Pantanal kolmella tavalla

Hyvän aamiaisen jälkeen lähdettiin Maxin johdolla viidakkoon. Mukaan kehotettiin ottamaan vettä, kamera ja sandaalit, jotka saattavat vähän kastua.

Heti alkumatkasta nähtiin Hyacinth Macaw siten, että siitä saatiin kuvakin. Nämä maailman suurimmat papukaijat ovat hyvin uhanalaisia, mutta täällä niitä näkee paljon, majapaikkamme on nimettykkin niiden mukaan.

Seuraavaksi nähtiin bambi. Minna huolestui heti, että mitä tuollainen pieni tekee täällä jaguaarien seassa.

Palmuista kasvoi tällaisia banaanin näköisiä hedelmiä.

Jaguaarin raapimapuu, jännitys tiivistyi...

Saatetaan kastua vähän sisälsi tämän ainakin piraijoita ja kaimaaneja sisältäneen vesistön. Piraijat eivät juuri koskaan käy ihmisen kimppuun ja kaimaanitkin purevat vain, jos niiden päälle astuu (tykkäävät relata pohjassa). Kun keskellä jorpakkoa Max sanoi, että hän näki täällä viimeksi kauniin anakondan, rukoilin, että Minna ei hieman käärmekammoisena kuullut. Ei kuullut, mutta aikoi skipata seuraavan kävelyn jos sellainen järjestetään, jo nyt oltiin kuulemma liikaa epämukavuusalueella. Yli päästiin näkemättä mitään.

Toisella puolella nähtiin tuore jaguaarin jälki. Kissaeläimen jäljen erottaa koirasta helposti, sillä siinä ei näy kynsiä.

Seuraavaksi tsiigailtiin apinaa ja se tsiigas meitä. Pian tämän jälkeen polulla juoksi kymmeniä villisikoja. Max kertoi, että nämä voivat olla vaarallisia ja jos ne lähtevät hyökkäämään pitää kiivetä puuhun.

Loispuu, joka kietoutuu toisen puun ympärille ja luotuaan riittävän rungon tappaa isäntänsä ja jatkaa yksin kasvamista. Täällä uhreina ovat lähinnä palmut.

Loppuun vielä pantanalin yleisin eläin, lehmä. Tällä aikiolla nähtiin myös pakoon pinkova emu. Vajaan kolmen tunnin ja 11 kilometrin lenkki oli oikein antoisa. Max kertoi eläimistä enemmän, kuin muistan ja puhui hyvää englantia. Seuraavaksi oli lounas, jonka jälkeen lähtisimme ratsastamaan hevosilla.

Valmistautuessamme lähtöön ranskalainen pariskunta sai ikäviä uutisia, heidän kuittiinsa ei oltu merkitty hevosajelua. Muilla se kuului automaattisesti, sillä emme olleet käyttäneet välikäsiä. Pariskunnan olisi pitänyt maksaa 70r ylimääräistä, sillä tällä paikalla ei ole hevosia ja he joutuvat maksamaan toiselle paikalle ratsastuksesta. Ranskalaiset päättivät jättää ratsastuksen väliin ja lähteä Maxin kanssa toiselle kävelylle. He eivät tienneet ostaneensa välikäsiltä, sillä Crocodile Indi Tours oli antanut ymmärtää Corumbassa, että lähettää heidät omalle Pousadalleen.

Toisella Pousadalla odoteltiin hevosia ja juteltiin sveitsiläisen pariskunnan kanssa, jotka olivat tulleet Guianasiin rahtilaivalla Euroopasta. Etelä-Amerikan kiertelyyn heillä oli aikaa vuosi. Viereisellä lammikolla oli paljon lintuja ja kaimaaneita, joita oli kiva katsella. Odottelu täällä ei haittaa...

Valmiina lähtöön. Tytölle valkoinen hevonen, muuten saatiin hevoset sattumanvaraisesti. Oppaanamme tänään Carlos.

Kaimaaneja rannassa. Näitä ei näy yleensä juurikaan päivällä maalla, näin kuivimpaan ja kuumimpaan aikaan. Hevosenajo-ohjeet saatiin jotensakin niin, että suitsista ohjataan ja pysäytetään. Mun piti vähän aikaa ettiä kaasua, mutta sitten kuulin, että jaloilla vähän kopauttamalla pääsee nopeampaa, tämä toimi vähän huonosti, mutta perässä pysyin.

Minna valkoisen ratsunsa selässä. Tällä reissulla ei nähty paljoakaan eläimiä. Carlos selitti jonkin verran kasveista. Parasta oli ratsastaminen, jota en ollut ennen tehnyt. Loppupuolella mentiin jo kunnon laukkaakin avoimella pellolla.

Erittäin antoisaa oli tämäkin, pitää ratsastaa toistekin, kun tulee tilaisuus.

Ratsastuksen jälkeen ostettiin kolat ja lähdettiin tuijottelemaan kaimaaneja.

Isojen ei tarvi kaimaania pelätä, ne syövät vain itseään pienempiä. Kyydin tultua lähdettiin paluumatkalle. Hoksasin kysyä voiko katolle mennä. Omalla vastuulla sain hyvät näköalat, israelilainen tuli seuraksi.

Auringon laskeuduttua lähdimme yöajelulle. Minä ja israelilainen mentiin taas katolle. Carlos tuli ohjaamon katolle valonheittimen kanssa ja lähdimme ilman valoja eteenpäin. Tunnin ajelulla näimme pöllöjä, muutamia muita lintuja ja kaimaanien silmiä, jotka loistivat pimeässä. Ihan kiva oli tämäkin reissu. Pimeässä ei kunnollisia kuvia auton katolta saa, mutta pistetään loppuun upea kuva lentävästä papukaijasta, jonka ranskalainen nainen otti (vaihdeltiin kuvia, kun häneltä loppui akku kävelyreissulla).