Chiayi ja Japaniin

Tällä kertaa jätettiin huone varaamatta ja hyvä niin. Ensimmäinen vaihtoehto oli Prince hotelli. Netissä huone näytti hyvältä, mutta oikeasti huone oli hajuisa eikä hanasta tullut lämmintä vettä.

Toinen vaihtoehto oli Gene Long Haiy Att Hotel. Tämä taas näytti livenä paremmalta kuin netissä. Tiskihinta oli nettihintaa korkeampi, mutta mainittuani asiasta hinta laski samaan kuin netissä.

Ikkunasta oli puistonäkymä.

Chiayi on kuuluisa baseball kaupunki, vaikkei täällä enää joukkuetta olekkaan.

Kun Taiwan oli Japanin miehittämä, kaupungin joukkue osallistui lukioiden väliseen mestaruusturnaukseen. Japanissa baseball oli jo tuohon aikaan iso juttu, eikä taiwanilaisjoukkueella uskottu olevan mitään mahdollisuuksia. Kano selviytyi kuitenkin sensaatiomaisesti finaaliin. Vaikka finaalissa tuli tappio, joukkue oli ansainnut japanilaisten kunnioituksen ja Taiwanissakin baseball nousi kansallisurheilun asemaan. Tapahtumista kuvattiin elokuva 2014, mikä on nostanut tapahtumat taas kansakunnan muistiin.

Tämä oli kiva puisto.

Etsiessäni vauvalle iltapalaa satuin ostamaan vahingossa Finland cake bakeryn sämpylän. Kojulle oli pakko palata, kaikissa kääreissä oli sama painatus. Myyjät eivät ikävä kyllä puhuneet englantia, eivätkä reagoineet mitenkään sanaan Finland. Ehkä nimi oli vain napattu jostain tai ehkä paikalla on yhteys Suomeen. Tämä jäi arvoitukseksi.

Rehellisyydestä pisteet. Tutkin ruokalistaa tarkkaan, muttei löytynyt mitään mikä olisi maistunut.

Erittäin yleisiä mannerkiinassa, ainut joka nähtiin täällä.

Viinakaupassa piti käydä katsomassa löytyisikö jotain jännää. Taiwanilainen single malt viski oli mielenkiintoisin. Tuplapaukku 3€, makunystyräni eivät ole kovin hienostuneet, mutta kyllä tämä ainakin alkon kyykyt voittaa. Erittäin hyvä saavutus aasialaiselle viskille.

Minna väitti, että nämä Taiwanissa suositut kourat on suunniteltu siten, ettei niistä voi saada mitään ulos. Otin haasteen vastaan ja kysyin onko täällä mitään mikä kiinnostaisi. Valinta osui laukkuun. Kolme yritystä (0,3€/kpl) myöhemmin laukku oli Minnan kädessä.

Iltatorilta sai aitoja vietnamilaisia patonkeja. Syödessä mietin, että viimeisimmästä indokiinan reissusta on aivan liian kauan.

Minna päätyi sushikojulle.

Mainitsin aiemmin, että lensimme 13.3. Japaniin. Ostimme lennot itseasiassa vasta saavuttuamme Chiayihin.

Täältä tuksuteltiin junalla Kaohsiungiin. Rautatieasemalta pääsi metrolla lentokentälle.

Lentokentällä odotti ikävä näky. Taulullinen peruttuja lentoja.

Seuraavalta sivulta löytyi meidän lentomme, eikä sitä oltu peruttu. Lähtöselvityksessä kysyttiin lippua Japanista pois. Näytin lipun suomenkielisenä kännykästä, eikä virkailija tarkistanut lentoja mistään. Vähän kävi mielessä, että oltaisiin voitu näyttää myös se peruttu Osaka-Shanghai lento.

Komea pullorivi.

Jos kentällä ei ollut ruuhkaa, niin koneessa sitä oli vielä vähemmän. Meidät mukaan luettuna noin kymmenen matkustajaa.

Illan hämärtyessä laskeuduttiin Japaniin. Jatkolentoja ei kyselty, vain kuumeen mittaus. Jonovirkailija kävi valistamassa, että koronavirus on vakava sairaus, mutta nyt Japanissa on turvallisempaa, kun Korean raja on laitettu kiinni. Edeltämme poistettiin yksi matkustaja takahuoneeseen. Hän oli mitä ilmeisimmin tulossa joltain epidemia-alueelta tai ollut sellaisella 14 vuorokauden aikana. Takahuoneen pomolla ei ollut mitään heppoista kavosuojusta, vaan enemmän kaasunaamarilta näyttävä malli.

Lentokentältä pääsi metrolla keskustaan. Olin valinnut hotellin siten, että sinne on helppo kävellä. (FP Hotels 103€/3yötä). Huone oli pieni, mutta siisti.

Oma kylpyhuonekkin löytyi, japanilaisella pöntöllä varustettuna. Istuimen lämmitin, taka-ja etusuihku. Itse pidän enemmän ihan perinteisestä käsisuihkusta tai huljukupista, mutta ehkä tämä on tottumiskysymys.