Palu

Tiistai-iltana kysyin hotellilta, voivatko he auttaa viisuminjatkoasiassa, sillä tarvin sponsorin/takaajan. Mies soittikin vaimolleen, joka on tottunut hoitamaan näitä asioita ja antoi puhelimen minulle. Nainen sanoi, että on parempi, että käyn ensin itse ulkomaalaisvirastolla ja soitan sen jälkeen hänelle uudestaan.

Seuraavana aamuna lähdinkin virastoa kohti tai niin ainakin luulin, kun hyppäsin bemoon, joka kulki siihen suuntaan, jossa kadunkulmassa olleiden poliisien mukaan kyseinen virasto sijaitsee. Bemokuski ajeli pari kilometriä, osoitti minulle taloa ja sanoi immigration office, minä maksoin ja hyppäsin kyydistä. Melko pian kävi selväksi, että olin väärässä paikassa. Katselinkin ympärilleni ja huomasin apteekin ja lähdin kysymään sieltä neuvoa, sillä apteekkarit ovat koulutettua väkeä ja puhuvat varmaankin englantia, näin kävikin ja sain ohjeet. En ollut lähelläkään virastoa, mutta käveltyäni aikani ja kysyttyäni vielä kerran ohjeita pankin vartijoilta, löysin viraston. Täällä minut ohjattiin oikealle henkilölle, joka oli hyvin ystävällinen, katsoi papereitani (kopio passista ja lentolipusta) ja sanoi, että tässä onkin kaikki, tarvit vielä sponsorin ja antoi listan mitä tämän tarvii tehdä ja kehotti minua ottamaan yhteyttä naiseen jolle olinkin jo puhunut, kysyttyään missä majoitun.

Hotellilla soitin taas naiselle, joka tulikin pian käymään, otti paperini, passini, 100k itselleen vaivanpalkaksi, 250k virastolle ja sanoi hoitavansa asian. Minä kiitin kovasti. Myöhemmin nainen vielä soitti ja sanoi tarvitsevansa kuvan, jonka tulikin hakemaan torstai-iltana.

Tähän väliin Aatu

Ja kukkiva banaanipuu.

Iltapäivällä lähdin katsomaan rantaa

Hedelmäkojuja matkalta

Ranta oli vähemmän yllättäen erittäin sotkuinen, mutta oli kiva nähdä pitkästä aikaa meri.

Käveltyäni hetken pysähdyin kahville ja seuraamaan ratsiaa, tämä selvittely vei kovasti aikaa.

Auringonlasku samasta paikasta.

Illalla kävin ensimmäistä kertaa leipomossa, jossa on sen jälkeen tullut käytyä vähintään kerran päivässä, vaikka nämä kakut olivatkin suuri pettymys, lähinnä kuivaa pohjaa. Makeat piirakan palat ja keksileivokset ovat sen sijaan olleet herkullisia.

Samalla reissulla näin videovuokraamon ja kävelin sisään. Katseltuani hetken filmejä vuokraamon mies tuli juttelemaan ja selitti, että jos haluan vuokrata leffoja minun täytyy rekisteröityä, tämä maksaa 10k. Sanoin että se ei ole mikään ongelma, valitsin Priest elokuvan (en suosittele) ja menin kassalle. Minulta pyydettiin papereita ja pahoittelin, että passini on virastossa. Eikä edes ajokorttia ollut mukana, joten ojensin 5 vuotta vanhan opiskelijakorttini hieman pahoitellen naiselle, joka otti kortin ihmettelemättä ja näpytteli tiedot koneelle ja sain vuokrattua leffan, joka maksoi rekisterötymisen jälkeen 3k.

Nyt mulla on Indonesialaisen videovuokraamon kortti, ei oo joka pojalla :)

Seuraavana päivänä päätin lähteä katsomaan 30km päässä olevaa Tanjung Karang rantaa. Bemoa ei sille bussiasemalle mennyt, josta pääsisi Donngalaan ja sieltä jatkamaan ojekilla (mopotaksi) rannalle, joten otin ojekin suoraan Palusta rannalle (30k).

Katettu rantatie

Heti rannalle päästyäni punapaitainen mies pyysi minut yhteiskuvaan.

Minulla oli riippumatto mukana sillä olin toivonut palmurantaa, mutta ranta olikin rakennettu täyteen, mikä on melko loogista, kun ajattelee tarkemmin, paras ranta näin lähellä Palua tuskin on tyhjä. Jätin tavarani ravintolaan ja lähdin snorklaamaan. Näkyvyys oli loistava, koralleja vähän ja kaloja jonkin verran. Paikka olisi varmaankin ollut ihan jees snorklaukseen, elleivät edelliset kertani olisi olleet Biran ja Wehin kaltaisissa paikoissa, joten nyt en jaksanut kauaa, vaan kävin heittämässä snorkkelin ja räpylät pois ja kelluskelin ja nautiskelin hetken aikaa, kunnes alkoi tulla vettä ja lähdin takaisin ravintolalle.

Ravintolalla valitsin tämän kalan styroksilaatikosta jäitten seasta ja istuin odottamaan.

Näytti valmiina hyvältä ja oli herkullista (25k).

Ravintolan kookospähkinätaidetta.

Rannalta pääsin takaisin Paluun ojekilla pienen tinkimisen jälkeen 35 tonnilla.

Iltapäivällä lähdin vähän kävelemään ja huomasin, että ketjut ovat täälläkin, hotellini läheltä löytyy myös KFC, en käynyt kummassakaan

Vaan päädyin Satelle, yksi parhaista ruuista Indonesiassa (sapuska 10 tikulla 20k).

Saan passini takaisin aikaisintaan maanantaina, mutta se ei haittaa, sillä täällä on nyt viikonloppuna motocrosskisat, joissa en olekkaan ennen ollut. Näistä kisoista näin mainoksia jo Makassarissa, mutta silloin en uskonut olevani lähelläkään Palua tähän aikaan, vaan vähintäänkin Togeanilla, matka on kuitenkin ollut mielenkiintoinen ja aikaa on mennyt.