Campo Grande

Nueva Germaniasta lähdettiin kahden yön jälkeen ja päätettiin, että Paraguay on nähty. Matka jatkui Santa Rosan kautta Pedro Juan Caballeroon. Seurattiin navigaattorista missä mennään ja hypättiin bussista, kun se lähti pois päin rajasta. Täältä löytyy avoin raja, kahden rajaa pitkin levinneen kaupungin välillä. Kätevää, paitsi jos tarvii passiin leimoja. Footprintistä olin selvittänyt, missä pitäisi olla Paraguayn ja Brasilian raja-asemat. Paraguayn vaaleanpunainen talo löytyi kolmen kilometrin kävelyn jälkeen shopping china tavaratalon vierestä. Leimat saatiin sujuvasti ja käytiin vaihtamassa ostoskekuksessa loput guaraanit realeiksi.

Paraguayn 4 päivän pikakäynnillä mulla meni 23,3€/pv.

Rajatie. Toisella puolella Paraguay ja toisella Brasilia. Brasilian leimanhakupaikka piti olla tien toisella puolella. Pienen etsimisen jälkeen löydettiinkin oikean näköinen paikka, josta kuitenkin kerrottiin, että federal police olisi 11 korttelia keskustaan päin, sieltä saisimme leimamme. 35 asteen helteessä ja jo monta kilometriä rinkat selässä talsittuamme taksi olisi kelvannut, mutta tietenkään sellaista ei näkynyt, vasta kuin yli puolessa matkassa, jolloin emme sitä enää ottaneet.

Federal poliisilla kysyttiin kauanko aiomme olla maassa ja menin jonkun aivolukon takia sanoneeksi 2 viikkoa, jota olimme suunnitelleet. Yhtä hyvin oltaisiin voitu sanoa, että pari kuukautta ja olisi ollut pelivaraa, mutta eiköhän tuokin riitä. Paraguayn footprint lahjoitettiin englantilaiselle, joka oli menossa Paraguayhin.

Seuraavaksi paikallisbussilla bussiasemalle. Tarkoituksemme oli ehtiä Jardimin bussiin, joka opaskirjan kirjoittamisen aikoihin oli mennyt puoli neljältä. Bussiasemalla kuitenkin selvisi, että sinne menee vain yksi bussi päivässä, kuudelta aamulla.

Bussiaseman vierestä löydettiin tämä majapaikka, josta saimme nukkumiskelpoisen kopin jaetulla kylpyhuoneella 50 realilla.

Seuraavana aamuna olimme bussiasemalla heti lipunmyynnin auettua puoli kuudelta, kuullaksemme, että Jardimin bussi oli täynnä.

Tai siis ei sinne mennyt, kuin tämä minibussi. Campo Grande oli ainoa paikka, jonne oli paikkoja, joten lähdettiin sinne isolla bussilla (70r). Oltiin ajateltu oikaista Jardimin kautta Corumbaan, mutta kierrettin nyt alueen isoimman kaupungin kautta.

Campo Granden bussiasema ei enää ollut keskustassa vaan se oli siirrettu monen kilometrin päähän. Oltiin ensin menossa bussilla keskustaan, mutta ilman kunnollista kartta (nokian kartat ei tarjoa tätä kaupunkia)päädyttiin ottamaan helppo taksi (28r) vanhalle bussiasemalle, jonka ympäristöstä toivoimme edelleen löytyvän halpoja majapaikkoja.

Taksikuski osasi osoitteen perusteella tähän opaskirjan suosittelemaan paikkaan, joka sijaitsi vanhan bussiaseman vieressä, aloitettiin siis majapaikan etsintä sieltä. Tiskillä hinnaksi sanottiin 75 realia, joka sai meidät jatkamaan kierrosta. Ovella Minna oli juuri sanonut, että koitetaan tähdätä 60 realiin (20€), kun vastaan tuli mies joka kysyi mihin olemme menossa. Kerroimme etsivämme majapaikkaa. Mies kysyi miksemme jää hostelliin, johon kerroimme, että se saattaa olla liian kallis. Mies sanoi olevansa hostellin johtaja ja kysyttyään mitä henkilökunta oli pyytänyt, hän sanoi antavansa meille huoneen omalla kylpyhuoneella 60 realilla, käännyttiin takaisin ja otettiin huone.

Johtaja olisi halunnut kertoa meille hieman retkistä Pantanalille, mutta kerrottuamme olevamme nälkäisiä hän neuvoi meidät hyvän hintalaatusuhteen omaavaan buffettiin.

Hintaa oli näin viikonloppuna 15 realia, mutta oli tämä sen arvoinen. Mahat pystyssä palattiin hostellille. Miestä ei enää näkynyt, mutta ilta meni netissä tutkimustyötä tehden. Tämä meidän paikka ei saanut kovin hyvää palautetta, joten päätettiin seuraavana päivänä kysellä muualtakin. Alunperin oli tarkoitus tehdä retki vasta Corumbasta Pantanalille, mutta jos täältäkin pääsee edukkaasti, niin samahan se on ainakin selvittää mahdollisuuksia.

Seuraavana aamuna herättiin seitsemäksi katsomaan formuloita, telkkari oli valmiiksi formulakanavalla ja aamiainen katettu, joten tällä kertaa ei tarvinnut paljoa nähdä vaivaa kisan takia. Brasseilta meni mielenkiinto lähdön jälkeen, olihan heidän Massansa peräpäässä epäonnistuneen aika-ajon jälkeen.

Hyvän tv-huoneen lisäksi hostellilla on oikein mukava uima-allasalue, kävin jopa uimassa ensimmäsistä kertaa tällä reissulla.

Aamulla käytiin kysymässä hyviä arvosteluja saaneesta Pantanal discoverystä hintoja ja meille kerrottiin, että kolmen päivän ja kahden yön reissu maksaisi 600 realia. Tämä olisi ollut ihan hyväksyttävä tarjous, mutta kysyttiin vielä omastakin paikasta. Johtaja kertoi heidän uudesta paikastaan ja kun hostellikin on niin hyvä...

niin päädyttiin huonoista arvosteluista huolimatta ostamaan 4 päivän ja 3 yön reissu yhteensä 1000 realilla pienen tinkimisen jälkeen, sisältäen seuraavan yön tässä hostellissa ja kyydin retken jälkeen Bonitoon tai Corumbaan. Itse retkellä majoitutaan keskellä Pantanalia dormissa ja tehdään retkiä kävellen, autolla, hevosella ja veneellä lähiympäristöön. Hintaan kuuluvat myös ruoat ja vesi, Minna saa lihatonta sapuskaa. Kuulostaa jopa liian hyvältä, mutta otetaan pieni riski. Joka tapauksessa pääsemme Pantanalille, eikä turvallisuudesta kukaan ole valittanut netin keskusteluissa, lähinnä negatiivinen palaute on koskenut retkien lyhyyttä yms. Toivotaan, että valittajat ovat luulleet saavansa 5 tähden kohtelua yhden tähden hinnoilla.

Kauppojen jälkeen oltiin menossa isoon puistoon, joka oli n. 5 kilsan päässä ja kyseltiin busseista, jolloin johtaja kertoi, että on menossa pian samaan suuntaan, saadaan kyyti, jos odotetaan kymmenisen minuuttia. Kiitettiin ja otettiin ilmainen kyyti vastaan, takaisin päästäisiin helposti ostarin bussipysäkiltä. Johtajan lisäksi muutkin brassit ovat olleet todella rentoja ja mukavia, parasta sakkia tähän asti, vaikkei argentiinalaisista tai paraguaylaisistakaan ole mitään valitettavaa.

Puisto oli todella iso ja kaunis. Oli kuitenkin lähes 40 astetta lämmintä ja aurinko paahtoi näin keskipäivällä, joten päätettiin lähteä ostarin kautta altaalle vilvoittelemaan ja palata myöhemmin. Oli Brasilian suojeluspyhimuksen/lasten päivä, joten väkeä pitäisi olla liikkeellä iltapäivällä paljon.

Ostarin kalatiski piti tietenkin käydä tsekkaamassa. Mustekalan ja lohen lisäksi tiskistä löytyi myös piraijoita, joita meidänkin pitäisi päästä Pantanalilla onkimaan.

Finlandia votkaakin olis löytynyt.

Hotellille pääsiin helposti bussilla, vaikkakin bussikuski oudoksui haluamme maksaa käteisellä, otti kuitenki rahat vastaan (2,75r/hlö). Täällä kuuluisi hommata kortti, mutta tästä ei tiedetty, eikä korttien myynti ollut pysäkillä auki. Iltapäivällä palatessamme puistoon, kuskilla ei ollut rahalokeroa, joten pääsimme ilmaiseksi.

Puistossa ylitsemme lensi iso papukaija "aivan kuin Rio-elokuvassa".

Myös näitä eläimiä oli tullut pusikoista esiin, hieno ja odottava fiilis Pantanalista, kun kaupungissakin voi bongailla näin paljon, myös muita erikoisia lintuja nähtiin.

Illan hämärtyessä käveltiin bussipysäkille. Tällä kertaa kortteja oli myynissä ja saatiin ostettua kaksi kertakäyttöistä, kuten kunnon ihmiset. Bussi lähti kuitenkin väärään suuntaan. Ajateltiin, että ehkä se vain menee eri reittiä ja pääsemme tälläkin. Ei päästy, vaan kiertoajelun jälkeen 1,5 tuntia myöhemmin palattiin ostarille... Elämäni pisin matka paikallisbussilla. Majapaikkamme on vähän huonolla alueella, jolla ei ole viisasta liikkua myöhään, joten ei kokeiltu osutaanko oikeaan toisella yrittämällä, vaan otettiin taksi (20r).

Ostarilla vettä ostaessa oli hauska seurata, kun varmasti aina kaiken saanut lapsi oli edellämme syönyt jo ostoskärryssä muutaman jugurtin ja sotkenut kärryn. Isä latoi jo syödyt purkit hihnalle ihan kuin normiostokset. Ongelma vain oli, että kymmenen pikkupurkin paketista oli syöty juuri ne joissa oli viivakoodit, myyjän avustajan piti hakea toinen paketti jugurttiosastolta, että saatiin hinta koneeseen. Kaikki vaikutti ihan normaalilta kassalle, takanamme pari ihmistä vaihtoi jonoa, kun kyllästyi odottamaan.

Nyt lähdetään siis pois "sivistyksen" parista, joten seuraavan kerran meistä kuulluu aikaisintaan perjantaina.

1€=3r