Lewoleba

 Lähdin lodgelta sunnuntaina ja Tony ajelutti minut vielä tulivuoren ympäri. Matkalla näkyi isoja laavavirtoja, evakuoituja kyliä ja uusi hallinnon rakentama pakolaiskylä, joka tarkoitti vieriviereen rakennettuja samannäköisiä pikkutaloja. Yksi alue oli hyvin alavaa ja siellä sijaitsikin kaikkien kylien viljelysmaat. Maissi on ykköstuote.

Batutara tulivuori 50 kilometriä Lembatalta pohjoiseen. Tämä erittäin aktiivinen tulivuori puskee tuhkapilven ilmoille 15 minuutin välein ja on tehnyt niin vuosikymmeniä. Tuonne tehdään kahden päivän veneretkiä, jolloin voi yöllä ihailla punaisena hehkuvaa laavaa, jota virtaa kraaterista. 

Minun oli ajatus tehdä yhdelle tulivuorelle retki kilpikonnapaikan tyyppien kanssa, mutta se ei lopulta onnistunut, sillä olin ostanut lipun Balille torstaiksi ja retki oli enemmän aikaa vievä, kuin olin ajatellut. Päätin majoittua tuttuun Rejeki hotelliin ja vuokrata mopon.

Enkö näytäkin vähän afrikkalaiselta mammalta? Lopez hoiti homman itsevarmasti, kun annoin vähän alkuohjeita. Hinta oli 2€ ja annoin vielä 100% tipin hyvästä palvelusta. Varsinkin kun yhteistä kieltä ei juurikaan ole, tykkään parturin itseluottamuksesta, ei kysellä minuutin välein. Riittää, kun astun ulos vähintään yhtä komeana, kuin tulin sisään.

Aika upee ranta, muttei yhtään rantaravintolaa. Kuulin, että rantamaa on joutomaata, jolle asutetaan muualta tulleita. Maata ei voi viljellä, joten sillä ei ole arvoa.

Pitikin mennä 3G ravintolaan mozzarellakanalle. Olin syönyt riisiä, kalaa ja samoja vihanneksia 10 päivää, joten nyt maistui vaihtelu. 

Olin jo lähdössä ravintolasta kun törmäsin omistajaan ja hänen hyvää englantia puhuneeseen poikaansaa. Istuttiin alas ja kuulin taas, että saarella on toinen suomalainen, opettaa jossain päin saarta ja hänen nimensä on Tuukka. Ensimmäisen kerran olin kuullut tämän epäuskottavan tarinan kilpikonnapaikan perustajalta. Mutta nyt esiteltiin todisteita. Laitoin instaan seuraamispyynnön ja Tuukka heitti heti viestillä, hänkin oli hämmästynyt ja tuli kaljalle. 

Oltiin itseasiassa istuttu ensimmäisenä Lembatapäivänäni samassa ravintolassa, mutta kummallakaan ei ole tapana ottaa kontaktia ihan vaan koska näkee toisen länkkärin. Nyt päätettiin lähteä yhdessä koilliseen, jossa on se tulivuori, jonne oli tarkoitus mennä kilpikonnatyyppien kanssa ja kuumaa maata. Tulivuorelle tuskin kiivetään, mutta katotaan mitä muuta löytyy. 

Tie oli puolet matkasta tosi hyvässä kunnossa, tänne on tullut koronatukea.

Indonesiaa puhuva Tuukka oli suhteillaan hoitanut meille oppaat puolesta välistä mukaan. Talon löytämisessä oli haasteita, mutta kysyvä ei tieltä eksy.

Alueen kuuluisin juttu on Dadur Alam Atakore Watuwawer eli kuuma maa, jossa valmistetaan ruokaa.

Kyseltiin paikallisilta mammoilta, oisko jotain myytävänä, mutta kun ei ollut, yksi paikallisista kävi kipaisemassa kypsennettävää. Tyhjään kuoppaan laitetaan sapuskat muovipusseineen, sitten banaaninlehti suojaksi.

Heinää eristeeksi

ja kiviä painoksi. Sitten vain odotetaan muutama tunti. Sanokaa vain barbaariksi, mutta kasvisten sijaan olisi ollut ihana heittää tuonne sika yönyli... Vähän tuli nälkä kirjoittaessakin.

Kysyttiin tässä vaiheessa tulivuoresta, mutta sinne on tapana kiivetä aamuyöstä, katsoa auringonnousu ja kävellä takaisin aamupäivästä. Hullukaan ei kiipeä tuntia ylämäkeen keskellä päivää. Kuulosti lähes haasteelta, mutta lähdettiin silti rääkkitreenin sijaan toisen miehen kotimökille, joka oli läheisessä kylässä. 

Saimme maissia, pähkinöitä ja kahvia, kuten täällä on tapana vieraille tarjota. Kolme tuntia meni nopeasti englantia ja suomea puhuessa. Välillä toki puhuttiin myös indonesiaa, mutta minä olin siitä keskustelusta ulkona.

Watuwawer kylässä kunnioitetaan Coen Beekeriä, kuin Nashvillessa Pekka Rinnettä.

Kylä oli todella kaunis, mikä ei kyllä kuvasta oikein välity.

Lopuksi syömään. Maapähkinät oli ihan ok, kuten myös kassava, eihän tuo valmistustapa juuri makua tuo, vaikka rikki tuoksuikin. Mutta kookospähkinät... Kauan kesti, että päästiin maistamaan, sillä sisältö kiehui. Mutta odotus kannatti, keitetty kookosmehu oli todella hyvää ja kookosliha kuin herkullista vanukasta tai vastaavaa. Tämä resepti jatkoon.