Tunnisteet

Indonesia (110) Thaimaa (98) Filippiinit (58) Malesia (47) Snorklaus (46) Suomi (45) Sukellus (44) Kiina (39) Tansania (36) Egypti (33) Intia (31) Ecuador (30) Sumatra (28) Ghana (27) Nicaragua (25) Sulawesi (25) Vietnam (25) Kambodža (22) Myanmar (22) Nusa Tenggara (21) Peru (21) Bolivia (20) Galapagos (20) Laos (20) Sri Lanka (20) Maluku (19) Etiopia (18) Tulivuori (18) Savanni (17) Benin (15) Iran (15) Malediivit (14) Viidakko (14) Dominikaaninen (13) F1 (13) Turkki (13) Australia (12) Borneo (12) Amazon (10) Italia (10) Saudi Arabia (10) Taiwan (10) Argentiina (9) Brasilia (9) Kolumbia (9) Oman (9) Jaava (8) Meksiko (8) USA (8) Belize (7) Togo (7) El Salvador (6) Malta (6) Qatar (6) Sarawak (6) kalimantan (6) Guatemala (5) Japani (5) Ranska (5) Sikkim (5) Bali (4) Costa Rica (4) Dinosaurus (4) Hollanti (4) Honduras (4) Norja (4) Panama (4) Paraguay (4) Venäjä (4) Bahrain (2) Englanti (2) Ruotsi (2) Sveitsi (2) Latvia (1) Saksa (1) Singapore (1) Vatikaani (1)

maanantai 22. helmikuuta 2016

Viimeinen sukelluspäivä

Viimeisen päivän ensimmäinen sukellus oli Umm Gamarilla, joka on pieni saari Hurghadan lähellä. Riuttasukellus siis.

Tämä oli Williamin viimeinen sukellus, sillä hänen lentonsa oli 18 tunnin päästä. Yleinen suositus on pitää 24 tuntia taukoa perättäisten sukelluksien ja lentämisen välissä. William joutuikin allekirjoittamaan vastuustavapauttamislomakkeen Kateriinalle. Keskustelimme hieman vanhempien ruotsalaisten kanssa tästä ja he sanoivat, että riski on häviävän pieni. Mutta jos sukeltajantaudin saa lentokoneessa, kallis painekammiohoito ei ole suurin huolenaihe, vaan se, että ylimääräinen stoppi isolla matkustajakoneella ei varmasti tule halvaksi. Vakuutusyhtiö todennäköisesti pesisi kätensä, sillä turvallisuussääntöjä ei ole noudatettu. William mietti hetken ja lähti sukeltamaan. Myöhemmin huomasin, että yksi toinen ryhmästä noudatti vielä huonommin tätä 24 tunnin ohjetta. Erittäin kokenut sukeltaja, jolle ei ollut koskaan tullut oireita, vaikka oli lentänyt melko pian syväsukelluksienkin jälkeen.


Lionfish joita näkyi täällä paljon, eivätkä ne juurikaan piilotelleet, kuten yleensä valoisan aikaan.


Korallien loistetta.

Iso kivikala.

Kala piilosilla.

(28m/46min)

Toiselle sukellukselle famous eastissa lähdin ruotsalaisten Martinin ja Andersin kanssa, riuttasukellus tämäkin.

Englantilainen herrasmies, joka näyttää tyylikkäästi, kuinka veneestä ei pitäisi hypätä sukeltamaan.

Nemokaloja



Komea mustekala, jota seurailtiin aika kauan. Muuten sukellus oli reissun tylsemmästä päästä.

(15m/58min)

Lounaan jälkeen tai oikeastaan sen aikana ajoimme Hurghadan vanhaan satamaan tankkaamaan ja hakemaan tarvikkeita seuraavalle reissulle. Uudet sukeltajat saapuvat veneelle jo seuraavana iltana. Australiassa asuva egyptiläinen jäi samalla pois. Hän halusi ehtiä Kairoon illaksi bailaamaan. Sukulointia oli vielä pari kuukautta jäljellä ja suunnitteilla oli luostarireissukin.

Laiva joka kulki Hurghadan ja Sharm El Sheikhin väliä. Tämä reitti on toistaiseksi tauolla.

Viimeinen sukellus oli nimettömälle kalastusveneelle ja matkanvarrella näkisimme myös El Minan. El Mina oli egyptiläinen miinanraivaajalaiva, jonka Israel pommitti hylyksi rakkauden vuonna 1969. Lähdin sukellukselle parinani sukellusopas Khalil, joka kertoi etsivänsä jotain nudia ja tulee kulkemaan hitaasti, tämä ei minua haitannut hylyllä, riutalla tykkään kulkea nopeammin. Minun lisäkseni ruotsalaiset sanoivat seuraavansa Khalilia. Nuoremmat englantilaiset sanoivat osaavansa, reitti ei ole hankala. Muut olivat jo lopettaneet sukeltamisen.

Sukelluksen alussa Khalil yritti huitoa jotain jollekkin, mutta lähti sitten liikkeelle. Myöhemmin kuulin, että englantilaiset olivat lähteneet heti alussa ihan väärään suuntaan. Palattuamme veneelle, näin kuinka zodiac kävi noutamassa heidät 300 metrin päästä veneeltä, olivat nähneet paljon sinistä. Meidän muiden viimeinen sukellus oli parempi:


Kalastusaluksella

Khalil etsi ja etsi, muttei löytänyt sitä harvinaista kaveria. Juttelimme myöhemmin enemmänkin ja hän kertoi harrastavansa valokuvaamista, muttei koskaan ota isoa kameraa mukaan, kun toimii oppaana. Oppia hän kertoi saaneensa suomalaiselta maailmanhuipulta, joka on ehdotonta maailman kärkeä varsinkin syväsukelluskuvaajana, nimeä en muista.

Pipefish

Kalastusveneen keula

El Mina oli kyljellään


Miinanraivausjuttuja

Sisälläkin käytiin.


Ystävämme pallokala

(28,5m/40min)

Tämä viimeinen sukellus oli yksi parhaista, loistava grande finale. Paikassa olisi viihtynyt kahdenkin sukelluksen verran. Olin lopulta porukan ainoa, joka teki kaikki sukellukset (22), pari kertaa kävi mielessä jättää joku yösukellus väliin, mutta sukeltamaanhan tänne oli tultu.

Lähes koko porukka

Oikealla puolellani englantilainen herrasmies, Luolasukeltaja Martin ja William, josta näkee, että mies on ammattisotilas. Vasemmalla puolellani Martin ja Anders.

Reittimme kartalla.

Seuraavana aamuna jatkoin matkaa yhteiskuljetuksella hotellilleni, jossa oli tarkoitus lepäillä pari yötä, ennen paluuta Suomeen.

Rosalie Moller ja Shaab El Erg

Päivä kuusi alkoi Rosali Mollerin hylyltä. Rosali oli brittiläinen rahtilaiva, jonka upottivat 8.10.1941 ilmeisesti samat pommittajat, jotka upottivat Thistlegormin kaksi päivää aiemmin.

Normaalin sukellusesittelyn jälkeen Katerina kysyi tarviiko joku oppaan, kukaan ei halunnut, mutta minulle ja Williamille hän määräsi sen. Kysyin miksi tarvitsemme lapsenvahdin? Vastaus tuli nopeasti: "koska teilla on vain muutama kymmenen sukellusta, hylky on 35 metrissä ja teillä on luvat sukeltaa vain 30 metriin", ok... Ehkä parempi näin.

Khalil lähti oppaaksi ja sukelsimme syvyyksiin.


Hylky oli mielenkiintoinen ja sukellukset jännittäviä, osaksi senkin takia, etten ole ennen näin syvälle sukeltanut.

Käytin 29% nitroxia, mutta silti sukelluksista tuli lyhyitä, ensimmäinen 32 minuuttia ja toinen 29 minuuttia. Mitä syvemmälle menee, sitä enemmän typpeä kertyy elimistöön ja sitä lyhyemmän sukelluksen voi tehdä. Tätä ei tunne, vaan sukellustietokone kertoo, kuinka kauan voi sen hetkisessä syvyydessä vielä olla. Yleisesti ei olekkaan järkevää mennä syvälle, ellei siellä ole jotain erityistä nähtävää. Lyhyiden sukelluksien lisäksi syvemmällä on pimeämpää ja syvemmälle mentäessä värit katoavat, melko pian punainen (5m), sitten oranssi (10m), keltainen (20m), vihreä (30m) ja sininen (60m).

Kuvia on vain kaksi, sillä kamerani kanssa oli ongelmia. Zoomausvipu oli vioittunut seinään lennossa ja kamera ei suostunut ottamaan kuin muutaman kuvan. Lisäksi kotelo vuoti hieman.

Sukelluksien jälkeen lainasin Katerinalta ruuvimeisselin ja korjasin kotelon zoomausvivun, kamera näytti toimivan ja kotelo ei enää vuotanut. Lisäksi varmuuskopioitiin kameran kuvat Williamin läppärille, ennen seuraavaa sukellusta.

Lounaalla meille kerrottiin, että koska delffinit ovat niin kysyttyjä kavereita, muutamme hieman suunnitelmia ja seilaamme seuraavaksi Shaab El Ergiin. Siellä niiden näkeminen on todennäköisintä.

Katerina pitämässä sukellusesittelyä. Suunnitelma oli edetä käytävää riutan toiselle puolelle ja palata toista reunaa takaisin veneelle, tai kiertää riutta ympäri ja palata veneelle. Mutta jos delffiinit päättävät ilmestyä, hengailla niiden kanssa, nauttia ja unohtaa kaikki suunnitelmat. Sukelluksen lopuksi SMB:t pintaan ja Zodiacit tulevat noutamaan.

Tällä kertaa kamerastani loppui patterit. Etenimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti ja vaikka delffiinejä ei näkynytkään (kuulimme ne kyllä) näimme ison eagle rayn, joka oli Williamille yksi kohokohdista. Komea otus minunkin mielestäni, mutta näin niitä aika monta vuosi sitten Meksikossa ja Belizessä. Ihan kiva sukellus, mutta eagle raytä lukuun ottamatta ei mitään erikoista.

(18m/58min)

Yösukelluksen teimme samassa paikassa Ahmedin johdolla. Kohokohtana iso punainen spanish dancer. Nyt sillä oli punainen leninki, mutta kesällä kun on kuuma, sen voi nähdä alasti, kertoi Ahmed.

(11,5m/53min)

Turhan pitkä yösukellus, mutta Ahmed ei ilmeisesti löytänyt etsimäänsä, joten hän päätti venyttää sukellusta.

Yösukelluksen jälkeen oli toiseksi viimeisen illan kunniaksi juhlaillallinen. Kuultuamme tästä, epäilimme voiko kokki pistää paremmaksi, kuin tähän mennessä, sillä ruoka oli ollut erittäin herkullista.


Syömään mentyämme totesimme, että kyllä voi. Uskomatonta mitä herkkuja tuo mies onnistui loihtimaan pienessä laivan keittiössä.

torstai 18. helmikuuta 2016

Päivä 5

Aamiaisen jälkeen seilattiin länsi-rannikon Gubalsaarille. Täällä ensimmäinen hylky oli nimeltään Ulysses. Laiva oli upotessaan 16. elokuuta 1887 matkalla Lontoosta Penangiin lastina sekalaista tavaraa.

Ulysses oli Carnaticin tapainen hylky, mutta rehellisesti sanottuna, ei jaksanut innostaa Thistlegormin jälkeen. Jätettiinkin hylky melko nopeasti taakse ja seurailtiin riuttaa eteenpäin.

Kala kyvyssä

Outo kukan tapainen

Skorppioonikala. Sukelluksen jälkeen kuultiin, että suurin osa englantilaista oli nähnyt delffiinejä pinnan alla. Mekin näimme niitä, mutta vain veneestä, superkade...

(27,5m/44 min)

Lounaalla oli hieman puhetta, että mitä ihmettä me vielä näemme, kun tuntuu, että kaikki on jo nähty. Lounaan jälkeen suoritin nitroxkurssin loppuun ja saatuani kokeen läpi (95% oikein) sain virallisesti luvat happirikastetulla ilmalla sukeltamiseen (up to 40%)

Seuraava sukellus oli proomulle, ei historiaa tällä kertaa. Sukellusta edeltävässä sepostuksessa kuulimme, että täällä on paljon mereneläviä. Sukellus ei ole syvä, joten paikka on loistava valokuvaukselle.


Ensimmäinen moreena

Valkoinen moreena, näitä näkyi täällä paljon.

Pari fisua

Nudibranch

Kenenköhän luita?

Ehkä tämän uhrin? Valtava moreena oli sukelluksen ehdoton kohokohta.

Siinä vielä lionfish kaverina.



Pallokala.

(14m/60min)

Pitkä ja hyvä sukellus, täällä tehtiin vielä päivän lopuksi yösukellus. Ennen sitä sattui kuitenkin pieni tapaturma.



Näimme veneestä delffiinejä, joten William ja pari muuta hyppäsivät veteen, minä jäin vielä kakkoskannelle. Pian näin kuitenkin delffiinien tulevan kohti venettä, joten lähdin parin muun kanssa juoksemaan alakannelle. Olin ensimmäisenä portaissa ja pahaksi onnekseni liukastuin heti sillä seurauksella, että laskin kyljelläni portaat alas. Vähän sattui, mutta enemmän huoletti sukelluskamera, joka lensi seinään. Hyppäsin kuitenkin veteen, todettuani, että mistään ei tule verta. Koko ryntäys oli turha, sillä kukaan, ei edes vedessä valmiiksi olleet nähneet delffiinejä. Palattuani veneeseen Katerina tuli kysymään olenko kunnossa, sanoin, että kerro sinä, itse en oikein näe ruhjeita. Kädessä ja kyljessä oli kuulemma punertavia ruhjeita, mutta kun jäsenet liikkuvat, ei mitään vakavampaa ollut sattunut.

Vanhempi brittinainen hämmästeli yösukellukselle lähdettäessä, että olenko todella sukelluskunnossa, hän tekisi sen lennon jälkeen kuolemaa vielä seuraavana päivänä. Joku huudahti, että se on suomalainen...

Illalla piti vielä hieman vahvistaa stereotypioita ja kieltäytyä kipulääkkeistä sillä verukkeella, että minulla on votkaa.