Jiquilillo

Matkalla Leoniin ohitettiin "ring of fire", joten tulivuoria näkyi paljon. Tuo tummin taisi olla Cerro Negro, josta toivottavasti myöhemmin lisää. Perillä vain vaihdettiin bussia Chinandegaan menevään. Leonista ollaan varattu 9 yötä pääsiäisenä, joten nyt siellä ei kannattanut pysähtyä.

Hienot tulivuorimaisemat jatkuivat Leoninkin jälkeen.

Chinandegankin jälkeen on tulivuoria, kuten esimierkiksi Keski-Amerikan ex-korkein tulivuori. Cosigüina oli yli 3000 metriä korkea 20. tammikuuta 1835 saakkaa, jolloin se purkautui rajusti ja menetti korkeudestaan yli kaksi kilometriä ja pimensi kolme maata moneksi päiväksi.

Chinandegassa piti vaihtaa bussiasemaa, jotta päästään Jiquililloon, joten hypättiin riksaan. Jälkeenpäin saatiin tietää, että maksamamme 60c oli kolminkertainen hinta. Viimeinen bussimatka meni mukavasti, mutta Jiqulillo osoittautui pienemmäksi kyläksi, kuin oltiin ajateltu. Ei mitään keskustaa, vaan ainoastaan tiheämmin taloja tien varressa. Ei tiedetty oikein mihin jäädä, joten meidät heivattiin ulos viimeisen majoituspaikan Tranquilon eteen tai saattoi olla, että lausuttiin kylän nimi, joka on melkoinen lausumisharjoitus, turhan lähelle Tranquiloa. Päätettiin joka tapauksessa käydä kysymässä huoneen hintaa ja tykästyttiin paikkaan.

Oikealla näkyvät mökit olivat 20$. Taustalla näkyy baari.

Baarin vieressä on tämä upea ranta. Kuiva hiekka oli kuuminta mihin olen koskaan astunut, tummuutensa vuoksi. Esimerkiksi omalta mökiltä baariin ei voinut kävellä rauhassa, vaan piti juosta tai kierrellä ruohotuppojen kautta. Yhdelle miehenalulle tuli palovamma jalkaan ja hän joutui kivuliaan näköisesti kinkkaamaan sukka toisessa jalassa. Paikan ravintola oli tiukasti vege, joten Minna oli mielissään. Minäkin pärjäsin, varsinkin lasagne oli herkullista.

Opaskirjamme sanoo, ettei täältä voi lähteä halaamatta Tinaa. Valitettavasti meille se oli mahdollista. Paikan sielu oli kuollut reilu viikko sitten vain 50-vuotiaana ja muistotilaisuus oli pidetty muutama päivä sitten.

Paikkaa pyörittää tällä hetkellä vapaaehtoisena ollut hollantilainen Tom, jolla on kokemusta alalta. Nykyinen omistaja Tinan sisko asuu yhdysvalloissa ja toimii lakinaisena, joten hän ei ole tulossa pyörittämään paikkaa. Saa nähdä löytyykö uusi omistaja vai jääkö Tom pyörittämään paikkaa vuosikausiksi "vielä muutama viikko ja sitten lähden" pätkissä.

Uuden omistajan löytymistä voi haitata se fakta, että vesi nousee jatkuvasti. Ennen esimerkiksi tie kulki 50 metriä baarista merelle päin.

Paikalliset ovat joutuneet siirtämään asumuksiaan jo useaan otteeseen. Toki suurin osa tuhoutui jo vuoden 1992 tsunamissa.

Jo nyt osa nykyisten rantatalojen asukeista on siirtänyt talonsa enemmän sisämaahan. Isoja resortteja täällä ei tulla koskaan näkemään.

Rannalla kävellessä törmäsi välillä kuolleisiin kaloihin. Kuten esimerkiksi tähän piikikkääseen kaveriin, johon ei olisi ollut ilo astua sen ollessa elossa tai kuolleena.

Rannalla näkyi myös paljon kaunista, siitä todisteena tämä kokoelma.

Vähän matkan päässä Tranquilosta on kilpikonnien suojelupaikka. Myös Tranquilo kantaa kortensa kekoon mm. sillä, että baarin vieressä on alue varattuna kilpikonnien "dormitorioksi", eli munien hautomoksi. Kilpikonniensuojelupaikan johtaja kävi näin seasonin ulkopuolellakin usein Tranquilossa. Kutsuen meidät kertaalleen kotiinsa katsomaan muutamia kilpikonnia, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet kotihoitoon.

Tässä yksi niistä. Miehellä oli kolme kilpikonnaa, kaikki eri lajia. Harvinaisuusopetuksen lisäksi saatiin kuulla, että itseasiassa useimmat turistit eivät ymmärrä ostavansa esimerkiksi ohuita kilpikonnankuorenpalasia korvakoruiksi, sillä ne eivät näytä lainkaan niiltä, jos ei paremmin tiedä. Havainnoiltsevaa kuvaa ei ikävä kyllä ole. Tämä kilpikonnanpelastuspaikka on hyvin avoin ja vuosiraportit ovat luettavissa esimerkiksi Tranquilon baarin pöydällä, hyvää työtä tekevät.

Jiquilillossa aalloissa leikityn ja rannalla viihdytyn viiden päivän jälkeen oli aika jatkaa Chinandegaan, vaikka pitempäänkin olisi viihdytty.