kastuu itse, myöskään eläimet eivät liiku sateella, joten niitä on hyvin vaikea nähdä.

Länkkäri pariskunnan kantaja valmistamassa ankkaa päivälliseksi (tuotiin elävänä leiriin), Samsul katselee. Lisäksi samassa paikassa leiriytyi vanhempi mies samasta majapaikasta jossa olin yöpynyt, heillä oli mukanaan elävä kana, josta myös tuli päivällinen. Vierastalojen tarjontaan näytti kuuluvan kantaja, joka valmisti ateriat ja piti huolta leiristä, turistien ja oppaan etsiessä eläimiä.

Iltapäiväteet tulilla, kaikki paikallisten työskentely oli kadehdittavan taitavaa ja nuotion sytyttäminenkin onnistui todella märillä puilla käden käänteessä, toisin, kuin eräällä Puttaalaisella mettämiehellä viime kesänä (minä en oo mettämies), joka parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen kaivoi auton peräkontista perämoottorin tankin...

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja pääsimme liikkeelle seitsemältä aamukahvien jälkeen, luxusta, että herätyskellon soidessa keskellä viidakkoa opas herää tekemään tulia ja keittämään kahvia, itse voi painaa torkkua pari kertaa ja kömpiä tulille, kun vesi jo kiehuu.

Aamu on hyvä aika nähdä eläimiä, ensimmäisenä törmäsimme laumaan Thomas leaf apinoita. Mun kamera ei ikävä kyllä sovellu oikein hyvin kaukana olevien ja liikkuvien kohteiden kuvaamiseen, joten tämän parempaa kuvaa en saanut, kuvaaminen jäikin hieman vähemmälle, parempia kuvia kyllä näkee oikeiden luontokuvaajien ottamina, kokemukset tallentuvat kyllä pääkoppaan ja hetkessä eläminen on tärkeintä.

Pieni käärme polun varresta, purema ei kuulemma tapa, mutta aiheuttaa kivuliaan turvotuksen. Samsul näki käärmeen, ite olisin kävelly vierestä huomaamatta otusta.

Orankeja ei näkynyt, joten suuntasimme päätielle ja kun olimme tien toisella puolella pitämässä taukoa, Samsul näki jotain ja lähdimme nopeasti liikkeelle.

"Kato poikanen se on karvaton serkku"

Löysimmekin orankiperheen, joka oli puussa ja me samalla tasolla mäellä, joten paikka oli täydellinen. Emo ja poikanen olivat kauan esillä, kunnes jatkoivat matkaa.

Isäntä oli enemmän piilossa, kunnes seurasi muuta perhettään. Ovat kyllä komeita eläimiä.

Tämän jälkeen kävelimme takaisin leiriin aamiaiselle/lounaalle. Syömisen jälkeen Samsul ehdotti, ettemme siirtäisi leiriä kuumille lähteille, sillä täältä voisimme taas seuraavana päivänä jatkaa eläimien bongausta, joita ei ole niin paljoa kuumilla lähteillä. Tämä sopi minulle, mutta halusin kuitenkin käydä kuumilla lähteillä, eläimiä olin tälle päivälle jo nähnyt tarpeeksi. Matkalla törmäsimme pariskuntaan, joille kerroin nähneemme orankeja lähellä päätietä, naisen hieman kyllästynyt kommentti oli "What we do in jungle if we can see those from road?" Ei ne toki yleensä tien lähellä hengaa, mutta etsivä löytää, tuurilla ja hyvän oppaan kanssa (en sanonut tätä).

Orangit kuumilla lähteillä. Päivä ei olisi paljon täydellisempi voinut olla, oranki bongaus ja sitten lillumaan jokeen, johon sekoittuu sopivasti tulikuumaa vettä aikaansaaden mukavan lämpimän kylvyn upeassa ympäristössä. Kuumilla lähteillä oli myös vanhan majataloni porukka.

Orang = Ihminen, Utan = viidakko, Orangutan = viidakkoihminen = oranki.

Uimisen jälkeen palasimme Samsulin kanssa alajuoksulla olleeseen leiriimme. Minä kävin uimassa ja nousin kalliolle istuskelemaan, josta näin tämän ison käärmeen, joka kamppaili virtaa vastaan saman paikan ohi jossa olin hetki sitten uinut, leirimme kohdalla se pääsi maihin ja suuntasi viidakkoon. Semimyrkyllinen, ei tapa, mutta purema tuottaa tuskaa. Kysyin Samsulilta, en testannut...

Vanhempi mies kuvasi jatkuvasti (tai opas häntä), tässä hän ylittää voimakasta virtaa, palatessaan kuumilta lähteiltä leiriin, ensimmäinen yritys johti pyllähdykseen, uskallusta 60+ miehellä oli hyvin, olimme tauolla viidakossa kun törmäsimme heihin ja näin kun hän testasi liaania, joka heijasi yli 3 metrin korkeudessa, alapuolella kaatuneita puita sun muuta vähemmän miellyttävää.

Perhosia oli paljon.

Seuraavana aamuna lähdimme taas aikaisin liikkelle, mutta pienen satelun takia oli hiljaista. Jäin odottamaan isolle puulle, kun Samsul kävi tekemässä kierroksen, palatessaan hän kertoi käyneensä melkein päätiellä ja ainoa mitä hän oli nähnyt oli villisiat, jotka vilistivät minunkin vierestäni. Sateen tauottua kokonaan minä lähdin puolestaan tekemään kierroksen, löysinkin Thomas leaf apinoita ison lauman ja palaisin hakemaan Samsulin mukaan, että voin lähteä hortoilemaan niiden perään eksymättä, viidakko näytti heränneen. Yrittäessämme löytää jälleen näitä apinoita korkealta puusta Samsul bongasi yhden ja näytti sitä, minä katsoin hetkisen ja tokaisin, mutta se on oranssi, Samsul katsoi tarkemmin, innostui ja taputti minua selkään Orangutan Oranutan! Kuiskaten toki, kuten jatkuvasti viidakossa. Tämä oli kuitenkin poikanen, joten aloimme etsiä emoa, jonka Samsul pian bongasikin, katselupaikka vain oli huono, joten kiersin hieman ja konttasin kaatuneen puun runkoa, jotta näkisin paremmin, pääsinkin ihan kohtuulliselle paikalle, rungon päästä olisi ollut todella hyvät näkymät, mutta runko tuntui vanhalta, heilui ja pudotusta olisi ollut rungon päästä kuutisen metriä, joten uskallus loppui kesken.

Kun emo ja poikanen (erit kuin edellisenä päivänä), lähtivät liikkeelle, näin ne paremmin seurattuani hetken.

Jonkin aikaa seurattuani, käännyin takaisin ja lähdimme Samsulin kanssa takaisin leiriin, oli fiilis, että olin nähnyt tarpeeksi. Leirissä kävin vielä uimassa ja söimme, ennen paluumatkaa kylään.

Lähtövalmiina kävelykeppiä myöten

Tapasimme yhteensä 6 ryhmää, joista vain yksi oli nähnyt orankeja, kaksi ryhmistä oli tosin vasta aloittamassa reissua ja yksi nainen oli juuri tullut päivän retkelle. Kaksi ryhmää lähti viidakosta 2 yön jälkeen näkemättä orankeja, toinen näistä oli vanhan miehen ryhmä, eli se jonka mukana olisin ollut, jos en olisi etsinyt omaa opasta. Pariskunnan tapauksessa ainakin osasyy oli selvä, he mölisivät liikaa, vanhan miehen opas taas vaikutti nuorelta, he myös puhuivat meille aivan normaalilla äänellä kun kohtasimme viidakossa. Viidakossa tärkeintä on olla hiljaa.

Samsul ja hänen poikansa. Jos tätä lukee joku, joka on tulossa tänne, niin Samsulin numero 08 526 258 4538. Suosittelen. Samsul sanoi, että jos tapaan jonkun kerro, että hän voi noutaa Kotacanesta.

Samsulilla on siis myös lava-auto, joka kulkee Kotacanen ja Ketamben väliä julkisena kulkuneuvona, pääsinkin tällä kyydillä Kotacaneen, jossa täytyi löytää automaatti, sillä paikallista rahaa oli jäljellä n. 2,5€, mutta kerrotaampa siitä myöhemmin... (ei mennyt odotuksien mukaan)