Agpanabat snorklaus

Ensimmäinen ajatus oli, että onpa paljon kuolleita koralleita. Onneksi eläviäkin oli. Kaloja oli vähemmän, kuin esimerkiksi Pandanilla mikä ei sinänsä yllätä, tämä ranta ei ole kokonaisuudessaan suojelualue. Näkyvyys oli aika hyvä, parikymmentä metriä.

Nuoria mureenoita näkyi pariin otteeseen.

Isompi eteläpuolen kallioiden seinämässä. Tämä oli suojelualuetta ja sivukorvalla kuulin puolessa välissä oleskeluamme, ettei tänne olisi itseasiassa saanut mennä ilman lupaa. Hupsista. Täällä näin pariin otteeseen black tip reef sharkin. Haiden näkeminen on aika harvinaista snorklailemalla ja nämäkin olivat erittäin arkoja.

Nemoja punaisessa anemonejutussa.

Jonkin nemon poikasia.

False clown anemonefish, tai kuten meillä päin sanotaan, oikea Nemo.

Orange anemonefish

Kilpikonnia näkyi täälläkin lähes jokaisella snorklauskerralla. Olivat arempia ja pienempiä, kuin Pandanilla.

Meritähti ottaa rennosti

Meritähti on lihonut

Meritähti piikikkäänä.

Ensimmäinen kerta kun näen tällaisen piikikkään liikkuvan. Hitaasti eteni, mutta liikkeen kuitenkin huomasi.

Pirullisin otus jonka tapasin. Kuvaa tästä oli haastava ottaa, mutta jäljet näki ihossa. Näyttää vähän, kuin silmästä roikkuisi rihmaa, jossa on punaisia pilkkuja. Koitin googletella, mutta lajitunnistusta en onnistunut tekemään. Eniten muistuttaa portugalin sotalaivaa, mutta on huomattavasti pienempi. Nuori yksilö tai sukulainen? Kun portugalin sotalaivan googlettaa saa osumia tappajameduusasta, todellisuudessa niihin kuolee todella todella harvoin. Uijillehan ne ovat vaarallisimpi, kun ei lainkaan näe mihin törmää. Mitä enemmän on snorklannut, sitä vähemmän haluaa meressä ihan vain uida ilman maskia. Snorklatessa nämä pienetkin huomasi yleensä, mutta molempiin käsiin sain pahemmat polttojäljet, kuin koskaan ennen. Toiseen nousi pieniä vesikellojakin. Espanjalaisen naisen käteen oli kiertynyt yksi ja se näytti kuulemma ikävältä. Olivat kuitenkin harvinaisempia, kuin kilpikonnat.

Perusmeduusoja näkyi enemmän. Yhtenä aamuna, kun painoin pään veteen, edessä oli tällainen meduusapuuro. Teki mieli tutkimaan merenpohjaa, enkä ollut huomannut, että nämä polttaisivat, joten uin kokeeksi läpi. Muutaman metrin päästä puuro loppui, enkä saanut yhtään polttamaa, täysin vaarattomia siis.

Moporetkellä pysähdyin kyselemään sukelluksista ja kuulin, että täällä sukelletaan nimenomaan pikkuöttiäisten perässä. Sentin mittainen merihevonen on yksi etsityimmistä. Snorklatessakin näin jänniä etanoita tai mitä lienevät. Kamera ei näemmä oikein tarkentanut, mutta laitetaan nyt hahmot kuitenkin. Monet sanovat, että mitä enemmän sukeltaa, sitä enemmän alkavat pikkumönkiäiset kiinnostaa. Minä olen vielä vasarapäähain metsästysvaiheessa, vaikka jänniä ovat nämäkin.

Rannan siistein otus oli tämä mustekala. Kun hoksasin otuksen se oli ruskea, mutta jo sekuntia myöhemmin painautuessaan kiveä vasten harmaa ja vaihtoi vielä tämän jälkeen useaan otteeseen väriä. Oli erittäin arka, mutta kun kävin vähän kauempana ja liuin uudelleen paikalle täysin liikkumattomana, näin sen taas ulkona kolosta. Nämähän pääsevät melkein vaikka avaimenreiästä läpi, sillä niillä ei ole minkäänlaista tukirankaa ja koko otus on todella elastinen.

Lopussa näin kuinka mustekala oli muuuttunut pilkulliseksi ja katseli minua suurella silmällään. Tässä vaiheessa päätin, että olen nähnyt tarpeeksi ja jätin tämän upean otuksen rauhaan

Buffereita näkyi paljon. Tässä blackspotted buffer.

Ja tässä toinen samanniminen, mutta sinisellä pohjavärillä.

Nämä olivat jänniä puskia. Nuo "kourat" sulkeutuivat ja aukesivat nopealla tahdilla. Taisi otus metsästää. Tiesittekö muuten, että korallit kuuluvat eläinkuntaan?

Nuoria rainbow runnereita? Nämä harmaat kalat on vähän haastavampia tunnistaa. Tulivat selkeästi katsomaan kuka minä olen. Harmaiden pikkukalojen valtavia parviakin näkyi, omalla tavallaan upeita seurattavia.

Riutta oli erittäin moninainen. Varsinkin mustekalan, haiden ja kilpikonnien ansiosta paikka pääsi snorklauspaikkojen top kymppiin.