Bukittinggi

Tulivuorelle kiipeämistä seurannut päivä meni rentoutumisen parissa, korttia pelattiin koko ilta, kuten tuli pelattua myös tulevina iltoina. Peliksi vakiintui Asshole, jonka säännöt muistuttavat suomalaista persettä. Pienin kortti on 3 ja suurin 2, joka toimii kaatokorttina, siis 3,4...11,12,13,14. yksittäisen kortin päälle pitää laittaa sama tai isompi, jos pelaaja laittaa saman, kuin edellinen, vuoro hyppää seuraavan pelaajan yli. Jos pakan kaatanut laittaa parin tai kolmoset pitää seuraavan laittaa isompi pari/kolmoset. Yksittäisten korttien pino kaatuu yhdellä kakkosella ja pari/kolmoset 2/3 kakkosella, pelaaja voi passata, jos ei halua/voi laittaa mitään, mutta pääsee jatkamaan vasta kun pakka on kaatunut. Pakka kaatuu myös jos kierros menee ympäri, muiden passatessa ja viimeisenä kortin laittanut jatkaa. Alussa jaetaan kaikki kortit ja voittaja on se jolta kortit loppuvat ensimmäisenä. Jos pelaaja laittaa 4 samaa, tulee vallankumous ja jos kukaan ei tee vastavallankumousta, 3 tulee kaatokortti ja korttien arvojärjestyksestä tulee muutenkin käänteinen. Jos pelin alussa joku ilmoittaa, ettei hänellä ole yhtään kuvakorttia, tarkoittaa myös tämä vallankumousta. Seuraavan pelin työt tekee asshole (häviäjä) ja hän myös antaa kaksi parasta korttiaan presidentille (voittajalle), joka puolestaan antaa haluamansa kaksi korttia assholelle. Pelistä tulee mielenkiintoisempi, kun pakkaan lisätään jokeri, jota assholen ei tarvi antaa pois, jos se sattuu hänelle. Hyvä peli jota tuli pelattua Adnanin ja Delpihinin kanssa parhaimmillaan kahteen yöllä. Fredric lähti jatkamaan matkaa jo maanantaina 45 kilometrin päässä sijaitsevalle koululle, jonne oli lupaillut menevänsä jo sunnuntaina. Meille muille teki tuskaa jo vierastalon portaiden kipuaminen, venyttely olis saattanut olla järkevää.

Kun ensimmäisen kerran näin näitä hevoskärryjä, luulin, että ne ovat turistijuttu, mutta näköjään vain paikalliset käyttävät niitä, eikä täällä turisteja ole kovinkaan paljoa, olenkin päässyt vastaamaan monen kolululaisryhmän kysymyksiin ja poseeraamaan kuvissa, muutenkin paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita turisteista ja tervehtivät iloisesti, tätä ei tapahdu yleensä turistikeskittymissä, jollainen tämä on toki joskus ollut, kun Sumatralla kävi enemmän turisteja, nykyään bananapancake trail on siirtynyt paljolti pois Sumatralta ja keskittynyt Thaimaa-Kambodza-Laos-Vietnam akselille, syynä näiden maiden helpottuminen ja toisaalta Indonesian viisumin saannin vaikeutuminen (en tarkkan ottaen tiedä milloin tämä tapahtui, mutta joskus samoihin aikoihin, kun Thaimaan turistibuumi alkoi).

Suomalaisia tuntuu Sumatralla olevan suhteellisen paljon, yleensä kun sanon muille turisteille olevani Suomesta, sanotaan vau en oo tavannutkaan suomalaisia ennen tai hyvin vähän, täällä sen sijaan meitä tuntuu olevan, vierastalostanikin oli kuulemma lähtenyt yksi juuri pari päivää ennen kuin saavuin. Itse en ole vielä maamiehiin törmännyt.

Tiistaina lähdimme tekemään 7 kilometrin kanjonikävelyn, hienojen maisemien lisäksi oli mahdollista nähdä Flying foxeja (isoja lepakoita) roikkumassa puista.

Laskeuduttuamme kanjoniin ja kivuttuamme toiselle puolelle näimme tämän rakenteilla olevan moskeija pienessä kylässä, mun mielestä tää on nyt komeampi, kuin valmiina, kuin linna. Adnanin vanhemmat ovat Marokosta, hän on muslimi ja työskennellyt arabimaissa, joten tuli kyseltyä paljon kaikenlaista muslimien tavoista ja myös se, että voinko vastata olevani uskonnoton, Iranissa. Hän vastasi nopeasti, että älä sano niin siellä, sillä uskonnoton ei ole juuri minkään arvoinen Islamin oppien mukaan, kristityt ja muslimit ovat ok, siis myös kristityt, sillä hekin uskovat samaan jumalaan, kuin muslimit. Muslimitkin tunnustavat Jeesuksen profeetaksi, eivät toki jumalan pojaksi. Nämä kaksi suuntaa vain erosivat joskus kauan aikaa sitten, mutta lopulta on kysymys samasta uskosta. Pitänee siis sanoa olevani kristitty, jos ja kun todennäköisesti Iraniin menen.

Riisipeltomaisemaa, kylässä ollessamme piti pysähtyä joksikin aikaa kahvilaan, sillä vettä alkoi tulla kaatamalla.

Puoleen väliin reissua kuljimme tavallista autotietä pitkin, mutta sitten reitti kapeni ja muuttui tällaiseksi, lepakoita emme silti nähneet puissa.

Vanha ja korjailtu riippusilta, tunnustelija näyttämässä peukkua.

Kanjonimaisemaa

Lepakkobongari. Olimme nähneet jo aiemmin suuria lepakoita lentämässä auringonlasku jälkeen kanjonilta päin kaupungin yli, kahvilasta, josta edellisen päivityksen ensimmäinen kuva on otettu, joten jäimme kanjonille ja kiipesimme tähän näköalatorniin. Auringonlaskun jälkeen isoja lepakoita, jotka lensivät kuin linnut, alkoikin näkyä todella paljon, erittäin vaikuttavan näköisiä.

Parempaa kuvaa minun kamerallani ei hämärässä saanut, Adnan lupasi lähettää parempia sähköpostilla. Myöskään kiikareillani ei tehnyt hämärässä mitään, mutta eipä niitä tarvinnut, sillä osa lepakoista lensi hyvin läheltä.

Eksoottiset hedelmät sarjaa, SALAK, eli Snakefruit. Taas maun kuvaileminen on hyvin vaikeaa, muistutti jotain tuttua, mutten osaa sanoa mitä, suosittelen maistamaan, hyviä olivat. Tollanen pussillinen kustansi 10k Rp.

Torstaina minä lähdin kohti Maninjau järveä ja Adnan ja Delphine lähtivät Padangiin, josta heillä on lento Jakartaan. Bussimatkustaminen on hyvin hidasta täällä, joten lennot Padangista Jakartaan tulivat heille halvemmaksi, kuin yli vuorokauden bussimatka. Ensi viikolla he jatkavat maailmanympärimatkaansa Intiaan.

Vaihdoin liitymää sellaiseen, jolla voi käyttää nettiä, uusi numero on +62821 70 921009. Soittaminen täältä Suomeen kustantaa n. 1€/min ja tekstiviestit Suomeen näyttävät olevan todella halpoja vain n. 1000 Rp/kpl. Tiedonsiirto on 0,1Rp/Kb.

PS. Ensimmäistä kertaa ilmeisesti vastaaminenkin maksaa hieman, sillä eilisen Suomesta tulleen 30min puhelun aikana saldosta oli hävinnyt n. 30k Rp.