Kuumeinen paluu

Sunnuntaina iltapäivällä tunsin itseni sairaaksi ja illalla kuumetta oli yli 38 astetta. Ostin silti bussilipun Addisiin, siellä olisi parempia sairaaloita ja paluulento lähti tiistaina 00.15. Halvat paikallisbussit ovat edullisempia ja mielenkiintoisempia, mutta nyt arvostin aikataulua, nopeutta ja mukavuutta. Ei aikataulu ihan saksalainen ollut. Meidän piti lähteä viideltä ja silloin alettiin vasta laiskasti pakkaamaan laukkuja rahtiosastolle. Puolen jälkeen päästiin kuitenkin matkaan.

Ruokatauolla. Viimeinen injerani (toistaiseksi). Normaalisti kävin juomassa kahvit aina jossain yhden naisen kahvilassa, mutta nyt pysyin tässä mistä näki hyvin, kun bussin ovet avataan. Vaikka olin laskenut kuumetta panadolilla, ei ollut voittaja fiilis.

Zuqualla melko lähellä Addisia. Kuollut tai lepäävä tulivuori.

Addisissa. Olo oli kuumeinen, joten päätin hakeutua Eurooppalaisen vakuutusyhtiön (OP) listalla olevaan Nordic Medical Centreen.

Taksihäsläri kertoi tietävänsä paikan ja opasti minut tämän vanhuksen kyytiin, jonka vannoi tietävän paikan (200b/8€). Vähän meinasi käämi palaa, kun sivukujalla alettiin kysellä tiedänkö mihin olen menossa, paikka kuitenkin lopulta löytyi. Näinä päivinä huomasin, että pinnani on todella lyhyt kuumeisena.

Perillä esitin vakuutuskorttini ja kysyin, voivatko he laskuttaa suoraan. Olin (jälkeen päin tarkistettuna) virheellisesti ymmärtänyt, että OP:n sivuilla oleva lista tarkoittaa suoralaskutussairaaloita. Ystävälliset virkailijat yrittivät selvittää asiaa ja antoivat lopulta numeronsa ja sähköpostiosoitteensa, johon vakuutusyhtiö voisi ilmoittaa maksusitoomuksen. Jonotettuani etiopialaisesta simistä saldon tyhjäksi OP:n hätäpalvelussa, sanoin maksavani itse. Seuraavana päivänä OP:sta oli vastattu sähköpostiini, että ole yhteydessä Kyproksen toimistoon (?)...

Täytettyäni perustietolomakkeen pääsin terveydenhoitajan vastaanotolle. Täällä mitattiin kuume (39,4), verenpaine ja syke (vähän koholla) sekä pituus ja paino (samat kuin ennen). Sairaanhoitajan vastaanotolta jatkettiin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli vaaleahiuksinen pohjoismaalainen nainen. Hän kuunteli oireet, eli lähinnä sen, että minulla on korkea kuume. Eikä hän löytänyt keuhkoista tai mistään muualtakaan mitään vikaa. Päätettiin ottaa malaria, uloste, veri ja nielutestit.

Labrassa paikallinen hoitaja ei meinannut löytää suonta (normaalia) ja hän pistikin ohi, sattui niin maan perkeleesti. Pideltyäni todella kipeää käsivarttani hetken hoitaja päätti yrittää lypsää sormenpäästä riittävän määrän verta ja onnistui tässä. Tämän kokemuksen jälkeen kieltäydyin kuumetta alentavasta piikistä ja kerroin panadolin vaikuttavan riittävän nopeasti.

Testitulokset tulivat vajaan tunnin päästä. Niissä ei näkynyt mitään huonoa, kaikki veriarvoni olivat oikein hyvät ja malaria sun muut olivat negatiivisia. Lääkäri sanoi, että nyt hän ei osaa sanoa, mikä minua vaivaa. Hän suosittelisi lepoa ja jos haluan, hän ottaa minut osastolle, jolloin voidaan tutkia lisää. Olen riittävän sairas, että terveydelliset syyt estävät lentämisen. Jos kuitenkin todella olen sitä mieltä, että voin lentää, hän ei estä. Minulla oli tärkeä koulutus tulossa, joten päätin lentää. Yleiskunto oli edelleen hyvä. Lääkäri vielä sanoi lopuksi, että voin palata missä vaiheessa tahansa takaisin.

Laskun hoitaminen kesti yhtä kauan kuin tutkimukset. Ensin koitettiin höylätä korttia, pankissa ongelmia, ei onnistunut. Seuraavaksi kävin etsimässä automaattia, ei löytynyt. Palattuani takaisin koitettiin taas höylätä, ei onnistunut. Lopuksi lähdin taksilla etsimään automaattia (200b/8€), kolmas antoi ja pääsin maksamaan 4000 birrin laskun (160€).

Tarkoitukseni oli vuokrata huone jostain halvasta hotellista ja lepäillä siellä sairaalakäynnin jälkeen. Nyt kello oli kuitenkin jo yli viisi ja kentällä piti olla viimeistään yhdeksältä. Vietinkin pari tuntia muslimiravintolassa hyvin maustetun kanariisiaterian ja herkullisten maitojuomien kanssa, Konsopäivitystä kirjoittaen. Kahdeksalta soitin pankkireissulta tutuksi tulleelle taksikuskille ja hän heitti minut lentokentälle (150b/6€).

Tänne ne Corollat tulleet on.

Check inissä ja turvatarkastuksissa ei kauaa mennyt, joten minulla oli monta tuntia aikaa kentällä. Suurimman osan ajasta makoilin erittäin mukavilla lepotuoleilla, mutta yritin myös tuhlata jäljelle jääneet birrit

Tälle (yhdelle) pizzanpalalle ilmoitettiin hinnaksi 10$ ja birri hinta hieman laiskemmin. Kysyin myös kahvin hintaa, se oli 2$ ja birreinä? Jotain nelj... kysy tuolta naiselta ja kassa osoitti tyhjää kahvinkeittopaikka. Kiitos ja hyvästi. Tylyintä palvelua Etiopiassa. Suurimmassa osassa tax free kaupoista ja matkamuistomyymälöistä hintoja ei ollut lainkaan esillä. Tämä yhdistettynä tylyyn palveluun sai miettimään, että ilmeisesti täällä palvellaan asenteella, jos on varaa lentää, luulis olevan varaa pikkuostoksiin hintoja tietämättä.

Tuolla lähtöportin turvatarkastuksen nurkassa käydään keskustelua diplomaattisesta koskemattomuudesta. Turkkilainen diplomaatti selitti edessäni, että laukkua ei läpivalaista, hänellä on paperit asiasta. Turvatarkastajat eivät ihan helpolla asiaa uskoneet, sillä mitään papereita alakerrasta ei ollut, vain turkkilaisen diplomaattipaperit. Minä pääsin onneksi etuilemaan, sillä selvittäminen kesti. Lopulta isoa laukkua ei läpivalaistu. Viereiseltä portilta lähti Istanbulin kone, johon mies meni. Hyvä, ettei tullut samalle lennolle. Voisivat näinä aikoina läpivalaista kaikki.

Lento Tukholmaan meni oikein hyvin panadolin voimalla, mutta Helsingin lennolla palelsi rajusti. Mietinkin, että mittaan kuumeen ja kun se on yli 40, menen sairaalaan. Ei minulla kuitenkaan ollut, kuin hieman lämpöä. Ilmastonmuutos...

Olo oli kuitenkin huono, joten ajelin junalla Tikkurila Hotelliin (77€).

Näkymä ikkunasta

Päivällinen Auringon Pizzassa vain 5€ (avajaistarjous). Pizza oli ok, palvelu suomalaisittainkin erittäin tyly.

Tähän päättyy tämä reissu. Kuumetta oli illalla 40 astetta. Keskiviikkona alkoi nokka vuotaa, mutta korkea kuume katosi. Koskaan ei selvinnyt mikä sen aiheutti.

Arba Minch

Aamupäivällä asetuin hotellini terassille odottelemaan minibussia. Parin tunnin odottelun jälkeen sellainen ajoikin paikalle ja pääsin jatkamaan matkaa.

Vähän ihmettelin, että mitä ihmettä nämä pojatmyyvät? Lantaa? Mutta ei, tämä on sitä ainetta mitä käyttävät kahviloissa suitsukkeeksi. Alkuperä jäi hämärän peittoon, vaikka bussista löytyi englantia puhunut mies.

Tervetuloa, kyydistä löytyykin vasta pari viidakkoveistä. Ilmeisesti kyläpäälikkö, kun on noin arvokas statussymboli. Lisa kertoi Danakililla, että yhden projektin yhteydessä kylänpäälikkö oli usein pyytänyt kyytiä. Punaisen ristin kyytiin miestä ei kuitenkaan huolittu kalashnikovin kanssa.

Jouduimme odottamaan hetken aikaa keskellä ei mitään. Liikenne oli poikki ja jonossa pari autoa. Kun tuo poliisi tuli edessä olevasta puskasta pois rynnäkkökiväärin kanssa, tie avattiin.

Pian tämän jälkeen hajosi auto.

Mielenkiintoinen tatuointi tytöllä keskellä naamaa.

Kun rahaa jaettiin takaisin, aloin hieman huolestua. Lauantaina pankit eivät taida olla auki ja paikalliskäteisvarani alkoivat olla sen verran vähissä, että olisi hyvä päästä Arba Minchiin ja lähimmälle automaatille tämän päivän aikana. Odottaessamme uutta kyytiä yksi naisista kyseli onko minulla mitään ruokaa, vastasin ensin ei. Mutta muistettuani, että minulla on puolen kilon pussi niitä bussissakin myytyjä siemeniä, minusta tuli hyvin suosittu.

Tähän kyytiin ei mahtunut ketään. Taitaa olla suolattomilta teiltä lähtösin tuo auto.

Odottelumaisemat olivat komeat. Mäki on pengerretty tyypilliseen konsolaiseen tapaan.

Tähän kyytiin mahtui muutama.

Kun tämä tyhjän näköinen kuorma-auto pysähtyi paikalle heitin äkkiä rinkkani lavalla olleelle miehelle ja kipusin kyytiin. Hieman yllätyin, kun lava oli täynnä vuohia, mutta sekaan mahtui hyvin.

Maisemat olivat hienot lavan etuosasta.

Vuohet pysyttelivät takaosassa,

kunnes alkoi sataa. Lavan reuna ja pari pressua antoivat hieman sateensuojaa. Epäkohteliaat vuohet eivät oikein kunnioittaneet sitä kuka oli paikalla ensin ja kuivasta elintilasta piti hieman taistella. Vuohille pärjäsin, onneksi kyydissä ei ollut lehmiä.

Perillä Konsossa satoi kaatamalla. Lavalta päästyäni lähdin puolijuoksua asemalle. Kävi kuitenkin tuuri, sillä viereeni ajoi muutaman asekeleen jälkeen minibussi, joka oli menossa Arba Minchiin, en kastunut aivan läpimäräksi. Arba Minchissä tuttuun hotelliin ja vaatteet pesuun.

Seuraavana aamupäivänä päätin etsiä tämän annoksen. Otettuani kuvan, jonka avulla aloittaisin etsinnän, kahvia juonut mies kysyi mitä hommaan. Selitin suunnitelmani, johon hän totesi, että paastoaikaan ei juuri tapeta lehmiä, joten projektistani voi tulla hankala. Jostain muslimiravintolasta voisin löytää lihaa tai sitten voisin matkata Sodoon. Siellä on paljon protestantteja, jotka eivät paastoa. Päätin luopua suunnitelmasta ja istua miehen kanssa kahville. Raaka liha on huono idea, jos kysyntä on huono. Mies oli lääkäri ja juttelimme hyvän tovin. Ihmettelivät, miten valkoinen mies on kiinnostunut raa'asta lihasta, yleensä valkoiset eivät suostu sitä edes maistamaan. Kerroin, että tykkään kokeilla uusia juttuja ja oikeasti raw pihvi olisi sellainen.

Pöytätennis on ympäri Etiopiaa hyvin suosittua. Suosio ei kuitenkaan johdu lisääntyneestä kiinalaisten määrästä, vaan peliä pelattiin jo ennen kiinalaisen rahan saapumista. Tarkistin tämän useammalta ihmiseltä.

Parturi oli testattu, joten seuraavaksi kampaamoon. Ovella vähän ihmettelivät, mutta sain heidät ymmärtämään, että kyllä, haluan naisten kampauksen. Etiopialaisella miehellä pitkä tukka on hankala asia ja esimerkiksi jos koulusta haluaa valmistua, se pitää leikata pois. Letit ovat täällä 100% naisten juttu. Näytettyäni kuvan Egyptinreissulta homma pääsi täysillä vauhtiin, haluaa se oikeasti letit. Homman valmistuttua naiset tarjosivat minulle vielä kahvit ja huomasin, että paikalla oli myös erittäin hyvää englantia puhunut nainen. Kyselin tavalliseen tapaan onko hän opettaja, kun noin hyvin puhuu? Hän kertoi valmistuneensa politiikanlinjalta yliopistosta. Uraa ei ole hirvittävän helppoa luoda, sillä hän on etelästä ja nainen. Kysyin silti, että saatan siis puhua etiopian ensimmäisen naispresidentin kanssa? Hän vastasi vakavalla naamalla, että se on mahdollista. Itseluottamusta ainakin löytyy, se taitaa olla politiikassa pärjäämisen edellytys. Letteihin olin tyytyväinen, joten pyydetyn 100 birrin (4€) lisäksi annoin hyvän tipin 1,5 tunnin työstä.

Pistetään loppuun päiväkävelyvideo Arba Minchista. Suurin osa väestä on menossa tai tulossa kirkosta. Niin ja illalla ihmettelin lujaa huutavia kulkueita, liittyivät ilmeisesti yliopistoon, uskontoon ja/tai urheiluun, näin käsitin superystävälliseltä hotellijohtajalta. En jaksanut selvittää tarkemmin, sillä olo oli huono. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Benna ja tsemai

Aamu alkoi matkalla erääseen tsemaikylään, joka oli n. 20 kilometrin päässä Key Afarista. Heti alkumatkasta vastaamme juoksi nuori nainen, jolla oli pelkkä lannevaate yllään. Hän piteli rintojaan. Ei peittääkseen niitä, vaan tukeakseen, etteivät heiluisi juostessa.

Kylä oli päätien varressa ja väkeä oli paljon koolla. Aman kertoi, että 2-vuotiaan lapsen äiti oli hirttänyt itsensä edellisenä päivänä. Näin pojan, iloisesti näytti leikkivän. Me istuimme hetken lasten kanssa ja jatkoimme matkaa. Mukaamme oli liittyynyt pari miestä, jotka lähtivät näyttämään asuntojaan ja viljelysmaita.

Kuvassa vasemmalla oleva nainen tuli paikalle vähän sen oloisesti, että oli hänen hommansa tulla kuvattavaksi. Oikealla oleva nainen tuli enemmän sponttaanisti luoksemme. Vasta synnyttänyt nainen pitää usein vyötä mahansa ympärillä. Tämä ilmeisesti auttaa palautumaan synnytyksestä?

Yhdellä asunnolla. Oikealla oleva iso juttu on maissisiilo, jossa maissit säilyvät seuraavaan vuoteen.

Tämäkin tyttö näytti olevan kuvaushommissa.

Tältä hän näyttää normaalisti arkisin. Turistit tuovat kyliin rahaa ja paikalliset tietävät, että turistit tykkäävät ottaa kuvia. Täällä ei kuitenkaan kuulunut: "birr! photo! birr!" huutoja, joista varsinkin mursikylät alkavat olla kuuluisia. Aman jakoi rahaa vierailun loppupuolella, kuten ovat sopineet ja minä maksoin sovitun 200b (8€) Amanille päivän lopussa.

Vauvavuohi

Mehiläiskenno. Näitä on näkynyt paljon bussien ikkunoista. Hunaja on hyvin suosittua ja sitä myytiin putsaamattomana raakaversiona isoissa purkeissa Key Afarin torilla. Jimmassa söin yhden kerran hunajaa, olisi pitänyt maistaa täälläkin, mutta se unohtui.

Viljelysmajalla. Täällä ei asuta, vaan paikka toimii varastona ja suojana työpäivän aikana.

Kanala

Nahasta tehty reppu.

Punaisen kiven jauhamispaikka.

Kaunis kukkapuu. Kasvi selviää vain hyvin kuivissa ja kuumissa olosuhteissa. Tsemailla ei olekkaan vettä ympäri vuoden, kuten bennoilla.

Hammasharjapuu. Oksanpalasella hinkataan hampaat puhtaiksi. Tähän tarkoitukseen niitä khatpuunoksiakin ilmeisesti käytetään.

Paikallinen orava

Hiano lintu

Tässä täytetään ojaa, jossa menee tietoliikennekaapeli. Kaikki tehdään käsin ja oja vaikutti pitkältä. Koneella ton tekis nopeammin, mutta eikö tämä ole parempi tapa, kun se työllistää paikalliset miehet pitkäksi aikaa ja rahaa jää urakasta alueelle.

Lounaaksi lähdettiin takaisin Key Afariin, bulljumping seremony oli toisella suunnalla. Matkalla meillä kuitenkin loppui bensa, kuuluvuusalueen ulkopuolella... Matka mäen päälle ei kuitenkaan ollut pitkä ja sieltä soitettiin Amanin ystävä tuomaan lisää polttoainetta.

Kyllä näissä maisemissa saattoi tauon pitää.

Valehedelmäpuu. Nuo muhkeat hedelmät olivat täynnä ilmaa. Ystävän saavuttua jatkettiin Key Afariin ja lounaan jälkeen takaisin tien päälle. Ajettiin ensin n. 25 kilometriä Aldubaan, jossa pidettiin tauko. Aman kyseli hieman ja selvisi, että kylä, jossa juhla pidetään, onkin huomattavasti kauempana. Hän oli edellisenä päivänä selvittänyt useammasta lähteestä, että juhla pidetään alueella X. Nyt vain kävi ilmi, että tämä alue on iso ja juhlaa ei pidettykkään päätien varressa, kuten Aman oli olettanut. Aman kertoi, että kävelymatkaa on monta tuntia ja silloin saattaisimme myöhästyä juhlista. Toinen vaihtoehto on ajaa Dimenkaan ja kiertää sitä kautta kylään. Moottoripyörän omistaja saattaa pyytää lisää rahaa tässsä tapauksessa, sillä hän oli sopinut, että ajamme vain tänne ja nyt reissu pitenee lähemmäs sadalla kilometrillä. Sanoin, että eikä pyydä, maksetaan jo nyt isoa mopovuokraa, lähdetään yrittämään, mutta bensaa ostetaan lisää.

Paikallinen kalenteri. Viikoittain tehdään solmu, kun lasketaan aikaa johonkin tapahtumaan. Pysähdyttyämme juttelemaan paimenpojalle, tämä repäisi minulle lahjaksi nuo kaksi solmua. Keskustelun kestäessä kaivoin kameran esille ja pyysin nähdä myös sauvan, jotta saan kuvan kokonaisesta kalenterista. Kuten näkyy sain sen lainaan. Palauttaessani puuta Aman sanoi, että minun pitää antaa muutama birr (0,1€). Se on sääntö, jos koskee toisen kalenteripuuhun, pätee myös paikallisiin. Vaikutti sakolta, mutta poikaa en näyttänyt loukanneen, otti rahan vastaan tyynesti.

Matkalla juteltiin hieman ja Aman kysyi mm. ajokortistani. Selitin, että ajokortti löytyy, mutta ikävä kyllä se ei oikeuta ajamiseen Etiopiassa, jossa kelpuutetaan vain etiopialainen ajokortti. Pidempi reitti ei minua häirinnyt, sillä maaseutu oli mielenkiintoisen näköistä. Perinteinen pukeutuminenkin lisääntyi mitä kauemmaksi edettiin Konso-Jinka tiestä. Miehistä suurin osa käytti samantyyppisiä vaatteita, joita olin nähnyt Key Afarissa. Naiset taas kulkivat pelkissä polvimittaisissa hameissa. Monet tervehtivät iloisesti, kun ajoimme ohi. Lapset huitoivat täälläkin innoissaan ja pari koitti heittää ylävitosen, mutteivat ehtineet juosta tarpeeksi lähelle. En kehdannut pyytää Amania hiljentämään, sillä olin pyytänyt häntä aiemmin lisäämään vauhtia, että ehdimme ajoissa. Parissa kohdassa lehmälauma kulki keskellä tietä ja luoviessamme sen läpi paimenmiehistä näki, etteivät he olleet innoissaan meistä.

Hieman ennen Dimenkaa Aman pysähtyi ja sanoi, että minä ajan tästä eteenpäin. Kysyin miksi ja vastaus oli, että edessämme näkyvä kylä on Dimenka. Hänellä ei ole korttia, mutta Key Afarissa se on ok, Dimenkassa se ei ole ok, sillä hän ei tunne poliiseja. Selitin, että minähän sanoin, ettei minulla ole käypää korttia. Hän sanoi, että ei se haittaa, edellisellä viikolla turisti oli ajanut hänen ustävänsä kanssa ja poliisi oli kelpuuttanut eurooppalaisen ajokortin.

Mietin hetken. Olen joissain maissa ajanut kortitta, mutta olen tiennyt seuraamukset. Nyt minulla ei ollut hajuakaan mitä seuraa, jos tapaammekin poliisin, joka tuntee ja kunnioittaa lakia. Tiedän vain, että Etiopiassa rangaistukset ovat yleisesti kovia. Nyt oli perjantai-iltapäivä ja jos selvittely menisi maanantaihin myöhästyisin ehkä koneesta. Jos en tiedä, kehittelen yleensä riskiarviossa pahimman uhkakuvan. Nyt riski oli aivan liian kova, joten sanoin Amanille etten missään nimessä aja. Väiteltiin jonkinaikaa hänen vannoessaan, että mitään ei tapahdu ja jos tapahtuu hän sanoo ajaneensa ja ottaa sanktiot itselleen. En uskonut hetkeäkään, että syyllisyyden voi siirtää halutessaan. Kun tilanteesta ei päästy eteenpäin, käännettiin moottoripyörä ja lähdettiin takaisin. Harmitti vietävästi, mutta Aman selitti, että koitetaan sitä kävelyreittiä moottoripyörällä. Olin tätä aiemmin ehdottanut, mutta ei siellä silloin pitänyt voida ajaa...

Turistijeeppi. Menossa ehkä samaan kylään, kuin mekin. Näitä näkyi muutamia.

Päästyämme takaisin Aldubaan, sanoin, että haluan oluen ja nyt on hyvä suunnitella hieman jatkoa. Varsinainen bulljumping alkaa pimeän tultua, joten suunnitelma paluustakin on hyvä olla, jos lähdetään maaston läpi, en halua eksyä tänne yöksi.

Aman selvittelemässä reittiä moottoripyörämme luona paikallisilta miehiltä. Tässä meni hieman aikaa, soitettiin myös Key Afariin kokeneemmalle oppaalle.

Selvisi, että ehkä tätä "tietä" pitkin pääsee moottoripyörälläkin kylään, jossa juhla pidetään. Aman lähti kuitenkin varmistamaan asiaa vielä jostain. Hän tuli takaisin loistavien uutisten kanssa. Myös toisessa paikassa järjestetään sama juhla ja se kylä on lähempänä Key Afarin suunnalla. Sinne siis.

Perillä. Mummeli oli antanut väärää infoa, juhla on vasta viikon päästä. Nyt Aman näytti erittäin pettyneeltä itseensä ja sanoi, että hänen täytyy olla rehellinen. Jos lähdemme kaiken tämän jälkeen sinne minne meidän piti alunperin mennä, emme ehdi näkemään, kuin juhlien kohokohdan, härkien yli hyppimisen. Hän on pahoillaan, hän mokasi. Arvostin pettyneenäkin rehellisyyttä ja sanoin, että kaikki mokaa, on minullakin sattunut työssäni virheitä. Enkä halunnut juhliin, kun lähes kaikki on jo ohi. Lähdimme takaisin Key Afariin. Matkalla olisi Bennakylä, jossa voisimme käydä, ehdotti Aman. Sinne siis.

Päivän risteily kartalla.

Paikallisen koulun opetus- tai varoitustaulu.

Aita matkanvarrelta.

Päästyämme kylään, ensimmäinen perhe näytti aidosti iloisilta vierailustamme. Etualalla näkyy bennatyyppinen varasto.

Vierailumme takia kyntötyöt jäivät kesken isältä ja äidiltä. Yksi pojista näytti jatkavan hommia pienen tauon jälkeen.

Saatiin lupa vilkaista talon sisällekkin. Aika pelkistetty ratkaisu.

Istuttuamme hetken, Aman sanoi, että käydään tervehtimässä toistakin perhettä, sillä välin, kun täällä keitetään meille kahvipavunkuoriteet.

Aman kertoi, että kuvan nainen ei voinut sietää häntä, kun oli raskaana. Kysyin oliko Aman edesauttanut raskautumisessa? Ei mitään sellaista Aman nauroi. Totesimme yhdessä, että naisten hormoneilla on kummallisia vaikutuksia, niitä ei mies voi ymmärtää, maanosasta riippumatta.

Päätin antaa kamerani kiinnostuneelle nuorelle, joka ottikin munusta tämän kuvan. Kuvassa näkyvä isäntäkin halusi kuvata ja otti kameran.

Hänen ottamassaan kuvassa vanhin poika tai serkku ja vaimo, nuorimmainen sylissään.

Tämä perhe tarjosi zakaa. Väki vitsailu, että olenko konsosta, kun zakasta pidän. Konsolaiset juovat zakaa aamulla, päivällä, iltapäivällä ja illalla. Peltotöissäkin saattaa olla zakapullo mukana. Onhan tuo ruokaisaa. Tämä oli kuulemma sitä alkoholipitoista, mutten huomannut juurikaan eroa edellisenä päivänä nautittuun.

Takaisin ensimmäisellä talolla. Isännällä kahvinkuoriteekippo kädessä. Aman kertoi, että mäen päällä näkyvässä talossa asuu miehen toinen vaimo. Täällä ei yleensä saa juurikaan vaikuttaa puolison valintaan, vaan valinnan tekee perhe. Miehelle helpotusta ihastumisrakkauden löytyessä auttaa, että hänellä on lupa ottaa toinen vaimo. Mutta ainoastaan jos saa ensimmäiseltä luvan. Aman kertoi, että hänen itsensä valitsema vaimo oli suuttunut tällaisista tiedusteluista. Kerroin ymmärtäväni hyvin. Suomalaisessa kulttuurissa tulisi ympäri korvia moisista kyselyistä.

Perheen vanhin, jonka vieressä istuin. Kysyin voinko ottaa kuvan. Hän sanoi, että odotappa hetki ja haetutti tuon olkakoristeen, jota käytetään juhlatilaisuuksissa, eihän sitä miten sattuu voi kuvassa olla. Nainen piti minusta, sillä join tarjottua teetä. Lähes aina, kun täällä käy valkoisia he kieltäytyvät vieraanvaraisuudesta, maha täynnä jne.

Kahvit keittänyt talon emäntä. Hyvästeltyämme mukavan väen lähdimme paluumatkalle.

Kaktuspuu

Iltapalaksi vielä murenkapuuroa. Käytiin ennakkotilaamassa annokset ja nähtiin hieman valmistusta. Papujen ja murenkan jälkeen pataan lisätään maissijauhoja ja valmis ruoka on käsinsyötävän kiinteää. Maku oli ihan ok, muttei noussut suosikkien joukkoon. Illalla maksettuani Amanille päivän kulut ja palkan, jota olin vähän leikannut, käytiin ottamassa vielä parit oluet. Vierailu Keay Afarissa oli vastoinkännistä huolimatta oikein mielenkiintoinen ja Aman oli loistava tyyppi, jolta saattoi kysyä kaikesta ja sai rehellisen vastauksen.

Illalla tapasin toisenkin oppaan, joka selitti, että reissaan väärin. Kannattaisi järjestää etukäteen kaikki jo Suomessa ja tehdä täällä viikon jeeppiajelu jolla näkisi KAIKEN... Kerroin, ettei ole oikein minun tyyliäni, enkä oikein pidä ihmissafareista. Mies nauroi ja lopulta meillä oli ihan hyvä keskustelu reissaamisen eri tyyleistä.