Pulau Weh

Banda Acehissa oltiin kuuden aikoihin aamulla, odotin hetken bussiyhtiön pihalla, kunnes mopokuski tuli tarjoamaan kyytiä, ajattelin mennä opeletilla lauttarantaan, mutta minulla ei ollut hajuakaan missä olen, joten 15k mopokyyti kuulosti hyvältä, tämän mopon sivuvaunussa ei ollut kattoa, mikä teki matkanteosta mukavaa. Matkalla tajusin, että minulla ei välttämättä ole taaskaan tarpeeksi rahaa, sillä Medanin automaatti antoi vain miljoonan, pyysin miestä pysähtymään automaatilla, josta nostin vielä megan lisää. Lauttarannassa join kahvit ja söin aamiaisen. Aamun ensimmäinen kyyti oli 9.30 pikaveneellä. Hidas ja isompi lautta olisi ollut mieleisempi, mutta se lähti vasta kahdelta, eikä satama tuntunut niin mielenkiintoiselta paikalta. Pikaveneen huonoja puolia ovat hinta (60k), ei näe kunnolla ulos ja joskus oksennuksen haju, tällä kertaa kanssamatkustajat eivät onneksi olleet pahoinvoivia. Satamasta Iboih rannalle pääsin minibussilla (50k).

Olin kuullut Raykolta (Toballa tapaamani saksalaisen nimi oikein kirjoitettuna, sain selville, kun tarkistin vieraskirjasta olinko oikeassa paikassa) jostain mama paikasta, jota hän suositteli, otinkin Mama mia ravintolan herttaisen mummon (Mama) siskolta uuden bungalowin hienolla näkymällä (60k), ainoa miinus on pitkä matka vessaan. Bungalowi tuoksuu uudelta puulta, mikä on iso iso plussa. Majapaikkaa etsiessä näin ranskalaisen naisen, jonka kanssa tuli juteltua myös Ketamben viidakossa, tuolloin hän näytti hämmästyneeltä, kun kerroin olevani Suomesta, kysyin mitä hän arveli ja hän sanoi luulleensa minua jenkiksi. Vanhat englanninkielen opettajani tuskin uskovat tätä (tai Siina), mutta kyllä, minun kanssani jutellut ihminen luuli, että äidinkieleni on englanti.

Mama mia ravintolassa syliin hyppäsi heti pari kissaa.

Näkymä bungalowin terassilta.

Paikka on kuuluisa snorklaus ja varsinkin sukellusmahdollisuuksista. Olin kuitenkin hyvin pettynyt snorklattuani ensimmäisen kerran, ei juuri lainkaan eläviä koralleja, kaloja toki näkyi ja näkyvyys oli hyvä, mutta olin odottanut enemmän, varsinkin koralleja. Lisäksi pari ensimmäistä päivää sateli vettä lähes jatkuvasti. Juuri lähtemässä ollut suomalinen Epi kertoi olleensa saarelle 19 päivää ja viimeisen viikon oli satanut joka päivä. Mietinkin jo pikaista lähtöä takaisin Banda Acehiin, mutta sitten kolmas päivä oli aurinkoinen, fiilis parani merkittävästi ja aloin arvostaa hienoja snorklausmahdollisuuksia, vaikka odotuksia ne eivät täyttäneetkään, joten päätin jäädä sunnuntaihin saakka, mama kertoi, että sää paranee uuden kuun myötä, mikä piti paikkaansa, siitä lähtien on ollut aurinkoista, kyllä vanha kansa tietää.

On tullut syötyä kaikki ateriat Maman luona, sillä ruoka on todella hyvää ja annokset isoja. Ravintolassa olen tutustunut ranskalaiseen ja saksalaiseen mieheen, sekä kanadalaiseen pariskuntaan. Saksalainen kertoi suosikkiohjaajakseen Aki Kaurismäen ja myös ranskalainen tiesi hänet ja muutaman hänen elokuvansa. Melkein hävetti, sillä minun tietoni Suomen kuuluisimman ohjaajan elokuvista on hyvin vähäistä ja olinkin porukan hiljaisin tässä keskustelussa. Saksalainen oli reissannut paljon, Vietnam oli kuulemma mielenkiintoinen paikka 1990, hän myös ylisti moottoripyörällä reissaamista ja kehui Eurooppaa, kertoen myös, ettei siellä reissaaminen ole kovin kallista, kunhan nukkuu teltassa ja kokkaa omat sapuskansa, eikä hengaa isoissa kaupungeissa ja liikkuu moottoripyörällä.

Maman herkkuja:

Taco

Chapati, veistä ja haarukkaa ei tarvita, vaan herkku kääritään rullalle ja ahmitaan naamaan.

Banana pancake with chocolate

Ja nyt kun jääkaapilla on käyty seuraa tietoisku: Riippumattoa ei kannata sitoa metallipalkin reikiin, terävät reunat kuluttavat köyden poikki. Onneksi huomasin tämän, kun toinen säie neljästä napsahti poikki, enkä kivuliaalla tavalla.

Päivät kuluivat pitkälti snorklatessa. Ensimmäiset päivät pitkin "omaa rantaa", viimeisen bungalowpaikan jälkeen löytyi vähän korallejakin, mutta juteltuani ranskalaisen kanssa, päätin lähteä toiselle puolelle, eli Rupiah saarelle, jossa on kuulemma eläviä koralleja ja enemmän kaloja.

Pulau Rupiah. Sama saari joka näkyi myös bungalowin terassilta. Perjantaina vuokrasin räpylät (15k) ja lähdin uimaan tuolle laiturille, josta menee kuulemma polku toiselle puolelle, jossa sijaitsee kuuluisa Sea Garden. Hetken uituani aloin hieman epäröidä, sillä virtaus oli melko voimakas vasemmalle, pystyin kuitenkin uimaan sitä vastaan ja olin jo melkein puolessa välissä, joten jatkoin matkaa, pian virtaus loppuikin. Laiturilta oli vain 5-10min kävelymatka toiselle puolelle, jossa oli hiekkaranta, eikä ketään muita, paitsi tyhjän oloisessa ravintola/bungalowpaikassa makoillut mies. Vedenalainen maailma oli täällä paljon parempi, kuin Ipoihissa, parasta elävät korallit, ikävä kyllä kaikki hieman vahingoittuneita, joten ne taitavat tehdä kuolemaa, myöhemmin näin, että veneet ajoivat suoraan korallipaikan päältä, vaikka vesi oli matalalla (n. 1,5m korallit-vedenpinta), paikallisten tulisi ymmärtää, että koralleja ja vedenalaista maailmaa kannattaa suojella kaikin mahdollisin keinoin, sillä se on syy miksi turistit tänne tulevat.

Kaloja oli paljon ja tällaisia parvia näkyi paljon myös iboihissa, kalalaji vain vaihteli. Minulla ei ole vedenalaista kameraa, mutta katselimme saksalaisen sukeltajan kuvia läppäriltäni, joten lainaan hieman hänen kuviaan.

Näin myös Moreenan uimassa pitkin pohjaa. En kylläkään näin läheltä, vaan noin 6 metrin päässä, näkyvyys on kuitenkin paljon enemmän, joten hyvin sai selvää, vesi on melkein yhtä läpinäkyvää kuin ilma.

Näitä komeita kaloja oli paljon, parhaimmillaan olin kahden metrin päässä.

Snorklattuani aikani Sea Gardenissa, uin takaisin rantaan ja makoilin kalliokivillä, ennen paluumatkaa. Saaren kiertäminen oikean kautta tuntui hyvältä idealta, joten lähdin uimaan siihen suuntaan, näin vilaukselta pari pientä rauskua, jotka vilistivät kivien alle piiloon. Matkalla oli myös hieman koralleja ja tietenkin paljon kaloja.

Lauantaina lähdin jälleen toiselle puolelle, nyt ei ollut juuri lainkaan virtausta, mutta meduusoja näkyi paljon, olin jättänyt t-paidan pois, sillä edellisenä päivänä oli sen verran pilvistä, ettei sitä olisi tarvinnut, olinkin taas kääntymässä takaisin, mutta huomasin jälleen olevani jo puolessa välissä, joten jatkoin matkaa varovasti, suurimmat meduusat olivat kahden nyrkin kokoisia, myöhemmin kyselin ja kuulin, että nämä eivät ole vaarallisimmasta päästä, mutta voivat aiheuttaa kovasti kipua, päivän aikana näin varmaankin 50 meduusaa, mutten ilmeisesti osunut yhteenkään, sillä kipua en tuntenut. Taas hetki Sea Gardenissa ja lähdin uimaan takaisin, tällä kertaa vasemman kautta, joka on pitempi reitti ja tällä puolella on avomeri, joten virtauksien kanssa pitää olla varovainen, ajattelin, että lähellä rantaa ei kuitenkaan pitäisi olla ongelmia. Tällä puolella oli äkkisyvää, rotko oikeastaan, joten koralleja oli hyvin vähän, mutta isompia kaloja enemmän, toivomuslistallani olevaa haita en kuitenkaan nähnyt. Pysähdyin tauolle paikkaan, jossa oli paljon kookospalmuja, kukaan ei näyttänyt keräävän pähkinöitä täällä, sillä niitä oli paljon maassa ja useista kasvoi uusi palmun alku, rantakivillä oli paljon rapuja ja näin myös muutamia paikoilleen kuolleita ja punaiseksi muuttuneita, ihan mukava ja koskematon paikka levätä hetki, ennen kuin jatkoin matkaa laiturille, josta lähdin uimaan takaisin bungalowille. Matkalla näin muutamia pieniä mustekaloja, nopeita otuksia ja hauskan näköisiä, kuin raketteja, en nähnyt pyrstöä tai eviä tai mitään mikä liikuttaa näitä otuksia.

Hieno vene

Sunnuntaina virtaus näytti olevan kova, mutta lähdin kuitenkin yrittämään yhdeltätoista. Uin kaikin voimin, mutta jokaista metriä kohden liikuin 3 vasemmalle, eikä mitään mahdollisuutta uida virtausta vastaan, käännyinkin takaisin ja päätin odottaa, jospa virtaus heikkenisi, olisin varmaankin päässyt toiselle puolelle, mutten halunnut ottaa minkäänlaista riskiä. Kävinkin syömässä banaanipannukakun ja kahdelta virtaus näytti heikenneen, joten uin taas helposti laiturille, virtaus oli enää samaa tasoa, kuin perjantaina. Toisella puolella oli kuitenkin paljon päiväretkeläisiä, joten heidän veneensä karkotti kaloja. Juttelin hetken uusi-seelantilaisen miehen kanssa, joka kehui sukelluskurssia täällä. Sukelluskurssille pitää ehdottomasti mennä ensi talvena, jos koluan enemmän Indonesiaa, kuten on tarkoitus. Saksalainen sukeltaja naureskeli, kun sanoin, että ennen Sulawesiä minun on pakko hankkia sukelluskortti. Hän piti ideaa sinänsä hyvänä, mutta jos aloitan yhdestä maailman parhaasta sukelluskohteesta, niin miltä muut paikat mahtavat tuntua sen jälkeen. Kiersin taas oikean kautta takaisin kotirantaan, kropassa alkoi tuntua illalla, että jotain on tullut tehtyä, hyvä niin, sillä maanantai oli lähtöpäivä.

Väärennettyä rahaa...