Adanwomase

Obuase oli lopulta tyhjä nappula, ei kultaa. Kaivos on todellakin lopettanut vierailuiden järjestämisen ja sunnuntaina tyhjän näköinen osa oli maanantaina vartioitu ja käytössä. Myöskään kaupungilta ei löytynyt kultaa tai muutakaan jännää siihen liittyvää. Silti kannatti tulla, kylä oli ihan kiva ja ihmiset ystävällisiä. Aamiaiset söin lähellä hotellia olleessa tienvarsikioskissa. Lähtöaamuna tien toiselta puolelta tuli tekotukkatukun työntekijä juttelemaan. Tämä nuori mies kysyi onko hammaskeijuja olemassa? Mielenkiintoinen keskustelunavaus tai sitten häntä oli todellakin mietityttänyt asiaa. Kerroin ensin, että tottakai on, mutta kun hän sanoi vakavanoloisena, että hänen äitinsä sanoi, että niitä ei ole, kerroin, että voi olla, että äiti tai isä toimii hammaskeijuna, jottei hampaittenlähtö tuntuisi niin pahalta. Kaveri hoksas jujun ja selitti sen muillekkin kadunvarressa olleille, hauska tapaus.

Minibussilla taas Kumasiin. Matkalla kyydissä oli joku saarnaaja, joka piti messua lähes koko tunnin ajan. Ilmeisesti saarna oli hyvä, väki oli mukana ja useamman kympin kolehdin kaveri keräsi. Auto olisi mennyt keskusasemalle asti, mutta kävelin viimeiset sadat metrit, ruuhka ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Asemalta löysin yllättävän nopeasti minibussin Adanwomaseen. Olin menossa lähes täyteen takaosaan, mutta muorit näyttivät kuorossa, että mene eteen, okei okei jos ei seura kelpaa, sanoin huumorilla ja menin etupenkille. Lähtö Kumasista oli mielenkiintoinen, ensin pysähdyttiin ruuhkaan, jolloin jatkuvasti muille kuskeille avautuva kuskimme päätti kääntyä takaisin ja mennä eri reittiä. Tämä reitti kierteli välillä lähes olemattomia teitä pitkin, mutta lopulta päästiin takaisin päätielle, ihan mielenkiintoinen kiertoajelu.

Adanwomasessa kävelin tähän visitor centteriin, jossa ystävällinen mies kertoi, että heillä on kaksi erilaista kierrosta, kyläkierros ja kente kierros, 7c/kpl tai molemmat kympillä, otin molemmat, mutta kerroin, että ensin pitäisi löytää majapaikka ja syödä. Mies lähti tarkastamaan tilannetta ja minä selasin esittelykansiota.

Hyvät ohjeet, joilla kaikille tulee hyvä mieli. Turisteilta saatava raha menee koko kylän hyödyksi, joka varmasti vaikuttaa siihen, että näitä ohjeita näyttivät ainakin kyläläiset noudattavan.

Kieltämättä pidän kahvista (addikti).

Pian mies tuli takaisin ja alkoi selittää minkälaisia huoneita heillä on, mutta lopetti pian ja sanoi näyttävänsä. Dormi olisi maksanut 20c, 98% todennäköisyydellä olisin ollut huoneen ainoa, vieras, mutta otin silti 5 cedia kalliimman pienemmän huoneen, joka on myöskin kahdelle hengelle, mutta oppaani sanoi, ettei toiseen sänkyyn tule varmasti kukaan. Oma kylpyhuonekkin, joten hinta/laatusuhde kohdillaan. Kun oltiin saatu huoneen valot toimimaan opas lähti viemään minua syömään, kysyen mitä haluan. Tarjolla ainakin riisiä, fufua ja fufun tapaista. Kysyin mikä on hänen lempiruokaansa ja valitsin sen mukaan fufun.

Fufu and "bushmeat". Eli isossa padassa on monenlaista lihaa, mitä nyt on saatu metsästettyä ja sieltä kauhaistiin sen kummemmin valikoimatta. Isoja lihakimpaleita oli pari, mutta mukana oli pienistä luista päätellen myös jotain piennisäkästä, oikein oli maittava annos (3c). Sitä fufun tapaista maistoin Obuasissa, ei ollut niin hyvää, happamamman makuista, kuin fufu, taisi olla maissista tehtyä.

Kadunvarsiroskis. Nämä ovat niin harvinaisia Ghanassa, että oli pakko pysähtyä ottamaan kuva. Tästä jatkoin hetken ihailtuani visitor centteriin ja aloitimme kierrokset. Ensin oli vuorossa kentlekankaasta kertominen.

1697 Ashantien kuningas valitsi viidestä kylästä (mm. Adanwomasesta) kankaantekijät, jotka lähetettiin nykyisellä Norsunluurannikolla sijaitsevaan Bonkutun kylään oppimaan vielä paremmiksi kankaidentekijöiksi. Näiden palattua näissä viidessä kylässä alettiin tehdä kankaita ja vähitellen muodostui oma tyyli ja tapa, joka nykyään tunnetaan ashantien kentenä. Aikoinaan erityisen kentekankaan ostoon vaadittiin kuninkaan lupa, mutta nykyään riittää kylmä käteinen.

Alkujaan kangasta ei vaadittu paljoa, vaan sillä peitettiin vain se pyhin. Kankaantekotaulukaan ei ollut kovin monimutkainen.

Ensin opas näytti kuinka tehdään lankarulla, sitten mittapaikka, jossa erivärejä mitataan kerälle samanpituisesti. Tämän jälkeen lähdimme katsomaan itse kankaan valmistusta.

Melkoisella vauhdilla kangasta syntyi ja kapulat liikkuivat. 12 jaardin tekemiseen täysleveää kangasta menee 10 päivää tällä yksinkertaisemmalla tavalla.

Ja kuukausi monimutkaisemmalla tavalla. Ero taisi tulla jotenkin siten, että monimutkaisemmalla tavalla saadaan viistokuviota, tarkemmin en osaa selittää.

Tässä valmis miesten kangas päälläni. Vaatteen alla ei kuulusi olla, kuin lyhyet shortsit. Melko paljon kangasta ja ei mikään arkiasu, vaan juhlatilaisuuksiin. Erilaisia värejä käytetään tilaisuuden mukaan. Mustapunainen kuuluu hautajaisiin ja mustavalkoista käytetään esimerkiksi nimenantojuhlassa, värikkäät ovat festivaaliasuja. Näillä voidaan myös viestiä, esimerkiksi jos joku on loukannut pahasti, voit ilmaista tämän pukemalla tiettyä kuviota päällesi, kun näet hänet. Kaikilla kuvioilla on joku merkitys.

Kangaskierroksen jälkeen mentiin kaakaofarmille.

Tässä on järjestyksessä pientä kukintoa, pieni hedelmä ja lähes kypsä hedelmä.

Maasta löytyi kypsä joka avattiin ja maisteltiin, valmis suklaa on parempaa. Kaakaopapu oli sisältä violetti, vasta kuivatettuna se muuttuu ruskeaksi. Koko kaakaopuuta käytetään erilaisiin tarkoituksiin. Rungosta uutetulla mehulla voi parantaa kaikki taudit malariasta syöpään, pitää vain muistaa syödä samalla hyvin, sillä lääke on erittäin vahvaa. Vähän on nuha päällä tai pöly ärsyttää, olis pitänyt ottaa palanen mukaan.

Kaakaofarmin jälkeen mentiin päälikön palatsiin (tuo valkoinen).

Jossa oli kokoontumishuone, täällä päätetään edustuksellisen demokratian opein kylän asioista, eli päälikkö ei ole diktaattori ja käydään myös oikeutta. Oikeudessa päälikkö kuuntelee osapuolia ja tekee päätöksensä asiantuntioidensa kanssa. Kysyin tuomioista ja nykyäänkin esimerkiksi varkaudesta tai vahingonteosta säädetään korvausrangaistus, ensin lasketaan haitan määrä, siihen lisät päälle ja lopuksi vielä sakko joka tulee kylälle. Esimerkiksi jos joku varastaa jotain tuhannella cedillä, joutuu varas maksamaan sille jolta varastettiin 1500 cediä ja kylälle 50 cediä. Myös vakavammat rikokset saatetaan käsitellä edelleen täällä, mutta rangaistukset ovat vankilarangaistuksia. Ennen esimerkiksi raiskauksesta tyttö sai rahallisen korvauksen raiskaajalta ja raiskaaja karkoitettiin tyhjin käsin kylästä, eikä hänellä enää koskaan elävänä ollut asiaa takaisin. Jonkun tappamisesta sen sijaan rangaistiin kuolemalla, syyllisen koko omaisuus tuhottiin ja talo poltettiin, hänestä ei haluttu jättää mitään jäljelle.

Kylän päälikkö on kuulemma 110 vuotias ja neuvosto kokoontuu 6 viikon välein, opas ei ollut ihan varma, mutta arvioi, että tämän kylä alueella on 4000-5000 ihmistä. Kierros kesti reilun tunnin ja oli hyvin mielenkiintoinen. Iltapäivällä satoi pitkästä aikaa kaatamalla vettä ja salamoi. Myös sähköt menivät poikki, eivätkä olleet palanneet vielä aamullakaan, jolloin jatkoin matkaa.

Obuasi

Olin jo päättänyt jatkaa kohti pohjoista, mutta lauantai-iltana mieleen tulivat kultakaivokset, pitäähän Gold Coastilla kultaa nähdä. Aloinkin tutkia missä täällä on kaivoksia. 85km päässä olisi Obuasi, Ghanan tärkein kultakaivoskeskus.

Sunnuntaiaamuna pakkasin rinkan ja kysyttyäni respasta miten pääsee Obuasiin suuntasin Kejetian asemalle. Asemalta lähti minibusseja lähes minne vain, joten paikka oli iso, mutta hyvien opasteiden ja avuliaan puheajanmyyjän ansiosta löysin helposti oikean minibussin. Hintaa lipulla oli vajaat 4 cediä, mutta rinkan kyytiin lastannut mies halusi 3 cediä lisää. Sanoin, että tämä on aivan liikaa ja ajattelin, että ostan rinkalle oman lipun, jos todella siitä muutenkin veloitetaan melkein sama hinta, kuin penkkipaikasta. Käännyin lipunmyyjien puoleen, että todellako 3 cediä, nämä sanoivat, että ei kun 2 cediä. Tasarahaa minulla ei ollut, joten vaihtorahaa saadessani matkatavaramies oli veloittanut sen 3 cediä, sanoin, että vielä yksi cedi, jolloin lipunmyyjät hermostuivat ja ärähtivät matkatavaramiehelle ja sain puuttuvan rahan. Hyvin pienestä rahastahan tuossa on kyse ja enemmänkin kyse on periaatteesta. Tiedän maksavani välillä enemmän, kuin paikalliset, mutta puutun asiaan, jos huomaan sen selkeästi, sillä en pidä tästä tavasta.

Matka meni hyvin etupenkkipaikalla, kuski ajoi melko rauhallisesti ja tunnin päästä olimme Obuasissa. Hieman kesti taas, että hoksasin missä olen, mutta vähän käveltyäni löysin Silence hotellin.

Josta sain tämän huoneen 22 cedillä, pesuhuone käytävällä.

Syömisen jälkeen lähdin katsomaan olisiko kaivoksen visitor centerissä joku, löysin pari vartijaa sisältä, joista jututin naispuolista:

- Onko mahdollista vierailla kaivoksessa?

- Ei.

- Entäpä olisiko se mahdollista huomenna tai jonain muuna päivänä, ymmärrän, että nyt on sunnuntai, mutta entäpä huomenna?

- Ei.

- Okei kiitoksia paljon.

Lähdin pois ja toivoin, että tämä asiakaspalveluhenkinen vartija on väärässä tai ei vain jaksanut selittää seuraavasta päivästä. Lähdin kävelemään kohti kallista hotellia (Coconat lodge), joka on ainakin ennen järjestänyt vierailuita. En kuitenkaan löytänyt hotellia/se oli niin kaukana, etten jaksanut etsiä tarpeeksi kaukaa, joten käännyin takaisin. Paluumatkalla näin miehen, joka kutsui minut luokseen, juttelimme hetken ja hän kertoi olevansa kaivoksella töissä ja kyllä siellä vierailijoita käy, menen vain seuraavana aamuna uudestaan visitor centteriin ja selitän, että olen nimenomaan kaivoksen takia tullut tänne. Mies antoi kivasti toivoa, kiitin ja lähdin katselemaan kaupunkia.

Kaupunki on kauniilla alueella kukkuloiden ympäröimänä.

Kirkkoja löytyy täältäkin. Tässä olisi ollut englanninkielinen messu tänään puoli kymmeneltä. Joku sunnuntai voisi mennä katsomaan minkälainen meno täällä on kirkossa, jos tulee vielä vastaan englanninkielisiä messuja.

Paikallinen vankila, aika pieni ja heppoisen oloinen, sisältä kuului kovasti ääntä, joten ihan toiminnassa tuntui olevan, toivottavasti pysyvät pahantekijät sisällä.

Tämä osa kaivoksesta ei tuntunut olevan käytössä ainakaan sunnuntaina, vielä en mennyt portista sisään, mutta jos en pääse tominnassa olevaan ja tämä on edelleen tyhjä viikolla, voisin käydä lähempää katsomassa...

Tuolla näkyy toimivaa kaivosta.

Ja tästä portista toivottavasti pian kuljen.

Täällä oli pakko käydä oluella ja pasteijalla, vähän klondikefiilis, kannatti muuttaa suunnitelmia.

Kumasi Fort

Lauantaina lähdin käymään Kumasin linnoituksessa, joka toimii nykyään sotamuseona.

Rannikolla oltiin jo pitkään oltu eurooppalaisten vallan alla, mutta täällä asantien valtakunta oli taistellut pitkään brittejä vastaan ja torjunut valloittajat, kunnes britit ottivat vallan ja 1897 rakensivat tämän linnan. He vangitsivat kuninkaan ja vaativat asantien symbolia ja pyhintä esinettä, kultaista tuolia itselleen, asantit koittivat huijata väärennöksellä, mutta britit huomasivat tämän.

Vaikka kuningas oli vangittu, kultaisen tuolin koskemattomuudesta ja valtakunnasta alkoi taistella kunigataräiti nousten kapinaan, kun brittijohtaja halusi istua tälle pyhälle tuolille. Kuningataräiti valloitti linnoituksen 1900 ja aloitti sodan, joka päättyi 1902 brittien voittoon, tuoli saatiin kuitenkin piilotettua.

Kuningataräiti säilöttiin tähän sellin, mutta hän ei kuollut tänne, kuten yleensä muut vangit, vaan hänet laivattiin Seychellien saarelle, jossa hän kuoli 1921. Kolme vuotta tämän jälkeen hänen poikansa ja muiden saarella olleiden asantien annettiin palata, kuningas ei ilmeisesti ollut niin pelottava, kuin hänen äitinsä. Museossa oli kuva tästä kuninkaasta, joka oli opetettu saarella olemaan kuin britti ja pukeutumaan, kuin britti.

Kuningataräidin unelma briteistä vapaasta maasta toteutui 1957, kun Ghanasta tuli ensimmäinen siirtomaaisännistä vapautunut saharan eteläpuolinen maa. Theodosia Salome Okohin suunnittelemassa lipussa, punainen symbolisoi niiden verta, jotka kuolivat maan pyrkiessä itsenäiseksi, keltainen symbolisoi maaperän rikkauksia ja vihreä rikkaita metsiä. Musta tähti symbolisoi Afrikan vapautta.

Ennen itsenäisyyttä tämän alueen asukkaat joutuivat moneen sotaan brittien rinnalla. Museossa onkin paljon aseita, joita on saatu mm. sotasaaliina.

Tässä vasemmalta italialainen miekka, abyssiinialainen miekka (1941) ja etiopialainen miekka.

Opas selitti, että koska japanilaiset eivät olleet kovin hyviä heittämään käsikranaatteja, he kehittivät tällaisen käsikranaatinheittimen. Enpä ole ennen moisesta kuullut.

Saksan lippu, joka on otettu kuvernöörin palatsin salosta 1914 Lomessa, brittikomentajan vallattua kaupungin.

Japanin lippu, joka on saatu sotasaaliiksi 1944 Burmassa. Heijastuksena näkyy myös loistava oppaani, jonka kanssa kierrettiin museota noin tunti. Museo ei ole kovin iso, mutta, kun joka asiasta kertoo, niin aikaa menee, todella hyvä opas ja puhui hyvää selkeää englantia. Opas sisältyi sisäänpääsymaksuun (10c) ja kahden cedin lisämaksusta sai kuvata.

Ensimmäinen "ghaanalainen" sotilas, joka käytti kenkiä, hänkin vain maanantaisin ja perjantaisin, etteivät liiaksi kulu.

Seremoniallinen rumpumiehen univormu, leopardi on tapettu lähellä nykyistä eläintarhaa 1900, enää ei paljon leopardeja näy näillä seuduilla. Eläintarhaan ei ole tarkoitus tutustua, käsittääkseni yhtä surullinen tapaus, kuin kiinalaiset eläintarhat.

Sitten päästiinkin jo itsenäisyyden aikoihin ja Ghanan osallistumiseen YK:n rauhanturvatehtäviin. Nämä aseet ovat Kongosta. Kongossa tuo päähine puettiin kongolaisten sotajoukkojen toimesta neitsyelle, joka suojeli joukkoja sotatoimissa. Jos oikein ymmärsin, niin hän kulki joukkojen kärjessä, muttei kantanut asetta, melkoinen rooli...

Nämä aseet ovat Ruandan kansanmurhaajilta otettuja.

Ghanan laivastolla on edelleen käytössä tämä hyvin paljon englannin lippua muistuttava lippu. Vasemmalla pienoismalli sotalaivasta, jonka USA on antanut Ghanalle, edelleen käytössä.

Ghanan laivaston ensimmäinen naissukeltaja.

Ghanan ensimmäisen vallankumoksen tekijät. Nämä upseerit kaappasivat vallan, kun presidentti oli valtiovierailulla. Mitä olen Afrikan historiaa lukenut, niin valtiovierailut ovat yleensäkin hyvin riskialtista aikaa. Oikeanpuolimmaisesta tuli Ghanan toinen presidentti ja vasemmanpuoleisen mukaan nimettiin Accran lentokenttä. Kuvasta puuttuu yksi kolmikosta, sillä hänen kuvansa oli toisella seinällä, myös hän nousi myöhemmin presidentiksi.

Linnan pihalla oli helikopteri ja lentokone. Erittäin mielenkiintoinen museo, varsinkin oppaan kanssa.

Ennen pronssiottelua kävin syömässä Queens gate ravintolassa, josta oli hyvä katsella katunäkymiä.

Tilasin ampesieta ja sain kanaa ja jamssia, sekä todella herkullista kastiketta (12c).

Pelin näin ja oli kisojen viihdyttävin, nyt voi taas jatkaa reissaamista ilman, että tarvii ottaa huomioon olympialaisia... Kolmannen erän katsoin BBC:ltä, selostajat ylistivät puolet ajasta Selännettä, kieltämättä hieno mies.

Päivälliseksi hain grillimestarilta vuohta, maksaa ja makkaraa (8c). Makkara täällä päin voittaa kevyesti aasialaisen, mutta ei ihan suomalaista, lihat olivat parempia Beninissä, hyviä olivat toki nämäkin.

Loppuun bongaus supermarketista, kuulemma oulun kisastudiossakin nautittiin juuri tätä siideriä.

Kumasiin

Takoradiin oli tarkoitus jäädä vain yhdeksi yöksi, mutta kun puolivälierä Venäjää vastaan olikin keskellä päivää, en uskaltanut lähteä n. 6 tunnin päässä olevaan Kumasiin vaan jäin katsomaan peliä.

Kanadapelissä aloin ymmärtää miksi täällä markkinoidaan monen liittymän kännyköitä. Verkkojen toimivuudessa on paljon katkoja ja välillä ei toimi 3G. Ostinkin myös Vodafonen liittymän varmuuden vuoksi (+233 50 290 5614). Tämä tuli heti tarpeeseen sillä MTN:n 3G oli poikki, kun peli alkoi. Toisen ja kolmannen erän katsoin kanadalaiselta kanavalta. Selostaja oli nostalginen, kuulosti aivan siltä EA:n NHL selostajalta ja ehkä olikin se, asiantunteva ja hyvä, ainakin kun vertaa BBC:n selostajiin, jotka taitavat olla enemmän yleisselostajia ja eihän briteissä suurta kiekkokultturia ole. Peli oli loistava, hyvä Suomi!

Kumasiin olin ajatellut mennä STC:n bussilla, mutta lähtöaika oli järjetön. Ymmärtäisin tämän, jos matka kestäisi 12+ tuntia, mutta miksi 6 tunnin matkalle pitää lähteä keskellä yötä? Metro Mass busseja menee kuitenkin periaattella lähtee, kun on täynnä. Kävin kysymässä asemalta, että mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja minulle kerrottiin, että neljältä lähtee ensimmäinen ja n. 2 tuntia kestää aina, että seuraava pääsee lähtemään. Olinkin asemalla seitsemän jälkeen aamulla ja bussi lähti varttia vaille kahdeksan (14c). Matkalla bussiasemalle törmäsin ensimmäistä kertaa täällä jonkinlaiseen avoimeen rasimiin, ohi kulkenut mies sanoi white ja jotain hyvin epäystävälliseen sävyyn, jatkoin matkaa enkä jäänyt kyselemään mitä hän sanoi. Bussin penkkijonossa oli vasemmalla puolella 3 istuinta ja oikella 2, paikkani oli vasemmalla puolella. Ikkunapaikalla oli paikallinen mama ja bussi suunniteltu aasialaisille, joten minulle riitti käytäväpaikalla vain reilut puoli penkkiä, vaikka keskellä istunut mies oli minua pienempi, olinkin puoliksi käytävällä.

Matkalla kuuntelin musiikkia kännykästä, mutta lopetin, kun 20% oli jäljellä, ajatuksena, että perillä näen gepsistä missä olen. No perillä näyttö oli taas sekaisin, eikä siitä saanut mitään selvää. Idässä näkyi iso markkina-alue, jonka aavistelin olevan tämä Kumasin suuri tori, joten lähdin kävelemään etelään ja pääsin kartalle nähtyäni oppaassa kehutun rahanvaihtopaikan. Ensimmäistä etsimääni hotellia ei taida olla enää olemassa ja toisessa halvin huone oli 50c, jatkettuani matkaa löysin Kingsway hotellin, josta sain huoneen 42 cedillä.

Mukavasti kulmassa ja omalta parvekkeelta näkyy linkkimasto, joten täällä on hyvä katsoa loput pelit. Vastapäätä on entinen turistien suosima ravintola, joten hello hello turistikaman myyjiä on edelleen paljon tällä seudulla, vaikka ravintola onkin muuttanut muualle. Ystävällisiä tyyppejä, joten ei viitti olla hirveän epäystävällinen, muttei toisaalta jaksa tuhlata aikaa näiden kanssa, kun tietää, että he näkevät vain kävelevän automaatin. Moikkaankin lähinnä takaisin ja näytän kiireiseltä, kun nämä innostuvat nähdessään turistin.

Tämä taitaa olla aika kristitty kaupunki. Paljon sanan julistajia kadunkulmissa ja täällä minua kutsutaan jatkuvasti Jeesukseksi. Olenkin ajatellut alkaa esittelemään itseni tästä lähtien Jeesuksena, sillä Ghanassa keksityt kutsumanimet ovat yleisiä ja ei mun nimeä muutenkaan osata lausua oikein.

Iltapäivällä päätin lähteä tutkimaan kännykkäkauppoja ja ostamaan työkalun jolla saan avattua puhelimeni, sillä ehkä siellä on vain kosketushäiriö. Meisseliä ei meinannut löytyä millään, mutta sen selvitin, että Lumia 520 maksaa 380 cediä, eli lähes saman, kuin Suomessa, ei kuitenkaan innosta ostaa tätä halpapuhelinta, sillä mulla on ollut tapana ostaa alle satasella pari vuotta vanhoja "laatu"puhelimia, nykynen N8:kin on edelleen paljon parempi monitoimivekotin, kuin Lumia 520, Suomessa älypuhelimet ovat sen verran muodikkaita, että niitä vaihdetaan, kuin sukkia, joten käytetyt ovat todella halpoja. Yhdestä kaupasta sain lopulta lainaan meisselin ja aloin purkaa kännyä kadun varressa, vähän tutkittuani kaupan korjaaja tuli luokseni kysymään mitä yritän tehdä, selitin näyttövian ja hän sanoi, että voi tutkia, annoinkin puhelimen hänelle.

Hän sanoi, että näyttö on todennäköisesti rikki. Soitettiinkin liikkeeseen joka myy näyttöjä, 70c oli näytön hinta, jota miehet pitivät kalliina. Selitettyäni, että puhelin toimi muutaman viikon lähes kuukauden sekoiltuaan, alkoi korjaajakin epäillä kosketushäiriötä. Purkaminen ja liittimien putsaus ei kuitenkaan auttanut. Kysyin onko näyttöliike kaukana, voin maksaa sen 70c, mies lähti kanssani liikkeeseen, josta vähän aikaa etsittyään myyjä löysi oikean näytön. Opin samalla, että kosketuspinta on vain levy normaalinäytön päällä ja vain näytön voisi vaihtaa, kosketuslevy olisikin kuulemma paljon kalliimpi. Myyjä pyysi ensin näytöstä 90c, mutta suostui 70c hintaan selitettyäni, että puhelimessa lupasit jo. Kaveri kuitenkin keplotteli itselleen 20c siitä hyvästä, että laittaa näytön paikoilleen, suostuin, kunhan puhelin tulee kuntoon. Hän ei kuitenkaan tehnyt hommaa loppuun vaan avulias toisen liikkeen kaveri otti puhelimen ja sanoi, että lähdetään takaisin hänen liikkeeseensä, hän osaa tehdä loput.

Ensimmäisessä liikkeessä saatiin puhelin kasaan ja kysyin mitä olen velkaa, hän sanoi, että mitä ikinä haluat antaa, annoin kympin ja hän vaikutti tyytyväiseltä, kuten olin minäkin, nyt toimii taas puhelin, saan otettua kuvia ja mikä tärkeintä näen välierän ilman pelkoa, että näyttö taas sekoilee. Yöllä heräsin kutinaan, ensin luulin, että täällä on luteita, mutta sitten näin kaksi itikkaa kädessäni, tiedä kuinka moni oli jo ehtinyt kupata. Piti alkaa keskellä yötä virittelemään hyttysverkkoa, jota ei Busualla ja Takoradissa tarvinnut käyttää.

Perjantaina kävin vaihtamassa loput 123 000 CFA rahaa cedeiksi, kun olin varma, etten enää CFA maahan mene. Xe.com näytti, että minun pitäisi saada 647c, parista paikasta kysyttyäni sain 615c, joten ihan hyvään kurssiin vaihtavat täällä. Pitkästä aikaa näin 500€ seteleitä, vaihtokojussa lojui muutama pöydällä.

Kisastudioevääksi ostin paluumatkalla jugurttia ja mangoa, ensimmäisellä erätauolla hain alakerran baarista myös vahingossa tummaa olutta, josta yllättäen pidin kovasti, Castle Milk Stout oli merkki (626ml/6%/4c). Pelin alussa luulin, että valmennusjohto on tehnyt tarkoituksella rohkean liikkeen, laittaessaan kakkosmoken maaliin. Suomellahan on tähän varaa, sillä vaihtopenkki on täynnä NHL:n eliittimokkeja ja Ruotsi on varmasti tutkinut tarkkaan Tuukan heikkouksia. Peli näkyi suurimmaksi osaksi hyvin, muutaman kerran yhteys alkoi pätkiä ja vaihdoinkin taas Vodafoneen, molemmat ruottin maalit tulivat pätkimisen keskellä, sitä aina odottaa, että eihän yhteyden katketessa tapahdu mitään, nyt tapahtui..Ikävä lopputulos, tässä turnauksessa olisi periaatteessa ollut mahdollisuuksia vaikka mihin. Saa nähdä kiinnostaako pronssiottelu USA:ta ja Suomen tähtiä, vai joko on ajatukset takaisin työssä. Pelaakohan Selänne, enää ei ole niin paljon panosta ja sehän huilaa NHL:ssäkin, jos on peräkkäisinä päivinä peli, toisaalta viimeinen peli maajoukkueessa ja onhan se kapteeni...

Pelin jälkeen lähdin kohti Kejetia toria, jonka sanotaan olevan Länsi-Afrikan suurin. Kuvassa Kumasin rautatieasema, joka ei ole vuosiin ollut toiminnassa, koko Ghanan rautatiet laitetaan uusiksi ja liikenne aloitetaan uudestaan joskus tulevaisuudessa. Tori oli kieltämättä iso, täällä näin jopa punaista juustoa ja kaikkea muutakin mitä olen tällä reissulla nähnyt. Vähän tuli mieleen Teheranin bazaari, lähinnä kokonsa puolesta, siellä vain oli kartta, jonka avulla suunnistaa, täällä ei. Paikka oli kuitenkin melko selkeissä sektoreissa, joten täältäkin voi löytää mitä etsii, jos vähän enemmän panostaisi. tyydyin kuitenkin vain harhailemaan hetken, jonka jälkeen lähdin takaisin kaupungille. Kaupungilta löysin mitä tarvitsin, lompakon ja shortsit. Kerran piti lähes juosta karkuun häiriintynyttä katulasta, joka halus kovasti koskea ja rahaa, eikä meinannut jättää rauhaan.

Supermarketista olisi löytynyt myös tuttua Flooraa (14c).