Accra

Ghana voitti välierän, joten perjantaina lähdin Accraan. Rajalla ei mitään ongelmia, leiman antanut mies kysyi kauanko aion olla, kerroin, että 2 kuukautta. Mies sanoi, että ei anna niin pitkää, 30 päivää hän kirjoittaa. Sanoin, että ok pitää lähtä käymään Burkinassa. Mies ojensi passin takaisin 60 päivän leiman kera, samalla antaen ymmärtää, että oli tehnyt palveluksen ja lounasraha ois kiva, selitin etten ymmärrä mitä hän tarkoittaa ja sain lähteä.

Ghanan puolella oli kyydintarjoajista ylitarjontaa ja päädyin pakettiautoon joka oli lähes täynnä ja siis pian lähdössä, etupenkin paikka Accraan 16c. Kyyti vei Makolan markkina-alueelle, josta kävelin kartan, kompassin ja parin pikkupojan avustuksella Rising Phoenix resorttiin. Poikia tarvin koska LP:n karttaan oli taas vähemmän yllättäen piirretty tie väärään kohtaan. Tästä uudesta West-Africa painoksesta ei ole kyllä mitään hyvää sanottavaa. Jostain syystä Marokkokin on ämpätty kirjaan, sivuja vähennetty reilusti ja näin myös tietoa ja karttoja. Suosittelenkin vanhaa painosta tai Bradtin Ghana opasta, jossa varsinkin kartat ovat loistavia ja infoa paljon, myös pienemmistä paikoista. Opas on vuodelta 2010, joten hinnat ovat vähintään tuplautuneet, mutta muuten tieto on toivottavasti melko paikkansa pitävää.

Phoenixista sain tämän huoneen 32c hintaan. Hyväksyin sen ensin, mutta todettuani, että huone on eri paikassa, kuin muut huoneet, keskellä baaria, saastaisten vessojen vieressä, menin kysymään millainen on toiseksi halvin huone.

Sainkin vaihtaa tähän 39c huoneeseen, paljon parempi.

Näkymä ovelta.

Lauantaina Lähdin kävelemään hieman lähiseudulle.

Vieressä oleva Makolan tori on iso ja siellä tunnutaan myyvän mitä vain, suurista etanoista kankaisiin. Ei tosin sellainen paikka, josta löytää mitä etsii... En ostanut mitään, söin vain. Accra ei sinällään ole tehnyt vaikutusta, aika ikävä kaupunki, mutta isot kaupungit usein ovat. Siitä, että ihmiset puhuvat englantia pidän paljon, tuskin enää palaankaan ranskankielisiin maihin, onhan reissun Länsi-Afrikka osuutta jäljellä enää kuusi viikkoa ja tämä on iso maa. Tuntuisi, että naapurimaat voisivat olla mielenkiintoisempia, mutta Ghanasta on mahdollisuus saada paljon enemmän irti. Lupaan opiskella espanjaa ensi talven reissua varten.

Eksyttyäni markkina-alueelle huomasin unohtaneeni kompassin huoneeseen. Päätinkin hakea sen, ennen kuin jatkaisin museolle. Museon edessä nainen myi paistettuja banaaneja ja juomia, ostin pari banaania ja kolajuoman lounaaksi. Museon pääsymaksu oli 13c ja kuvien ottamisesta olisi pitänyt maksaa 20c lisää, museosta ei siis ole kuvia. Muistomerkkejä ja virastoja ei saa kuvata, museoissa ja linnoissa on kallista kuvata ja torillakin nainen pyysi cedin siitä, että olisin saanut ottaa kuvan etanoista. Ghanalaiset eivät taida pitää kuvaamisesta tai sitten pitävät hyvin paljon rahastamisesta.

Museo oli hyvin informatiivinen ja sainkin idean Koillis-Ghanaan menemisestä. Parasta antia oli orjaosuus. Hyviä karttoja orjareiteistä ja markkina-alueista. Myös se muistettiin kertoa, että pahimpia orjakauppiaita olivat mustat itse ja markkinoita hallitsivat varsinkin aluksi mustat kuninkaat, jotka myivät toisia afrikkalaisia eurooppalaisille. Ruotsalaisten ja tanskalaisten osuus oli aluksi suuri, sitten isommat suurvallat ottivat vallan, Ruotsihan menetti muutenkin suurvalta asemaansa tuohon aikaan. Siitä mitä kieltä täällä puhutaan näkee helposti ketkä olivat suurimmat pelurit. Aluksi orjia laivattiin lähinnä läntisimmästä Afrikasta, sitten markkinat levittäytyivät koko Länsi-Afrikkaan ja lopulta orjia vietiin myös Keski-Afrikan Itä- ja Länsirannikolta. Cape Coastin linnan hirveyksiin menen tutustumaan myöhemmin, ehkä käyn myös Elminassa.

Museon jälkeen palasin majapaikkaani lepäilemään ja valmistautumaan illan peliin, Osu on kuulemma paras paikka nähdä peli, näin kuulin. Peli alkoi kuudelta, joten viideltä lähdin matkaan. Matkalla minut pysäytti mies joka pyysi mukaansa, kävin vilkaisemassa hänen rumpukauppaansa ja olisin saanut myös ilmaisen rumpuesityksen, mutta kerroin, että nyt on vähän kiire katsomaan peliä, mutta jos Ghanan pelipaita löytyisi niin sellaisen voisin ostaa. Hän huitoikin paikalle miehen jolla oli paitoja ja sovitin yhtä, juuri ja juuri mahtui. Kysyin hintaa, joka oli älytön 120c. Sanoin, että tuo hinta on lähinnä loukkas ja hyvää päivän jatkoa. Äijä lähti kävelemään mukana ja kysyi mitä minä tarjoaisin, ei huvittanut enää ostaa koko paitaa, mutta tarjosin kuitenkin kympin, äijä koitti tinkiä hintaa ylemmäs, mutta jätti minut rauhaan noin sadan metrin päässä.

Osussa koitin löytää jonkin ison baarin, mutta päädyin pieneen yhden tiskin pubiin. Katsottuani myöhemmin karttaa, olin muistanut väärin ja kääntynyt liian aikaisin sivukujille. Tämä pikkupubi oli aivan täynnä, sain kuitenkin paikan tiskiltä, sillä olin ainoa joka tilasi jotakin. Hetken päästä tuli muitakin jotka tilasivat olutta. Tunnelma oli hyvä, mutta maaleja ei näkynyt. Mentiin siis taas rankkareihin, jotka alkoivat katastrofaalisesti, kaksi ensimmäistä ghanalaista epäonnistui ja libyalaiset onnistuivat. Tunnelma nousi niin, että kattorupelista varoiteltiin, kun Ghana nousi tasoihin. Ei kuitenkaan auttanut, Libya voitti ja tunnelma lässähti, tilasin vielä yhden oluen ja kävelin takaisin majapaikalleni.

Olin jo melkein unessa, kun rintani yli juoksi iso torakka, ensimmäinen tätä isompaa kokoluokkaa täällä ja ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen, joka koskaan kiipeää sänkyyni, tapoin tämän oksettavan luontokappaleen, kuten hetken päästä toisenkin, joka kiipesi seinää pitkin sänkyni vieressä, yllättävän nopeasti sain unen näistä kavereista huolimatta.

Sunnuntaina pakkasin rinkan ja siirryin New Haven hotelliin keskustan pohjoispuolelle, taksilla 8c. Tänne siksi, että vieressä on Paloma hotelli, jonka sporttibaarissa näytetään Super Bowl. Jokavuotinen missioni on ollut nähdä tämä peli, koskaan en ole onnistunut näin hyvin, siltä ainakin näytti. New Havenin huone oli kalliimpi, kuin Phoenixissa (46c), mutta myös paljon parempi, oma kylpyhuonekin löytyy. Päivällä en kummempia tehnyt, odotin vain yötä.

Vähän ennen yhtätoista kävelin Palomalle, oikea baari löytyi helposti. Ovella piti ostaa 10c arvoinen drinkkilippu. Pienet oluet olivat puoleen hintaan (2,5c), kuten myös nachot (22c). Tilasin ensimmäisen juoman baaritiskin päästä ja siirryin sitten ison screenin eteen, tämä oli virhe, sillä olin nyt tämän baaritiskillä olleen tarjoilijan asiakas ja minun piti saada hänen huomionsa aina kun halusin tilata jotain. Kätevämpää jos olisi voinut tilata suoraan tarjoilijalta joka kävi viereisissä pöydissä, en kuitenkaan maksanut välilaskua ja vaihtanut.

Missattiin muutamat ensimmäiset minuutit, sillä henkilökunta oli unohtanut väärän kanavan päälle, sen josta lähetettiin jotain esilähetystä. Kovasti oli möykkää läpi pelin, molempia joukkueita kannatettiin, vaikkakin Denverin fanit hiljenivät melko pian. Aika karmea peli, Manning ei onnistunut missään ja Seattle teki maaleja näytöstyyliin. Ehkäpä tylsin Super Bowl jonka olen nähnyt, varsinkin kun olin päättänyt jännityksen lisäämiseksi lyödä pienen vedon Denverin puolesta, vieläpä 7 pistettä Seattlelle tasoituksella, puolustus voittaa mestaruuksia, oishan se pitänyt muistaa... Yksi jenkki oli täpinöissään, hän oli ilmeisesti Seattlesta ja kuulin kuinka hän jutteli kaverilleen puhelimessa, "Olisin niin paljon mielummin siellä, Seattle menee sekaisin tänä iltana". Nukkumaan lähdin, kun peliä oli jäljellä reilut kymmenen minuuttia ja Denver oli saanut ensimmäiset pisteensä, ei voinut enää edes jännittää tuleeko siitä ensimmäinen joukkue, joka ei saa pistettäkään Super Bowlissa.

Uuden liittymän olen taas hommannut, numero on +233546487843.

1€=3c