Amazonian viidakkoretki

Ensimmäinen päivä alkoi Marcosin vaimon tekemällä aamiaisella vähän ennen seitsemää. Tämän jälkeen majatalomme isäntä ja Marcosin poika lähtivät viemään meitä ja kanoottia perämoottoriveneellä kanavan suulle, jonne oli n. 10km. Matkalla nähtiin pikavene, josta oli hajonnut moottori. Melaa meillä ei ollut antaa lainaksi, mutta vietiin yksi mies seuraavaan kylään.

Kanavan suulta alkoi melominen kohti järveä. Kuva on aivan alkumatkalta, joten minun melani näkyy vielä kuvassa. Sain Marcosilta kehuja melontataidoista ja hän kyselikin olinko melonut Suomessa. Kerroin, että en mutta periaate on melkolailla sama, kuin soutaessa. Vartta ei kannata turhaan uittaa, mutta pintäpärskimiselläkään ei oikein pääse eteenpäin.

Reissun ensimmäinen otus nähtiin pienellä välijärvellä, lisko puussa.

Ensimmäisen järven jälkeen jatkettiin uutta kanaalia pitkin isommalle järvelle. Joku otus lähti aivan vierestä karkuun, Marcos veikkasi sen olleen krokotiili, tai kaimaaneja ne taitavat täällä olla.

Ensimmäinen lounas. Banaaninlehteen käärittyä riisiä ja kanaa, sekä munasämpylä. Mela on monikäyttöinen kapistus, perkaavat kalatkin sen päällä.

Iso lintu laskeutumassa puuhun, tällaisia näkyi paljon. Kertoi Marcos nimenkin, kuten muistakin linnuista sun muista, mutten minä niitä enää muista.

Järvi oli täysin asumaton, mutta tällainen kalastustönö löytyi, Marcos kertoi, että vietämme yömme täällä. Vielä ei ollut kuitenkaan, kuin pienen tauon aika, jonka jälkeen jatkettiin järveä ympäri. Apinoiden karjuntaa kuului, mutta yhtään ei vielä nähty.

Lintu pesäpuulla.

Haukkoja näkyi todella paljon. Korppikotkia ei lainkaan, ne taitavat viihtyä paremmin asutuksen lähellä.

Isolintu.

Victoria regiaa etsiessä mentiin välillä näiden kelluvien kasvien läpi.

Eivät ole sidoksissa toisiinsa ja nuo korkeat kukkivat ja nämä matalat ovat erilajia. Näyttävät vain samalta kun kelluvat sekaisin.

Tiikeriheinäsirkka, jos tällä on jo joku toinen nimi, niin se on huonompi.

Löydettiin kalastajilta kytemään jäänyt nuotio, joten keiteltiin nuudelisopat. Syöpöttelyn jälkeen kuultiin saukkojen ääntä lähipensaasta, muttei yrityksistä huolimatta nähty niitä.

Victoria regian etsinnät veivät meidät tähänkin ryteikköön, muttei löydetty niitä täältäkään. Noita ylipitkävartisia lumpeita on paljon.

Palattuamme majalle nähtiin apinoita. Mökissä oli myös pari kalastajaa, joilta maistelin keitettyä kalaa ja banaania. Oikein hyvä eräpäivällinen. Ei makea banaani on tullut perunan tilalle päästyämme tänne amazonian alueelle.

Veneemme. Noita kelluvia kasveja alkoi sateessa kertyä majamme ympärille. Pimeän tultua lähdettiin uudestaan vesille etsimään krokotiileja. Ne on helppo paikantaa kiiluvien silmien takia pimeässä taskulapun avulla. Marcos osasi myös matkia krokotiilia, usea vastasi, mutta ääni kuului aina viidakosta. Yhden ääni oli tavallista möreämpi ja Marcos sanoikin sen olevan nelimetrinen.

Tämän pienen Marcos näki vedessä. Minä en sitä kasvillisuuden seasta löytänyt, joten Marcos nappasi sen kiinni ja vapautti kuvan ottamisen jälkeen.

Tässä oli nukkumapaikkani. Pitäis tehdä kunnon eräretki vaikka Suomessa, että vähän karaistuisin, sillä parin tunnin välein heräsin ja piti kääntyä, kun kova lattia alkoi sattua kylkeen. Kerran heräsin, kun torakka kiipeili hiuksissani, muita öttiäisiä ei verkon sisään päässyt. Myös kaksi kalastajaa yöpyi kanssamme majassa, he olivat juuri lähdössä, kun heräsin.

Tässä oli sapuskantekopaikka ja täällä Marcos keitteli myös aamukaffit.

Aamulla melottiin parin mutkan kautta isolle joelle ja lähdettiin sitä pitkin kohti Bretañaa. Tämä iso kanto säikäytti meidät nousten vierestä ylös vedestä kohinan kanssa. Taisi olla pitkä puu jonka latva laahasi pohjaa, sen verran paljon pomppi.

Laiskiaista etsiessä nähtiin näitä apinoita, jotka olivat erilaisia, kuin ne mitä aiemmin nähtiin. Koska ei oltu löydetty victoria regiaa, päätettiin hakea Minna mukaan ja lähteä toiselle joelle, jossa niitä Marcosin mukaan varmasti on.

Tämä väylä oli erilainen kasvillisuudeltaan, kuin aiemmat. Paljon banaaneja.

Victoria gerioita vihdoin! Näin tällaisen joskus kauan sitten oulun kasvitieteellisessä puutarhassa ja siitä asti olen halunnut nähdä näitä luonnossa. Hieno hetki. Pieni lapsi voi kiivetä tuollaisen päälle, eikä se uppoa. Järvikierroksen jälkeen palattiin sivujoen ja Ucayalian risteykseen katselemaan delffiinejä. Nähtiin monta ja osa oli vaaleanpunaisia, mutta kuvia niistä oli mahdoton saada.

Tämä laiskiainen kruunasi reisuun. Upeat kaksi päivää, vähän harmi, etten päässyt kansallispuistoon, siellä on kuulemma vielä enemmän nähtävää.