Shiraz

Aamulla lähdimme liikkeelle teen (terästin omani instantkahvilla) jälkeen. Aamiaiseksi kävimme syömässä kebabit. Ajaessamme kentälle ajoimme pienen kolarin, Kazam lähti kovasti selvittämään ja Bahmankin meni ulos, minä päätin pysyä sisällä, sillä ajattelin, että länkkäri tuskin tuo apua ystävilleni. Tilanne oli se, että u-käännöspaikassa olimme vasemmanpuolimmaisella kaistalla ja eteemme kääntyi viereiseltä kaistalta auto, johon törmäsimme kevyesti, mutta kuitenkin sen verran, että toiseen autoon tuli lommo. Käsittääkseni Kazamilla ei ollut vaatimuksia, mutta toinen kuski selitti kovasti lommosta, joten Bahman lähti juoksemaan jonnekin ja tuli takaisin liikennepoliisin kanssa, joka päätti tilanteen meidän eduksemme ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Olimme lähes myöhässä, kun saavuimme kentälle, muut pelaajat olivat jo vaihtamassa vaatteita. Kazam pelaa Shirazin joukkueessa ja vastassa oli joku toinen joukkue Farsin (läänin) alueelta, kyseessä oli siis Farsin sarja. Muut pelaajat, valmentaja ja joukkueen johtaja ottivat minut ja Bahmanin hyvin vastaan ja kun olimme lähdössä katsomoon Kazam sanoi, että ei ei, hän haluaa meidät vaihtopenkille, johon menimmekin.

Valmentaja pitää puhetta ennen peliä.

Minä ja Kazam. Avauskokoonpano verryttelee taustalla, Shirazin pelaajat kantoivat kädessään mustaa surunauhaa, sillä heidän maalivahtinsa oli kuollut 3 päivää sitten. Pian tämän jälkeen joku pääjehu tuli sanomaan, että meidän pitää lähteä pois vaihtopenkiltä katsomoon, hän on pahoillaan, mutta säännöt sanovat näin.

Peliä

Kazam pääsi kentälle hyvin aikaisessa vaiheessa.

Kazam vauhdissa, oli kuulemma saanut kortinkin, tämä meni minulta ohi.

Puoliajalla lähdimme Bahmanin kanssa etsimään jäätelöä, vettä ja vessa, joita ei löytynyt kentän välittömästä läheisyydestä.

Ensimmäisen puoliajan saimme seurata pyyntöjen jälkeen tuossa katetussa pääkatsomossa, jossa oli myös toimittajia. Toiselle puoliajalle emme kuitenkaan enää sinne päässeet, kuten eivät muutkaan vähemmän tärkeät ihmiset.

Kuvassa tilanne on 0-1, pelin loppuvaiheessa. Kovasti koko pelin möykännyt Shirazin valmentaja meni tässä tilanteessa liian pitkälle. Tuomarille osoitetussa huudossa oli kuulemma esiintynyt äiti, sisar ja kirosanoja, tuloksena valmentaja komennettiin ulos kentältä. Enempää maaleja ei tullut, eli Shiraz hävisi. Pelin jälkeen tapasimme hieman virnistelevän valmentajan. Kysyin, että "Is that Iranian style?", johon hyvin englantia puhuva valmentaja vastasi leveällä hymyllä.

Olimme sopineet edellisenä päivänä, että mies tulee hakemaan minut haastatteluun neljältä hotellilta, joten seuraavaksi sinne. Hän tulikin 10min myöhässä ja pahoitteli pitkään, oli kuulemma ollut kiire päivä, sanoin, ettei 10 min ole myöhästymistä. Ajoimme taksilla hyvän alueen hienoon rakennukseen ja upouuteen toimistoon, jonka sisustus oli vielä hieman keskeneräinen. Miehen työtoveri laittoi kameran valmiiksi ja minulle tuotiin jotain hyvää juomaa, jonka jälkeen aloitimme haastattelun. Haastattelussa mies kyseli kuka olen, mitä ajattelen Iranista, missä olen ollut, mitä olen pitänyt, mitä Iranista ajatellaan jne... Mies myös samalla kertoi organisaatiostaan, haastattelu kesti varmaankin puoli tuntia ja meni omasta mielestäni ihan kohtuudella, siihen nähden, että se oli ensimmäinen pitempi minulle, enkä ollut saanut kysymyksiä etukäteen, saatan pistää linkin videoon, kunhan se on julkaistu ja olen ensin nähnyt sen itse...

Lopuksi otettiin vielä kuvia, pari minunkin kamerallani, sain pinssin ja mies kiitti ja saattoi minut taksiin, ihan jännä kokemus. Kuvassa on Iranin lisäksi EU:n ja Alankomaiden liput, koska perustaja on Alankomaista.

Illalla lähdimme Bahmanin kanssa keskustan ostarille, jonne myös Kazam tuli.

Ostarilla pelasimme ilmakiekkoa, ensimmäisen ottelun Bahmania vastaan voitin murskaavasti 7-0, mutta myöhemmin hävisin Kazamille tiukassa väännössä 7-5. Ostarin jälkeen ajelimme ympäri kaupunkia, joka on kuulemma nuorison keskuudessa suosittua (tuli nuoruus mieleen), myös naisia näkyi liikenteessä, omissa naisporukoissaan ja autoissaan. Meno muistutti paljon Suomen vastaavaa, paitsi, että kukaan ei ollut kännissä ja autot oli lastattu miehillä tai naisilla, sekaseurueita en nähnyt, vaikka tietenkin ideana on myös löytää naisia/miehiä. Vaikka seurustelu on periaatteessa lähes laitonta, on meno silti lähellä länsimaalaista.

Ystäväni kysyivät haluanko tulla seuraavana päivänä käymään yliopistolla, halusin tietenkin ja lähdenkin sitten vasta ylihuomenna, alkoi jo naurattaa, sillä lähtöpäivänä oli ollut ylihuomen jo monta päivää.

Ensimmäisenä yliopistolla törmäsin tähän telttaan, johon Bahmanin kanssa menimme. Paikka oli hyvin Islamilainen ja kertoi Islamin hyvyydestä ja mm. sodassa kaatuneen miehen pääsystä taivaaseen. Ystäväni täällä eivät kuitenkaan ole mitenkään erikoisen uskonnollisia. Seuraavaksi lounaalle (iranilainen kouluruoka oli ihan jees) ja tapasin myös ystäväni tyttöystävän ja muita ystäviä, kovasti ihmettelivät mitä teen yliopistolla, veikkaan ettei paljon länkkäreitä näy. Lounaan jälkeen lähdimme itse yliopistolle sisään, näytti kovasti samalta, kuin opinahjot Suomessakin. Tapasin taas lisää ystävieni ystäviä, jonka jälkeen törmäsimme Kazamiin ja lähdimme uudestaan ruokalaan, sillä hän ei ollut vielä syönyt. Ruokalassa tapasin opiskelijan joka oli kovasti innostunut metallimusiikista ja ylisti skandinaavista ja suomalaista metallia, suomalaisista bändeistä hän tiesi ainakin Children of Bodomin ja Karman, Bodomin Aleksia hän ylisti erityisesti. Syömisen jälkeen lähdimme takaisin kaupunkiin, yliopisto sijaitsi melko syrjässä.

Illalla lähdimme Bahmanin kanssa ostoksille. Matkalla kävimme syömässä kuulemma Iranin parasta jäätelöä, tähän pieneen tehtaanmyymälään olikin pitkä jono ja Arg-e Karim Khanin ympäristössä oli paljon ihmisiä syömässä jäätelöä, joka oli kieltämättä todella hyvää, parasta mitä olen saanut Iranissa ja kun vertaa suomalaisiinkin niin kärkikastiin menee. Jäätelön jälkeen vaihdoin vielä 120$ rialeiksi, euron kurssi oli täällä 1690 ja suhteessa parempi, kuin dollarin, josta sai vain hieman päälle 1100. Rahanvaihtopaikassa tapahtui jotain historiallista, vaikka olin antanut 120$, kuitissa jonka sain luki 140$, virhe minun edukseni! Olin rehellinen ja huomautin tästä, vaihtaja pahoitteli ja sain oikean määrän rialeja.

Olin katsellut aikaisemmin hyviä kenkä- ja vaatevalikoimia ja Iran vaikuttaakin oikein hyvältä shoppailumaalta. Kaikki mikä näyttää hyvältä, ei maksa liikaa ja valikoimat ovat hyvät. Täällä ei pitäisi olla myöskään samaa ongelmaa, kuin K-Aasiassa, jossa kokojen löytäminen on hyvin vaikeaa. Surukseni huomasin, että olen kuitenkin hieman liian iso täälläkin, kun aloin tosissaan kokeilemaan vaatteita, jotka melkein sopivat, mutta vielä olisi tarvittu yksi koko ylöspäin, toki perusmalleista olisi löytynyt kokoja, mutta ne eivät taas miellyttäneet silmää. Sain kuitenkin ostettua farkut Bahmanin sedän liikkestä, josta olisin mielelläni ostanut enemmänkin, jos olis ollut kokoja, sillä ostamieni farkkujen hinta oli heti ystävälle 25kT, kun normaalihinta oli 38kT. Olin aiemmin ostanut myös hyvät reisitaskuhousut ja pahasti kulahtaneiden ja jo hävettävien sandaalien tilalle ostin uudet hyvät sandaalit, vaikkakaan ei aivan vanhojen veroiset (20kT). Ostoslistalla on edelleen ainakin hyvä kauluspaita ja kävelykengät, jotka on tarkoitus löytää Teheranista. Illalla tapasin myös Kazamin viimeistä kertaa ainakin vähään aikaan ja sanoimme hyvästit. Bahmanin näin vielä seuraavana aamuna, jolloin jatkoin Bushehriin.

(Päivitti Siina, koska Blogger ja myös Facebook on estetty paikan päällä. Kommentit on edelleen hyvin tervetulleita, Tuukka saa ne sähköpostitse ja vastailee Siinan kautta.)