Balille tuloon oli kaksi syytä. Äänestäminen ja halpa lento, jonka löysin Melbourneen (150€). Indonesian viisumi oli pian umpeutumassa, joten Formulat ja kengurut tuntuivat hyvältä idealta.
Neljän päivän Park Passikaan ei ollut suhteettoman kallis (187€). Majapaikaksi valitsin pikaisesti jo lähes täyteen varatussa Melbournessa sängyn Elizabeth hostellista (172€/5 yötä). Ostin aluksi vain nuo ja jatkoin Lembatalla pötköttelyä, en ollut varma mitä teen formuloiden jälkeen, joten en halunnut vielä varailla muuta.
Olisi ehkä kannattanut, sillä reilu viikko myöhemmin havahduin siihen, että olen matkustamassa kristittyyn maahan juuri ennen pääsiäistä. Majapaikat olivat täynnä formuloiden jälkeenkin ja lennot kallistuneet paljon. Päätinkin istua alas ja lyödä epätyypillisesti varauksilla lukkoon koko Australian reissun.
Kauhukseni huomasin myös, että vaikka olin pikaisesti katsonut, että Elizabeth hostellilla on yli kuusi tähteä, olivat uudemmat arviot karua luettavaa. Lähes kaikki antoivat yhden tähden ja monet varoittivat, että pysy kaukana! Kodittomia narkomaaneja, huumeita, tappelua, melua, aseita ja ryöstö. Aluksi mietin, että kyllähän noiden kanssa varmaan pärjää ja asiakaskunta voi olla vähemmän pitkäaikaista kisaviikonloppuna. Mutta kun moni vielä puhui lutikoistakin, päätin laittaa pyynnön peruutuksesta. Sain Agodalta vastauksen, että majapaikka hyvittää 111€ ja pitää loput peruutusmaksuna. Hyväksyin tämän ja varasin kehutusta Space hotellista dormisängyn viideksi yöksi huimaan 412 euron hintaan, vähän hirvitti...
Lisäksi ostin 400 eurolla lipun Melbournesta Jakartaan. Tekisin Formuloiden jälkeen 5 päivän roadtripin (autovuokra 254,45€) ja lentäisin Cairnsin sijaan takaisin lompakkoystävällisempään K-Aasiaan. Täällä on muuten aika yleinen sääntö, että hostelleissa yläikäraja on 35-vuotta.
Mutta palataanpa tarinaan ja menomatkaan.
Piti ihan googlettaa uinko jäämeressä, jos uin Melbournessa. En. Tylsää. Mutta se oli jännää, etten ole ikinä ollut näin etelässä, enkä ikinä näin kaukana Suomesta. Koneessa kuulutettiin pariinkin kertaan uhkaileva varoitus, että tullaamatta jättäminen voi johtaa karkoitukseen tai vankilaan. Likaiset kengät yms täytyy ilmoittaa ja jos on kuukauden sisään ollut maatilalla, tulee sekin ilmoittaa. Mietin, että mitenhän maatila määritellään jossain Lembatan kaltaisessa paikassa, jossa eläimet juoksevat vapaasti pitkin katuja. Päätin, että en ole ollut maatilalla ja aivan turhaan mukanani kantamat vaelluskengät ovat riittävän puhtaat, eikä niitä ole käytetty yli kuukauteen. Koronahömpötys on lopetettu, eikä mitään siihen liittyviä rajoituksia ole enää voimassa.
Maataloutta uhkaavista tartunnoista varoittelu jatkui terminaalissa. Lähes heti oli vastassa myös desinfiointimatto, jonka läpi piti kävellä.
Vihreää linjaa läpi ja bussipysäkille, josta pääsi helposti keskustaan.
Jossa matka jatkui ilmaisella ratikalla melkein majapaikan ovelle. Olin vähän pelännyt, että täällä on kylmä, mutta syksyinen +16 oli ihan siedettävä lämpötila näin yöllä. Ratikassa kuulutukset hoiti Piastri.
Hotellilla maksoin ja sain avainkortin. Olin jo hississä, kun hoksasin, etten tiedä mikä punkka 6 hengen dormissa on minun. Takaisin tiskille ja hämmentynyt respa-ukko sanoi, että ihan mikä vaan mikä on vapaana... Ok oli jo aika myöhä ja muut nukkumassa, joten en viitsinyt laittaa valoja, vaan totesin kaksi punkkaa tyhjiksi, valitsin sen joka on huoneen perällä, tungin rinkan kaappiin ja lähdin etsimään ruokaa. Ympäristö näytti hyvin kiinninnäiseltä. Selasin kännykkää alakerran oleskelutilassa, kun joku ystävällinen tyyppi laittoi eteeni kebabannoksen. Hän oli saanut kaksi, eikä jaksa syödä yhtäkään. Ok kiitos vaan paljon, tuli kyllä tarpeeseen.
Tämän jälkeen ostin vielä reilulla vitosella lukon kaappin, ilman ohjeita. Respan äijällä ei ollut mitään hajua miten koodilukko toimii, mutta aika nopeasti ratkaisin koodin ja keksin miten siihen asennetaan uusi. Sitten takaisin huoneeseen.
Avasin kaapin ja koitin löytää laturin, hammasharjan ja muuta tarpeellista, kun huomasin, että valitsemassani sängyssä nukkuu joku. Ilmeisesti tässä välissä oli joku kirjautunut sisään ja valinnut tuon punkan, kun en sitä tarpeeksi myllännyt, vaan heitin vain lakanat kaapista sängylle. No tungin tavarani toiseen kaappiin viimeisen vapaan eli keskimmäisen yläpunkan viereen ja aloin etsiä avainkorttiani... Olin jo luopua väsyneenä toivosta, kun hoksasin, että olin heittänyt kortin sängyn reunalle ja siinähän se oli, nukkuvan ihmisen vieressä. Kävin pesemässä hampaat ja laitoin pötkölleen. Hostellit eivät erityisemmin ole koskaan ollut mun juttu, mutta hyvä olla välillä epämukavuusalueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti