Teheran

Lennon lähtöä piti hieman odottaa, mutta pääsimme kuitenkin matkaan. Olin heti bisnesluokan takana, joten jalkatilaa oli mukavasti, näitä paikkoja voi varata pienestä lisähinnasta, joten minulla kävi tuuri. Olin asennoitunut halpalennolle ja kun tarjoilukärry tuli aioin vain ostaa pullollisen vettä, stuertti kysyi kuitenkin "beef or chicken", olin niin yllättynyt, etten saanut sanottua ensin mitään, olinhan varautunut mättämällä mahani täyteen intialaista, valitsin kuitenkin nautakebabin, lisäksi appelsiinimehua ja vettä, myöhemmin tarjoiltiin kahvia, en tiedä voiko tätä oikein halpalentoyhtiösi enää sanoa (ainoastaan halvaksi), ainoastaan elokuvat puuttuvat, oman laitteen voi vuokrata 30 ringgitillä, mutta läppärin kantajalla sille ei ole tarvetta. En kuitenkaan katsellut leffoja, vaan luin LP Irania ja suunnittelin. Matkareitiksi alkoi hahmottua Teheran, Yazd, Shiraz, Bushehr ja ehkä Esfahan. Esfahaniin kuuluisi mennä, mutta se on kuitenkin nyt jos on aikaa kohde, aikaa on joka tapauksessa vain 3 viikkoa ja jos yrittää nähdä kaiken, kokee vähemmän.

Olin jo lentokentällä jutellut Iranilaisen pariskunnan (miehen) kanssa ja koneessa juttelin hieman vieressä istuvan vanhemman pariskunnan kanssa, he olivat vierailleet KL:ssa opiskelevan tyttärensä luona. Molemmat puhuivat minulle, muutenkin iranilaiset olivat hyvin vapautuneen näköisiä lentokentällä ja koneessa, huiveja ei paljoakaan käytetty. Yksi nainen oli tyylikäs punkkityylissään, häntä en kylläkään nähnyt enää Teheranin päässä, todennäköisesti (varmasti) hän oli vaihtanut vaatteet, sillä se että maha näkyy ei taida olla soveliasta pukeutumista Iranissa. Naiset eivät kuitenkaan pukeutuneet mihinkään mustiin kokokaapuihin, vaan monet vain kietaisivat hieman huivia päänsä päälle, toki käsivarret olivat täysin peitossa, kuten sääretkin. Myöskin kaikilla miehillä oli pitkät housut, shortsit ovat erittäin epäsopivaa pukeutumista Iranissa.

Lentokentällä olin odottanut jonkinlaista häslinkiä, mutta minun ei tarvinnut edes täyttää mitään lappua, vaan virkailija vain löi kyselemättä leiman passiin ja matkatavarat läpivalaistiin. Lentokentältä otin taksin keskustaan 25 000 tomanilla, melko hintavaa, mutta tinkimisen varaa ei ollut kiinteiden hintojen vuoksi, eikä bussi tainnut kulkea enää. Keskustassa taksikuski joutui hieman kyselemään, jotta löysi Khazar Sea hotellin, johon olin tehnyt varauksen puhelimella Kuala Lumpurista, saapumisajankohdan vuoksi ja jos sitä kysellään lentokentällä.

Huone kustansi 12000 tomania, telkkukin löytyi, mutta vain iranilaisia kanavia, joita selasin hetken, mutten löytänyt mitään mielenkiintoista ja väsyttikin melkoisesti, olihan kello jo yli puolen yön. Kirjautuessani sisään respan mies oli hyvin ystävällinen ja olisin kyllä saanut hoidettua asiani hänenkin kanssaan, mutta hän haki vieraana olleen iranilaisen insinöörin paikalle, tämä työskentelee Saksassa ja puhui oikein hyvää englantia, sanoin lähteväni seuraavana päivänä, jos löydän bussin Yazdiin ja saan ostettua Istanbulin junaan lipun. Mies sanoi, että bussi on helppo rasti, sillä niitä menee jatkuvasti, mutta junalipun ostaminen ennakkoon on tärkeää, hän alkoikin etsiä matkatoimistoa kartalta respan miehen kanssa ja neuvoi minulle reitin sinne, heti tuli fiilis, että onpa ystävällistä porukkaa. Vesi on juomakelpoista ainakin Teheranissa ja ilmeisesti muuallakin Iranissa, tämä oli hyvä sillä kaupat olivat jo sulkeneet.

Seuraavana aamuna lähdin kohti matkatoimistoa ja matkan varrella olevia rahanvaihtopaikkoja. Ensimmäisenä kuitenkin kebabaamiainen, nam nam (2,5k T). Rahaa vaihdoin 300€, 1600 Tomanin kurssilla. Suurin seteli oli 500k Rial. Tähän väliin voisi selventää rahasta, Iranin rahayksikkö on Rial, mutta kaikki puhuvat Tomaneista 1 Tomani = 10 Rial, melko helposti ajateltava valuutta, sillä 1000 tomania on melkein yksi dollari. Tässä vaiheessa päätin, että pitää opetella ainakin numerot, en olekkaan ollut pitkään aikaan lukutaidoton ja nyt en osannut lukea edes valuutanvaihtokursseja, myöskin ravintolojen hintataso on hyvä tietää, kylttejä meidän kirjaimillamme on onneksi ihan kiitettävästi. Yhdessä pienessä ravintolassa olen nähnyt enganninkielisen menuun, mutta hinnatkin oli tuplattu tai triplattu siihen, kebabriisi 9000 Tomania.

Matkalla jutteli hetken miehen kanssa, joka oli hieman kriittinen maatansa kohtaan, Iraninhan pitäisi olla luonnonvarojensa puolesta yksi maailman rikkaimmista. Olin hyvin yllättynyt, kun puhuimme Suomesta ja hän sanoi, että eikö se ole melko pieni maa, sanoin, että pinta-alaltaan suuri, mutta asukasluvultaan pieni, hän sanoi aivan 5 miljoonaa ihmistä, olin hämmästynyt, että hän tiesi tämän, itse en tiedä edes Iranin asukaslukua suoralta kädeltä vaikka olen täällä. Mies myös kertoi, että iranilaiset ovat hyvin kouluttautunutta väkeä, ainoa miinus on, että parhaat jättävät maan, tämä ei tietenkään ole maalle hyväksi.

Kiersin useita matkatoimistoja läpi, mutta kaikki myivät vain lentolippuja ja neuvoivat aina seuraavaan paikkaan, joka myi myös vain lentolippuja, lopulta löysin paikan, jossa junalippuja myytiin, mutta he kertoivat, että pääjunalipputoimisto on nyt kiinni, sillä on ns. viikonloppu, Iranissa torstai ja perjantai, tule lauantaina uudestaan. Mietin hetken, mutten halunnut jäädä saasteiseen ja isoon Teheraniin niin pitkäksi aikaa Kuala Lumpurin jälkeen, joten päätin, että saa sen lipun hommattua muualtakin. Kävin kirjautumassa hotellista ulos, uloskirjautumisaika oli jo mennyt (13), mutta edellisenä yönä mies oli sanonut, että kuhan kahteen mennessä, joten siihen ehdin, jätin rinkan respaan ja lähdin kohti bussi-/rautatieasemaa. Päätin mennä metrolla bussiasemalle (250T), johon sai ängetä sisään, että mahtui. Jäin pois liian aikaisin, sillä olin lukenut karttaa väärin, joten päätinkin mennä ensimmäisenä rautatieasemalle, ehkä niitä lippuja sittenkin voisi ostaa.

Matkalla näin paikan joka myi kahvia, joten istahdin alas.

Kuvassa esimerkki naisten pukeutumisesta, hyvin modernia ja huivi on usein vain huivi pään päällä, toki Teheran on modernein kaupunki Iranissa, mutta ainakaan täällä naiset eivät vaikuta alistetuilta, kuten länsimaissa annetaan ymmärtää, vapaan ja iloisen oloisilta vaikuttavat. Joillakin on nenä teipattuna, mutta tämä johtuu ilmeisesti suosituista nenäleikkauksista, ei siitä, että heidät olisi hakattu.

Rautatieaseman infossa puhuttiin hyvää englantia ja he kertoivat, että matka Istanbuliin maksaa 70kT ja lippuja voi ostaa ulkopuolella olevasta matkatoimistosta, Yazdin juna kustantaa 6,5kT, mutta liput olivat loppuun myydyt, kun kävin kysymässä, sillä saman päivän lippuja voi ostaa asemalta. Etsiessäni matkatoimistoa minulle kerrottiin, että se on kiinni, mutta huomenaamuna taas auki.

Tässä vaiheessa päätin istua alas, poltella shiishaa ja juoda teetä, samalla mietiskellen tulevaa.

Päätin lähteä jatkamaan matkaa bussilla, joten lähdin kävelemään bussiasemalle, kierrettyäni pitkän lenkin löytämättä, otin metron, jolla pääsin asemalle, tällä kertaa metro ei ollut läheskään niin täynnä. Bussiliput olivat kalliimpia, kuin olin luullut, sain kuitenkin 11kT lipusta allennusta, maksoin 9kT, kuulemma hallinnon määräämiä hintoja, 2008 LP:ssä hinnat ovat kolme kertaa matalampia, kysyin muutamasta paikasta ystävällisen pakistanilaisen avustuksella ennen kuin uskoin, eipä tuo silti kallista ole.

Tämän jälkeen takaisin keskustaan hakemaan rinkkaa ja päivälliseksi tilasin kebabin, joka ei kuitenkaan ollut kebabbia, vaan joitain pihvejä leivän välissä, olin melkein tyhjässä ravintolassa nähtävyys ja paikallinen mies ja henkilökunta koitti kovasti jutella, mutta toistemme ymmärtäminen oli vaikeaa. Täällä kävellessä minuun ei ole juuri kiinnitetty huomiota, johtuu varmaankin kulttuurista ja ehkä myös siitä, etten näytä niin paljon ulkomaalaiselta, kuin K-Aasiassa, Iranilaiset pukeutuvat kuten länsimaalaiset (ei kravattia, se on siirtomaariistäjien symboli), ovat saman pituisia, partani on saman tyylinen, kuin monella täällä (vaikka yleisesti karvankasvuni on kuin poikasilla, toisin kuin Suomessa tai varsinkaan Aasiassa) ja olen tumma, pitkätukkiakin olen nähnyt. Kaksi nuorta naista tuli jopa näyttämään minulle jotain lappua, jossa luki jotain iraniksi, taisivat kysyä reittiä tai jotain, toki useat ovat tunnistaneet minut ulkomaalaiseksi, joten kyllä minä siltä näytän, mutten silmäänpistävästi.

Teheranin lähellä on korkeita lumisia vuoria, jotka näkyvät vain hämärästi savusumun takia. Tämä pilasi projektini, ensimmäinen talvi näkemättä lunta, projekti kuitenkin jatkuu, nimella ensimmäinen talvi koskematta lumeen. Kuvassa vuoret eivät juuri näy, ääriviivoja voi hakea kattojen yläpuolelta.

Yleiskuvaa

Saipa on kova sana.

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)