Olalasta lähtiessä satoi ja moottoripyörätaksilla ei päässyt perille asti. Inka sai kuitenkin kyydin ihan Olalan parkkipaikalta asti. Matkalla satoi ihan kaatamalla ja kuski vinkkasi, että kannattaa ottaa auto Banda Acehissa. Oltiin mietitty ihan samaa...
Sateen takia laivamatka meni vähän tyljästi sisätiloista. Kuunneltiin musiikkia, syötiin tiikerikakkua ja juotiin mehua ja kahvia.
Perillä ei satanut enää niin paljoa, mutta otettiin silti taksi keskustan majapaikkaamme. Alunperin oli tarkoitus olla Olalassa ihan lentopäivään saakka. Meidän mökit oli kuitenkin varattu jo paljon aiemmin viimeiseksi yöksi (kiinalainen uusivuosi), joten kun jouduttiin vaihtamaan majoitusta, niin vaihdettiin Bandaan saakka.
Tsunamin tuomasta sähkölaivasta oli tullut iso turistikohde, sitten viime näkemän. Inka vei voiton monien paikallisten mielestä ja monessa kuvassa poseerasikin paikallisten kanssa. Minä sain julkkiksien turvamieskokemuksen. Yhteiskuviin suostuttiin, mutta pari kolme oli Inkan mielestä riittävästi yhdessä paikkaa ja ohjasin tähden eteenpäin. Moni koitti pyytää poistuessa, että eikö hänkin voisi ottaa tytön kanssa kuvan ja välillä oli vaikea ymmärtää, että jos Inka sanoo ei niin turha minulta on anella.
Riskejä ei otettu.
Kannelta oli edelleen vaikuttavaa katsella, kun merta ei edes näkynyt. Vedenpaisumuksen määrää on vaikea ymmärtää.Nämä on todella kova juttu. Ei olla vielä opittu noin taitaviksi, vaikka pallot on toki hankittu.
Löydettiin Funland sattumalta. Olalan nainen kysyi Inkalta mikä oli parasta Wehillä kun lähdettiin. Vastaus oli jäätelö. Täällä taisi olla tämä.
Komea moskeja, jonka koko ei kuvasta oikein välity.
Banda Acehia voisi kuvailla ääriuskonnolliseksi kaupungiksi
Uusi tsunamimuseo oli todella vaikuttava ulkoapäin
Mutta sisältä se oli vähän vaisu, tuntui keskeneräiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti