Matka saarelle

San Juanin satamassa oltiin hyvissä ajoin aamulla ja ostettiin liput tähän melko pieneen veneeseen (900c/hlö), joka veisi meidät Bluefieldsiin neljässä tunnissa. Joku tokaisi osuvasti "gringo express", kyydissä oli vain pari paikallista. Täällä päin sotilaat tykkäävät tonkia rinkkoja ja tällä kertaa oli yksi kattavimmista etsinnöistä, jotkut joutuivat kaivamaan kaiken pois matkalaukuistaan. Lähtemään päästiin kuitenkin aikataulussa kahdeksalta. Yksi kolmikko, joka oli matkalla Monkey pointille saapui muutamaa minuuttia ennen kahdeksaa ja ei meinannut päästä kyytiin, sillä paperit oli jo annettu sotilasjohtajalle, mutta pienen keskustelun jälkeen heidänkin rinkkansa heitettiin tutkimatta kyytiin.

Alkumatka oli melkoista röykkyytystä. Kapteeni ajoi lähes kaasu pohjassa (40km/h) vasten ranta-aaltoja ja vene kirjaimellisesti lensi isoissa aalloissa. Muutamilla lapsilla ja lapsenmielisellä oli hauskaa, mutta Minnan rusketus vaaleni pari astetta. Edessämme ollut penkki lähti paikoiltaan yhdessä isossa hypyssä ja tuli kipeästi allekirjoittanutta polveen, mutta selvisin pienellä mustelmalla. Ranta-aallokosta päästyämme vene hyppi vähemmän ja Minnakin alkoi rentoutua.

Monkey pointilla jätettiin kolmikko kyydistä. Tämä ramayhteisön asuttama ranta oli minunkin mielessäni. Täällä ei kuitenkaan ole mitään virallista majoitusta tai ruokapaikkaa, enkä löytänyt ketään, joka tietää jonkun täältä, joten luovuin ajatuksesta. Kivan näköinen paikka, ehkä jonain päivänä...

Ennen Bluefieldsiä pysähdyttiin El Bluffissa, jossa kaikkien veneiden ja laivojen pitää pysähtyä, sillä täällä on paikka, jossa pitää tehdä paperityöt. Melkoiselta laivojen hautausmaalta näytti sataman vierusta.

El Bluffista oli enää parin kilometrin matka Bluefieldsiin, jossa oli juuri lähdössä LP:n mukaan alueen suurin rahtilaiva Captain D, kohti Big Cornia. Nopean mietinnän jälkeen todettiin, että rahaa ei ole tarpeeksi (Big Cornilla on yksi automaatti ja siitä on kuulemma usein setelit loppu), joten pysyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa olla pari yötä Bluefieldissä ja lähdettiin etsimään majapaikkaa. Pian tuli kuitenkin vastaan automaatti, joten päätettiin sittenkin yrittää ehtiä laivaan, vaikka se jo rannassa soittikin torvea. Piinallisen jonotuksen jälkeen sain nipun dollareita käteeni ja lähdettiin pikamarssia kohti satamaa. Laiva oli vielä ankkurissa, joten astuttiin laivaan ja ostettiin liput (250c/hlö). Viisi minuuttia tämän jälkeen laiva lähti liikkeelle. Veneestä tuttu kanadalainen kysyi, että kävittekö automaatilla. Vastattuamme kyllä, hän soimasi itseään, ettei ollut uskaltanut lähteä.

Hollantilaisen merirosvon Blewfeldtin mukaan nimetyssä Bluefielsissä vierailu jäi lyhyeksi, mutta ehkä paluumatkalla ollaan pari yötä. Kaupunki vaikutti mielenkiintoiselta ja hyvin erilaiselta, kuin mikään tähän asti. Väki oli isoa, tummaa ja puhui englantia, tuli mieleen Karibian suuret saaret televisiosta.

Mielestäni dumppaussääntöjä voisi kiristää. Satamassa tosin lensi aika paljon muovia ja tölkkejä mereen, joten ehkä pitäisi toivoa, että noudattaisivat edes näitä jenkkien sääntöjä täällä.

Laivan roteva kolli. Hartiat ja naama olivat kuin kollilla, mutta muuten olemus oli narttumaisen hoikka. Komea kaveri. El Bluffissa pysähdyttiin lastaamaan ja purkamaan moneksi tunniksi, joten perillä Big Cornilla oltiin vasta keskiyöllä.

Onneksi laivassa oli punkat ja niihin sai jäädä odottamaan aamua. Big Cornin satamassa laivaan astui hostellihäsläri, joka lähes sai saksalaisen porukan lähtemään laivasta, pelotellen, että joskus matkustajilta katoaa tavaraa nukkuessa. Porukka päätti kuitenkin lopulta jäädä, kuten muutama muukin. Oltiin tyytyväisiä, sillä isommassa porukassa on turvallisempaa. Aamulla kuultiin, että saksalaiset olivat järjestäneet vahtivuorot yöksi, sillä yhtä pojista oli pelottanut.

Aamulla käytiin Big Cornilla vain syömässä, ostamassa vettä ja aurinkorasvaa. Hyvin imeytyvää Niveaa piti hetki etsiä, mutta onneksi löytyi, syrjähyppy toiseen merkkiin ei ollut onnistunut, sillä se jäi iholle valkoisena ja valuvana. Little Cornille päästiin alle puolen tunnin pituisella pikavenekyydillä (140c/hlö). LP:ssä varoiteltiin, että matka voi olla "rough", eivät ole tainneet olla San Juan-Bluefields veneessä... Vene oli isompi ja aallot pienempiä, joten matka meni mukavasti, reilua viittäkymppiä aalloilla kiitäen.

Little Cornille saapuessa oli mahtava fiilis, matka oli ollut pitkä. Parin paikan oltua täynnä jätin Minnan odottamaan ja lähdin etsimään majapaikkaa ilman rinkkaa. Kiersinkin koko saaren ympäri 1,5 tunnissa melko heikoin tuloksin. Kaikkialla oli täyttä tai liian kallista. Yhden 25$ ranta"komeron" löysin ja ajattelin, että mennään sinne ainakin yhdeksi yöksi, vaikka täällä tärkeää yhteiskeittiötä paikassa ei ollutkaan (ravintolaruoka on vielä kalliimpaa, kuin joella 6$+). Laivassa ollut hollantilainen Daniel oli kuitenkin löytänyt Minnan ja tehnyt kimppamajoitusehdotuksen. Danielilla oli tiedossa 30$ huone, omalla keittiöllä. Kuulosti paremmalta, kuin minun paikkani, joten lähdettiin katsomaan.

Paikka sijaitsi saaren keskellä lähellä kylää. Yläkertaa asutti pariskunta, joten me saatiin alakerran yksiö.

Päätettiin jäädä tänne, kunnes löydetään parempi, saatuamme suihkuverho vessan oveksi ja vaihdettuamme yläkerran pariskunnan kanssa pöytä toiseen sänkyyn.

Saaren satamaranta, toisella puolella ranta on parempi, mutta siitä lisää myöhemmin.